City of Glass - Cassandra Clare

City of Glass on sarjan kolmas osa, joten arvostelu voi sisältää spoilereita aiemmista kirjoista.

* * *

Amid the chaos of war, the Shadowhunters must decide to fight with the vampires, werewolves and other Downworlders - or against them. Meanwhile Jade and Clary have their own decision to make: should they pursue the love they know is forbidden?

* * * 

Varjometsästäjät kokoontuvat Idriksen pääkaupunkiin Alicanteen etsimään ratkaisua yliluonnollista maailmaa koetteleviin ongelmiin. Erilaiset mielipiteet ja asenteet taistelevat keskenään, ja paranormaalien lajien väliset suhteet nousevat yhdeksi romaanin kantavaksi teemaksi. Jokainen osapuoli joutuu tahollaan miettimään, onko valmis päästämään irti katkeruudesta ja epäluulosta paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Matka yksimieliseen ratkaisuun on vaikea, mutta kun se viimein löytyy, on selvää että jokin maailmassa on muuttunut pystyvästi.

City of Glass alkaa vahvasti ja jatkuu sellaisena loppuun asti. Juoni on jälleen pullollaan Clarelle tyypillisiä käänteitä, jotka sekoittavat pakkaa ja erottavat sarjan keskushenkilöt joksikin aikaa toisistaan. Tämän ansiosta tarinan on mahdollista liikkua sekä useiden tapahtumapaikkojen (tai ehkä paremminkin alueiden) että henkilöiden välillä. Tapahtumien edetessä henkilöt, jotka ovat aikaisemmin kulkeneet tarinan sivussa, saavat lisää merkitystä ja syvyyttä. Varsinkin Simonin persoonallisuus ja Luken menneisyys pääsevät eri tavalla esille. Tämä eri henkilöiden läsnäolon runsaus tekee koko sarjasta ehdottomasti mielenkiintoisemman kuin se oli aikaisemmin.

Idris, voi Idris. Jos voisin, lähtisin heti lomalle varjometsästäjien kotimaahan. Oli todella virkistävää lukea varjometsästäjistä uudessa ympäristössä, joka tarjosi samalla yksityiskohtaisemman näkökulman nefilien sosiaalisiin normeihin. Lukija pääsee nyt ensimmäistä kertaa "kulissien taakse", varjometsästäjien yhteiskunnan ytimeen ja uudella tavalla käsiksi myös koko rodun historiaan. Kirjailijan yhtenä tunnusmerkkinä voi pitää runsasta kuvailua, joka nousee nyt uudelle tasolle. Antaisipa Clare New Yorkistakin tällaisia kurkistuksia...

Yksi tämän osan kohokohtia on ehdottomasti kaikki Clary ja Jacen välisessä suhteessa tapahtuva kehitys. Lukija saa viimein tietää totuuden siitä, kuka on Valentinen poika, mutta ennen sitä matkalla koetaan paljon tuskaa ja hämmennystä. Erityisesti Jacen kärsimys välittyy voimakkaammin kuin ennen. Vaikeat tunteet ja perhetaustaa koskeva epätietoisuus määrittävät Jacen persoonallisuutta itse asiassa enemmän kuin hän itsekään haluaisi myöntää. Ilman Clarya ja tätä kohtaan tuntemaansa rakkautta Jace ei välttämättä olisi enää edes elossa. Vahva rakkaus on young adult -kirjallisuuden kestoteema, mutta tämä kyseinen suhde on jollain tavalla erityisen kaunis. Se ravistelee sielua syvemmältä kuin useimmat muut viime vuosina vastaan tulleet rakkaussuhteet.

En tiedä, onko kysymys kirjailijan itseluottamuksen vahvistumisesta vai yksinkertaisesti verbaalisten taitojen kehittymisestä, mutta City of glass häikäisi minut monipuolisuudellaan ja yksityiskohtaisuudellaan. Siinä on kaikki juuri niin kuin pitää ja ehkä vähän paremminkin. Sarjan osista se on ehdottomasti hiotuin kokonaisuus. Myös emotionaalisella tasolla on tapahtunut valtava muutos parempaan suuntaan. Ajoittain tekstiä oli suorastaan vaikeaa lukea, koskan sydän oli vähällä haljeta kaikesta siitä tuntemisesta ja pohtimisesta.

