Dekkariviikko 2022: Genrekysymyksiä

Teemaviikko on hyvä tilaisuus pohtia dekkarin ja sen lähigenrejen suhteita toisiinsa. Genreä koskevat kysymykset ovat minusta mielenkiintoisia ja myös erittäin olennaisia, koska olen lukija, kirjoittaja ja opettaja. Voisin helposti kirjoittaa tekstin jokaisen roolin näkökulmasta. Jätän sen kuitenkin tuonnemmaksi.

Rikoskirjallisuuden kenttä on nykyään niin laaja ja sisällöltään runsas, että päätä huimaa. Lukemisen (ja kirjoittamisen) kannalta se on hieno asia. Kun aiheesta puolestaan yrittää keskustella, tulee vastaan useita haasteita. 

Näitä ovat muun muassa:

1. Genrenimien käyttö ristikkäin tai rinnakkain. Dekkari, trilleri, jännitysromaani, rikosromaani... Olen vuosien saatossa kuullut näitä kaikkia käytettävän yläkäsitteinä, alakäsitteinä ja ristikkäin toistensa vastineina. Ota asiasta sitten selvää, kun sama sana tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.

2. Kulttuurin ja kielen vaikutus termeihin ja genrenimiin. Sekaannusta voi syntyä, kun sanoja käännetään tai yritetään kääntää kielestä toiseen. Myös termistön määrässä on eroja kulttuurien välillä. Olen noin viisi vuotta seurannut tiiviisti booktubea ja authortubea, joiden välityksellä olen päässyt kosketuksiin englanninkielisen genrenimistön kanssa. Englannin kielessä erillisiä genrenimiä on enemmän kuin suomen kielessä, ja vaikka monet alagenret tunnistaa selvästi omaksi jutukseen, niiden nimiä ei välttämättä käännetä tuosta vain suomeksi. Esimerkiksi alagenrejä domestic thriller ja cozy mystery/crime on vaikeaa kääntää luontevasti suomeksi, vaikka niiden merkityksen ymmärtää.

3. Genrejen jatkuva muutos, rajojen hämärtyminen ja sisällöllinen sekoittuminen.

Sekä isot genret että niiden sisäiset alagenret sekoittuvat jatkuvasti toistensa kanssa, jolloin syntyy rajatapauksia. Olen havainnut, että lukijoiden vastaanotto ja odotukset muokkautuvat hitaammin kuin kirjallisuus. Tästä seuraa muun muassa markkinointiongelmia ja hämmentäviä lukukokemuksia. Kirja luokitellaan johonkin genreen kuuluvaksi, mutta lukijan kokemus siitä on jotain muuta. Erityisesti trillereiden kohdalla olen törmännyt tähän ilmiöön. Todennäköisesti genren valtavan suosion vuoksi yhä useampia romaaneja sanotaan trillereiksi, vaikka niissä ei välttämättä ole riittävästi trillerin piirteitä. Heti perään voi kysyä, mikä  sitten on "riittävästi". Tällaiset tilanteet muistuttavat siitä, että genren nimeämällä ei voi kertoa lähellekään kaikkea olennaista yksittäisestä teoksesta.

Miten genrestä sitten voi puhua niin, ettei synny väärinkäsityksiä? Teemaviikkoa ajatellen tein jonkinlaiset määritelmät kolmesta alagenrestä, joita pidän keskeisinä ja joiden kanssa olen itse lukijana säännöllisesti tekemisissä. Määritelmäni eivät ole missään tapauksessa ehdottomia totuuksia vaan apuväline. Eriävät mielipiteet ovat täysin sallittuja (ja jopa suotavia!). 

1. Dekkari. Perinteisimmillään dekkari on minulle kirja, jossa tarina rakentuu vahvasti rikostutkinnan ympärille ja/tai jonka päähenkilö tai vähintään yksi tärkeä henkilö on poliisi, agentti tai jonkun muun rikoksiin liittyvän ammatin harjoittaja. Muita ammatteja voivat olla esimerkiksi oikeuslääkäri, asianajaja, yksityisetsivä tai rikostekninen tutkija. Tyypillisimmillään tutkitaan murhaa tai useita murhia, mutta mukana voi olla myös muita rikoksia tai epäilyttäviä, epäselviä tapahtumia. Tyypillisiä esimerkkejä voisivat olla huumerikokset tai katoamistapaukset. Erilaisia teemoja, tapahtumapaikkoja, elämäntilanteita ja muita elementtejä onkin sitten loputtoman laaja kirjo. Vaikka dekkarin peruselementit ovat helposti tunnistettavia, niiden muu sisältö vaihtelee häikäisevän paljon.

