tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden parhaat

Listaan nyt 15 parasta kirjaa, jotka luin tänä vuonna. Listalla on sekä uudelleen luettuja että ensimmäistä kertaa luettuja romaaneja. Monista on vielä arvotelu kirjoittamatta, eli tammikuu kuluukin mukavasti niitä postaillessa.


15. Heartbeat - Faith Sullivan

Kaunis, sydäntäsärkevä tarina. Kirjailija osaa kuvailla tunteita todentuntuisesti.

14. Ole luonani aina - Kazuo Ishiguro

Erilainen, vaikuttava, jopa karmiva kirja. Hieno lukukokemus

13. Changed - Rose J.Bell

Tässä oli jotakin tuoretta. Tykkäsin kovasti.

12. Lumoava kirous - Kami Garcia ja Margaret Stohl

Pidin tämän romaanin synkkyydestä ja tavallisesta poikkeavasta tavasta käsitellä fantasiaelementtejä ja taikuutta.

11. Rikos ja rangaistus - Dostojevski

Psykologsesti uskottava romaani, joka piti otteessaan. Tämä on lempiklassikkoni tähän mennessä.

10. Come what may - Faith Sullivan

Tämä oli elämänmakuinen rakkausromaani. Realistinen, ei mikään siirappinen. Yllätyksiäkin riitti.

9. Enkelit ja demonit - Dan Brown

Dan Brown on Dan Brown. Arvostelussa olen sanonut tarpeellisen.

8. Touch of death - Kelly Hashway

Tämä teos on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. En ole aikaisemmin lukenut mitään samankaltaista. Minussa herää melkein lapsenomainen innostus kun ajattelen tätä lukukokemusta - romaania oli lähes mahdotonta laskea käsistä.

7. Stalked by death - Kelly Hashway

Ensimmäinen osa oli mahtava, jatko-osa oli huikea. Vaikka tämän lukemisesta on kulunut jo muutama kuukausi, romaani pyörii mielessäni usein. Toivottavasti saan ajatukseni koottua jotenkin järkevästi arvosteluun.

6. Da Vinci -koodi - Dan Brown

En taida kyllästyä Da Vinci -koodiin koskaan.

5. The Raven Boys - Maggie Stiefvater

Ihana romaani. IHANA. Ainutlaatuinen. Ei oikein löydy sanoja vielä.

4. Matkijanärhi - Suzanne Collins

Matkijanärhi sai minussa aikaan valtavan tunnevyöryn. Kaipaan jo trilogian lukemista.

3. Lumottu - Deborah Harkness

Voi mikä mahtava fantasiaromaani! Suosittelen Lumottua kaikille fantasian ystäville. Aikuismainen, tunteellinen, jännittävä... Kaikin puolin loistava.

2. Miehet jotka vihaavat naisia - Stieg Larsson

Rikoskirjallisuutta parhaimmillaan.

1. The Bone Season - Samantha Shannon

Olen jo yrittänyt kirjoittaa tästä arvostelua, mutta se ei ole onnistunut. The Bone Season kolahti syvälle ja palaa mieleeni uudelleen ja uudelleen. Lukekaa se ja kokekaa sen ainutlaatuisuus itse! Arvostelussa kehun sitä sitten lisää.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

City of bones - Cassandra Clare

City of bones sai minut hämmentymään. Se ei ole huono romaani, mutta siinä on yllättäviä puutteita. Toisaalta pidän siitä, toisaalta en. Katsotaan seuraavaksi, mitä oikein tarkoitan tällä.

Päähenkilö Clary kohtaa joukon nuoria varjometsästäjiä, jotka suojelevat maailmaa demoneilta ja muilta paranormaaleilta olennoilta. Samoihin aikoihin demonit hyökkäävät Claryn kotiin, minkä seurauksena hänen äitinsä katoaa jäljettömiin. Clary ei tiedä hyökkäyksen syytä sen paremmin kuin varjometsästäjätkään, mikä tekee lähtötilanteesta kiinnostavan ja asettaa odotukset suhteellisen korkealle. Clary, varjometsästäjät (Jace, Alec ja Isabelle) ja Hodge, varjometsästäjien kouluttaja, ryhtyvät yhdessä selvittämään mysteeriä. Clarylle ja samalla lukijalle esitellään erilainen New York, joka vilisee erilaisia demoneja, vampyyreja, velhoja ja muita paranormaaleja olentoja. Romaanissa onkin parasta juuri sen fantasiaelementit. Varjometästäjien elämä, historia ja taisteluvälineet ovat minusta kiehtovia. Lisäksi minuun vetoaa tapa, jolla Claryn ja Jacen suhde rakennetaan: se ei ole yksinkertainen, liian helppo eikä lukijalle anneta selkeää vastausta siitä, kuinka suhteelle käy. Muilla tarinan osa-alueilla on kuitenkin reilusti parantamisen varaa.

City of bones on täynnä juonenkäänteitä. Minua ei kuitenkaan häiritse juonenkäänteiden määrä vaan se, kuinka vähän niille annetaan aikaa. Tuntuu kuin henkilöt eivät reagoisi tapahtumiin juuri millään tavalla. Tarina vain kulkee juonenkäänteestä toiseen ennen kuin ehtii hahmottaa, mitä esimerkiksi Clary ajattelee siitä, mitä juuri tapahtui. Koska näin tapahtuu oikeastaan jokaisen juonenkäänteen kohdalla, on vaikea hahmottaa, mitkä tapahtumat ovat merkittäviä ja mitkä eivät. Tapahtumien käsittely jää tasaiseksi eikä niihin juurikaan palata myöhemmin. Tämä syvyyden ja tunteiden kuvauksen puute hämmästyttää ja harmittaa, sillä kumpaankin panostamalla romaanista olisi tullut paljon parempi.

Ajatukseni teoksen henkilöistä kytkeytyy pitkälti edelliseen huomioon.  Clary on minulle edelleen jotenkin etäinen henkilö, vaikka minulla on ollut aikaa pohdiskella häntä. Lukiessani odotin koko ajan, että saisin enemmän tietoa hänen ajatuksistaan ja tunteistaan. Hänen persoonastaan ei pääse kunnolla perille, mikä on harmillista ja kummallista. Yleensä juuri päähenkilöstä saa selkeän kuvan, piti hänestä tai ei. Jace sen sijaan valloitti sydämeni heti ja pitää sitä edelleen vahvassa otteessaan. Hänen sarkastiset kommenttinsa saavat hyvälle tuulelle ja niiden takana piilevä herkkyys on todella koskettavaa. Minua kiinnostaa tietää, mihin suuntaan hän kehittyy sarjan jatko-osissa. Muut henkilöt eivät herätä minussa erityisiä ajatuksia, vaikka heistäkin saa selkeämmän kuvan kuin Clarysta. Hämmentävää.

Myös kuvailussa on puutteita, joista jotkut häiritsevät minua enemmän kuin toiset. Esimerkiksi New Yorkia ei kuvailla juuri lainkaan, minkä vuoksi tulee tunne, että tapahtumat voisivat sijoittua mihin tahansa Yhdysvaltalaiseen kaupunkiin. Kuvaukset henkilöiden ulkonäöstä ovat jotenkin epämääräisiä. Minusta niissä annetaan hitusen liikaa tilaa lukijan mielikuvitukselle. Kolmanneksi tunnekuvaukset ovat melko laimeita, niin kuin jo aikaisemmin mainitsin. Vaikka esimerkiksi Jacea on helppo ymmärtää, hänenkin tunteidensa kuvauksesta puuttuu vahvuutta ja syvyyttä. Uskon, että nuoremmatkin lukijat pystyisivät käsittelemään monimutkaisempaa tunnemaailmaa.

Ensimmäisen osan puutteista huolimatta olen kiinnostunut lukemaan koko sarjan ja selvittämään, miten henkilöille lopulta käy. City of bones on mukavaa, rentoa ajanvietettä, joka ei aiheuta tylsistymistä. Toivon, että jatko-osat sykähdyttävät minua enemmän.

3,5/5

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kadonnut symboli - Dan Brown

Kolmannessa Langdon-seikkailussa Robert Langdon saa yllättäen kutsun Washingtoniin pitämään esitelmää. Paikalle saavuttuaan hänelle valkenee, että tapahtumaa, jossa hänen tulisi esitelmänsä pitää, ei ole olemassakaan ja että hänen ystävänsä ja oppi-isänsä Peter Solomon on siepattu. Saadakseen ystävänsä hengissä takaisin Langdonin täytyy auttaa sieppaajaa pääsemään käsiksi vapaamuurareiden salatuinpaan aarteeseen. Tällainen alkuastelma kuulostaa yhtä koukuttavalta kuin kaksi edellistä Langdon-romaania ovat, mutta Kadonnut symboli ei minusta yllä samalle tasolle edeltäjiensä kanssa. 

Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota tökkivään, ajoittain jopa laahaavaan juoneen. Teksti pysähtyy turhan pitkiksi ajoiksi kohtiin, joihin ei tarvitsisi pysähtyä ja mielenkiinto tarinaa kohtaan katoaa yhtenään. Yllätyksiä on vähän ja ne, jotka tulevat vastaan, ovat melko pieniä. Kaiken kaikkiaan juonenkuljetuksessa on paljon enemmän ongelmia kuin hyviä ominaisuuksia.

Sisällöllisestikin teos on osittain vajaa. Siinä käsitellään esimerkiksi melko suppeasti noetiikkaa, hyvin uudenaikaista tieteenalaa, jota Peterin sisko Katherine kehittää eteenpäin. Katherinen persoonasta olisi saanut paremman otteen, jos noetiikkaan ja hänen salaiseen laboratorioonsa olisi keskitytty enemmän. Lisäksi romaaniin olisi saatu enemmän syvyyttä, jos noetiikan merkitystä olisi pohdittu tarkemmin.

Mielenkiintoisinta romaanissa on vapaamuuraiden symbolikkaan ja toimintaan liittyvä tieto. Pidän myös tavasta, jolla Brown tuo esiin katastrofeja, jollaisiin katkeruus ja väärinkäsitykset voivat pahimmillaan johtaa. Tunnetasolla romaani tavoittaa jotakin, mutta sekin tapahtuu laimeasti, jotenkin lässähtäneesti.

Romaani ei siis ole huono. Mutta ei se ole mahtavakaan. Joka tapauksessa siitä on vaikea kirjoittaa arvostelua, koska siinä on joitakin vaikeasti määriteltäviä hyviä ominaisuuksia ja paljon sellaista, joka ei mielestäni toimi. Teos on kokonaisuutena jotenkin hankalasti käsiteltävä. Arvosana kertoo ehkä parhaiten, millainen olo Kadonneesta symbolista jäi.

