Sivut

perjantai 31. tammikuuta 2014

Tekemistä tammikuussa

Pystyin pitämään kiinni suunnitelmistani aika hyvin. Luin neljä kirjaa, joista kaksi ovat klassikkoja, yksi vapaa-ajan lukemista ja yksi kurssilukemista. Tämä kurssille luettu romaani oli Mary Shelleyn Frankenstein, joka vähän sotki aikatauluani. Sain Tarun sormusten herrasta alulle, mihin olen tyytyväinen. Loppukuusta kävi nimittäin niin, että minun piti keskittyä Sherlock Holmes-novellien ja Lohikäärmeen siiven lukemiseen, koska en voi enää uusia niitä ja ne pitää palauttaa ensi viikolla kirjastoon.

Bloggaamaan ehdin huomattavasti enemmän kuin aikoihin. Laittaessani linkkejä tähän postaukseen ihan ihmettelin, kuinka monta niitä olikin kertynyt. Kirjoitin viisi arvostelua, joista kolme ovat viime vuonna rästiin jääneitä. Kuun alussa tekemäni arvio osui siis aika hyvin kohdalleen. Muita tekstejä kirjoitin seitsemän tämä teksti mukaan luettuna. Saa nähdä, tuleeko helmikuusta yhtä vilkas.

Arvostelut:

Stalked by death - Kelly Hashway
Inferno - Dan Brown
Damian's Oracle - Lizzy Ford
Kuukauden klassikot (1): Nukkekoti - Henrik Ibsen
Kuukauden klassikot (2): Kolme sisarta - Anton Tsehov


Muut postaukset:

Luettavaa vuonna 2014
Suunnitelmia tammikuulle
Auttakaa kirjoittajaa!
Kirja-arvostelun kirjoittamisen ongelmia
Kuukauden klassikot ja muita tulevia postauksia
Helmikuun haaveita

Helmikuun haaveita

Luettavaa on luvassa vähintään yhtä paljon kuin tammikuussa, ellei enemmänkin. Yhdelle kurssille luen tutkimuksen ja kirjoitan siitä referaatin, mikä rajoittaa jonkin verran muuta lukemista. Teatteria käsittelevälle kurssille pitää lukea 1-2 näytelmää viikossa. Kiireen ehkäisemiseksi yritän muistaa lukea niitä muutaman reilusti etukäteen. Klassikoiden kanssa pitäisi nopeuttaa tahtia, mutta en aio stressata siitä kamalasti. Kevättä on vielä runsaasti jäljellä. 

Blogi hiljenee reilun viikon ajaksi, kun lähden reissuun. Alunperin minun piti kysyä teiltä apua matkalukemisen valitsemiseen, mutta sitten yksi ystäväni ratkaisi asian suosittelemalla minulle Justin Croninin Ensimmäistä siirtokuntaa. Odotan sen lukemista jo nyt sormia näpytellen.

Helmikussa tavoitteena on...

1. Lukea Holmes-novellit ja Lohikäärmeen siipi loppuun ensi viikon perjantaihin mennessä
2. Lukea kaksi klassikkoa ja aloittaa kolmatta
3. Lukea Ensimmäinen siirtokunta kokonaan
4. Aloittaa Face of death (riippuu siitä saanko kirjan ajoissa)
5. Jatkaa Sormuksen ritareita mahdollisuuksien mukaan
6. Blogata Frankensteinista ja Jäävirrasta
7. Kirjoittaa 1-2 rästissä olevaa arvostelua
8. Blogata ainakin yhdestä klassikosta
9. Kirjoittaa jostakin minulle tärkeästä kirjailijasta

Eiköhän näillä alkuun päästä?

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kuukauden klassikot (2): Kolme sisarta - Anton Tsehov

Kolme sisarta kertoo nimensä mukaisesti kolmesta siskoksesta, jotka kaikki ovat onnettomia ja jollain tavalla tyytymättömiä elämäänsä. Olga raataa opettajana, Maria on kyllästynyt aviomieheensä ja Irina haikailee pienestä kaupungista takaisin Moskovaan. Näytelmän tapahtumat, joita on tsehovilaisittain hyvin vähän, mahtuvat kolmeen päivään, joiden välillä kuluu jonkin verran aikaa. Pääpaino on Marian nimipäivässä, josta näytelmä alkaa. Vieraiksi saapuu siskosten läheisimmät miestuttavat. He eivät ymmärrä naisten ilmaisemaa tuskaa sen paremmin kuin toisiaankaan. Miehet puhuvat jatkuvasti toistensa ohi. Kun joku heistä esittää vähänkin tunteellisen ajatuksen, toinen heittää asian vitsiksi ja keskustelu muuttuu moneen kertaan järjettömäksi. Vaikka näytelmässä ei tapahdu juuri muuta kuin keskustelua, se kuvaa hyvin aikansa yhteiskuntaa ja henkilöiden välisiä suhteita, jotka eivät lopulta ole kovin yksinkertaisia.