2. Trilleri. Tässä astumme jo huomattavasti epäselvemmälle alueelle. Niin sanottu perustrilleri on tyypillisesti nopeatempoinen, toimintakeskeinen, juonivetoinen ja jännittävä. Trillerissä on usein myös suuremmat panokset kuin dekkarissa: tapahtumat ja niiden seuraukset koskettavat vähintäänkin laajempaa ihmisryhmää tai muuta kokonaisuutta, jopa koko maailmaa. Päähenkilö ei välttämättä ole viranomainen eikä tapahtuneiden rikosten tutkinta välttämättä ole juonen keskeisin osa. Usein kuitenkin viranomaiset ja rikokset liittyvät kuvioon jotenkin.

Toisaalta jo edellä mainittu domestic thriller käsittelee tyypillisesti hyvin pienen ja tiiviin porukan elämää. Avioliitot ja muut parisuhteet, perhedynamiikka, salaisuudet ja menneisyyden synnit ovat tämän alalajin ytimessä. Jännitys on usein hyvin psykologista ja intensiteetti syntyy juuri siitä, että keskiössä on tavallisen ihmisen epätavallinen kokemus. Usein tällaisissa romaaneissa on myös jonkinlainen tutkintajuoni, jossa selvitetään outoja tapahtumia tai etsitään vastausta johonkin piinaavaan kysymykseen. Juonen tempo voi olla perustrilleriä hitaampi.

Lisäksi on olemassa ainakin psykologinen trilleri, lääketieteellinen trilleri, yliluonnollinen trilleri (yhteys spekulatiiviseen fiktioon), historiallinen trilleri (yhteys historialliseen fiktioon) ja scifi-trilleri (taas spekulatiivista). Kirjo on siis todella laaja.

3. Mysteeri (eng. mystery) vilahtelee genrenimenä esimerkiksi booktubessa melko tiuhaan. Koen tämän kaikkein vaikeimmaksi määritellä, sillä suomalaisessa luokittelussa sitä ei oikeastaan tunneta. Mysteeri on tietenkin merkittävä elementti rikoskirjallisuudessa, mutta omana erillisenä genrenään en ole kuullut siitä puhuttavan. Määrittelyongelmia sen sijaan olen nähnyt myös tubettajien keskuudessa. Olennaisinta on ehkä se, että tarinassa on vahvasti läsnä mysteeri, jota selvitetään, mutta ei tiedetä tarkasti, mitä selvitetään. Tapahtumiin ei esimerkiksi liity välttämättä rikosta tai laitonta toimintaa, mutta jotain tarpeeksi outoa, että joku haluaa tutkia asiaa. Ehkä??

Jo näin lyhyttä tekstiä kirjoittaessani näen kaikkien kolmen genren välillä sekä yhteisiä että erilaisia ominaisuuksia. Sama romaani voisi siis aivan helposti sopia jokaiseen kategoriaan jollakin perusteella. Eikä kolmesta eri genrenimestä huolimatta ole ollenkaan niin helppoa sanoa, mitkä ovat juuri ne piirteet, jotka erottavat ne toisistaan. Kaiken kaikkiaan tämä teksti on vain hentoinen pintaraapaisu. On hyvin todennäköistä, että palaan aiheeseen vielä monta kertaa dekkariviikon jälkeenkin.

Mitä sinä ajattelet genrestä? Miten määrittelisit dekkarin tai trillerin?

Dekkariviikko 2022: Mitä luen ja julkaisen dekkariviikolla?

Hyvää dekkariviikkoa!

Aloitan oman viikkoni kokoamalla lukulistan sekä ideoita blogia ja Instagramia varten. Olen viime aikoina lukenut paljon trillereitä, mutta perinteiset dekkarit ovat jääneet vähemmälle. Siksi valitsin listalle kirjoja, joissa tutkitaan rikosta ja/tai joiden päähenkilöt ovat poliiseja, agentteja tai muita rikoksia ammatikseen tutkivia henkilöitä.

Fyysiset kirjat

• Lumikin on kuoltava - Nele Neuhaus
• Pettävä hiljaisuus - Karin Slaughter

Valitsin vain kaksi fyysistä kirjaa näin alkajaisiksi, koska minun täytyy lukea viikon aikana myös muuta kuin fiktiota. Nele Neuhaus on minulle uusi kirjailija, ja Slaughteria olen lukenut viimeksi useita vuosia sitten. Siksi ajattelin, että näistä on hyvä aloittaa.

Äänikirjat

Äänikirjoista uskalsin tehdä laajemman listan, koska kuuntelen niitä innostuessani todella nopeasti. Kaikkia listalla olevia kirjoja en varmasti ehdi viikossa kuunnella, mutta halusin antaa itselleni riittävästi valinnanvaraa.