3/5

maanantai 30. syyskuuta 2013

Syyskuun ostokset

Tässä kuussa ostinkin sitten enemmän kirjoja kuin koko kesänä. Oli jo tosin aikakin. Tässä ne ovat muutamien ajatusten kera:


1. The bone season - Samantha Shannon

Puolitoista vuotta kestänyt odotus on päättynyt. Kun otin tämän paketista ulos, käteni tärisivät ja hymyilin posket kipeäksi. 


2. Stalked by death - Kelly Hashway

Luen tätä tällä hetkellä, ja rakastan jokaista sivua. Luvassa on siis kunnon fanityttö-arvostelu.


3. Come what may  ja 4. Take me now - Faith Sullivan 

Voimakkaita tunteita näissä kummassakin. Odotan kovasti.


5. The coincidence of Callie and Kayden - Jessica Sorensen

Tarina kuulostaa todella kauniilta. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäisenä lukuvuorossa.


6. Obsidian - Jennifer L.Armentrout

Kirjailija vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten ajattelin ottaa jonkin hänen sarjoistaan työn alle.


7. Throne of Glass ja 8. Crown of midnight - Sarah J. Maas

Tätä sarjaa ylistetään monessa blogissa. Katsotaan, tuleeko minustakin fani.


9. Shadow and bone - Leigh Bardugo

Tämä vaikuttaa omaperäiseltä, ainutlaatuiselta. Tartun tähän heti kun ehdin.


10. Vampire Academy - Richelle mead

Vampyyreja? Kyllä, kiitos!


11. City of glass ja 12. City of fallen angels - Cassandra Clare
'
Luin juuri City of bonesin, joka jätti jälkeensä vähän sekalaiset tunteet. Olen kuitenkin kiinnostunut lukemaan koko sarjan.


13. Ensimmäinen siirtokunta - Justin Cronin

Luin takakannen ja innostuin.


14. Jäljellä ja 15. Toisaalla - Salla Simukka 

Kotimaistakin kirjallisuutta pitää välillä lukea, eikö niin?


16. The Great Gatsby, Kultahattu - F. Scott Fitzgerald

Nappasin mukaan hetken mielijohteesta.


17. Punainen usva - Patricia Cornwell

Siitä on kamalan kauan, kun olen viimeksi lukenut Cornwellia. Kaipaan jo hänen henkilöitään!


18. Pelastaja - Jo Nesbo

Sarjan kerääminen jatkuu. Kaksi osaa minulla oli jo ennestään.


19. World was Z - Max Brooks

Otetaan nyt tästäkin selvää.


20. Saarnaaja - Camilla Läckberg

Uusia rikoskirjailijoita! Jee.



perjantai 20. syyskuuta 2013

Changed - Rose J. Bell

Changed kertoo Rosasta, metsästäjästä joka tappaa muunmuassa vampyyrejä, merenneitoja ja enkelten jälkeläisiä. Hänen elämänsä Bostonissa vaikeutuu entisestään, kun kaupunkiin ilmestyy kaksi arkkienkelin palveluksessa toimivaa enkelten jälkeläistä. Yllätyksekseen hän lähentyy heistä toisen, Jasonin, kanssa ja joutuu kohtaamaan hyvät ominaisuudet olennoissa, joita hän on kasvanut vihaamaan.

Rosa on menettänyt isänsä vuosia sitten, ja tämä menetys ja ajatus kostosta on kovettanut hänen sydämensä. Hän on vahva, älykäs ja hyvin itsenäinen päähenkilö, jollaisia ei nuortenkirjallisuudessa kovin usein kohtaa. Piinkovan luonteen lisäksi hän on yksi klaaninsa parhaista taistelijoista. Näin ollen hänestä puuttuu tyttömäisyys, joka turhan usein leimaa naispuolisia päähenkilöitä. Vaikka Rosaan on sen takia aika vaikea samastua, pidän hänestä kovasti. On mukavaa, kun henkilöt tarjoavat lukijalle haasteita.

Myös Jason yllätti minut hyvällä tavalla. Ensivaikutelman perusteella hän on ärsyttävä, itsekeskeinen ja toimii ihmissuhteissaan "who cares" -asenteella. Ulkokuoren alta paljastuu herkkyyttä, raskaita kokemuksia ja lojaaliutta: täysin toisenlainen persoona. Kirjailija on rakentanut hänet hienosti, minkä seurauksena hänestä tuli yksi lempihenkilöistäni tässä romaanissa.

Romaanissa on paljon sivuhenkilöitä, mutta jokaisella on paikkansa tarinassa. Parasta henkilökuvauksessa on sekä se, kuinka sivuhenkilöt vaikuttavat Rosan ja Jasonin elämään että Rosan ja Jasonin välinen suhde. Oli mielenkiintoista seurata, millaisten mutkien kautta Rosa tutustuu Jasonin todelliseen persoonaan ja toisinpäin. Minusta kirjailija tavoittaa jotakin olennaista ihmissuhteista ja motiiveista ihmisten toiminnan takana.

Rosan maailma puolestaan on kiinnostava yhdistelmä paranormaalia ja tavallista maailmaa. Ihmiset ovat tietoisia sekä metsästäjistä että olennoista, joita metsästäjät jahtaavat. Ihmiset myös kärsivät enkelten (jotka muuten eivät ole hyviä tässä romaanissa) ja metsästäjien välisestä sodasta kaikkein eniten, mikä näkyy muunmuassa tuhoutuneina kaupunkeina ja kurjina elinolosuhteina. Metsästäjän hengenvaarallinen taistelu yhdistyy jokapäiväisiin, kaikille tuttuihin ongelmiin tavalla, jossa on jotakin tuoretta ja erilaista - Rosa elää maailmassa, joka on samanaikaisesti yksinkertainen ja monimutkainen.

Pidän myös siitä, että tarina kerrotaan kiirehtimättä tapahtumasta toiseen. Hidas ja nopea kerronta ovat tasapainossa keskenään eikä yllättävistä juonenkäänteistäkään ole puutetta. Ainoat puutteet, jotka jäivät vähän häiritsemään, olivat melko vähäinen miljöön kuvailu ja ajoittain itseään toistava kieli. Nämä puutteet eivät kuitenkaan hallinneet lukukokemusta, vaan nautin kovasti tämän esikoisromaanin lukemisesta. Jatko-osaa odotan suurella mielenkiinnolla.

4,5/5

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kirjahyllyn täytettä (kesä 2013)

Ostin kesällä yllättävän vähän kirjoja, mutta ne, jotka ostin ovat erityisen mieleisiä. Nyt kun vielä osaisin päättää, minkä näistä luen ensimmäisenä.


Viides todistaja, Michael Connelly

Vihdoinkin sain tämän hyllyyni! Michael Connelly on yksi parhaista rikoskirjailijoista, ehkä jopa paras. Toivotaan, että ehdin lukea tämän vielä tämän vuoden puolella.


Tulitodistaja, Lars Kepler

Lisää Kepleriä, ahh. Tuntuu muuten hassulta puhua yhdestä henkilöstä kun tietää, että romaanien takana on kaksi ihmistä.


Luksuselämää, Jens Lapidus

Tästä olen iloinen siksi, että trilogian kaksi osaa ovat olleet hyllyssäni jo vaikka kuinka kauan. Nyt kun sarja on kokonainen, on mukavampaa aloittaa sen lukeminen. 


Kuolema kulkee kannoilla, Peter James

Tämä tarttui mukaan jotakin muuta kirjaa ostaessani. En ole lukenut tämän kirjailijan teoksia aikaisemmin.


Luostarin varjot - C.J Sansom ja Musta tuli - C.J. Sansom

Historiallisia romaaneja ei ole aikoihin osunut kohdalle. Luettuani takakannet minun oli aivan pakko ostaa nämä.


Viimeinen temppeliherra - Raymond Khoury

Olen jo pitkään halunnut tutustua Khouryn tuotantoon, joten kun näin tämän antikvariaatin hyllyssä, nappasin sen kummemmin miettimättä mukaani.


Valtaistuinpeli - G.R.R. Martin

Tähän tartun heti kun ehdin. Lainasin Valtaistuinpelin keväällä kirjastosta, mutta en päässyt alkua pidemmälle ennen kuin minun piti palauttaa se kirjastoon varauksen takia. Tuumin, että parasta ostaa koko sarja omaksi niin ei tarvitse kiirehtiä lukemisen kanssa.



lauantai 31. elokuuta 2013

Da Vinci -koodi - Dan Brown

Robert Langdonin vierailu Pariisissa saa odottamattoman käänteen, kun hänet kutsutaan Louvreen tutkimaan museon intendentin raakaa murhaa ja siihen liittyviä erikoisia symboleja. Avuksi Langdonin tielle ilmaantuu älykäs, lämminsydäminen Sophie, jonka kanssa hän kulkee yhä lähemmäs vanhan salaseuran, Siionin luostarin, tarkimmin varjeltuja salaisuuksia.

Romaanin alussa lukijan tietoisuuteen isketään joukko johtolankoja, jotka tuntuvat niin käsittämättömiltä että on pakko miettiä, kuinka kummassa niiden yhteys toisiinsa saadaan selville. Tarinan edetessä Langdonin ja Sophien tilanne mutkistuu entisestään, ja jännitys heidän puolestaan säilyy loppuun saakka. Dan Brown kuljettaa juonta eteenpäin nerokkaasti ja yllätyksellisesti ensimmäiseltä sivulta viimeiselle sivulle. Lukukokemusta ei siis voi sanoa tylsäksi.

Da Vinci -koodi on tulvillaan mielenkiintoisia taideteoksia ja kiehtovia arvoituksia, joiden ratkaisemiseksi tarvittavan tiedon Brown ripottelee taitavasti pitkin romaania. Huumori kumpuaa henkilöiden välisisistä keskusteluista ja tilanteista, joihin he joutuvat ja tuntuu siksi hyvin luontevalta. Ajattelemisen aihetta saa salaisuuden teemasta, jota pyöritellään romaanissa suuntaan ja toiseen. Aina Da Vinci -koodin luettuani jään miettimään, millaiset salaisuudet tulisi säilyttää ja millainen tieto on ihmisille tarpeellista tai välttämätöntä; millainen tieto vie ihmistä eteenpäin, millainen puolestaan sitoo kiinni menneeseen. Juuri tällaisen viihdyttävän, monia merkityskerroksia sisältävän jännityskertomuksen rakentamisessa Brown on lyömätön. 

Romaanin henkilöistä parhaiten mieleen jää sir Leigh Teabing, jonka fanaattisuus on vuorotellen huvittavaa ja kiinnostavaa. Brown tuo hienosti esiin sen, kuinka jostakin voi muodostua ihmiselle pakkomielle ja kuinka tuhoisia pakkomielteet ovat. Samalla tulee pohtineeksi omistautumisen ja hulluuden välistä rajaa, joka voi joissakin tilanteissa olla hyvinkin häilyvä.