Unelmat ja tuska, joka syntyy kun ne jäävät toteutumatta, ovat tärkeimpiä teemoja tässäkin näytelmässä (vrt. Nukkekoti). Näytelmän naiset pohtivat paikkaansa maailmassa ja asemaansa suhteessa miehiin ja toivovat kovasti löytävänsä elämäänsä jotakin mielekästä, merkittävää tekemistä. Miehet puolestaan painivat kiellettyjen tunteiden ja taloudellisten ongelmien kanssa. Alussa elävä toivo kuihtuu loppua kohden ja monen henkilön kohtalo on traaginen. Henkilöiden elämä muuttuu yhä ikävämmäksi ja heidän sielunmaailmaansa värittää yhä voimakkaampi epätoivo. Heidän sanoissaan leijuu väistämättömyyden tuntu, voimattomuus elämän edessä. Juonettomuus korostaa suorille urille kangistunutta elämää ja jäädäkseen tullutta melankolista mielentilaa.

Tsehovin tapa käyttää kieltä viehättää minua. Näytelmän kieli onnistuu säilyttämään voimansa olematta liian tunteilevaa ja kiemuraista. Minulle jäi myös tunne jostakin sanomattomasta, jostakin kipeästä jolle kukaan henkilöistä ei löydä sanoja mutta jonka he kaikki tuntevat sisimmässään. Ja kuitenkin he sanovat kaiken tarpeellisen.

Kolme sisarta on vasta toinen lukemani venäläisen kirjailijan teos, mutta minusta tuntuu että olen tykästymässä niihin toden teolla. Se jätti minulle samantapaisen vaikuttuneen tunteen kuin Rikos ja rangaistus viime vuonna. Tässä on jotakin sellaista, mitä en osaa selittää, pukea sanoiksi, ja olen kiinnostunut ottamaan siitä selvää muiden venäläisten teosten avulla. 

4/5

maanantai 27. tammikuuta 2014

Kuukauden klassikot (1): Nukkekoti - Henrik Ibsen

Nukkekodista oli vaikeaa kirjoittaa paljastamatta sen keskeisiä tapahtumia, joten jos haluaa välttää paljastuksia, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Haastavaa oli myös näytelmän arvioiminen. Se on tekstilajina aivan erilainen kuin romaani, eikä se pääse täysin oikeuksiinsa luettuna. Nukkekoti teki vaikutuksen ja herätti ajatuksia, mutta luulen että sen suurin voima piilee kuitenkin esityksessä. 

Nukkekoti on näytelmä Norasta ja Helmeristä, joiden avioliiton epäsuhtaisuus puskee väkisin esiin muutaman yksinkertaisen tapahtuman seurauksena. Nora saapuu kotiinsa sylissään kasa joululahjoja, jotka hän on ostanut miehensä rahoilla. Helmer ilmaantuu paikalle ja yrittää keskustella vaimonsa kanssa rahasta. Nora suhtautuu jouluun lapsenomaisen innostuneesti eikä kuule lainkaan viestiä, jonka Helmer yrittää lepertelynsä takaa hänelle välittää. Heidän keskustelunsa ei muistuta kahden aikuisen välistä kommunikointia vaan pikemminkin 'viisaan aikuisen' ja 'hupsun lapsen' välistä sananvaihtoa. Noran lapsellisuus tulee uudestaan esiin, kun hän saa yllättäen vieraakseen vanhan ystävänsä rouva Linden. Rouva Linde on kokenut kovia ja hakee selvästi ymmärrystä ja tukea Noralta, joka kuitenkin siirtyy nopeasti omiin kuulumisiinsa ja jää sinne. Nora johdattelee keskustelun 'kauheaan' salaisuuteen, jota hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan aidosti huolestuneelle ystävälleen. Joulurauhaa rikkovat myös perhetuttava tohtori Rank ja salaperäinen asianaja Krogstad, jotka vierailevat Noran ja Helmerin luona useita kertoja. Näiden vierailujen aikana käydyt keskustelut herättävät kysymyksen siitä, mitä tässä ulospäin niin sievässä ja onnellisessa kodissa on todella tapahtunut. Loppuun asti saa jännittää, kestääkö Noran ja Helmerin avioliitto asioita, jotka joulun pyhinä selviävät. Loppuratkaisu yllättää ja on ehkä koko näytelmän paras osa.

Nukkekodin dialogi on niin ilmaisukykyistä, että ajoittain unohtaa lukevansa näytelmää. Henkilöt ovat moniulotteisia ja käsitys heistä muuttuu tapahtumien myötä. Esimerkiksi Helmer vaikuttaa aluksi järkevältä ja kärsivältä mieheltä, joka on täysin hurmaantunut kauniiseen mutta hölmöön vaimoonsa. Tapahtumien edetessä hänestä tulee esiin uusia puolia: käy ilmi, että Noran henkinen kasvu on seisahtunut suurimmaksi osaksi siksi, että hänen miehensä on pitänyt häntä kykenemättömänä kasvamaan ja muuttumaan. Helmer ei ole antanut Noralle tilaa elää ja kasvaa ihmisenä vaan on sitonut tämän kotirouvan rooliin. Nora on alistunut miehen tahtoon ja unohtanut, että ihmisellä on oikeus ajatella myös omaa onnellisuuttaan. 