Tällä hetkellä minulla on kesken kaksi dekkaria, jotka ainakin kuuntelen loppuun:

• Jääprinsessa - Camilla Läckberg
• Meren aaveet - Heine Bakkeid

Näiden lisäksi minua kiinnostavat kovasti:

• Kuiva kausi - Jane Harper
• Hampaankerääjä - Lotte Petri
• Krokotiilinvartija - Katrine Engberg
• Kun kuningas kuolee - Elina Backman

Saatan myös kuunnella joitakin vanhempia suosikkikirjailijoitani kuten Chris Carteria ja C.J. Sansomia.

***

Blogisuunnitelmia

Keksisin tästä aihepiiristä kirjoitettavaa todennäköisesti kokonaiseksi kuukaudeksi, joten ideoiden rajaaminen oli haastavaa. Tällä listalla on aiheet, jotka äkkiseltään tuntuivat minusta mielenkiintoisimmilta. Tavoitteeni on kirjoittaa mahdollisimman monesta, joten blogia kannattaa käydä vilkaisemassa päivittäin. Jos joku aihe kiinnostaa sinua erityisesti, jätä kommentti!

• Genrekysymyksiä: Millainen genre dekkari on, millainen suhde sillä on lähigenreihin kuten trilleriin ja minkälaisia haasteita genrejen määrittelyssä on?
• Miksi dekkarit kiinnostavat minua/miksi luen niitä?
• Muutamia lempikirjailjoiden/kirjasarjojen esittelyjä 
• Mitä haluaisin nähdä dekkareissa enemmän ja mitä vähemmän?
• Arvioita tänä vuonna luetuista/kuunnelluista kirjoista (todennäköisesti 1-2)
• True crime/non-fiction -suosikkeja
• Rikoskirjallisuus kirjoittamisen näkökulmasta

Instagram (@loputonromaani)

Tavoitteeni on julkaista jotain joka päivä jotain, mutta en ole tehnyt yksityiskohtaisia suunnitelmia. Todennäköisesti postaukset liittyvät jollain tavalla siihen, mitä julkaisen blogissa.

Huomenna jatkuu!

Osallistutko sinä dekkariviikkoon? 

Loppupeli (Fawkes & Baxter #3) - Daniel Cole

Kun läheinen ystävä löytyy kuolleena, Emily Baxter saa tutkittavakseen uransa henkilökohtaisimman jutun. Kuolema vaikuttaa itsemurhalta, joten tapauksen pitäisi olla yksinkertainen, vaikka se onkin hirvittävän raskas.

Pian karkuteillä ollut Wolf palaa kuvioihin vakuuttuneena siitä, että heidän yhteinen poliisitoverinsa on murhattu. Kukaan ei halua kuunnella häntä, mutta Wolf on päättänyt todistaa teoriansa oikeaksi.

Kun vanha porukka ryhtyy yhteistyöhön, sen jäsenet joutuvat pian kohtaamaan menneitä ja nykyisiä konflikteja ja ratkaisemaan ongelmia, jotka ovat kyteneet pinnan alla. Vapauttaako totuus vai tekeekö se elämän entistä vaikeammaksi?

***

Trilogian viimeisessä osassa Daniel Cole tuo jälleen yhteen kaikki tärkeimmät henkilöt, mikä on kuin lahja trilogian faneille. Oli todella mukavaa nähdä heidät kaikki saman tapauksen kimpussa. Tapahtumista on kuitenkin vaikeaa kirjoittaa sortumatta juonipaljastuksiin, joten pysyttelen omien ajatusteni kuvailemisessa.

Henkilökohtaisen ja emotionaalisesti raskaan tapauksen selvittämistä voisi sanoa rikostarinoiden troopiksi, sillä sellainen tulee vastaan usein sekä kirjallisuudessa että tv-sarjoissa. Vaikka tällaisissa juonikuvioissa on paljon yhteisiä piirteitä ja jopa kaavoja, pidän niistä yleensä paljon. Myös tässä romaanissa kyseinen elementti teki tehtävänsä.

Juoni ei ole erityisen yllättävä eikä omaperäinen, mutta ei tylsä tai epäonnistunutkaan. Uskon, että genreä paljon lukenut lukija tietää alusta lähtien mitä on lukemassa ja osaa ennustaa ison osan kokonaisuudesta. Joidenkin kokemus saattaa mennä sen takia pilalle. Toisille se voi tarjota todella mukavan ja nopean tarinan, jonka kanssa ei tarvitse kauheasti jännittää. Minun fiiilikseni ovat vähän siltä väliltä, mutta enemmän plussan puolella kuitenkin. Romaanin päätavoite on mielestäni henkilökaarien saattamisessa jonkinlaiseen päätepisteeseen, ja siinä se onnistuu hyvin.