Mahtava, ihana, kaunis, hieno kirja. Tämän luettuani olen todella iloinen siitä, että tulin aikoinaan tarttuneeksi sarjaan ylipäätään. Olen nyt suorastaan hengästyneen kiinnostunut siitä, mitä jatkossa tapahtuu.

5/5

Crown of Midnight - Sarah J.Maas

Kuninkaallinen salamurhaaja Celaena Sardothien pelaa vaarallista peliä. Hän ei tapa ihmisiä, jotka kuningas haluaa hengiltä, vaan lavastaa heidän kuolemansa hidastaakseen kuninkaan julmien suunnitelmien toteutumista. Kuvio muuttuu monimutkaisemmaksi, kun Celaena saa tehtäväkseen tappaa Archer Finnin, maineikkaan ja pidetyn mieskurtisaanin, jonka kuningas epäilee kuuluvan kapinallisiin. Celaena tuntee Archerin vuosien takaa eikä osaa kuvitella miehen tietävän mitään kuninkaan suunnitelmista. Mutta mikä on totuus?

* * *

Mielentilani lukemisen jälkeen oli täydellinen tunteiden ilotulitus. Olin yhtä aikaa onnellinen, jännittynyt, häikäistynyt, surullinen ja ehkä kaikkein eniten järkyttynyt, Vimeiseen on lisättävä, että kaikilla parhailla tavoilla järkyttynyt. Crown of Midnight ravisteli minut irti kaikista mahdollisista horroksista niin tehokkaasti, että sydämeni on vieläkin vähän ruhjeilla.

Romaanissa on todella paljon meneillään sekä juonellisesti että temaattisesti. Kuninkaan suunnitelmat kehittyvät nopeasti, eikä hän aio antaa minkään eikä kenenkään pilata niitä. Saatuaan vihjeen Riftholdissa kehittyvästä kapinallisesta ryhmittymästä hän valjastaa Celaenan tekemään likaisen työn. Celaena ei kuitenkaan ryntää tappamaan vanhaa ystäväänsä pelkän huhun perusteella vaan ryhtyy selvittämään tilanteen todellista olemusta. Hänen silmiensä kautta lukija pääsee tutustumaan myös Riftholdiin ja Erilean erilaisiin kulttuureihin ja niiden historiaan. Romaani vilisee mielenkiintoisia, kiehtovia ja visuaalisia yksityiskohtia, jotka herättävät romaanin maailman todella vahvasti eloon. Voisin kuljeskella Riftholdin kaduilla loputtomiin, vaeltaa lasisessa kuninkaanlinnassa yömyöhään väsymättä vähääkään ja napata ainakin puolet Celeanan mekoista omaan vaatekaappiini. Rifthold on miljöönä lumoava, monipuolinen satamakaupunki, jolle Maas on todella onnistunut antamaan hengen.

Mutta takaisin juoneen, ennen kuin juutun haaveisiini.Ottaessaan selvää sekä Archerin tekemisistä että mahdollisista kapinallisista Celaena kohtaa muistoja myös omasta menneisyydestään, jota määrittää kaksi niin syvää tragediaa, että sydäntä alkaa särkeä jo niiden ajattelemisesta. Tapahtumien edetessä Celaenan persoona syvenee ja kehittyy. Hän on yhä impulsiivinen ja ajoittain äkkinäinen kuin räjähdys, mutta velvollisuudentunto, uskollisuus ja rakkaus pehmentävät näitä ominaisuuksia ja vievät monta kertaa voiton. Minusta on ihailtavaa, kuinka hän ajoittaisesta vastahakoisuudestaan ja turhautumisestaan huolimatta valitsee lopulta oikein; lopulta hän ajattelee enemmän muita kuin itseään, tekee voitavansa paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Hän tutkii, kaivelee ja pohtii väsymättä, ja saa selville useita kuninkaan hoviin ja Adarlanin pääkaupunkiin liittyviä salaisuuksia. Hän siirtää oman vapauden kaipuunsa syrjään ja pitää parhaansa mukaan huolta Nehemiasta, Dorianista ja Chaolista, joita hän on oppinut rakastamaan.

