Sivut

torstai 31. maaliskuuta 2016

Kuukausi kansissa(3/2016): Sairastelua ja seikkailuja fiktion maailmassa

Maaliskuu löi minut ällikällä monessakin mielessä. Ensimmäiseksi siksi, että sain taas kertaalleen nähdä, kuinka hienoja ystäviä minulla on. Toiseksi siksi, että luin enemmän kuin kahden edellisen kuukauden aikana yhteensä ja kolmanneksi pahuksen sitkeän keuhkoputkentulehduksen vuoksi. Olen sairastanut pitkittyneitä hengitystieinfektioita monta kertaa, mutta edellisestä oli kulunut niin pitkä aika, että olin vähän ehtinyt unohtaa kuinka inhottavia ne osaavat olla. Yli puolet kuukaudesta kului voipuneena sändyn pohjalla, joten saan osittain kiittää tautia siitä, että minulla oli tilaisuus keskittyä lukemiseen hyvin mielin. Luentoja ei juuri ollut, mikä myös helpotti fiktiivisiin maailmoihin uppoutumista.

Blogissa elämä jäi vähäiseksi, sillä en pahemmin jaksanut istua koneen ääressä. Ja silloinkin kun istuin, jaksoin korkeintaan katsoa jotain ohjelmaa tai sarjaa. Monta postausta jäi rästiin, mutta aion saada ne ilmoille huhtikuun aikana. 

Sitten kuukauden varsinainen sisältö ;) 

Luetut kirjat:


  • Triptyykki - Karin Slaughter
  • The Secret of Ella and Micha - Jessica Sorensen
  • Fallen - Lauren Kate
  • Houkutus - Stephenie Meyer (uudelleen)
  • Uusikuu - Stephenie Meyer (uudelleen)

Kaikki kirjat olivat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja hyviä. Nostalgiamatkailin Houkutuksen ja Uusikuun muodossa, nautin hakkaavasta syvämestä Triptyykin matkassa ja tunnelmoin sekä rakkautta että kurjuutta Sorensenin ja Katen romaaneja lukiessani. Huomasin, että olen lukenut viime aikoina runsaasti naiskirjailijoiden teoksia, mikä tavallaan harmittaa. Hyllyssäni odottaa lukemattomia miesten kirjoittamia kirjoja enkä oikein tiedä, miksi ne ovat jääneet tällä tavalla varjoon. Huhtikuussa aion korjata kurssia ainakin vähän.

Tekstit:

Näistä en höpise sen enempää. Lukekaa ja katsokaa.

Minkälainen maaliskuu teillä oli tänä vuonna?

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Beautiful Darkness - Kami Garcia & Margaret Stohl

Lena teki syntymäpäivänään valintoja, joita kukaan ei osannut ennustaa ja joiden seurauksia on mahdollista vain arvailla. Syyllisyys raastaa Lenaa, joka vetäytyy kuoreensa ja työntää pois sen ainoan ihmisen, joka vielä voisi auttaa: Ethanin.


Ethan puolestaan yrittää parhaansa mukaan ymmärtää sekä Lenaa että uutta elämäänsä, joka muuttuu päivä päivältä oudommaksi, Etsiessään mitä tahansa keinoa vapauttaa Lena Duchannesin suvun kirouksesta ja Sarafinen vallasta hän kohtaa myös uusia mysteerejä; salaisuuksia, jotka koskevat tällä kertaa häntä itseään. Kuinka voi tulla toimeen järjettömän nykyhetken kanssa, jos ei tunne omaa historiaansa?



Lenan seitsemästoista syntymäpäivä lähestyy ja käydet kiristyvät hänen ranteidensa ympärillä. Voiko hän vielä saada vapaan tahtonsa takaisin, ja kuinka moni ihminen joutuu kärsimään ennen kuin vastaus löytyy?