Arvasin syyllisen nopeasti, mutta se saattoi olla tarkoituskin. Toivoin ajoittain, että mysteeri olisi ollut hiukan monimutkaisempi, jotta jännitystä olisi ollut ilmassa enemmän. Rikostutkinta on tässä romaanissa enemmänkin tausta, jota vasten henkilöt peilaavat omaa elämäänsä ja jonka myötä he selvittelevät ihmissuhteidensa kiemuroita. Isoimmassa roolissa on tietysti Baxterin ja Wolfin välinen dynamiikka, jonka suhteen heidän on lopultakin tehtävä kestävä ratkaisu.

Huumori puolestaan on tässä romaanissa aivan huippuluokkaa, ehkä jopa parempaa kuin edeltäjissään. Koen huumorin erittäin haastavaksi proosan osa-alueeksi varsinkin tarinoissa, joiden aihe on vakava. On helppoa lipsua mauttomuuksiin, mutta tämän kirjailijan kohdalla siitä ei ole vaaraa.

Tämänkin osan kohdalla kuitenkin mietin, joutuiko kirjailija kiirehtimään kirjoittamisprosessin aikana. Intensiteetti ei nouse missään vaiheessa lähellekään ensimmäisen osan tasoa. Lisäksi minusta tuntuu siltä, että valituilla aineksilla kirjailija olisi pystynyt kehittelemään mysteerin, jonka ratkaisu ei olisi ollut niin ilmiselvä. Ken tietää, mutta se on joka tapauksessa ajatuksia herättävä kysymys. Toivon, että Cole kirjoittaa lisää tulevaisuudessa.

4/5

Dekkariviikko ja muita suunnitelmia

Kesä käynnistyy mitä hauskimmalla tavalla, nimittäin dekkariviikolla, jota vietetään (kirja)blogeissa 6.-12. kesäkuuta. Tänä vuonna bongasin ilmoittautumispostauksen ajoissa ja päätin osallistua sen enempää pähkäilemättä. Rikoskirjallisuus kokonaisuudessaan on yksi suosikkigenreistäni, joten olen tästä erittäin innoissani.

Viikon vetäjä: Kirsin kirjanurkka

Linkin takaa löydät muunmuassa osallistumisohjeet ja listan blogeista, jotka ovat jo ilmoittautuneet mukaan.

Dekkariviikon suunnitelmat:

Niin kuin asiaan kuuluu, aion lukea ja kuunnella dekkareita. Kävin läpi kirjahyllyäni ja valitsin sieltä neljä kirjaa, jotka tuntuivat tällä hetkellä kiinnostavan eniten. Lisäksi laitoin listalle kaksi kirjastosta lainattua kirjaa. Olen melko hidas lukija, joten pidin listan suppeana. Jos saisin luettua kaksi fyysistä kirjaa viikossa, se olisi hyvä saavutus!

Äänikirjoja kuuntelen huomattavasti nopeammin, joten niitä saattaa mahtua dekkariviikolle useitakin. Storytelin kirjahyllystä löytyy niin valtava määrä dekkareita, että en ryhtynyt vielä tekemään tarkkaa kuuntelulistaa. Dekkariviikon ensimmäisessä postauksessa kerron, mitkä kirjat ovat lopulta valikoituneet viikon sisällöksi.

Fyysiset dekkarit:

1. Lumikin on kuoltava - Nele Neuhaus

2. Pettävä hiljaisuus - Karin Slaughter

3. Julmat jäähyväiset - Michael Connelly

4. Sevillan sokea mies - Robert Wilson

5. Verijälki - Mikael Viima

6. Haka - Tuomas Lius

Näiden lisäksi minua houkuttelee ajatus joidenkin suosikkien lukemisesta uudelleen. Mutta katsotaan, kuinka lopulta käy.

Blogi ja Instagram

Julkaisen aiheeseen liittyviä postauksia täällä ja Instagramissa: @loputonromaani

Ideoita syntyi hetkessä enemmän kuin viikossa on päiviä, joten parhaassa tapauksessa julkaisen jotain joka päivä. Joka tapauksessa tavoitteeni on julkaista enemmän kuin yksi postaus viikon aikana. En määritellyt vielä aiheita tarkkaan, mutta todennäköisimmät postauspäivät ovat blogissa maanantai, keskiviikko, perjantai ja sunnuntai. Instagramissa julkaisen todennäköisesti jotain joka päivä. Varsinaisen dekkariviikon jälkeen teen vielä koontipostauksen.