Rakkauteni Dan Brownin teoksia kohtaan alkoi Da Vinci -koodista, enkä ole kyllästynyt siihen vieläkään. Arvostelun kirjoittamisen kannalta Da Vinci -koodi on muiden Dan Brownin romaanien tavoin hieman hankala tapaus, sillä se ei ole aiheeltaan eikä tunnekuvauksiltaan verrattavissa kaunokirjallisuuden mestariteoksiin eikä edes useimpiin muihin lempikirjoihini, mutta se on erittäin onnistunut omassa lajissaan. Parempaa viihdettä saa etsiä jonkin aikaa.

5/5




sunnuntai 4. elokuuta 2013

Enkelit ja Demonit - Dan Brown

Luin Enkelit ja demonit ensimmäisen kerran monta vuotta sitten ja pidin siitä jo silloin kovasti. Edellisestä kerrasta oli kuitenkin sen verran aikaa, että osa sisällöstä oli ehtinyt unohtua. Kannatti siis lukea kirja uudelleen ennen arvostelun kirjoittamista.

Robert Langdon saa yllättäen kutsun Cerniin, jonka tiloissa on murhattu kuuluisa tiedemies hyvin erikoisella tavalla. Todisteet viittaavat Illuminateihin, muinaisen veljeskunnan jäseniin, joiden päämäärä oli tuhota Katolinen kirkko. Langdon ryhtyy selvittämään, onko tämä veljeskunta todella murhan takana ja mihin syylliset pyrkivät. Kun soppaan lisätään suuri annos antimateriaa, aluillaan oleva konklaavi ja neljä mystisesti kadonnutta kardinaalia, saadaan aikaiseksi jännittävä seikkailu, jolle ei näy loppua. 

Enkelit ja demonit ei ole Brownin paras romaani, mutta se on joka tapauksessa erittäin nautinnollinen lukukokemus. Siinä on aistittavissa lievää vasta aloittaneen kirjailijan hätäisyyttä, joka ei kuitenkaan häiritse lukemista. Se on myös sarjan muihin osiin verrattuna kaavamaisempi ja osittain ennalta-arvattavampi, mutta muita puutteita romaanissa ei sitten olekaan.

Robert Langdon on minusta kerta kaikkiaan mahtava päähenkilö. Pidän siitä, ettei hän ole tyypillinen sankari vaan viimeisen päälle tavallinen ihminen, yliopiston professori. Aluksi näyttää siltä, että hän on epätodennäköisin henkilö joka voisi pelastaa tilanteen, mutta lujan päättäväisyyden, älyn ja laajan taiteen tuntemuksen avulla hän selvittää Vatikaanissa vellovan katastrofin. Brown rikkoo henkilökuvauksessaan muitakin perinteitä, sillä valtion viranomaiset eivät todellakaan ole tämän tarinan sankareita vaan säheltävät ja tekevät Langdonin elämän entistä vaikeammaksi. Lisäksi päähenkilön apuna on vahva naishahmo, mikä on minusta mukavaa vaihtelua.

Se, missä Brown osoittautuu luonnonlahjakkuudeksi ja mistä pidän hänen teoksissaan eniten, on juonen rakentaminen. Vaikka Enkelit ja Demonit on vasta hänen toinen romaaninsa, siitä näkee millainen mestari hän on tässä lajissa. Romaani on rakennettu kuin suuri palapeli, jonka kaikki palaset sopivat täydellisesti yhteen. Ensinäkemältä käsittämäton johtolankojen vyyhti selviää luku luvulta ja kun viimeinen sivu on luettu, lukija on kokenut kaikki tunteet pelosta hämmästykseen. Brown onnistuu pitämään jännityksen yllä loppuun asti ja yllättämään lukijan monta kertaa. Lukiessani yritin etsiä vihjeitä siitä, miten tarina loppuu, mutta en löytänyt yhtäkään. Loppuratkaisu ja se, kuka kaiken takana on, tulee täytenä yllätyksenä. Harvat kirjailijat onnistuvat tässä yhtä hyvin kuin Dan Brown.

Romaanista voi viihteen lisäksi löytää syvällistä pohdintaa uskonnon ja tieteen välisestä suhteesta, ristiriidoista, joiden kanssa ihminen on jatkuvasti tekemisissä ja asioista, jotka asettuvat usein vastakkain; muunmuassa järki ja tunne, usko ja luottamuksen puute, konkreettinen ja abstrakti. Romaanissa tuodaan esille kysymyksiä kärsimyksestä, ihmisen oikeuksista ja tiedon kaksijakoisista vaikutuksista. Teoksen esittämät ajastus siitä, että tiedettä ja uskontoa ei tarvitse nähdä toistensa vihollisina, on minusta mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen.

Kiehtovaa tässä teoksessa on myös se, millainen tehtävä taiteella ja historiallisilla nähtävyyksillä on rikoksen selviämisen kannalta. Taideteokset ovat tässä romaanissa ratkaisun avain, mikä osoittaa mielestäni kunnioistusta taidetta kohtaan sekä muistuttaa taiteen monitulkintaisuudesta.

4,5/5

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Arvostelukappaleita ja Dan Brownia

Kirja-arvostelujen suhteen on ollut hiljaista pitkään. Olen vastaanottanut kaksi arvostelukappaletta, joista ensimmäisen kanssa olen jumittanut jo yli kuukauden.  Tämä ei johdu siitä, että kirja olisi huono, olen vain ollut töiden takia niin kiireinen etten ole ehtinyt lukea niin paljon kuin olisin halunnut. Toivotaan, että saan kirjan luettua ja arvostelun kirjoitettua tällä viikolla.

Suunnitelmiini on jo pitkään kuulunut kirjoittaa kirjailijoista ja teoksista, jotka merkitsevät minulle erityisen paljon ja jotka ovat vaikuttaneet kirjoittamiseeni pitkään. Kun sain Dan Brownin Infernon yllätyslahjaksi, kävi selväksi kenestä aloitan: Dan Brownista. Luen siis kaikki hänen teoksensa uudelleen, kirjoitan niistä arvostelut ja erilaisia postauksia teosten herättämistä ajatuksista, niiden vaikutuksista ja merkityksestä elämässäni. Postauksia ilmaantuu sekä tänne että Young Fighters-blogiin riippuen siitä, mitä niissä käsitellään. Infoan teitä lisää, kun pääsen sinne asti.

Mitä teillä on kesälukemisena?

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Salamurhaajan taival - Robin Hobb

Näkijän tarun päätösosa jätti jälkeensä hieman ristiriitaiset tuntemukset. Siinä oli valtavasti hyvää, mutta jotkin asiat jäivät ihmetyttämään. Näistä kummastakin vähän ajatuksia seuraavaksi.

Hobbin tyyli on yhtä eheä kuin edellisissä kirjoissa ja tarina taitavasti kerrottu. Kieli on oivaltavaa, kiinnostavaa. Henkilökuvauksessakaan ei ole mitään vikaa: kaikkien tunteet ja erityisesti Fitzin ajatukset tulevat selville ja saavat lukijankin ajattelemaan. Mutta juonessa minua häiritsi useampikin asia. 

Koko kirja lähtee liikkeelle vaikeasta tilanteesta, jota ennen päähenkilö Fitz on joutunut väkivallan kohteeksi. Tämän takia hän haluaa tappaa erään romaanin henkilöistä (en paljasta kenet, koska se on niin olennainen osa teosta) ja kehittää asiasta pakkomielteen. Pahan pakkomielteen. Ymmärrän kyllä, miksi hän haluaa kyseisen ihmisen tappaa, mutta hänellä on yhtä aikaa toinen tehtävä hoidettavaan, joka on mielestäni paljon tärkeämpi. Siksi ihmettelen kovasti ajankohtaa, johon tämä tappoyritys on sijoitettu. Koko juonikuvio tuntuu olevan vain täytteenä ja johdattavan tapahtumat sinne suuntaan, jonne kirjailija on ne halunnut viedä. Tällainen turhalta tuntuva mutka yllättää. Olisin halunnut saada siiihen selityksen.

Tämän lisäksi tarina lähtee liikkeelle kovin hitaasti. Vähän liian hitaasti minun makuuni. Tapahtumat ja henkilöt tuntuvat junnaavan paikallaan. Tätä tunnettaa korostavat tunteet ja ajatukset, joihin Fitz jää toistuvasti jumiin. Hän käyttäytyy usein vastuuttomasti aivan kuin olisi edelleen teini, mikä sai minut ärsyyntymään. Eikö hänen olisi pitänyt jo kasvaa sellaisen yli kaiken kokemansa jälkeen?

Kolmanneksi mieleeni jäi useita trilogian tapahtumiin liittyviä kysymyksiä, joihin toivoin saavani vastauksen. En saanut. Salamurhaajan taival vastasi hienosti lähes kaikkiin kysymyksiin, jotka heräsivät sen tapahtumista ja henkilöistä, mutta jäin kaipaamaan napakampaa lankojen sitomista koko sarjan  osalta.. Vähän liikaa jäi avoimeksi.

Sitten niitä kehuja. Romaani antaa paljon uutta tietoa henkilöistä, etenkin Narrista. Narrin huomatuksetkin ovat entistä terävämpiä. Piristyin myös uusista henkilöistä, jotka romaanissa esitellään. Heillä on oikeasti merkitystä tarinan kannalta, mikä on ehdottomasti plussaa. Sivuhenkilöiden ei tarvitse aina jäädä verhon taakse. Lukijalle avataan lisäksi Taidon ja Vaiston ominaisuuksia ja sitä, mitä niillä voi halutessaan saada aikaan. Fantasiaelementit olivat koko ajan läsnä kiehtovalla, kekseliäällä tavalla. Hobb innistuu uudistumaan, vaikka hän pyöritteleekin tuttuja ydinaineksia.

Kaiken kaikkian tarinan hyvät ominaisuudet voittavat huonommat, joten annan arvosanaksi 4/5


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Heartbeat - Faith Sullivan

Adam and Katie are afraid of love.

She carries the scars of a first kiss gone terribly wrong. 

He uproots his life the flee the stinging betrayal of an ex. 

When trust is no longer an option, all romance is suspect.

As a young paramedic, Adam rescues people for a living but cannot save himself. Katie, just out of high schoolm struggles with a tortured home life she cannot escape.

Everything changes when Katie hops into the front seat of Adam's ambulance. Overwhelmed by what they are feeling, neither possess the confidence to make the first move. They walk away from each other, full of regret.

To find her, Adam risks his future. To be with him, Katie sacrifices her security.

Little do they know, what little time they do have, is being measured by a heartbeat that is slowly dying out.

Voi miten kaunis ja surullinen tämä tarina on! Pidin tästä valtavasti erityisesti henkilöiden ja tapahtumien tunnepitoisuuden vuoksi. Ilahduin myös yllätyksestä, jonka romaanin alku tarjoaa.