* * *

Beautiful Darkness on niitä kirjoja, joiden jälkeen on hieman hölmistynyt olo. Koin ja ajattelin paljon sitä lukiessani, mutta kirjailijoiden tyylin ja tarinan tunnelman vuoksi yksityiskohdat alkoivat hämärtyä nopeasti viimeisen sivun jälkeen. Lukukokemukseni on sulautunut erilaisten tunteiden ja ajatusten utuiseen mereen vähän samalla tavalla kuin Ethanin ja Lenan tarinakin. Sen vuoksi oli hankalaa saada tekstin kirjoittamisesta otetta. Miten saada aikaan mielikuva jostakin, jota ei itsekään hahmota kunnolla?

Romaanin alkupuolta hallistevat toisaalta Lenan suru, syyllisyys ja menetyksen tuska ja toisaalta Ethanin hämmennys. Lena ei ole kertonut hänelle aivan kaikkea syntymäpäivänsä tapahtumista, minkä takia hänen on vaikeaa käsittää Lenan käytöstä. Hän on kuitenkin päättänyt auttaa Lenaa, vaati se sitten mitä tahansa. Silloinkin, kun Lena ei halua tulla autetuksi.

Heidän suhteensa mutkistuu entisestään, kun kuvioihin ilmestyy kaksi uutta henkilöä: salaperäinen, yliluonnollinen John ja englantilainen, pirteä Liv, joka saapuu Gatliniin työskentelemään kirjastossa. Pelkäsin hetken, että nämä uudet henkilöt toisivat mukanaan kaksi uutta romanssia tai jotain sen kaltaista, mutta näin ei onneksi käynyt. Oikeastaan sekä Lenalle että Ethanille ikään kuin tarjotaan toista vaihtoehtoa. Heidän on pakko kysyä itseltään, millaista elämä olisi, jos he valitsisivat kumppanit omiensa joukosta ja luopuisivat taistelusta, joka tuntuu useimmiten toivottomalta. Vaikka Lenan ja Ethanin välit ovat pitkän aikaa etäiset, lukijallekin on koko ajan selvää, että he rakastavat toisiaan edelleen eikä toisenlaisen suhteen mahdollisuus tuhoa sitä. Livin mukana lukija oppii uutta sarjan yliluonnollisesta systeemistä, mutta hän on jo henkilönä piristävä ja tarinaa uudistava. Johnin rooli tosin jää epäselväksi. Tämän kirjan perusteella tuntuu, että hän oli olemassa vain pakan sekoittajana eikä juonta eteenpäin kuljettavana voimana. Jään kuitenkin odottamaan, mitä jatko-osat kertovat, ennen kuin vedän lopullisia johtopäätöksiä. 

Juonellisista tapahtumista mielenkiintoisimpia ovat ehdottomasti ne, jotka avaavat Ethanin perheen historiaa ja selittävät hänen rooliaan monimutkaisten tapahtumien sisällä. Ethan joutuu kohtaamaan erityisesti äitinsä menneisyyden ja salaisuudet, joita hän ei koskaan jakanut perheensä kanssa. Uskon, että moni kohtaa elämänsä vaiheessa sen tosiasian, ettei tiedäkään ihan kaikkea omista vanhemmistaan vaikka he ovat aina olleet ihan vieressä. Teemana tämä oivallus on mielenkiintoinen, varsinkin kun siihen on yhdistetty vanhemman tekemien valintojen vaikutus huomattavasti laajempaan kokonaisuuteen. Sarjan ensimmäinen osa herätti myös kysymyksiä Ethanista itsestään: onko hän todellakin vain tavallinen kuolevainen, joka suistui rakkauden tähden taikuuden maailmaan? Beautiful Darkness antaa tähän kysymykseen ainakin osittaisen vastauksen - varsin kiinnostavan sellaisen. 

Kaikkein voimakkaimmin minuun vaikutti kuitenkin, jälleen, romaanin kieli ja sen avulla luotu viipyilevä tunnelma. Tapahtumat tuntuvat välillä seisahtuvan täysin johonkin tunnetilaan, mikä ei minua härinnyt lainkaan, mutta minkä vuoksi koen unohtaneeni kirjasta jo jonkin verran. Garcia ja Stohl kirjoittavat kauniisti ja polveilevasti, jopa runollisesti joissakin kohdissa. Luulen, että tämä sarja täytyy lukea useamman kerran ennen kuin kaikkien sanojen merkitys avautuu juuri sellaisena kuin se on tarkoitettu.