Kirjailija on tehnyt sekä älykkään että rohkean valinnan sijoittaessaan näytelmän tapahtumat jouluun. Jouluun liittyy paljon perinteitä ja sen halutaan sujuvan iloisesti ja rauhallisesti samaan tapaan kuin Nora ja Helmer haluavat näyttää onnellisilta sekä muiden ihmisten että toistensa silmissä - hinnalla millä hyvänsä. Epätavallinen, rauhattomaksi muuttunut jouluaatto on kiinnostava symboli heidän rakoilevalle avioliitolleen ja muistuttaa siitä, että joulukin on osa elämää eikä voi siksi sujua aina suunnitelmien mukaan.

Keskeisimmiksi teemoiksi rakentuvat yksilön toiveet, identiteetti ja velvollisuudentunto. Unelmat ja reaaliteetit eivät kohtaa, mistä aiheutuvan kriisin Nora ja Helmer ovat taitavasti kätkeneet ja kieltäneet. Vaikka kirjoittamisajankohdan yhteiskunta värittää näytelmää voimakkaasti, näytelmän sanoma on universaali. Kuka tahansa voi joutua kohtaamaan samat tosiasiat kuin Nora ja Helmer. Mutta kuinka monella riittää rohkeutta taistella paremman elämän eteen?

4/5

Kuukauden klassikot ja muita tulevia postauksia

Mietin viime viikolla, miten esittelisin lukemani klassikot niin, että ne erottuisivat muista kirjoista ja että pysyisin perillä siitä, kuinka monta klassikkoa olen lukenut ja mitkä ovat vielä lukematta. Ratkaisu löytyi Marilen kirjablogista 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä. Marile sai idean lukea joka kuukausi yhden klassikon ja blogata siitä. Minä päätin ryhtyä samaan sillä erolla, että bloggaan useammasta klassikosta saman kuukauden aikana. Tämä johtuu tietenkin opinnoistani, jotka pitävät minut tiiviisti kiinni klassikoissa muutaman kuukauden ajan. Tällä viikolla bloggaan kahdesta näytelmästä: Henrik Ibsenin Nukkekodista ja Anton Tsehovin Kolmesta sisaresta.

Ajattelin myös aloittaa minulle merkittävistä kirjailijoista kirjoittamisen. Tähän piti panostaa jo viime vuonna, mutta ei sitten ollutkaan aikaa tai energiaa. Nyt kun kandin aiheen päättäminen lähestyy koko ajan, on vähän pakkokin pitää kirjaa siitä, mitä oikein olenkaan lukenut ja kenen teokseen tai teoksiin haluaisin mahdollisesti paneutua. Lempikirjailijani näkyvät blogissa monella tavalla tulevina kuukausina, tai se on ainakin tavoite. Jos suinkin ehdin, kirjoitan ensimmäisen kirjailijapostauksen - varmaankin Michael Connellysta tai Patricia Cornwellista - vielä tammikuun aikana.

Tällaista tällä erää. Tänään tulee vielä ensimmäinen klassikopostaus. Helmikuun suunnitelmista kerron perjantaina tarkemmin.


perjantai 24. tammikuuta 2014

Damian's oracle - Lizzy Ford

Damian's oracle on niitä romaaneja, jotka kuulostavat takakannen tekstin perusteella paremmilta kuin ovat. Sen idea on kiinnostava, mutta toteutuksessa on useita lukukokemusta laimentavia puutteita.

Parikymppinen Sofia kärsii omituisista oireista, joita lääkärit eivät osaa selittää. Hänellä on jatkuvasti päänsärkyä ja huimauskohtauksia, ja hänen silmänsä näyttävät muuttavan väriä. Kun Sofia alkaa nähdä mielessään kauhistuttavia pätkiä ihmisten tulevaisuudesta koskettaessaaan heitä, hän alkaa pelätä tulevansa hulluksi. Syynä on kuitenkin muodonmuutos, jonka takia Sofia on saanut peräänsä kahden toisaan vastaan sotivaa jumalaa. Hän saa tietää olevansa oraakkeli, jolla on hämmästyttävän voimakkaat kyvyt. Kumpikin jumala haluaa löytää hänet ennen muutosprosessin päättymistä liittääkseen hänet joukkoihinsa. Hyvän puolella taisteleva jumala, Damian, ehtii ensin ja alkaa valmentaa Sofiaa tulevaksi kumppanikseen ja neuvonantajakseen salaisessa kartanossaan kaukana ihmisyhteisöstä.

Damian's oracle on alusta lähtien nopeatempoinen, mikä mahdollistaa nopean lukemisen puutteista huolimatta. Juoni on toimiva, mutta juurikaan syvyyttä siinä ei ole. Tapahtumat etenevät niin nopeasti, että yksityiskohdille ja henkilöiden kehittymiselle ei jää riittävästi tilaa.