Celaenan lisäksi Chaol kehittyy huomattavasti. Hänen persoonansa pääsee loistamaan tässä jatko-osassa ansaitsemallaan tavalla. Kuvaukseen tulee mukaan myös paloja hänen menneisyydestään, minkä ansiosta hänestä tulee astetta kokonaisempi, Mutta hänen luonteensa on se, joka vangitsee?

Muistatteko kun mainitsin, että vähän rakastuin Dorianiin? Ehkä niin, mutta Chaolia minä rakastan. Hän on vakaa, älykäs, järkkymättömän lojaaji niitä kohtaan joista hän välittää, aina vastuuntuntoinen ja valmis näkemään vaivaa tärkeiden asioiden eteen. Chaol on vahvasti tunteva nuori mies, jonka sielu on ruumiin ikää huomattavasti vanhempi. Hänessä on niin paljon arvostettavia ja kunnioitusta herättäviä luonteenpiirteitä, että en... En tiedä, mitkä sanat riittäisivät kuvaamaan, kuinka rakas henkilö hänestä on tullut. Kuinka kauniisti hän kohtelee Celaenaa. Kuinka tosissaan hän on. Kuinka vahvasti hän rakastaa. Chaol on valloittanut sydämeni syvimpiä uurteita myöten. Tällaisia miehiä lisää, please. Sekä fiktioon että oikeaan maailmaan.

Dorianin elämä puolestaan kääntyy aivan uuteen suuntaan. Vieläpä sellaiseen suuntaan, jollaista en osannut ollenkaan odottaa. On todella mielenkiintoista nähdä, kuinka suuren roolin tämä kehitys saa sarjan seuraavissa osissa. Myös Dorian on henkilönä erityinen, koska hän on niin vilpittömän hyväsydäminen. Tunnen häntä kohtaan voimakasta ja ylpeyttä. Jos kaikki ihmiset hyväksyisivät totuuden ja kunnioittasivat toisten valintoja niin kuin Dorian kunnioittaa Celaenan valintoja, välttyisimme kymmeniltä turhilta ja repiviltä riidoilta. Tietenkään se ei ole Dorianillekaan helppoa, mutta ystävyyden arvo voittaa hänen henkilökohtaisen pahan olonsa.

Jo tämä henkilökuvauksen monipuolisuus olisi riittänyt ilahduttamaan minua, mutta sain paljon enemmän. Nimittäin se, kuinka Maas kuvailee Celeanan ja Chaolin suhteen kehitystä ja vaikutusta kummankin muihin ihmissuhteisiin, se... Olen mykistynyt. Liikuttunut. Celaena ja Chaol jakavat niin valtavan paljon asioita, tilanteita, tunteita ja ajatuksia. He ymmärtävät toisiaan ja tukevat toisiaan, ja ennen kaikkea hyväksyvät toisensa juuri sellaisina kuin he ovat. Hyväksyvät aina, vaikka se ei aina ole helppoa. Ja mihin suuntaan tämä suhde menikään! Kun luin niistä hienoista, kauniista ja niin merkittävistä hetkistä, olin niin onnellinen että itkin. Itkin ja nauroin, itkin ja hymyilin pakahduttava onnen tunne jokaisessa solussani.