Pientä miinusta joudun antamaan siksi, että loppu on taas hieman hätäinen. Tilan tuntu katoaa hiukan liikaa minun makuuni. Olisin halunnut olla koko ajan kunnolla perillä siitä, missä ja miten kaikki tapahtuu ja kiinnittyä yksityiskohtiin. Kuvauksista puutuu tietty tarkkuus aikaisemminkin, mutta se ei ei häirinnyt yhtä paljon kuin lopun epämääräisyys, Tätä pientä puutetta lukuun ottamatta rakastin tätä kirjaa aivan yhtä paljon kuin ensimmäistäkin osaa.

4,5/5

Kategoriahaaste 1, kohta 30: A book with a blue cover

maanantai 21. maaliskuuta 2016

City of lost souls - Cassandra Clare

Huomioithan, että teksti voi sisältää pieniä paljastuksia sarjan juonesta.


* * *


Sebastian on sitonut Jacen itseensä veritaikuuden avulla ja paennut jäljettömiin. Clary, Jacen perhe ja ystävät yrittävät epätoivoisesti keksiä keinon tämän pelastamiseksi ja Sebastianin suunnitelmien selvittämikseksi. Matkan varrella he joutuvat pohtimaan velvollisuuksien ja henkilökohtaisten tunteiden välistä ristiriitaa, uskollisuutta ja rakkauden rajoja. Onko olemassa tilanteita, joiden kohdalla pitäisi luovuttaa?

* * *


City of Lost Souls jätti minut melkoisen tunteiden tulvan armoille. Kaikkein voimakkaimmaksi tunteeksi nousi kauhu sarjan henkilöiden puolesta. He kohtaavat pelottavia tilanteita ja ilmiöitä, joiden paranormaali luonne ainoastaan lisää niiden karmivuutta. Luin suurimman osan romaanista sydän kurkussa toivoen suunnattomasti, että Jace saataisiin pelastettua ja Valentinen perintö vihdoinkin tuhottua viimeistä palaa myöten.


Niin kuin arvata saattaa, henkilökaarti hajoaa jälleen tahoilleen tehdäkseen voitavansa tilanteen parantamiseksi. Magnus käyttää velhon kykyjään, Alec ja Isabelle venyttävät varjometsästäjien lakeja, Maya ja Jordan tasapainottelevat oman lajinsa velvollisuuksien ja ystävyyssuhteiden välillä ja Simon tarjoutuu tehtävään, joka ei ainakaan kuulu niihin helpoimpiin. Kaikki henkilöt joutuvat tekemään vaikeita valintoja, joiden yhteydessä erityisesti varjometsästäjien maailmanjärjestys jälleen kyseenalaistuu.

Claryn ratkaisu on kuitenkin kaikkein hätkähdyttävin: hän lähtee vapaaehtoisesti Jacen ja Sebastianin mukaan esittäen, että häntä voisi kiinnostaa osallistua sen toteuttamiseen. Tässä tilanteessa ilmaus 'olla onnensa nojassa' saa uuden merkityksen, sillä kolmikko asuu talossa, jota ulkopuoliset eivät voi nähdä ja joka siirtyy paikasta toiseen taikuuden avulla. Clary on täysin yksin ja tavoittamattomissa
tilanteessa, joka voi pahimmassa tapauksessa viedä hänen henkensä. Ei käy kateeksi.

Tämän Sebastian-Jace-Clary -kolmikon kuvio on todella vinoutunut. Jace on Jace eikä kuitenkaan ole; ulkokuori on täysin sama kuin ennenkin, mutta persoonallisuus on muuttunut. Hän on kuin taulu, jossa on tutut kehykset mutta jonka esittämä kuva on yhtäkkiä vaihtunut. Jace on täydellisesti Sebastianin talutusnuorassa ja käyttäytyy kuin Sebastian olisi 'the new best friend'. Tämä saa vatsan muljahtelemaan, sillä tällainen suhtautuminen on niin todellisuuden vastaista kuin vain voi olla. Jace vihaa Sebastiania sydämensä pohjasta, mutta on nyt pakotettu palvelemaan tämän tarkoitusperiä. Karmivaa ja kieroa.