Yksi häiritsevimmistä asioita romaanissa oli juuri yksityiskohtien puute. Kaipasin enemmän tietoa Damianin ja hänen sukunsa historiasta, hänen joukkojensa toiminnasta ja säännöistä, miljööstä ja jumalten tehtävistä maan päällä. Edes hieman syvempi paneutuminen näihin asioihin olisi tehnyt romaanin maailman hahmottamisesta helpompaa. Sofian ja Damianin luonteista saa jonkilaisen käsityksen, mutta muut henkilöt jäävät melko epämääräisiksi. En edes muista lähellekään kaikkien nimiä.

Ihmettelin monta kertaa henkilöiden karkeaa kielenkäyttöä. Pulmusia kirjan henkilöt eivät toki ole, mutta joka tilanteessa ei tarvitsisi silti kiroilla eikä seksiin tarvitsisi joka kerta viitata sanalla 'fuck'. Kieli on ajoittain myös naiivia, jotenkin lapsellista. Näiden ominaisuuksien ristiriitaisuus välillä nauratti ja välillä ärsytti.

Kolmas erityisen häiritsevä asia on romaanin aikarakenne. Tapahtumien määrästä ja tavasta, jolla niitä kuvaillaan, päättelin että aikaa oli kulunut vähintään kaksi kuukautta puoliväliin tulteaessa. Sitten yhtäkkiä selviää, että kaikki on tapahtunut viikossa. Suuni loksahti auki ja sitten ärsyynnyin. Ennen tätä kohtausta Sofia ja Damian olivat ehtineet tutustua paremmin toisiinsa ja heidän suhteensa monimutkaisuutta oli käsitelty useiden tilanteiden avulla. He olivat riidelleet ja taas lähentyneet toisiaan. Rakkaudestakin puhuttiin. Sielunkumppaneiksi ei tulla viikossa, varsinkaan tilanteessa, jossa Sophie ja Damian elävät.

Entä ne hyvät ominaisuudet? Sofian tunteita kuvaillaan melko elävästi ja hänen kykyjensä kehittymistä mieleenkiintoisesti, koskettavastikin. Tarinan rakenteessa on vaihtelua ja juonessa salaperäisyyttä. Tapahtumat herättävät tarpeeksi tunteita ja mielenkiintoa, jotta kirjan jaksaa lukea loppuun. Yllätyksiä tulee vastaan eikä henkilöiden välisiä suhteita yksinkertaisteta (tuota ajallista epärealistista otetta lukuunottamatta). Pidin myös termistöstä, jota jumalten maailmassa käytetään ja tavasta, jolla mytologia tuodaan osaksi nykyaikaista maailmaa. Perusidea voi kehittyä paremmaksi jatko-osissa, jotka varmaan joskus luen tämän ensimmäisen osan tuottamasta pettymyksestä huolimatta.

2,5/5

maanantai 20. tammikuuta 2014

Inferno - Dan Brown

Uusin Robert Langdon -seikkailu alkaa virkistävästi eri tavalla kuin edeltäjänsä. Langdon herää italialaisessa sairaalassa muistamatta lainkaan, miten on sinne joutunut. Ainoa muisto tapahtumista on kummallinen esine, jonka alkuperästä hänellä ei ole muistikuvaa ja jonka käyttötarkoistusta hän ei ymmärrä. Tämän mysteerin ratkaisemiseen hän saa kumppanikseen Siennan, huippuälykkään lääkärin, jonka menneisyys on vähintäänkin salaperäinen. Tapahtumat lähtevät Brownille tyypillisesti vauhdikkaasti liikkeelle ja johdattavat Langdonin koko ihmiskuntaa koskettavan rikoksen jäljille.

Infernon alkuasetelman vuoksi Langdon on entistä haavoittuvampi. Kuka tahansa voisi huijata häntä tai käyttää hänen muistinmenetystään hyväkseen. Tilanne kuitenkin pakottaa hänet luottamaan Siennaan ja muihin tuntemattomiin ihmisiin, joita hänen tielleen tulee. Petoksen mahdollisuus saa lukijan jännittämään Langdonin puolesta ja tarkkailemaan muita henkilöitä. Romaanissa on siis jännitystä enemmän kuin edeltävässä osassa. Myös sen laatu on erilainen, jotenkin henkilösidonnaisempi. 

Romaanin nimi ja kansikuva viittaavat Danten Jumalaiseen näytelmään, tarkemmin sanoen teoksen ensimmäisen osaan, Helvettiin. Odotin mielenkiinnolla, miten se on kytketty Infernoon, enkä pettynyt. Danten säkeillä on kiinnostava, hieman uudenlainen osa tarinassa ja ne korostavat osin kaoottista, osin kauhistunutta tunnelmaa, joka siinä on läsnä. 