Romaanin rakastavaiset, Katie ja Adam, ovat ihania ja samastuttavia persoonia. Katie kärsii sulkeutuneen, katkeroituneen isän käytöksestä ja Adam parantelee petetyksi tulemisen aiheuttamia haavoja. Nämä vaikeat elämänkokemukset yhdistävät heitä tuovat esiin heidän luonteitaan. Kirjailija kertoo heistä uusia asioita kohtaus kerrallaan, mikä sopii tarinaan hyvin. Adam ja Katie kokoavat ajatuksiaan ja käsittelevät tunteitaan realistisessa tahdissa - hitaasti. Vaikean ja pitkän tien kuljettuaan he saavat mahdollisuuden olla yhdessä, ja silloin heidän tunteensa syttyvät täyteen liekkiin.

Suru on läsnä Katien ja Adamin suhteessa yhtä voimakkaasti kuin rakkaus. On riipaisevaa lukea vaikeuksista, joita he joutuvat kohtaamaan; erityisesti epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, jota he saavat osakseen eri tahoilta. Heidän tarinansa vetoaa ennen kaikkea tunteisiin ja jättää loputtuaan lähes tyhjän olon - kaikki ajatukset katosivat päästäni joksikin aikaa sen jälkeen, kun olin lukenut viimeisen sivun. Vaikka arvasin, kuinka romaani loppuu, loppu oli silti shokki ja melkein nosti kyyneleet silmiini.

Pidin kovasti myös siitä, että teos on kirjoitettu sekä Katien että Adamin näkökulmasta. Näkökulmien vaihtelu tuo heitä lähemmäs lukijaa ja saa tapahtumat tuntumaan hyvin todellisilta. Tunsin enemmänkin eläväni heidän kanssaan kuin lukevani kirjaa heidän elämästään. Heartbeat on hieno esikoisromaani, jonka luen mielelläni uudelleen jonkin ajan päästä.

4/5


Kirjailijan blogiin löydät tiesi tästä: Fait Sullivan writes

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kuninkaan salamurhaaja - Robin Hobb

Kuninkaan salamurhaaja jatkaa Näkijän tarun tarinaa tyylikkäästi. Se veti minut mukaansa vielä nopeammin kuin trilogian ensimmäinen osa ja piti tiukasti otteessaan viimeiselle sivulle asti. Nyt vähän juttua siitä, mikä romaanissa vetosi minuun niin voimakkaasti.

Fitz kasvaa romaanin aikana aikuiseksi ja alkaa virallisesti toimia kuninkaan salamurhaajana. Hänen tiensä on pitkä ja kivinen. Taito aiheuttaa hänelle päänvaivaa, Vaisto ongelmia ja häpeää. Fitz joutuu valehtelemaan rakastetulleen, Mollylle, ja salaamaan kokonaisen osan itsestään. Fitzin elämää kuvataan koskettavasti, ja hänen tilanteensa epäoikeudenmukaisuus tulee esille ajoittain jopa riipaisevan selvästi.

Myös valtapeli kovenee sarjan toisessa osassa. Merirosvot ryöstävät rannikkokaupunkeja ja imevät jollakin keinolla ihmisistä tunteet ja persoonallisuuden jättäen jälkeensä olennon, jota voisi kutsua zombiksi. Tämä karmea taika on suuri mysteeri sekä Kuuden Herttuakunnan kansalaisille että lukijalle, ja saa aikaan valtavasti tuhoa. Tapahtumia lähestytään yhtä aikaa sekä hallitsijoiden että kansalaisten näkökulmasta, mikä tekee kirjasta mielenkiintoisen.

Henkilöistä otan esille tällä kertaa kuninkaan hovinarrin, joka on jollain tavalla suosikkihahmoni tässä trilogiassa. Häntä kutsutaan yksinkertaisesti Narriksi, koska kukaan ei tiedä hänen oikeaa nimeään. Tittelistään huolimatta hän on ennen kaikkea neuvonantaja ja tapahtumien tarkkailija, jolla on huomiotaherättävän terävä kieli ja vielä terävämpi äly. Rakastan Narrin sanailuja ja temppuja, jotka menevät välillä yli ymmärryksen. Hän puhuu usein arvoituksin ja saa Fitzin silloin tällöin hermostumaan, vaikka hän loppujen lopuksi on yksi merkittävimmistä ihmisistä Fitzin elämässä. Narri on erikoinen myös ulkonäöltään, sillä hän on albiino.

Parasta romaanin kokonaisuudessa on sen monipuolisuus. Se on jännittävä, se vetoaa voimakkaasti tunteisiin ja sisältää sopivasti fantasiaa. Pidän yleensäkin kirjoista, jotka menevät syvälle aiheeseensa ja oikeasti jättävät jäljen lukijaansa.

5/5

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Revolverimies - Stephen King

Tämä kirja on yksi erikoisimmista, joihin olen elämäni aikana tarttunut. Sen vuoksi Revolverimies on sekä mielenkiintoinen että hankala lukukokemus, joka jättää jälkeensä ristiriitaisia tunteita.

Romaani kertoo Rolandista, nimensä mukaisesti aikansa viimeisestä revolverimiehestä, jollaista voi verrata jonkinlaiseen poliisiin tai soturiin. Tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa maailma on köyhtynyt ja kuivunut. Miljöö toi mieleeni westernit ja aavikot, ja se onkin tarkimmin kuvattu asia koko romaanissa.

Lukijalle käy selväksi, että Rolandilla on tehtävä, jonka toteuttamisen hän kokee velvollisuudekseen (välillä se tuntuu suorastaan pakkomielteeltä), mutta tehtävän yksityiskohdista lukijalle ei anneta paljonkaan tietoa. Miehen menneisyyttä ei valoteta juuri lainkaan eikä teoksessa esitellä kovin monia henkilöitä. Rolandin ympärille kietoutunut salaisuuksien verho on lähes läpitunkematon, mikä jonkin verran häiritsee lukemista. Tarinassa ei anneta tietoja, jotka olen tottunut saamaan ennen viimeistä sivua, mikä on yhtä aikaa ärsyttävää ja kiehtovaa, sillä kerronta poikkeaa huomattavasti tavallisesta. Olisin kuitenkin nauttinut lukemisesta enemmän, jos tarina ei olisi niin salaperäinen.

Myös Revolverimiehen yliluonnolliset tapahtumat ovat erikoisia. Yksi hyvä esimerkki on kohtaaminen Rolandin ja Jaken välillä. Jake on kuollut - tarkemmin sanoen hänet on murhattu - menneisyydessä, minkä jälkeen on jotenkin päätynyt Rolandin aikaan. Jake tulee Rolandin tielle jostakin tärkeästä syystä, mutta kaikki kerrotaan niin vihjauksenomaisesti että lukija joutuu tosissaan näkemään vaivaa ymmärtääkseen, mikä liittyy mihinkin. 

Olen lukenut Revolverimiehen vain kerran vajaa vuosi sitten, joten en muista siitä enää paljonkaan yksityiskohtia. Kokonaisuutena se on hyvin erilainen ja ainutlaatuinen - ehkä liiankin ainutlaatuinen nautittavuuden kannalta katsottuna. En kuitenkaan kadu Musta torni-sarjan lukemisen aloittamista, sillä se todella irrottaa tästä maailmasta ja esittelee uusia tapoja kirjoittaa kirja. Tarkoitukseni on jatkaa sarjan lukemista tämän vuoden aikana.

Suosittelen Revolverimiestä sellaisille lukijoille, joilla riittää kärsivällisyyttä ja jotka haluavat lukea jotain hyvin kummallista. 3,5/5

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Salamurhaajan oppipoika - Robin Hobb

Luin tämän kirjan viime kesänä, joten yritän pitää tämän arvostelun melko yleisellä tasolla, jotta en sano jotain, joka ei pidä paikkaansa. Luen nyt Näkijän tarun päätösosaa, minkä takia päätin kirjoittaa kahdesta aikaisemmasta osasta hyvissä ajoin.

Tarina alkaa, kun päähenkilö Fitz viedään kuninkaanlinnaan kasvatettavaksi. Fitz on kruununprinssi Uljaan avioliiton ulkopuolella syntynyt poika, minkä vuoksi hän on alusta asti vaikeassa, hyljeksityssä asemassa. Uljas määrää tallimestarinsa Burrichin kasvattamaan Fitzin, ja kaikessa hiljaisuudessa poikaa aletaan kouluttaa salamurhaajaksi. Kouluttajana toimii kuningas Ovelan palveluksessa työstekentelevä, vanha ja viisas Chade, joka tietää paljon ihmisten parantamisesta ja lähes kaiken mahdollisen tappamisesta.

Tarinan idea on mielenkiintoinen ja hienosti toteutettu. Tapahtumat sijoittuvat Kuuden Herttuakunnan keskukseen, Peuralinnaan ja sen lähiympäristöön. Romaanin maailmaan sukeltaa nopeasti ja sen sääntöjä on helppo ymmärtää. Juoni etenee sujuvasti, johdonmukaisesti ja sopivalla vauhdilla. Samalla kun lukijaa kuljetetaan Fitzin elämän vaiheiden läpi, Kuudesta Herttuakunnasta ja sen hallitsijoista saadaan enemmän tietoa ja miljöö muuttuu läheisemmäksi.

Fitz on sekä romaanin päähenkilö että kertoja, mikä on piristävä poikkeus fantasiakirjallisuudessa. Pidin siitä, että tapahtumia lähestytään altavastaajan näkökulmasta kuninkaan tai prinssin sijaan, sillä tällainen näkökulma tekee kerronnasta realistisemman. Lukijana jouduin myös kamppailemaan Fitziin kohdistuneiden ristiriitaisten tunteiden kanssa. Toisaalta pidin hänestä kovasti ja tunsin myötätuntoa häntä kohtaan, toisaalta ärsyynnyin hänen ajoittain liialliseen lapsellisuuteensa ja hätkähdin kovuutta, joka häneen kehittyy varhain salamurhaamisen opettelun vuoksi. Lopulta kuitenkin asetuin hänen puolelleen, vaikka hän ei ehkä olekaan lempihahmoni tässä romaanissa.

Burrich on juro tallimestari, joka yrittää huolehtia Fitzistä parhaansa mukaan. Burrich ei pahemmin puhu menneisyydestään, mutta hänestä huokuu suru ja elämän aiheuttamat pettymykset. Hänellä on luja työmoraali ja ihailtava kyky käsitellä kaikenlaisia eläimiä. Burrichilta Fitz oppii kärsivällisyyttä, rehellisyyttä ja nöyryyttä muiden hyödyllisten taitojen ohella. Tallimestarin kautta lukija saa tietoa siitä, kuinka aikuiset kokevat maailman, jossa he elävät ja kuinka ihmiset suhtautuvat kahteen romaanissa esiteltyyn taitavoimaan, Taitoon ja Vaistoon.

Chade on monin tavoin kiehtova ja salaperäinen henkilö. Hänen tietämyksensä kasvien ja yrttien vaikutuksista ja vaistonsa ihmisten suhteen hämmästyttävät monta kertaa. Hän johdattaa tarinaa sinne, minne muut eivät näe. Karmivasta tehtävästään huolimatta Chade herättää minussa kunnioitusta, ja on yksi suosikkihenkilöistäni. 