Sebastian puolestaan yrittää olla lähes normaali, rakastava veli ja sivuuttaa täysin sen tosiasian, että hän hallitsee väkivalloin juuri sitä ihmistä, jota hänen siskonsa rakastaa eniten koko maailmassa. Hän onnistuu tässä tyyneyden esittämisessä pelottavan hyvin, mutta hänessä asuu lopulta niin paljon arvaamattomuutta, että lukija on koko ajan varpaillaan hänen kanssaan. Milloin tältä tyypiltä häviää viimeinenkin kosketus inhimillisyyteen?

Kaiken tämän keskellä Clary joutuu kätkemään kaikki tunteensa ja elämäään tilanteen mukana ikäään kuin hänen olisi mahdollista luottaa Sebastianiin. Hän joutuu katsomaan vääristynyttä Jacea päivittäin ja kysymään itseltään, onko sitä oikeaa Jacea enää olemassa. Onko mitään pelastettavaa enää jäljellä?

Myös muut ihmissuhteet ovat käsittelyssä, mutta niiden vaiheet eivät ole tässä osassa pääasia. Jokaisella on kuitenkin jokin kantava teema: Alec ja Magnus painivat mustasukkaisuuden kanssa; Maya ja Jordan kohtaavat anteeksiannon; Simon ja Isabelle opettelevat luottamusta ja tietynlaista vakavuutta; Jocelyn ja Luke valmistautuvat avioliittoon... Eli onhan sitä tavaraa runsaasti, tällä kertaa vain pikemminkin taustalla muistuttelemassa välillä olemassaolostaan. Clare osoittaa jälleen taitonsa tunteiden ja tilanteiden kuvaajana. Myötätunnon kokemiselta on oikeastaan mahdotonta välttyä.

Taikuus saa tämänkin osan myötä uusia merkityksiä ja käsitys varjometsästäjien maailman mahdollisuuksista laajenee. Claren tapa kuvata taikuutta ja sen käyttöä on jollakin tavalla hyvin visuaalinen, mikä vahvistaa omalla tavallaan taikuuden voimaa, tuo sen jollain lailla lähemmäksi fyysistä maailmaa. Ihailen fantasiakirjailijoiden luovuutta, eikä Clare ole tässä poikkeus. 

Niin kuin aina hyvien kirjojen kohdalla, tästäkin tekstistä jää pois paljon mainitsemisen arvoista. Voisin kirjoittaa henkilöistä, teemoista, kielestä ja juonellisesta rakenteesta vaikka kuinka pitkästi, mutta johonkin on aina pysädyttävä. Loppukaneetiksi: Cassandra Clare on vakuuttanut minut. Minulla oli jossain vaiheessa epäilykseni koko sarjan ja kirjailijan suhteen, mutta ne ovat viimeistään nyt hävinneet. Tähän fantasiamaailmaan kannattaa tutustua läpikotaisin, vaikka alkumatka olisikin kivikkoinen. Päätösosaan tartun heti, kun uskallan.

4,5/5

maanantai 7. maaliskuuta 2016

A Shade of Vampire - Bella Forrest

Sofia siepataan syntymäpäivänään ja viedään saarelle, jolla vallitsee ikuinen yö ja jota asuttaa ikivanha vampyyrien klaani. Sofia odottaa päätyvänsä vampyyrin päivälliseksi tai leikkikaluksi, mutta kun prinssi Derek kiinnittää häneen huomionsa, hän pääsee erityisasemaan. Derek merkitsee Sofian omakseen ja yrittää suojella tätä kilpailijoilta tietämättä itsekään, miksi. Sofia suunnittelee pakenevansa, mutta onko se mahdollista, ja jos on, pystyykö hän unohtamaan salaperäisen vampyyriprinssin?

* * *

Bella Forrestin esikoisromaanissa on kaksi ratkaisevaa ongelmaa: taustatietojen puute ja epäuskottavuus. Vaikka Forrest on luonut maailman, jossa on hyvät ainekset, hänen kerronnalliset ratkaisunsa jättävät tarinan täysin keskeneräiseksi.