Juoneen mahtuu myös suuria yllätyksiä ja koskettavia ihmiskohtaloita. Erityisesti Siennan elämäntarina saa jotakin liikkeelle mielessäni. Hänen kauttaan romaaniin virtaa erilaisuuden, yksinäisyyden ja elämänkokemuksen merkityksen teemoja, jotka tuovat muuten viihteelliseen romaaniin syvyyttä.

Kokonaisuutena Inferno on hyvä, viihdyttävä romaani. Ei raskas mutta ei liian kevytkään. Jos pitää Brownin muusta tuotannosta, pitää luultavasti tästäkin. Toivon, että Brown sijoittaa kirjansa jatkossakin Eurooppaan, sillä se vain toimii paremmin kuin Yhdysvallat.

4/5

maanantai 13. tammikuuta 2014

Kirja-arvostelun kirjoittamisen ongelmia

Luin viime syksynä romaanin, josta kirjoittaminen osoittautui ylitsepääsemättömäksi haasteeksi. Tarkoitus oli kirjoittaa siitä arvostelu sekä blogiin että ainejärjestön lehteen, mutta jouduin siirtämään hommaa reilusti myöhemmäksi. Tämän tapauksen yhteydessä pysähdyin pitkäksi aikaa pohtimaan kirja-arvostelujen kirjoittamista ja erityisesti ongelmia, joita niitä kirjoittaessa silloin tällöin tulee vastaan. Kokosin ajatuksistani joitakin tapauksia, jotka ovat vaikeuttaneet kirjoittamista.

Arvostelua on vaikea kirjoittaa, kun... 

1. Teoksessa on yksittäisiä hyviä kohtia tai ominaisuuksia tasapaksun tai huonon tekstin seassa. Miten tällainen teos pitäisi esitellä? Jos keskittyy niihin piirteisiin, joista ei pitänyt, ne muutamat miellyttävät helposti unohtuvat kokonaan. Jos puolestaan kuvailee muuta tekstiä yleisellä tasolla ilman yksityiskohtia ja sitten yhtäkkiä kahta kohtausta vuolaiden kehujen kera, lukija saa ristiriitaisen vaikutelman. Oliko kirja lukemisen arvoinen vai ei? Tällaisesta teoksesta on haastavaa kirjoittaa yhtenäistä, yleisen tason tekstiä joka ei paljasta liikaa. Ratkaisuehdotus: Yritän pysyä ytimekkäänä ja sanoa selkeästi heti alussa, että suurimmaksi osaksi en pitänyt teoksesta. Sitten mainitsen ne asiat, joista pidin, ja yritän olla spoilaamatta mitään.

2. Teos ei hetkauta mihinkään suuntaan: se ei ole kiinnostava, se ei ole varsinaisesti tylsä mutta ei silti herätä positiivisia tunteita tai ajatuksia. Miten kirjoittaa teoksesta, josta ei ole juuri mitään sanottavaa? Voi toki käydä sen osat läpi järjetyksessä ja kertoa, miksi ne tuntuivat tasapaksuilta ja mitäänsanomattomilta. Arvostelusta tulee kuitenkin tälla tavalla luettelomainen ja melko suppea. Saa siis käyttää luovuutta kirjoittaakseen mielenkiintoisen ja hyödyllisen arvostelun. Ratkaisuehdotus: Yritän antaa joitakin esimerkkejä siitä, mikä jätti minut kylmäksi ja miksi, ja erityisesti välttää luettelointia. Kirjoitan sen verran kuin luentevasti saan sanottua.

3. Teos tulee hyvin lähelle minua ja elämääni. Nämä teokset, useimmiten romaanit, ovat hankalia siksi, että niistä kirjoittaessa saattaa avata liikaa itseään. Jos romaani käsittelee asioita, jotka ovat arvostelun kirjoittajalle vaikeita tai kipeitä, siitä kirjoittaminen voi auttaa käsittelemään niitä. Tuntemattomalle lukijalle siitä ei kuitenkaan useinkaan ole hyötyä, koska teksti on enemmänkin terapeuttinen tunteiden sekamelska kuin hallittu analyysi. On vaikeaa välittää toiselle tunne, jonka tällainen romaani sai aikaan, koska se on niin henkilökohtainen. Ratkaisuehdotus: Odotan tunnekuohun laantumista ja aloitan kirjoittamisen vasta sitten. En kirjoita tekstiä kerralla enkä julkaise sitä ennen kuin olen tarkastanut sen pariin otteeseen.

4. Teos kulkenut mukanani vuosia. Kyseessä voi olla joku lempikirjoistani tai romaani, jonka olen lukenut useita kertoja vuosien varrella ja jolla jo siksi on erityinen tunnearvo. Lukukokemuksiin liittyvät muistot värittävät tällöin erityisen voimakkaasti arvostelua, vaikka yrittäisi olla kriittinen. Itselle rakasta 
teosta on vaikea pilkkoa osiin niin, että näkisi myös sen mahdolliset puutteet. Ja vaikka ne näkisi, on haaste tuoda ne esille häivyttämättä teoksen henkilökohtaista merkitystä. Ratkaisuehdotus: Kerron ensin, millainen merkitys teoksella on elämässäni ja kuinka arvelen sen vaikuttavan näkemykseeni, jotta muut osaavat lukea tekstin oikein. Sen jälkeen etenen systemaattisesti ja saatan vertailla tuoreinta lukukokemusta aikaisempiin.