Mutta sitten. SITTEN tapahtuu käänne, shokeeraava, riipaiseva käänne, joka saa alkunsa yhden ihmisen yhdestä virheestä ja joka käynnistää tapahtumaketjun, joka kääntää kaiken ympäri. Aivan kaiken. Osasin kyllä odottaa, että jotain mullistavaa tapahtuu, mutta en tätä. En tätä. On varmaan turhaa sanoakaan, että kun jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin käsittämään, mitä oli tapahtunut, itkin lisää, Tämä käänne ja sen seuraukset viiltävät niin syvältä, että puhekyky häviää. Celeana ja Chaol kärsivät molemmat, Celeana kaikkein eniten ja kaikkein syvemmin. Tapahtuma tuo takaisin kaiken, minkä takia hänen maailmansa vuosia sitten hajosi, kaiken sen tuskan ja vääryyden ja menetyksen epäoikeudenmukaisuuden. Uusi tilanne, uudet syylliset, mutta vanhat, tutut, syvät ja niin vaikeat tunteet. Voi Celaena, kuinka minä ymmärrän sinua... Kaikessa järkyttävyydessään tämä kaikki kuvaa mestarillisesti sitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun häneltä viedään kaikki muu paitsi viha. Celaenan tunteet ja reaktiot kuvataan todella hienopiirteisesti ja henkilöön sopivalla tavalla. Monet hänen tekonsa ovat kauheita, mutta jos yhtään ymmärtää, kuinka kauhean tuskan läpi hän joutuu tiensä taistelemaan, käsittää, ettei hän voi tehdä mitään muuta. Hän ei voi suhtautua järkevämmin, rauhallisemmin tai oikeudenmukaisemmin. Ja, siitä huolimatta, hän vähitellen kokoaa itsensä, pakottaa itsensä tarttumaan sielunsa rippeisiin ja etsimään sen ihmisen, joka hänestä oli hiljalleen kasvanut. Vaikka hänen tuskansa on karannut häkistään, hän nousee ylös. Celaena Sardothien, sinä olet hätkähdyttävä nuori nainen.

Lopuksi on kehuttava Maasin tyyliä ja taitoa kietoa henkilöiden henkilökohtaiset elämäntapahtumat yhteen laajempien kokonaisuuksien kanssa. Jokaisella tapahtumalla ja yksityskohdalla on paikkansa ja merkityksensä, jotka paljastuvat nerokkaiden ratkaisujen kautta. Rakastan myös hänen tyyliään, tapaansa käyttää kieltä. Se on yksityiskohtaista, soljuvaa, erittäin paljon elossa.

Niin, ja tämäkin on sanottava: on ainutlaatuinen kokemus löytää kirja, joka tekee onnelliseksi, hajottaa ja parantaa uudelleen. Monet loistavat kirjat tekevät näistä yhden, mutta kaikkien kolmen kokeminen yhdessä tarinassa... Se on kultaa, täyttä kultaa. Tietenkään kaikki ei ole vielä kunnossa, kakkea ei ole vielä ratkaistu, mutta asioita ei jätetä niin kesken, että lukija jäisi jumiin onnensa sirpaleisiin. On siis lupa toivoa, että henkiläiden haavat paranevat.

Huh, mikä upea jatko-osa tämä onkaan. Eeppisen fantasian ja syvällisten teemojen ystävät, tässä on teille hieno sarja aloitettavaksi.

5/5

Haasteet:

• 50 kirjan haaste, kohta 38: A book that made you cry
• I SPY, kohta 18

Arvostelu sarjan edellisestä osasta:

Throne of glass - Sarah J.Maas

Throne of glass - Sarah J.Maas

Teeboksin teksti: "Tea is always a good idea"