Pidän myös tavasta, jolla Hobb esittelee kolme prinssiä: Uljaan, Totuuden ja Vallan, joista Totuus on kaikkein hyväsydämisin ja Valta kaikkein vastenmielisin. Kaikki kolme ovat todellakin nimensä veroisia miehiä. Tällaisia luonteenpiirrettä tai pyrkimystä kuvaavia nimiä löytyy romaanista enemmänkin.

Taito on yksi kiehovimmista kyvyistä, joihin olen tutustunut kirjallisuudessa. Taidon hallitsevat kykenevät kuulemaan toistensa ajatukset ja kommunikoimaan ajatustensa kautta. Vahvimmillaan Taidon avulla voi vaikuttaa toisten ajatuksiin, ratkaisuihin ja jopa siihen, millaisena ihminen näkee ympäristönsä. Kuninkaallisessa suvussa Taito on yleinen kyky, muiden kansalaisten keskuudessa harvinaisempi. Se on puhtaasti mielen taikuutta ja vaatii käyttäjältään lujaa luonnetta. Oli hienoa lukea kohtauksia, jossa kuvaillaan Taidon käyttöä, haasteita ja vaikutuksia. Hyödyllisyys ei ole ainoa tämän taian ominaisuus; Taito kuluttaa valtavasti voimia ja voi ajaa jopa hulluuteen, jos sen vietäväksi heittäytyy harkitsemattomasti ja liian usein. Juuri nämä negatiiviset vaikutukset kuvataan kirjassa hienosti muunmuassa Fitzin kärsimysten kautta: taitomestari Galen inhoaa häntä ja pyrkii kaikin keinoin tuhoamaan Fitzin luontaisen kyvyn Taitoon.

Vaisto puolestaan on pelätty ja halveksittu taian muoto, jonka käyttämiseen ketään ei kannusteta ja jonka olemassaolosta mieluiten vaietaan. Vaistokkaat eli Vaiston omaavat ihmiset kykenevät - ja ovat hyvin taipuvaisia - muodostamaan vahvan yhteyden eläinten kanssa. Vaistokas jakaa ajatuksensa ja tekemisensä kyseisen eläimen kanssa, mikä voi johtaa vakaviin ongelmiin. Kykyään käyttävä ihminen saattaa muuttua eläimen kaltaiseksi ja unohtaa entisen elämänsä palaamatta enää koskaan entiselleen.

Kokonaisuutena Salamurhaajan oppipoika on kiinnostava, eheä romaani, jonka maailmaan on ilo tutustua ja syventyä. Se esittelee monimutkaisia valtapelejä, syvällisiä ihmissuhteita ja tunteita herättäviä vaikeuksia. Se on ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista lukukokemuksista.

5/5

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Uusia kirjoja

Sain tänään kuusi uutta kirjaa hyllyyni. Näitä olenkin odottanut kovasti!



Tämän luen varmaan ensimmäisenä, koska luen kirjailijan blogia ja  tiedän, että hän kuulee mielellään lukijoiden mielipiteitä romaaneistaan. 


Tätä odotan mielenkiinnolla, sillä tapahtumat ovat kytköksissä syyskuun  11. päivään. 


Tämä kuulostaa hyvältä ja erilaiselta vampyyri-romaanilta.  Ja tuo kansi! <3


Olen kuullut paljon hyvää tästä sarjasta ja se vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten ajattelin aloittaa sen lukemisen lähiaikoina.

Tätä odotan valtavasti! En voi edes laskea arvosteluja, joissa on hehkutettu tätä.



Tarina vaikuttaa kiehtovalta, ja kansi kiinnitti huomioni välittömästi. 

Nyt kun osaisi päättää, missä järjestyksessä luen nämä. Oletteko te kuulleet näistä tai lukeneet jonkun?

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Matkijanärhi - Suzanne Collins

Minun piti miettiä aika pitkään, mitä kirjoitan Matkijanärhestä. Kun romaani yltää niin korkealle tasolle, että se vetää lukijan hiljaiseksi useaksi tunniksi lukemisen jälkeen, ei tiedä miten sanoa ytimekkäästi, kuinka hieno se oli ja miksi.

Katniss, Peeta ja Gale. Kolmikko, jota rakastan suunnattomasti, joutuu kohtaamaan sodan kauhut sydäntä raastavalla tavalla. Kaikki kolme kärsivät eri tavalla eri syistä, ja kaikkien kokemukset vaikuttivat minuun voimakkaasti. Tunsin valtavasti myötätuntoa heitä kaikkia kohtaan ja surin heidän puolestaan. Matkijanärhi on ehdottomasti raskain ja melankolisin Nälkäpeli-trilogian osa, ja ehkä juuri siksi niin vaikuttava.

Päätösosaa lukieassani koin kaikki tunteet, jotka trilogian aikaisemmat osat ovat herättäneet ja vielä enemmänkin. Jos romaania pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi tunne. Olin surullinen milloin kenenkin puolesta ja jännitin loppua kohden yhä enemmän, mitä henkilöille tapahtuisi.

Matkijanärhi sisältää sarjan romaaneista vähiten yllätyksiä, mutta ne yllätykset, jotka sen sivuilla kohtaa, ovat järkyttäviä. Jouduin monta kertaa laskemaan kirjan käsistäni rauhoittuakseni ja pystyäkseni jatkamaan lukemista myöhemmin. Tämä romaani todellakin sai jotakin liikkeelle minussa.

Kerronta on hitaampaa kuin muissa trilogian osissa, mutta se ole minusta lainkaan huono asia. Se sopii romaanin kokonaisvaltaisen raskaaseen tunnelmaan ja pitää lukijan huomion kiinnittyneenä ennen kaikkea henkilöihin ja heidän kokemuksiinsa vauhdikkaiden tapahtumien sijaan. Minusta olisi tuntunut oudolta, jos tässä vaiheessa tarinaa olisi ollut hirveä kiire eteenpäin.

Romaanin loppu on minusta juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Kaiken sen jälkeen, mitä romaanin aikana tapahtuu, muut vaihtoehdot tuntuisivat epärealistisilta ja jotenkin murheellisilta. Valtavan tunnekaaoksen jälkeen ilo nosti päätään niin romaanin henkilöiden kuin minunkin sisälläni, joten olen tyytyväinen loppuun. Minulla on nyt jo haikea olo sen takia, että sarja loppui ja voin vain odottaa, että pääsen lukemaan sen uudestaan.

On mahdotonta sanoa yksiselitteisesti, mikä Nälkäpeli-trilogian romaaneista on paras. Niissä on kaikissa jotain mitä muissa ei ole, ja silti ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Se, mikä yhdessä osassa on tapetilla on toisessa sivummalla. Sijoitin kuitenkin Matkijanärhen listallani parhaimmaksi näistä kolmesta teoksesta, koska se vaikutti minuun niin vahvasti ja päätti sarjan ansiokkaasti. Nälkäpeli-trilogia on hieno trilogia, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen. 

5/5

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ole luonani aina - Kazuo Ishiguro

Kazuo Ishiguron kehuttu romaani Ole luonani aina kertoo Kathyn ja hänen parhaiden ystäviensä Ruthin ja Tommyn erikoisen elämäntarinan. Se alkaa nykyhetkestä ja siirtyy menneisyyteen, ja sen kertojana toimii Kathy. Hän, Tommy ja Ruth asuvat sisäoppilaitoksessa ja käyvät koulua, jonka käytännöt alkavat hitaasti hämmentää heidän mieltään. Kathy kuljettaa lukijan omien kokemustensa, monien yksittäisten tapahtumien ja oivallusten läpi totuuteen, jonka ymmärtäminen muuttaa käsityksen sekä hänen omasta elämästään että elämän merkityksestä.

Juonesta en voi kertoa enempää paljastamatta sen ydintä, joten puhun muista asioista. Romaanin rakenne toimii hienosti. Kathyn tapa muistella mennyttä aikaa on uskottava ja tekee tarinasta niin todentuntuisen, että häntä vaivaavat asiat kuristavat lukijankin kurkkua. Teoksen kielessä on jatkuvasti läsnä voimakas salaperäisyys; siinä puhutaan valvojista ja luovutuksista, jotka eivät pitkään aikaan ole selviä edes sisäoppilaitoksen oppilaille. Asioista puhutaan kaarrellen ja totuuden palaset välähtelevät verhon takaa. Ishiguro säilyttää tämän odotuksen tunteen taitavasti loppuun asti, vaikka itse loppuratkaisu onkin ennustettavissa jo romaanin alkupuolella. 

Tunsin myötäntuntoa erityisesti Kathya ja Tommya kohtaan, jotka joutuivat kärsimään paljon useiden salaisuuksien takia. Kathy on älykäs ja hyväsydäminen jo lapsena, ja ottaa syrjityn Tommyn vastaan ystävällisesti. Tommy kärsii kiivaan luonteensa takia vuosia, mutta rauhoittuu kasvaessaan ja suuntaa energiansa totuuden selvittämiseen. Hän onkin kolmesta päähenkilöstä ensimmäinen, joka oivaltaa tulleensa huijatuksi. Tommyn ja Kathyn välille kehittyy yhteys, jonka seuraaminen on mielenkiintoista ja haastaa lukijan katsomaan asioita pintaa syvemmältä. Ruthia kohtaa minulla on hyvin ristiriitaiset tunteet. Jossain määrin hänkin on olosuhteiden uhri, mutta hänen ilkeytensä ja miellyttämisenhalunsa ärsyttää pitkin romaania. En oikein vieläkään tiedä, pidänkö hänestä vai en.

Romaanin idea on kokonaisuutena nerokas ja poikkeaa valtavirrasta. Kuitenkin ajatus siitä, että jotain samanlaista tapahtuisi oikeasti, on pelottava ja epämiellyttävä. En tiedä, kuinka voisin katsella sellaista toimintaa vierestä puuttumatta siihen. Ole luonani aina herättää ajatuksia tieteestä ja siitä mikä voidaan sallia ja missä menee ihmisen oikeuksien rajat. Se on myös hieno kasvutarina, vaikka pohjasävy on surullinen. Suosittelen tätä lukukokemusta kaikille, jotka haluavat lukea jotain erilaista. 

4/5 tähteä

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Shadowlands - Kate Brian

 Rory Miller had one chance to fight back and she took it. Rory survived... and the serial killer who attacked her escaped. Now that infamous Steven Nell is on the loose, Rory must enter witness protection with her father and sister, Darcy, leaving their friends and family without so much as a good-bye.