5. Teos herättää ristiriitaisia tunteita. Tällaiset teokset ovat usein niitä, joista yhtä aikaa pitää ja ei pidä. Esimerkiksi henkilökuvaus saattaa olla nerokasta ja kiinnostavaa, mutta juoni tökkii häiritsevän monta kertaa. Miten nämä ajatukset saa puettua sanoiksi niin, ettei erityisesti hauku teosta muttei kehukaan sitä kovin paljon? Pitäisikö keskittyä positiivisiin vai negatiivisiin ominaisuuksiin? Kummasta on lukijalle enemmän apua? Mikä arvosana tällaiselle teokselle tulisi antaa, jotta se tukisi sanallista arviota? Ratkaisuehdotus: Keskityn ristiriitaisuuteen ja siihen, mistä se syntyy. Yritän myös ilmaista, oliko kokemus enimmäkseen hyvä vai huono ja arvioida, ketä teos voisi miellyttää.

6. Teos on järjettömän hyvä. Teos on kerta kaikkiaan niin mahtava, että se vie sanat suusta. Kehuttavaa riittää loputtomiin, teoksen herättämät tunteet pysyvät pinnassa pitkään ja se herättää jatkuvasti uusia ajatuksia. Joskus käy niin, että kaikkein parhaimmista lukukokemuksista on vaikeinta kirjoittaa. Tämä tuntuu minusta sekä nurinkuriselta että loogiselta. Hassulta se tuntuu siksi, että tekstiin on runsaasti aineksia. On todellakin jotain, josta ammentaa. Mistä siis kiikastaa? Ilmeisesti siitä, että teoksen vaikutus on huomattavan voimakas. Lukukokemuksessa on pitkään niin kiinni, ettei siitä saa sanottua mitään järkevää. Ei tiedä, mistä aloittaisi ja mihin lopettaisi. Ei osaa valita, mitä jättää pois. Ihania, antoisia kokemuksia muutta haastavia jaettavia. Ratkaisuehdotus: Annan ajan kulua ja käsittelen teosta jonkin aikaa mielessäni. Ranskalaiset viivat auttavat asiaa. Muutaman viikon tai kuukauden kuluttua tärkeimmät asiat erottuvat helpommin ja niille löytää sanat - yleensä.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Auttakaa kirjoittajaa!

Olen aloittelemassa uutta projektia, johon tarvitsen teidän apuanne.

Tarkoituksena on kerätä pitkä lista fantasia/scifi/dystopiaromaaneja inspiraation lähteeksi. Listatkaa siis kommentteihin näihin genreihin kuuluvia teoksia, joista pidätte tai jotka ovat jääneet mieleenne jostakin syystä. Kaikki vinkit ovat tervetulleita.

Jos haluatte tietää, mihin tämä oikein liittyy, klikatkaa tätä linkkiä:  Lähtöruudussa

Kumpaakin postausta saa jakaa eteenpäin kirjabloggajille.

Kiitos jo etukäteen!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Suunnitelmia tammikuulle

Pysyäkseni paremmin selvillä siitä, mitä olen lukenut ja millaisia postauksia olen suunnitellut, kirjoitan tästä lähtien joka kuun alussa jonkinlaisen hahmotelman siitä, mitä aion lukea ja mistä aion blogata. Kuun lopussa kirjoitan sitten siitä, miten suunnitelmat toteutuivat ja millainen kuukausi on ollut lukemisen kannalta katsottuna.

Koska tammikuu aloittaa uuden vuoden, se tuntuu sopivalta kuukaudelta laittaa muutama asia alkuun. Niinpä aion aloittaa klassikoiden lukemisen Henrik Ibsenin Nukkekodista, aloittaa Taru sormusten herrasta-trilogian uudelleen lukemisen ja luonnostella kullekin blogilleni lukujärjestyksen. Haluan tehdä bloggaamisesta järjestelmällisempää, joten sitäkin on hyvä ajatella jo nyt.

Postaan myös rästissä olevia kirja-arvosteluja niin monta kuin ehdin. Varmaankin kaksi tai kolme. Tammikuu on jo niin hyvässä alussa, etten varmaankaan pääse rästihommien kanssa kovin pitkälle.

Millaisia suunnitelmia tai tavoitteita teillä on tammikuun varalle?

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Stalked by death - Kelly Hashway

Ensimmäinen ajatukseni tämän lukemisen jälkeen oli "Kelly, rakastan sinua!". Olin odottanut romaania kovasti kahdesta syystä: siksi, että sarjan ensimmäinen osa jäi raastavan jännittävään kohtaan ja siksi, että kyseessä on blogituttuni kirjoittama teos. Kelly ei todellakaan tuottanut pettymystä: Stalked by death sai minut pidättämään hengitystäni useita kertoja ja palasi säännöllisesti mieleeni vielä viikkoja lukemisen jälkeen. Katsotaan, saanko nyt kirjattua ylös sen herättämät ajatukset.