Celaena Sardothien, Erilean keisarikunnan kuuluisin ja pelätyin salamurhaaja, on jäänyt kiinni ja kärsii rangaistustaan orjana suolakaivoksilla. Yllättäen Adarlanin kruununprinssi Dorian tekee Celaenalle tarjouksen: jos Celaena edustaa prinssiä kuninkaan järjestämässä kilpailussa, voittaa kilpailun ja palvelee tämän jälkeen kuningasta kolmen vuoden ajan, hän saa elämää vapaana ja armahdettuna. Kilpailun tavoite on löytää uusi kuninkaallinen salamurhaaja keisarikunnan julmimpien ja ovelimpien rikollisten joukosta erilaisten fyysistä suorituskykyä, psykologisia taitoja ja älykkyyttä mittaavien tehtävien avulla. Jokaisen kamppailun jälkeen joku kilpailijoista pudotetaan kilpailusta. Celaena ottaa tarjouksen vastaan aikomuksenaan hankkia takaisin sekä terveytensä, taitonsa että vapautensa. Kamppailu muuttuu kuitenkin nopeasti henkiinjäämistaisteluksi, kun osallistuja toisensa jälkeen löydetään murhattuna sopivasti ennen vaativimpia kamppailuja. Celaena ryhtyy selvittämään murhia ja ajautuu samalla syvemmälle hovin kiemuroihin...

* * *

Sarah J. Maasin esikoisromaani Throne of glass härätti huomioni kymmenien ja taas kymmenien ylistävien arvostelujen, erittäin mielenkiintoisen juonikuvauksen ja superhienon kannen vuoksi. 18-vuotias salamurhaaja fantasiamaailmassa, salaperäisiä henkirikoksia ja upea miljöö? Kyllä, kiitos! Odotin todella hyvää lukukokemusta ja sain sen. Mielestäni tämä romaani on hypetyksensä ansainnut.

Ensimmäisenä kiinnostuin romaanin päähenkilöstä, Celaenasta, joka pysyi vahvana jopa kaivoksien ankeudessa. Celaena ei ole helppo päähenkilö: hänessä on tietynlaista kovuutta, syvää järkkymättömyyttä, jonka takia hänen suhtaututumisensa toisiin ihmisiin ja maailmaan vaikuttaa pitkään tylyltä ja kylmältä. Tappaminen on jättänyt jälkensä häneen, minkä vuoksi joillakin lukijoilla voi olla vaikeuksia pitää hänestä. Celaenassa on kuitenkin paljon muutakin kuin kaudeuden ja älykkyyden kanssa kulkevaa itsevarmuutta ja  kovan elämän aikaansaamaa sarkastisuutta ja itsepäisyyttä. Hänen uusi elämänsä kuninkaan hovissa kaivaa hänestä esiin toisen puolen, jonka kehittymistä on mielenkiintoista seurata.

Celaena ei aikonut hankkia ystäviä. Hän aikoi päästä vapaaksi. Mutta kun prinssi Dorian osoittaa häntä kohtaan hämmästyttävää ystävällisyyttä ja inhimillistä suhtautumista hänen rikoksistaan huolimatta, hänen täytyy avartaa näkemyksiään kuninkaallisista ja avata sydämensä oikeille tunteille. Hän alkaa vähitellen välittää Dorianista ja Dorianin kohtalosta, ja saattaa välillä jopa unohtaa katkeruutensa ja vihansa. Maas piirtää myös Dorianin persoonan hienostuneesti ja tarkasti perhesuhteita ja maailmankatsomusta myöten. Taisin vähän rakastua häneen lukiessani. Heidän lisäkseen Chaol, nuori kapteeni jonka ohjauksessa Celaena harjoittelee kilpailua varten, tekee vaikutuksen. Chaol on vakava, lojaali nuori mies, jolle Celaenan hyväksyminen ja kohteleminen tavallisena ihmisenä on aluksi vaikeaa; hän pitää henkeäsalpaavan kaunista salamurhaajaa uhkana prinssille eikä suostu osallistumaan sosiaalisiin peleihin. Celaenan ja Chaolin välisen suhteen kaari kuvataan älykkäästi ja realistisesti kaikessa monimutkaisuudessaan. Mielenkiintoisia ja merkittäviä sivuhenkilöitä mahtuu tarinaan useita. Henkilökuvaus on laadultaan ehdottomasti parasta antia tässä romaanissa, monin verroin syvällisempää kuin useimmissa lukemisssani young adult- romaaneissa.