Starting over in a new town with only each other is unimaginable for Rory and Darcy. They were inseparable as children, but they haven't gotten along for years. As the sisters settle in at Juniper Landing, a picturesque vacation island, it seems as if their new home may be just the fresh start they need. They fall in with a group of beautiful, carefree teens and spend their days surfing, partying on the beach, and hiking into endless sunsets. But just as they start to feel safe, one of their new friends goes.  Is it a coincidence? Or is the nightmare beginning all over again?

* * *

"I opened my eyes, and my room came slowly into focus. Then I blinked. I could have sworn I'd left my bed unmade that morning. But now it was made with perfect hospital corners, the pillows neatly fluffed. And there, on my patchwork bedspread, was a single red rose.

For a moment, I wondered if Christopher had left it for me. A small note was tucked beneath the rose's  thorny stem. A ragged breath caught in my throat. On the card, printed in all-too-familiar capital letters and underlined three times, five ominous words: WE WILL BE TOGETHER. SOON."

 * * * 

Kun kuulin tästä teoksesta ensimmäisen kerran, ajattelin että tässä on kirja minua varten. Olin enemmän kuin oikeassa. Shadowlands todellakin pääsi ihoni alle.

Romaanin alku on todella jännittävä. Se johdattaa lukijan suoraan Roryn pahimpaan painajaiseen, Lukija voi todella tuntea, kuinka kauhuissaan hän on, kun Steven Nell hyökkää hänen kimppuunsa. Alun jälkeen juoni vain paranee. Juniper Landing on täynnä outoja tapahtumia ja salaperäisiä ihmisiä, ja Brian osoittaa sen täydellisesti. Jokaisen luvun jälkeen yritin arvata, mitä tapahtuu seuraavaksi, ja yllätyin joka kerta. Shadowlands sai minut jatkamaan arvailua ja järkytti lopussa. Romaanin loppu on yksinkertaisesti mahtava - tiedän jo nyt, että minun täytyy lukea kirja uudestaan saadakseni kaikki palaset yhteen.

Tunnen voimakasta myötätuntoa Rorya kohtaan. Elämä pinnallisen, melko ilkeän siskon ja sulkeutuneen isän kanssa ei ole helppoa. Rakastan tapaa, jolla Brian kuvailee kuinka erilaisia Rory ja Darcy ovat toisiinsa verrattuna ja kuinka epäreilu koko tilanne on. Kuvaukset heidän uusista ystävistään ovat kiinnostavia, ja paikka jossa he asuvat korostaa Roryn elämän kaaosta. Lisäksi vierailut Steven Nellin ajatuksiin toivat tarinaan pelottavaa särmää ja jatkuvan odotuksen tuntua.

Ainoa asia, joka vähän häiritsee Brianin kerronnassa, on tunteiden kuvauksen fyysisyys. Roryn reaktioita kuvaillaan useimmiten nimenomaan fyysisinä, esimerkiksi sydämen hakkaamisena tai hengityksen salpautumisena. Olisin mielelläni kuullut enemmän hänen ajatuksistaan.

Kokonaisuutena Shadowlands on mielenkiintoinen ja erilainen lukukokemus, jota suosittelen kaikille. Ehdottomasti yksi parhaista kohdalleni osuneista kirjoista.

4,5/5


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Haaste vuodelle 2013

Jotta kirjallisuusblogini heräisi kunnolla eloon, päätin asettaa itselleni haasteen tätä vuotta varten. Tavoitteeni ovat tällaiset:

1. Lukea vähintään 20 aikaisemmin lukematonta, suomenkielistä kirjaa omasta hyllystä.

2. Lukea vähintään 20 kirjastosta lainattua kirjaa, joita en ole lukenut aikaisemmin.

3. Lukea vähintään 10 englanninkielistä kirjaa.

4. Lukea vähintään 10 kirjaa uudelleen.


Haasteen säännöt:

1. Samaa kirjaa ei voi käyttää monessa kategoriassa. Jos olen esimerkiksi lukenut jonkin kirjan aikaisemmin suomeksi ja tänä vuonna englanniksi, voin käyttää sitä joko kolmannessa tai neljänessä kategoriassa.

2. Neljäs kategoria pitää täyttää kirjoilla, jotka olen lukenut viime vuonna tai aikaisemmin.

3. Luon haasteelle oman sivun, jota päivitän sitä mukaa kun saan kirjoja luetuksi. Katsotaan, miten käy!



keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Miehet jotka vihaavat naisia - Stieg Larsson

Millennium-lehden taloustoimittaja Mikael "Kalle" Blomkvist tuomitaan kunnianloukkauksesta vankilaan, ja mahtava teollisuuspohatta Wenneströmin asianajajineen aikoo ajaa hänet puille paljaille.

Samaan aikaan Henrik Vanger, sukufirman entinen johtaja, haluaa selvyyden veljentyttärensä mystiseen katoamiseen. Palkkioksi Blomkvistille luvataan todisteet Wennerströmin rikoksista.

Apunaan nuori tietokonevelho Lisbeth Salander Blomkvist ajautuu yhä syvemmälle paitsi Vangerin perheen myös koko kansankodin sisällä vellovaa mustaa menneisyyttä.

(Minusta tuo viimeinen virke on vähän kummallinen, mutta kopioin sen kuitenkin sellaisenaan tuohon.)






Millennium-trilogian avaus teki minuun välittömän vaikutuksen. Se piti otteessaan alusta loppuun ja osoitti monta olennaista asiaa ihmisyydestä. Vielä pitkään lukemisen jälkeenkin se herättää ajatuksia ja voimakkaita tunteita.

Larssonin henkilökuvaus on voimakasta ja vaikuttavaa. Hän porautuu syvälle henkilöidensä mielenliikkeisiin ja esittelee vähitellen tapahtumia, joiden mukana henkilöiden elämä on muodostunut sellaiseksi kuin se romaanien alkaessa on. Kirjailija ei pelkää esitellä henkilöidensä nurjia puolia hyvien rinnalla, mikä lisää henkilöihin psykologisia ulottovuuksia. 

Mikael sai minut useamman kerran hämmennyksiiin. Hän tekee työtään tosissaan ja antaumuksella, mikä herättää kunnioitusta ja ihailua. Toisaalta hänen elämäntapansa aiheuttavat joiltain osin ihmetystä, minkä takia jouduin haasteen eteen. Minun piti selvittää, olinko valmis hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on ja pitämään hänestä, vaikka en aina ymmärtänytkään häntä. Kävin saman prosessin monen muunkin henkilön kohdalla, mikä oli virkistävää. Larsson pakotti minut pohtimaan omaa moraalitajuani ja miettimään, minkälaiset virheet painavat vaa'assa enemmän. Uskon, että muutkin lukijat ovat miettineet samantapaisia asioita.

Kummallisuudestaan huolimatta Lisbeth on yksi lempihenkilöistäni tässä romaanissa. Hänen kykynsä herättävät pelonsekaista kunnioitusta ja hänen piinkova asenteensa on kerta kaikkiaan kiehtova. Tunnen myös myöntätuntoa häntä kohtaan, mikä saa minut yhä toivomaan, että hän uskaltaisi päästää jonkun lähelleen ja paljastaa kipeimmät salaisuutensa. Lisbeth on elämän kovettama, mutta jollain omituisella tavalla hyvin oikeudentajuinen. Hän tuo romaanin tarinaan särmää.

Mitä pahuuteen tulee, sen monimuotoisuus tulee esiin monissa henkilöissä hyvin puhtaana ja taitavasti kuvattuna. Laimeudesta ei voi puhua tämän teoksen yhteydessä. Larsson todella osaa asiansa; hän osaa kuljettaa lukijan samalle tasolle henkilöidensä kanssa.

Romaanin juoni on yksinkertaisesti nerokas. Juonenkäänteet yllättävät jatkuvasti ja saavat odottamaan malttamattomana, mitä tapahtuu seuraavaksi. Huomasin olevani jatkuvasti hämmästynyt ja vaikuttunut. Monisäikeisen juonen seuraaminen vaatii keskittymistä, mutta ei ole kuitenkaan raskasta luettavaa. Sen ojentamat haasteet vain kiinnostavat minua. Teoksessa keskitytään mielestäni olennaisiin asioihin ja pysähdytään pitemmäksi aikaa oikeisiin kohtiin. Juuri tämä rauhallisen kerronnan ja jännityksen välinen tasapaino sai minut janoamaan lisää. Juonen syvyys puolestaan jätti jäljen, joka kulkee mukana pitkään.

Teemoiltaan Miehet jotka vihaavat naisia on rankka, usein jopa riipaiseva. Kevyestä romaanista ei todellakaan ole kysymys, minkä takia en antaisi teosta kovin nuoren lukijan käsiin. Kuitenkin tapa, jolla vaikeita teemoja kuten väkivaltaa, menetystä ja mielen järkkymistä kuvaillaan on niin syvä ja oivaltava, että suosittelen kaikkia jännityskirjallisuuden ystäviä lukemaan sen. Kieli on hiottua, voimakasta mutta ei ylitseampuvaa. Kaikki palaset ovat kohdallaan - tämä on kerta kaikkiaan hieno romaani.

5/5


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Tartuffe - Moliére

Tähän mennessä lukemistani näytelmistä tämä on ehdottomasti paras. Mies nimeltään Tartuffe (suomeksi teeskentelijä) esiintyy hurskaana, köyhänä miehenä päästäkseen varakkaan Orgonin taloon asumaan ja huijatakseen tämän omaisuuden itselleen. Tartuffe hurmaa Orgonin lähipiirin lähes kokonaan, minkä vuoksi vaaditaan useampi koominen tapahtumaketju, ennen kuin hänen viehävätysvoimansa alkaa rakoilla.

Näytelmiä on vaikeaa arvostella paljastamatta kaikkea niistä, mutta yritän kuitenkin sanoa jotakin.

Tartuffen huumori on toimivaa ja perustuu henkilöhahmojen tyypittelyyn. Tämä tyypittely vie näytelmältä myös uskottavuutta, sillä henkilöt eivät ole ristiriitaisia tai muutenkaan monimutkaisia vaan edustavat yhtä piirrettä, esimerkiksi tyhmyyttä, hyväuskoisuutta tai ylpeyttä. Kovin syvällistä yhteyttä henkilöihin ei siis saa. Minua kuitenkin ilahdutti kritiikki ja pilkka varakkaita kohtaan; tämä pilkka tuli esiin parhaiten siinä, että talon naispalvelija toimi koko ajan järjen äänenä ja sai todella jotakin aikaan.

Lukiessani ajattelin taas kerran, että näyttämöllä pääsisi käsiksi tämän teoksen ytimeen. Jotakin vain puuttuu, kun lukee esitettäväksi tarkoitettua tekstiä. Teksti jää etäiseksi, vaikka viihdyttääkin taitavasti.