Tarinaa kerrotaan sekä Sofian että Derekin näkökulmasta, mikä on sinänsä mielenkiintoista. Luvut ovat kuitenkin niin lyhyitä, että kummankaan persoonallisuudesta rakentuu vain osittainen mielikuva. Kirjailija ei oikein tunnu päättävän, onko Sofia nuori ja pelokas vai vahva ja itseironinen. Siinäkin tapauksessa, että Sofian on tarkoitus kehittyä vahvempaan suuuntaan, tämä kehitys ei voi tapahtua muutamassa viikossa niissä olosuhteissa, joihin hän on joutunut. Derekin sielunmaailma hahmottuu hiukan tarkemmin, koska hänen tunteitaan ja tilannettaa kuvaillaan enemmän. Derek on ollut satoja vuosia paranormaalissa unessa, josta hän ei olisi halunnut enää herätä. Häntä piinaa itseinho kaiken sen takia, mihin hän on lajinsa mukana syyllistynyt. Olisi ollut kuitenkin mukavaa saada tietää, minkälaisista teoista ja tapahtumista tarkalleen on kyse ja mikä lopulta sai hänet tavoittelemaan kuolemaa. Kirjailija kyllä viittaa Derekin suvun menneisyyteen, mutta syviä kuvauksia tapahtumista ei anneta. Saaren synnystä kerrotaan lyhyesti ja ympäripyöreästi eikä sen miljöötä kuvailla niin tarkasti, että sen tunnelma välittyisi lukijalle. Tilan tunnetta ei synny, minkä takia tapahtumatkin jäävät melko irrallisiksi todellisuudesta.

Epäuskottavuus puolestaan syntyy siitä, että kaikki tapahtuu aivan liian nopeasti. Sofia siepataan, Derek hullaantuu häneen, Derekin veli yrittää varastaa Sofian itselleen, Sofia pääsee yli alussa tuntemastaan inhosta vampyyreja kohtaan ja alkaa tehdä jonkinlaista kotia saarelle, joka todellisuudessa pitää häntä edelleen vankina - kaikki tämä tapahtuu muutaman viikon sisällä ikään kuin tuosta vaan. Kaiken huipuksi annetaan ymmärtää, että tämä leiskuva rakkaus olisi loppujen lopuksi molemminpuolista, eli Sofia ja Derek rakastuvat toisiinsa vaikka eivät tunne toisiaan lainkaan. He eivät tiedä mitään toistensa maailmoista, mutta käyttäytyvät ikään kuin tämäkin este olisi ylitettävissä ilman ongelmia. Kukaan ei kiinny muutamassa viikossa henkilöön, jonka vuoksi on tullut siepatuksi, pahoinpidellyksi ja uhkailluksi. Kukaan ei voi tuntea oloaan aivan noin hyväksi heti sen jälkeen kun on tutustunut lajiin, jota on koko ikänsä pitänyt tarujen keksintönä. Derekin kohdalla uskottavuutta horjuttaa se, kuinka nopeasti hän tulee sinuiksi 2000-luvun maailman kanssa. Hänen pitäisi olla läpikotaisin hämmentynyt, turhautunut ja sekaisin esimerkiksi teknologiasta, sosiaalisista normeista ja pukeutumistyyleistä. Vaikka hän on vampyyri jonka on nähnyt enemmän kuin yksikään ihminen koskaan voi nähdä, 400 vuoden yöunien pitäisi sekoittaa hänen päänsä huomattavasti pahemmin. Jotkut asiat hetkauttaisivat millaista olentoa tahansa.