Romaani alkaa siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa, Touch of death, jäi. Suosittelen lukemaan arvostelun, jonka kirjoitin siitä, jotta ymmärrätte, mistä tässä postauksessa puhun.

Jodi on nyt vastuussa Ophien koulusta ja siitä, että Hades on tyytyväinen heidän toimintaansa. Tilanne on vaikea, sillä vain yksi Ophi on halukas liittymään Jodin ja hänen ystäviensä joukkoon: järjettömän komea ja itsevarma Chase, jonka läsnäolo uhkaa pilata Jodin ja Alexin suhteen. Jodi elää siis yhtä aikaa Hadesin painostuksen ja ihmissuhdesotkujen aiheuttaman hämmennyksen alla. Harvinaisen tukala tilanne.

Kirjailija kuvailee osuvasti Jodin ahdinkoa ja sen vaikutusta sekä häneen että hänen ystäviinsä. Jodin tunteet välittyvät tekstistä voimakkaina ja todellisina, jotenkin hyvin elämänmakuisina. Stressistään huolimatta hän huomioi Alexia ja osoittaa tälle rakkauttaan parhaansa mukaan. Jodi kasvaa romaanin aikana ja hyvä käsitykseni hänestä vahvistuu loppua kohden. Hänen äänensä kuuluu tässä teoksessa yhtä selkeästi kuin ensimmäisessä, ellei jopa selkeämmin. Hän joutuu tilanteisiin, jotka ovat varmasti jokaiselle tuttuja: joku tulee paikalle väärään aikaan, hän ei osaa ilmaista itseään niin kuin haluaisi, väärinkäsitykset seuraavat toisiaan... Elämä on oikeasti joskus sellaista. Oli myös mielenkiintoista saada lisää tietoa hänen voimistaan, jotka riistäytyvät käsistä ja alkavat toimia itsekseen.

Minua hämmästyttää, kuinka paljon Kelly pystyy kertomaan suhteellisen lyhyessä romaanissa. Stalked by death on erittäin toimintapainotteinen, mutta siitä huolimatta henkilöiden kehitys ei jää sivuosaaan. Alexista tulee esiin uusia puolia ja hänen roolinsa tapahtumien kulussa on suurempi. Hänen nuiva suhtautumisensa Chaseen on minusta luonnollista - suoraan sanoen pelkäsin, että hän menettää lopullisesti hermonsa ja jättää Jodin. Alex joutuu todella koville, mikä tuntui minusta pahalta. Olin monta kertaa vähällä itkeä hänen puolestaan.

Ja sitten Chase. Salaperäinen, ärsyttävä, liian hyvännäköinen Chase. Hänestä ei pitkään aikaan ottanut selvää, onko hän lintu vai kala - hän väittää välittävänsä Jodista, mutta hänen käytöksensä ei osoita sitä. Chase herätti minussa voimakkaita tunteita, jotka vaihtuivat hämmennyksestä raivoon. Kelly on tehnyt hyvää työtä hänen kanssaan, sillä hän muistuttaa siitä tosiasiasta, että sellaisia ihmisiä oikeasti on. Manipulatiivisuus ja vallanhimo eivät ole hyvä yhdistelmä, ja sen tämä teos saa tosiaankin tuntemaan.

Vaikka Jodi vaistoaa, ettei Chaseen voi luottaa, hänen on lähes mahdotonta päästä Chasesta irti, koska hänen verensä reagoi poikaan. Jodi ei voi hallita reaktioitaan ja niiden seurauksia kovasta yrittämisestä huolimatta. Kun Chase koskettaa häntä, hänestä tulee voimakkaampi kuin yhdestäkään Ophista aikaisemmin. Kaiken lisäksi tämä erikoinen veren kiehuminen tuntuu vastustamattoman hyvältä. Jodin tunteet ovat vähän ajan kuluttua täysin sekaisin: hän rakastaa Alexia, mutta Chase voisi auttaa häntä voittamaan Hadeksen, joka odottaa tilaisuutta tuhota Ophit. Hänen sisäinen kamppailunsa tuodaan esille yksinkertaisten ja realististen tapahtumien kautta. Sydämeni hakkasi koko ajan normaalia kovempaa, kun jännitin, mitä seuraavaksi tapahtuu - toisin sanoen, millaiseen vaaraan Jodi joutuu seuraavaksi. Hän muunmuassa herättää kuolleita tietämättään ja joutuu taistelemaan useita zombeja vastaan yhtä aikaa. Jo tämä on pelottavaa, mutta paljon pahempaa on tulossa.