Annan Tartuffelle 2,5/5 tähteä






keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lumoava kirous - Kami Garcia & Margaret Stohl

Lumoava kirous aloittaa neliosaisen fantasiasarjan tyylikkäästi ja kiinnostavasti. Päähenkilö Ethan asuu Gatlinissa, pienessä kaupungissa Yhdysvaltojen syvässä etelässä ja näkee salaperäisiä unia tytöstä, jota ei tunne. Kun hänen uniensa tyttö, Lena Duchannes. muuttaa Gatliniin ja paljastuu kaupungin erakon siskontytöksi, alkuasetelma on valmis.

Aloin pitää Ethanista ennen kuin olin ehtinyt ensimmäisen sivun loppuun. Hän ei ole teinipojan tusinamalli vaan näkee tytöissä muutakin kuin rinnat ja pepun. Hän lukee kirjoja salaa ja haaveilee muuttavansa lukion jälkeen mahdollisimman kauas ahdasmielisestä kotikaupungistaan. Ethanilla on myös huumorintajua ja ainutlaatuinen tapa ilmaista asioita - hänen äänensä kuuluu eheänä koko kirjan ajan. Alan arvostaa häntä entistä enemmän, kun hän puolustaa Lenaa ympäristöstä välittämättä. Sellaisia ihmisiä tarvittaisiin enemmän. Minusta oli myös piristävää lukea kirja, joka on kerrottu pojan näkökulmasta yksikön ensimmäisessä persoonassa. En edes muista, milloin sellainen kirja on viimeksi osunut kohdalle.

Lena herättää minussa yhtä aikaa myöntätuntoa että ihailua. Häntä kohdellaan todella kaltoin Gatlinissa, jossa ihmiset suhtautuvat epäluuloisesti kaikkeen uuteen ja varsinkin kaikkeen, jolla on jotain tekemistä Macon Ravenwoodin, erakon kanssa. Tästä huolimatta Lena yrittää pärjätä koulussa ja taistelee löytääkseen vastaukset elämänsä tärkeimpiin kysymyksiin. Pidän myös tavasta, jolla Lenan ympärillä leijuva salaperäisyys on rakennettu, koska se perustuu hänen loihtijan voimiinsa. Joissakin kohdissa en täysin ymmärrä Lenaa, mikä on vain positiivista ja uskottavaa. Tylsää olisi, jos henkilöt toimisivat aina niin kuin toivomme tai niin kuin toiset kirjan henkilöt toivovat.

Kiehtovaa mystiikkaa tarinaan tuo Macon, joka elää yksikseen suuressa Ravenwoodin kartanossa. Hän on niitä hahomoja, joiden ulkokuoren alla kuplii. Tämän kuplinnan seuraaminen oli viihdyttävää luettavaa. Samoin Amma, jonka tietämys taioista, henkiolennoista ja woodoosta tuo särmää ja jännitystä Lumoavan kirouksen tapahtumiin. Enempää en viitsi hänestä kirjoittaa, jotta en paljasta liikaa hänen merkityksestään juonen ja Ethanin elämän kannalta.

Kaiken kaikkiaan romaanin henkilöt ovat monipuolisia ja mielenkiintoisia. He herättävät tunteita, mikä on hyvä merkki. On kiinnostavaa nähdä, millä tavalla he kehittyvät sarjan seuraavissa osissa.

Mitä fantasian elementteihin tulee, ne ovat erilaisia ja goottilaisempia kuin monissa lukemissani fantasiakirjoissa. Lenan ja hänen sukulaistensa voimien ilmeneminen ja kehittyminen kytkeytyy heidän henkisiin ominaisuuksiinsa, ennen kaikkea siihen, ovatko he taipuvaisia hyvään vai pahaan. Toivon, että niiden potentiaalia käytetään vielä enemmän jatko-osissa.

Gatlin sopii hyvin tällaisen tarinan miljööksi. Minua ilahduttaa erityisesti se, että pikkukaupungin ihmisten toiminta selitetään perusteellisesti ja että sen lähtökohtia avataan monesta näkökulmasta. Gatlin on aidosti osa  juonta eikä pelkästään tapahtumapaikka. 

Minun on vaikeaa löytää asiaa, josta en olisi tässä kirjassa pitänyt. Se jotenkin vain kolahti ja toi vaihtelua viime vuosien lukukokemuksiin. Ainoastaan lopun olisi voinut kirjoittaa hieman rauhallisemmin, sillä se hyppää hiukan silmille muuten rauhallisen kerronnan keskellä.

4,5/5


keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hamlet - William Shakespeare

Olen lukenut Hamletin kerran aikaisemmin, ja pidin siitä toisellakin lukukerralla. Se ei kuitenkaan yllä lempikirjojeni joukkoon vaan jää kokonaisuutena melko etäiseksi.

Shakespearen kieli saa useamman kerran hymähtelemään, ja hänen henkilökuvauksensa tulee muihin lukemiini klassikoihin verrattuna lähemmäs lukijaa. Psykologinen uskottavuus jää silti vielä vaillinaiseksi, sillä henkilöt eivät ole kovinkaan monimutkaisia eikä heidän toiminnassaan näy ihmiselle luontaista ristirittaisuutta. Lisäksi tragedian kaavamaisuus tuntuu hieman kummalliselta. Tapahtumat kulkevat ennalta-arvattavaa rataa, vaikka näytelmä jättää useita kysymyksiä avoimeksi.

Tämän enempää en saa tällä kertaa irti. 

2,5/5


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Veren voima - Charlaine Harris

Sookie Stackhousen elämää voisi luulla tylsäksi. Hän työskentelee tarjoilittarena Merlotte'sissa ja asuu isoäitinsä kanssa vanhassa talossa Bon Tempsin pikkukaupungin laitamilla. Sookiella on kuitenkin salaisuus. Hän osaa lukea ihmisten ajatuksia, mikä ei todellakaan tee deittailusta helppoa.

Eräänä iltana baariin astuu Bill-niminen komea muukalainen, eikä Sookie pysty ilokseen lukemaan ainoatakaan miehen ajatusta. Orastavan romanssin tiellä on vain pieni mutta: Bill on vampyyri. Ja mikä pahempaa, tämän ystäväpiiri koostuu toisista epäkuolleista.

Kun eräs Sookien työtovereista löydetään kotoaan kuolleena, puremajälkiä ruumiissaan, Bill ja hänen verenjanoiset toverinsa vakuuttavat syyttömyyttään. Mutta kuka sitten tappaa vampyyreja tapailevia nuoria naisia? Ja kenen vuoro on seuraavaksi?



Tämä teos sai aikaan kaksijakoiset fiilikset. Osa kirjasta ilahdutti minua ja kiinnosti kovasti, osa puolestaan ärsytti. 

Henkilöt ovat mielenkiintoisia ja päähenkilöstä, Sookiesta, on helppo pitää. Hän on älykkäämpi kuin monet uskovat, mikä tuodaan hyvin esille romaanissa. Jatkuva ajatusten virrassa liikkuminen on hänelle raskasta, mikä myös kuvaillaan hienosti. Paikoin Sookien elinympäristön ja vähäisen koulutuksen vaikutukset korostuvat liikaa, ainakin minun makuuni. Monet sanavalinnat saavat Sookien tuntumaan nuoremmalta kuin 25-vuotiaalta, mikä hieman hämmentää. Odotin päähenkilön esittelyltä ja kuvaamiselta enemmän, varsinkin kun muut romaanin henkilöt kuvataan paremmin.

Erityisesti romaanin alkupuolella kieli on kömpelöä. Tästä voi syyttää osaksi suomennosta, sillä osa lauserakenteista on selkeästi epäsuomalaisia, mutta muuten laitan kömpelyyden kirjailijan piikkiin. Teoksen tyyli on ehjä ja poikkeaa valtavirrasta, mikä on hyvä asia. Kokonaisuutena kielenkäyttö on kuitenkin pieni pettymys.

Myös yksi puhtaasti rakenteellinen ominaisuus hämmästyttää. Veren voima on yli 300-sivuinen ja se on jaettu vain kahteentoista lukuun. Se häiritsee minua edelleen siksi, että monien lukujen pääasia jää epäselväksi.

Romaanin parhaita puolia on sen erilainen yhteiskunta. Vampyyrit ovat vähemmistö, johon suhtaudutaan yhtä ennakkoluuloisesti kuin muihinkin vähemmistöihin. Asetelma, jossa vampyyrit ovat todellisuutta ja osa yhteiskuntaa on nerokas. Minua ilahduttaa myös se, ettei vampyyrien luonnetta kaunistella eikä heistä tehdä uhreja, jotka eivät mahda tilanteelleen mitään. Nuiva suhtautuminen on monin kohdin molemminpuolista, mikä tekee tapahtumista uskottavia ja tuo kuvioon monimutkaisuutta. 

Veren voima on viihdyttävä, mutta ei parhaita lukemiani kirjoja. Toivon, että sarjan seuraavat osat ovat parempia.

3/5

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Jumalainen näytelmä osa 1: Helvetti - Dante

Olen pyöritellyt Danten teosta mielessäni jonkin aikaa, enkä vieläkään tiedä, mitä sanoa siitä. Jumalainen näytelmä on niin erikoinen, että se hämmentää ja jättää jälkeensä jonkinlaisen ajatusten ja tuntemuksien sekasotkun. Dante tai hänen alter egonsa kulkee Vergiliuksen kanssa helvetissä ja sieltä kiirastuleen ja niin edelleen. Päälimmäisenä mielessäni pyörii kysymys, miksi Dante Alighieri kuvasi 1300-luvulla juuri helvettiä, kiirastulta ja taivasta? Johtuiko se ajasta, jossa hän eli vai oliko sen takana jotakin muuta?

Usein tämän kaltaisiin kysymyksiin saa vastauksen tai arvauksen lukemalla teosta pidemmälle, mutta niin ei käy tämän kohdalla. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän hämmennyin. En oikein saanut otetta Danten tekstistä, mikä varmasti johtui sekä aiheen erikoisuudesta että teoksen vanhanaikaisesta kielestä. Kieli ei ole niin koukeroista kuin voisi odottaa (ainakaan siinä painoksessa, johon itse tartuin), mutta siihen voi kompastua ja kyllästyä.

On Jumalaisen näytelmän ensimmäisessä osassa jotain mielenkiintoistakin. Numero 3 on siinä läsnä niin kuin muussakin teoksessa; koko teos on jaettu kolmeen osaan, kaikki kolme osaa on jaettu 33 lauluun ja säkeistöt kolmeen säkeeseen... Tätä numerologiaa voisi varmasti analysoida loputtomiin. Teoksen yksi mielenkiintoinen piirre on se, että se tuntuu loppuun asti harkitulta, sen ilmitulosta (esimerkiksi edellä mainitusta numerologiasta) puhumattakaan. Helvetin sivuilla on tarkkoja kuvauksia, jotka sekä kauhistuttavat että saavat pudistelemaan päätään ihmetyksestä. Kovin nautinnolliseksi en kuitenkaan voi tätä lukukokemusta kuvailla.