Näistä syistä minulla oli suuria vaikeuksia ottaa kirjaa vakavasti. Jatkuvasti tuntui siltä, että luin aikaista luonnosta valmiin romaanin sijaan. Tämä on todellakin sääli, sillä koko hommassa on mielenkiintoiset kehykset. Derekin ja tämän sisarusten hankalista suhteista, saarella elävien vampyyrien ja muiden klaanien välisistä kiistoista ja Sofian aseman rakentumisesta olisi voinut repiä niin paljon enemmän tekstiä. Enemmän syventymistä, enemmän pohjustamista, enemmän pohdintaa, enemmän huumoriakin. Usein puhutaan siitä, onko pitkissä kirjoissa jotain ylimääräistä, mutta tämä kokemus osoitti todeksi sen, että kirja voi oikeasti olla liian lyhyt. Tiivistäminen ei aina ole oikea ratkaisu silloin, kun tavoitellaan mahdollisimman nopealukuista lukukokemusta.

En tiedä, mitä muuta voisin sanoa tästä teoksesta. Kaiken kaikkiaan jäi kovin pintapuolinen ja tyhjä olo sekoittuneena harmituksen tunteeseen. Toisella tavalla kirjoitettuna tämä kirja olisi voinut olla hyvä.

2/5

Edit: kategoriahaaste 2, kohta 4

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Luettavaa ja blogattavaa(3/2016): Monta soppaa, yksi kauha

Maaliskuun lukulistasta tuli hyvin sekalainen. On fantasiaa, rikoskirjallisuutta ja historiallista fiktiota.
Kirjat valikoituivat ennen kaikkea kahdella perusteella: 1) voinko realistisesti kuvitella pääseväni kirjan pariin maaliskuun aikana ja 2) kuinka pitkään olen aikonut lukea juuri nämä kirjat. Eli, mitä pidempään kirjat olivat mielessäni kummitelleet ja mitä järkevämpiä ne olivat edellisiä listoja ajatellen, sitä todennäköisemmin ne päätyivät listalle. Kaikki listan kirjat ovat myös peräisin omasta hyllystäni - niin kuin itse asiassa edellisten listojenkin teokset. Ajattelin huvikseni katsoa, kuinka pitkälle omat kirjat riittävät. Samalla näen, kuinka paljon lukemattomia kirjoja oikeasti omistan.

Kirjat:
  1. Unite me - Tahereh Mafi (ensimmäinen puolisko)
  2. King of thorns - Mark Lawrence
  3. Epäilys - Stephenie Meyer (uudelleen)
  4. Deadhouse Gates - Steven Erikson
  5. Shadow and Bone - Leigh Bardugo
  6. Pelon huone - Karin Slaughter
  7. Mitä jäljelle jää - Patricia Cornwell (uudelleen)
  8. Mayojen testamentti - Steve Alten
  9. Luostarin varjot - C.J. Sansom
  10. Valkoinen Kuningatar - Philippa Gregory
Lukemisen tavoite maaliskuussa: Saada mahdollisimman monta listan kirjoista alulle + lukea Kuninkaiden koitos loppuun. Tämä tavoite on kyllä todella ympäripyöreä, mutta ainoa järkevä tähän uuteen kuukauteen.

Tekstit:
  1. Beautiful Darkness - Kami Garcia & Margaret Stohl
  2. City of Lost Souls - Cassandra Clare (luin tämän jo aikaa sitten, mutta arvion kirjoittaminen on osoittautunut vaikeaksi. Hmm...)
  3. The Secret of Ella and Micha - Jessica Sorensen
  4. Triptyykki - Karin Slaughter
  5. A Shade of vampire - Bella Forrest
  6. Houkutus - Stepehenie Meyer
  7. Mitä kuuluu? (tajusin jossain vaiheesssa, että en ole pahemmin kirjoittanut blogin ulkopuolisista kuulumisista. Tällaisia postauksia olisi tarkoitus lisätä tulevaisuudessa)
  8. 30 fatkaa minusta (tämän postauksen inspiroi Otto, joka pyörittää aivan mahtavaa matkablogia. Käy tutustumassa, jos matkailu on sinun juttusi!"
  9. Lisää pohdintaa
  10. Koontipostaus
Bloggaamisen tavoite on hyvin samankaltainen kuin viimeksikin: kirjoittaa tekstit mahdollisimman tasaiseen tahtiin ja mielellään valmiiksi asti ennen julkaisupäivää. Nyt on niin paljon meneillään kaikenlaista että kirjoittaminen sujuu vähän tuurilla.

Miltä teidän maaliskuunne näyttää?