Vaikka teoksessa pyöritään paljon myös politiikan ja hovielämän ympärillä, nämä sosiaaliset taistelut eivät jyrää pääjuonta eivätkä tee kerronnasta raskasta tai tylsää. Kilpailijoiden väliset kamppailut, julmat murhat ja Celaenan henkilökohtainen kasvu korostuvat ja kuljettavat juonta useammalle yhteen kietoutuvalle polulle. Rikokset ja niiden selvittäminen lisäävät jännitystä ja tuovat uusia piirteitä fantasian genreen. Tapahtumia ei kaunistella, eikä kirjailija pelkää synkkyyttä tai ihmisluonnon pimeitä puolia, vaikka kirjoittaakin nuorille.

Pidän valtavasti myös Maasin kerronnasta ja kielestä, joka luo voimakkaita tunnelmia ja vahvistaa kauniisti romaanin vahvoja ystävyyden, perhesuhteiden, vapauden ja moraalin teemoja. Erilea on luova, kiehtova maailma, joka rikkoo raikkaalla tavalla perinteisen eeppisen fantasian rajoja. Kirjailija on tehnyt useita rohkeita valintoja, ottanut aitoja riskejä erinomaisin tuloksin - minun mielestäni. Esimerkiksi taikuuden asema on aivan erilainen kuin yleensä, ja sen merkitys juonenkulun kannalta on suorastaan nerokas. Throne of glass on siis hieno romaani sekä juonellisesti että teemojen osalta.

5/5

Vampire Academy - Richelle Mead

Rose ja Lissa ovat olleet pakomatkalla kaksi vuotta, kun heidät saadaan kiinni ja viedään takaisin St. Vladimirin akatemiaan, jossa nuoret Moroit ja Dhampirit asuvat ja käyvät koulua. Dhampirit ovat puolivampyyreja, joiden tehtävä on suojella Moroita, kuolevaisia vampyyreja Strigoilta, kuolemattomilta, äärimmäisen voimakkailta ja vallanhaluisilta vampyyreilta. Lissa on kuninkaalliseen sukuun kuuluva Moroi, ja Rose on sekä hänen suojelijansa että hänen paras ystävänsä. Kun he palaavat akatemiaan heille selviää, että vaara joka uhkasi Lissaa aikaisemmin on yhä läsnä. Lissan turvallisuuden takaamiseksi Dimitri, yksi akatemian parhaimmista ja kunnioitetuimmista suojelijoista määrätään kouluttamaan Rosea noviisista viralliseksi suojelijaksi ja pitämään huolta Lissasta. Yhdessä he yrittävät selvittää, kuka tai mikä haluaa Lissalle pahaa ja miksi.

Vampire Academy on yllättävän monipuolinen young adult -romaani. Siinä käsitellään ystävyyttä, romanttisia suhteita, psyykkisiä vaikeuksia, perhesuhteita, syrjintää ja vastuunkantoa. Juonessa on fantasiaelementtien lisäksi kauhun ja arvoitusdekkarin piirteitä, jotka sopivat hyvin akatemian goottilaiseen ympäristöön. Kerronnassa on aistittavissa hiukan hätäisyyttä, mutta kokonaisuutena romaanin tapahtumat antavat hyvän yleiskäsityksen maailmasta, jossa sen henkilöt elävät. Kaikenlaiset säännöt, Moroin uhattu asema ja Dhampirien työn pyhyys ja vaativuus leimaavat jokaisen romaanin henkilön elämää jollain tavalla. Rosen ja Lissan paluu laukaisee akatemiassa kireän tunnelman, joka vain pahenee tarinan edetessä. Romaanin fantasiamaailmassa erityisen kiinnostavaa on slaavilainen nimistö ja muut slaavilaiset kulttuuripiirteet sekä vampyyrien jako kuolevaisiin ja kuolemattomiin.