Ei huono teos, mutta ei mieluinenkaan. Siksi 2/5

torstai 7. helmikuuta 2013

Touch of death - Kelly Hashway


Eikö olekin ihana kansi?
Jodi Marshall isn't sure how she went from normal teenager to walking disaster. One minute she's in her junior year of high school, spending time with her amazing boyfriend and her best friend. The next she's being stalked by some guy no one seems to know.

After the stalker, Alex, reveals himself, Jodi learns he's not a normal teenager and neither is she. With a kiss that kills and a touch that brings the dead back to life, Jodi discovers she's part a branch of necromancers born under the 13th sign of the zodiac, Ophiuchus. A branch  of necromancers that are descendants of Medusa. A branch of necromancers with poisoned blood writhing in their veins.

Jodi's deadly to the living and even more deadly to the deceased. She has to leave her old, normal life behind before she hurts the people she loves. As if that isn't difficult enough, Jodi discovers she's the chosen one who has to save the rest of her kind from perishing at the hands of Hades. If she can't figure out how to control her her power, history will repeat itself, and her race will become extinct.


Rakastin tätä romaania ensimmäiseltä sivulta lähtien.

Henkilöt ovat mielenkiintoisia ja heillä kaikilla on oma, ainutlaatuinen äänensä. Jodin elämä muuttuu normaalista vaaralliseksi, mutta hän pysyy vahvana eikä anna minkään tai kenenkään murtaa itseään. Hänen tunteisiinsa on todella helppo samastua; ne ovat niin aitoja. Lukiessani Touch of deathiä en ainoastaan ymmärtänyt Jodin tunteita vaan myös tunsin samalla tavalla kuin Jodi. Pidän Jodista paljon siksi, että hänellä on todella hyvä sydän. Rakastan myös Alexia; hän on salaperäinen ja suojeleva, ja on aina olemassa Jodia varten. Ihailen hänen kärsivällisyyttään ja toivon hänelle kaikkea hyvää. Oli mahtavaa nähdä, kuinka Jodi alkoi luottaa Alexiin ja päästää hänet lähelleen.

Juoni on mahtava alusta alkaen. Alku on todella jännittävä ja saa ihmettelemään, mitä oikein on meneillään. Jodille tapahtuvat asiat ovat niin kummallisia, ettei voi millään olla ihmettelemättä, miksi hän pelkää Alexia niin kovasti. Tarina vain paranee, kun Alex paljastaa itsensä ja kertoo Jodille, kuka tämä oikeasti on. Touch of death on erittäin yllätyksellinen romaani, joka sai henkeni salpautumaan niin monta kertaa, etten kykene laskemaan niitä. Joka kerta, kun yrittää selvittää itselleen, mitä voisi tapahtua seuraavaksi, romaani tuo eteen jotain, mitä ei odottanut löytävänsä. Juoni kulkee eteenpäin täydellisen sulavasti: tätä kirjaa ei voi laskea käsistään.

Rakastan tapaa, jolla Kelly Hashway kuvailee Jodin voimia ja niiden vaikutuksia ihmisiin. Asiat, joita Jodi oppii itsestään ja tavat, joilla hänen voimansa toimivat ovat kiehtovia ja kuvailtu elävällä kielellä, joka saa sydämen hakkaamaan nopeammin jokaisen sivun jälkeen. Hashway on luonut syvän, kiehtovan maailman, joka sisältää monia salaisuuksia, mielenkiintoisen otteen mytologiasta ja kiehtovimmat - ja sydäntäsärkevimmät - kuvaukset zombeista, jotka olen koskaan lukenut tai nähnyt.

Touch of Death antoi minulle inspiraatiota, joka johtaa ajatukseni oikealle raiteelle joka kerta kun ajattelen sitä. Se herättää minussa halun kirjoittaa. Se on ehdottomasti loistava romaani, joka säilyy mielessä pitkään lukemisen jälkeen. Tarpeetonta sanoa, että en malta odottaa jatko-osan, Stalked by deathin lukemista!

Touch of death on vakuuttava sarjan aloitus. Se osoittaa teini-ikäisen elämän vaikeat puolet käsitellen perheeseen ja seurusteluun liittyiviä asioita, ja muistuttaa samalla toivosta. Minusta on ihanaa, ettei Jodi ole yksin vaikeimpina hetkinään. Touch of death antaa tilaa henkilöiden kehittymiselle ja saa lukian haluamaan lisää. Jos pitää nuorille suunnatusta kirjallisuudesta, paranormaalista kirjallisuudesta tai on kiinnostunut kreikkalaisesta mytologiasta, kannattaa lukea tämä!

5/5 !

Löydät tämän romaanin muunmuassa Amazonista ja Amazon UK:sta.


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kuningas Oidipus

Kuningas Oidipusta lukiessani huomasin ihmetteleväni, kuinka dramaattisia antiikin ajan kirjailijat ovat olleet. Näytelmän päähenkilön, Oidipuksen, tarina saa nykyajan saippuasarjat vaikuttamaan melko laimeilta; Oidipus pakenee ennustusta, jonka mukaan hän jonain päivänä tappaisi isänsä ja menisi naimisiin äitinsä kanssa. Paetessaan ennustusta kaikin voimin hän tietämättään toteuttaa sen. Toisaalta, jos jotakin tällaista kirjoittaisi tänä päivänä, ihmise luultavasti nauraisivat makeasti.

Vaikka ihmiskuvaus on jollain tavalla realistisempaa kuin Odysseiassa, se jättää henkilöt etäisiksi. Koska kyseessä on näytelmä, tapahtumien eläminen uudelleen ja henkilöihin samastuminen käy entistä vaikeammaksi. Juonikaan ei pahemmin sytytä, koska se ei johdata lukijaa selkeästi havaittavan moraalisen opetuksen äärelle tai anna kovinkaan paljon tilaa lukijan ajatuksille. Tässä näytelmässä ei ole tarpeeksi purtavaa.

Kokonaisuutena Kuningas Oidipus jättää jälkeensä jonkinlaisen tyhjyyden ja tylsyyden; se ei teoksena hetkauttanut minua oikein mihinkään suuntaan. Lopputulos on 2/5 tähteä. 



keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Odysseia - Homeros

Homeroksen Odysseia on niitä kirjoja, jotka periaatteessa kiinnostavat mutta jotka jäävä todennäköisesti lukematta, ellei joku tai jokin käske lukemaan. Minun tapauksessani tietenkin opiskelu on syy, jonka vuoksi nyt viimein tartuin kyseiseen eepokseen.

Arvioinnin kannalta teos on ongelmallinen. Odysseia ei ole huonoin kirja, jonka olen lukenut, mutta ei se hirveästi säväyttänytkään. Henkilöihin on hyvin vaikeaa samaistua jo siksi, että he elävät antiikin kreikan yhteiskunnassa. Heidän elämänsä, tapansa ja uskomuksensa eivät muistuta tätä maailmaa, jossa me elämme. Dramaattinen kieli ja romaanin tapahtumat vaikeuttavat samaistumista entisestään.

Jotain kiehtovaa teoksesssa kuitenkin on. Lukiessani pyörittelin mielessäni ihmistä, joka on silloin kauan sitten istunut jossain raapustamassa kertomustaan ylös,  ja sitä, että Odysseian rakenteessa on nähtävissä nykyaikaisen seikkailuromaanin piirteitä - ja jossain määrin myös jännityskirjallisuuden esimuoto. Kertomuksen jakaminen kolmeen osaan (alkuun, keskikohtaan ja loppuun) on olemassa jo tässä eepoksessa. Tapahtumat keskittyvät uljaaseen Odysseukseen, joka kohtaa retkillään yhden jos toisenkin hirviön ja selviää täpärästi (ja toisinaan liian helposti) kaikista koettelemuksista. Seikkailua siis riittää.

 Samaan aikaan hänen poikansa murehtii itsensä kipeäksi kotitalossaan pyörivien kosijoiden vuoksi; koko kaupunki tuntuu haluavan Odysseuksen vaimon omaksi vaimokseen. Tämä juonikuvio tuo teokseen koomisuutta, jonka tarkoituksenmukaisuudesta en ole aivan varma. Minun oli kovin vaikeaa ottaa tapahtumia vakavasti, mikä varmasti johtui osittain mahtipontisesta kielestä.

Kokonaisuutena teos ei tavoita sellaista uskottavuutta, jota kaipaan kirjallisuudelta. Se jätti jotenkin kylmäksi, joten en voi antaa sille kovin hyvää arvosanaa. Ajattelin tästä lähtien jakaa kirjoille tähtiä, ja Odysseialle annan kaksi tähteä viidestä. 




maanantai 21. tammikuuta 2013

Vihan liekit - Suzanne Collins

En muista, milloin jokin romaani olisi saanut suuni loksahtamaan auki yhtä monta kertaa kuin Nälkäpeli-trilogian toinen osa. Lukemisesta on jo reilu kuukausi aikaa, mutta Vihan liekit palaa mieleeni toistuvasti ja saa sydämeni vieläkin hakkaamaan. Kaiken kaikkiaan romaani on hyvin vaikuttava ja jättää lukijan pohtimaan kertomaansa tarinaa.

Presidentti Snow tulee vierailulle Katnissin luo. Snow ei usko Katnissin rakastavan Peetaa todella ja vaatii, että Katniss pelaa tästä lähtien hänen sääntöjensä mukaan. Voittajien kiertueella Katnissin täytyy vakuuttaa presidentti rakkauden aitoudesta ja olla lietsomatta kapinaa, joka on nousemassa kansalaisten keskuudessa. Panoksena on kaikkien hänelle tärkeiden ihmisten henki.

Pidän romaanissa siitä, kuinka se syventää käsityksiäni trilogian henkilöistä. Esimerkiksi Haymitchin sielunmaailmaan pääsee paljon paremmin käsiksi. Myös Katniss avaa itseään enemmän; tunteitaan Galea kohtaan, ajatuksiaan perheestä, rakkaudesta, tulevaisuudesta... Lukemisesta tulee mielenkiintoisempaa, kun henkilöt todella tulevat iholle.

Vihan liekit yllättää useammalla eri tavalla, muunmuassa taitavilla, koukuttavilla lukujen lopetuksilla ja kiinnostavilla juonenkäänteillä. Uskoin jo lukemista aloittaessani, että peli kovenisi, mutta minun on myönnettävä, että en osannut odottaa sen tapahtuvan tällä tavalla Sydämeni pamppaili romaanin alusta loppuun, enkä voi olla ihailematta tapaa jolla Katniss taistelee pitääkseen kaikki rakkaansa hengissä.

Romaanin toimintapainoitteisuudesta huolimatta teksti ei tunnu kiirehtivän eteenpäin. Capitolin julmuus korostuu ja Katnissin ja Peetan suhde syvenee ja kehittyy. Tapahtumat koskettavat, järkyttävät ja hätkähdyttävät. Vihan liekit on erinomainen jatko-osa, joka jää mieleen ja saa odottamaan malttamattomana päätösosan lukemista.

5/5