Kellyllä on käsittämättömän hyvä ja nerokas mielikuvitus, joka loistaa juuri romaanin fantasiaelemmenteissä. En olisi osannut odottaa näin jännittävää, koskettavaa ja pelottavaa lopputulosta. Olin useampaan kertaan vakuuttunut, että tästä Jodi ei enää selviä. Juoni yllättää ja pitää otteessaan loppuun asti. Minun piti laskea kirja välillä käsistäni siksi, että oli pakko vetää henkeä. Tarina veti minut voimakkaasti sisäänsä.

Myös kieli on elävää ja hyvin sujuvaa. Kuvailua on sopivasti oikeassa kohdassa, ja Kelly osoittaa jälleen taitonsa sanoa paljon vain muutamalla sanalla. Hän osaa ajatella nuoren ihmisen tavoin aliarvioimatta lukijaa.

Viimeiseksi on mainittava romaanin loppu. Se on huikea ja yllätti ainakin minut. Olen iloinen, että sarjan viimeinen osa julkaistaan muutaman viikon sisällä, sillä palan halusta tietää, selviääkö Jodi irti Hadesin kynsistä ja mitä muille henkilöille tapahtuu. Luulen, että viimeistään trilogian loppu saa minut itkemään.

5/5

torstai 2. tammikuuta 2014

Luettavaa vuonna 2014

Viime vuonna tärkein tavoitteeni oli lukea enemmän englanniksi, mikä näkyi myös viime vuotta varten räätälöimässäni lukuhaasteessa yhtenä osuutena. Onnistuin aika hyvin, vaikka monta (no okei, kymmeniä) hyvää kirjaa jäi lukematta. Muut haasteen osat sen sijaan jäivät puolitiehen: luin yhteensä noin 30 teosta vuoden aikana eli puolet tavoitteestani. Olisin halunnut lukea enemmän, mutta olen tyytyväinen tähänkin saldoon. Opiskelun ohessa säännöllinen lukeminen on vaikeaa.

Haaste kuitenkin auttoi minua pitämään lukemisen jatkuvasti mielessä, joten aion kyhätä sellaisen tätäkin vuotta varten. Haasteen ansiosta myös kirjasin tarkasti ylös, mitä luin ja milloin. Katsellessani haastesivua huomasin, että vuosi oli aikamoinen sillisalaatti: klassikoita, fantasiaa, dystopiaa, rikoskirjallisuutta, romantiikkaa, vähän kaikkea. Suurin osa teoksista oli minulle ennestään tuntemattomia ja uusia kirjailijoita tuli listalle useita. Lempikirjailijoiltani en lukenut juuri mitään, mikä täytyy ehdottomasti korjata tänä vuonna. Toistaiseksi olen antanut itsestäni melko epämääräisen lukijakuvan.

Sitten niihin tämän vuoden tavoitteisiin ja suunnitelmiin. Ainakin näitä on luvassa:

1. Runsaasti klassikoita. Tämä johtuu opinnoistani: minun pitäisi lukea noin 20 klassikkoa ja tenttiä ne kerralla. Tarkoitus on aloittaa urakka lähipäivinä ja tehdä jokaisesta klassikosta muistiinpanoja tenttiin lukemista varten. Aion kirjoittaa niistä myös arvostelut, jotta muistan niistä olennaiset asiat. Jos jaksan/ehdin, luen myös muutaman sellaisen klassikon, joka on jäänyt välistä syystä tai toisesta.

2. Enemmän uudelleen lukemista. Kannatan uudelleen lukemista, koska ensimmäisellä kerralla ei huomaa kaikkea. Teoksella voi olla enemmän annettavaa kuin ymmärrämme ensikosketuksen jälkeen. Kaipaan myös suosikkejani, joita en ole lukenut aikoihin.

3. Enemmän fantasiaa, dystopiaa ja scifiä. Tämä liittyy kirjoitusprojektiin. Kirjoitan aiheesta erillisen postauksen, koska tarvitsen hiukan teidän apuanne. Olkaa siis kuulolla.

4. Uusien kirjasarjojen aloittamista ja viime vuonna aloitettujen sarjojen lukemista eteenpäin. Olen kirjasarjojen ikuinen fani. Yksi sarjoista, joiden lukemista odotan kovasti, on Tulen ja jään laulu. Aloitin Valtaistuinpelin viime keväänä, mutta jouluin palauttamaan sen kirjastoon ennen kuin pääsin edes kunnolla alkuun. Kesällä ostin sen omaan hyllyyni, jossa se nyt odottaa lukemista.

5. Enemmän englanninkielisiä teoksia. Minulla on olemassa lähes 500 kirjan mittainen lista mielenkiintoisista englanninkielisistä teoksista. Urakkaa siis riittää useammaksi vuodeksi.

6. Ainakin muutama kotimainen romaani. Tässä on yksi ikuisuusprojekteistani, jossa en tahdo päästä koskaan alkuun. En tiedä, mistä se johtuu. Tänä vuonna yritän muuttaa kurssia ja lukea ainakin ne kotimaiset, jotka omistan.

Näistä tavoitteista on hyvä aloittaa. Teen haastesivun vielä tällä viikolla - heti, kun haaste on saanut lopullisen muotonsa. Katsotaan, mitä tuleman pitää.