Rose on monin tavoin ristiriitainen hahmo. Hänellä on taistelijan kova ja luja luonne, joka ei jätä tilaa tunteilulle. Pojat tarkoittavat hänelle enimmäkseen hauskanpitoa ja juhlat karkaavat häneltä useimmiten käsistä. Ajoittain tuntuu, ettei hän arvosta oikein mitään eikä ketään. Ainoastaan koulutuksensa, tulevan ammattinsa ja Lissan elämäntilanteen hän ottaa vakavasti. Rosea pidetään vastuuttomana petturina, joka sieppasi vampyyriprinsessan, mikä takia hän on jatkuvasti altavastaajan asemassa. Hänestä puhutaan pahaa ja häntä vältellään, mikä on sekä hänen hankalan persoonallisuutensa että kateuden syytä. Rose on itsepäinen, suorasukainen ja joskus harkitsematon, mutta hänen tekojensa taustalla on aito välittäminen ja huoli Lissaa kohtaan. Tämä huoli muuttuu usein ärsyttäväksi omistushaluisuudeksi, joka on vähällä sotkea Lissan muut ihmissuhteet. Rose siis sekä ihastuttaa että vihastuttaa.

Lissa herättää minussa voimakasta myötätuntoa. Hän kärsii menneisyytensä aiheuttamasta masennuksesta ja mahtisukujen välisestä juonittelusta. Hän on hauras persoona, jonka luonteelle epärehellisyys ja fyysinen uhka ovat lähes sietämätön taakka. Lissa tuntee olonsa ulkopuoliseksi sekä henkisen vointinsa että erikoisten kykyjensä takia. Systemaattisen syrjinnän kohteeksi joutunut Christian tuntuu olevan ainoa, joka todella ymmärtää häntä syvällisesti ja hyväksyy hänet juuri sellaisena kuin hän on. Toivon, että jatko-osat syventävät heidän suhdettaan ja antavat enemmän tietoa Christianista.

Dimitrin persoona on keskushenkilöistä kaikkein salaperäisin ja vetäytyvin. Hän on vakava ja työlleen omistautunut, mutta juuri muuta informaatiota hänestä ei vielä anneta. Hänen persoonansa piirtyy ennen kaikkea hänen suhtautumisestaan Roseen, jonka impulsiivisuuden rinnalla hänen hillitty käytöksensä korostuu. Dimitrin kohdalla kaipasin eniten henkilökuvan syventämistä ja yksityiskohtaisempaa rakentamista.

Paras ominaisuus romaanin henkilökuvauksessa on se, että henkilöt erottuvat toisistaan ja että he herättävät mielenkiintoaan. Heidän tunteensa välittyvät tekstistä loogisina ja ymmärrettävinä. Myös sivuhenkilöt kuten Lissan sukulaiset, Rosen ystävät ja akatemian henkilökunta herättävät ajatuksia toiminnallaan ja nostavat keskushenkilöistä esiin uusia puolia. Henkilöissä tapahtuu myös riittävästi kehitystä. Näkyvin puute on se, että jotkut henkilöt jäävät hiukan etäisiksi ja epämääräisiksi.

Juonenkuljetuksessakin on jonkin verran parantamisen varaa. Tapahtumat lähtevät todella nopeasti käyntiin, mutta tahti hidastuu häiritsevän paljon parin ensimmäisen luvun jälkeen. Juoni saa uutta vauhtia vasta myöhemmin, mikä saattaa saada osan lukijoista kyllästymään ja jättämään kirjan kesken. Kuitenkin mielenkiinto säilyy tämän notkahduksen jälkeen viimeiselle sivulle asti, ja loppuratkaisu yllättää. Ainakaan minä en osannut odottaa sellaisia käänteitä. Sisällöltään Vampire Academy on runsas. Odotan kiinnostuneena, miten sen herättämiä kysymyksiä ja vampyyrien maailmasta kumpuavia salaisuuksia käsitellään jatko-osissa.

Kaiken kaikkiaan Vampire Academy on lukemisen arvoinen YA-romaani. Suosittelen sitä sellaisille, jotka etsivät totutusta poikkeavaa vampyyrikirjaa, joka ei vaadi hirveästi keskittymistä eikä pohdintaa mutta joka ei kuitenkaan päästä lukijaa kulkemaan sieltä missä aita on matalin.

4/5