Muut kesäkuun suunnitelmat

Vaihdan juhannuksen tienoilla paikkakuntaa muutamaksi viikoksi, joten kesäkuun ensijainen tavoite on lukea keskeneräisiä fyysisiä kirjoja loppuun. Lisäksi minulla on odottamassa runsaasti kirjoja, jotka liittyvät jollain tavalla joko omiin kirjoitusprojekteihini tai opiskeluun. Arvelen, että kesäkuusta tulee toistaiseksi vuoden monipuolisin kuukausi lukemiston suhteen.

Pitkähkön blogitauon (tai pikemminkin jumin) jälkeen haluaisin taas saada säännöllisestä julkaisurytmistä kiinni. Aiheista ei ainakaan ole pulaa. joten toivoa on! Dekkariviikkoa lukuun ottamatta julkaisen kesäkuussa todennäköisesti yhden tai kaksi postausta viikossa.

Kysymyksiä sinulle:

Luetko dekkareita? Osallistutko dekkariviikkoon?

Minkälaisia dekkariaiheisia tekstejä haluaisit lukea?

Poison Study - Maria V. Snyder

19-vuotias Yelena on matkalla hirtettäväksi, kun hän saa odottamattoman tarjouksen: pelasta itsesi ryhtymällä komentaja Ambrosen ruuanmaistajaksi. Työ on vaarallista, sillä mikä tahansa ateria voi sisältää tappavaa myrkkyä. Riskistä huolimatta Yelena ottaa tarjouksen vastaan saadakseen uuden mahdollisuuden elää. Valek, Ambrosen luotettu salamurhaaja, ryhtyy kouluttamaan häntä tähän arvaamattomaan tehtävään.

Jatkuva myrkytyksen pelko ei ole Yelenan ainoa ongelma. Yelena tuomittiin murhasta, minkä takia monet Ambrosen työntekijät suhtautuvat häneen epäluuloisesti. Lisäksi vallanpitäjien joukossa kytee viha Yelenaa kohtaan. Poliittisen juonittelun ja kieroutuneiden motiivien keskellä Yelenan on mietittävä, onko kukaan luottamuksen arvoinen.

Kun Yelenalle selviää, että hän on perinyt kyvyn käyttää taikuutta, hänen tilanteensa muuttuu todella tukalaksi. Komentaja Ambrose on määrännyt kaikki taikuuden perineet teloitettaviksi välittömästi, ilman mahdollisuutta oikeudenkäyntiin tai armahdukseen. Onnistuuko Yelena salaamaan voimansa ympäristöltään ja pysymään hengissä niin pitkään, että hän oppii hallitsemaan niitä?

* * *

Poison Study päätyi käsiini aivan sattumalta, kun kirjan alkuperäinen omistaja halusi eroon turhista kirjahyllyn täytteistä. Olin halunnut lukea kirjan jo pitkään, joten tartuin tilaisuuteen innostuneena. Poison Study osoittatui nopeasti todella virkistäväksi ja erilaiseksi fantasiaromaaniksi, joka ansaitsisi mielestäni enemmän huomiota.

Kiinnostuin Yelenan henkilökohtaisesta tarinasta välittömästi. Hän on todella epätoivoisessa tilanteessa, mutta ei anna sen murtaa itseään. Yelena myöntää rikoksensa ja hyväksyy sen seuraukset rohkeasti, tekoaan puolustelematta. Mutta kuinkä hän päätyi tällaiseen ahdinkoon? Miksi hän teki rikoksen, josta hän tiesi saavansa kuolemantuomion? Vastaukset näihin kysymyksiin selviävät vähitellen ja paljastavat samalla suunnattoman vääryyden, jonka kohteeksi Yelena joutui asuessaan kenraali Brazellin ylläpitämässä orpokodissa. Yrittäessään paeta näitä kauhuja Yelena tappoi Brazellin pojan, minkä takia Brazell ja monet muut kenraalit vihaavat häntä. Näin ollen Yelena on jatkuvasti vaarassa, vaikka pelastuikin kuolemanrnagaistukselta.

Pidän Yelenasta henkilönä erityisesti siksi, että hän ei alistu uhrin asemaan. Hän taistelee elämänsä puolesta päättäväisesti ja väsymättä, vaikka uusia vaikeuksia ilmaantuu joka kulman takaa. Hän on älykäs, itsenäinen ja oikeudenmukainen; kaikin puolin vahva nuori nainen.

Valek puolestaan vangitsee huomioni siksi, että hän on niin monimutkainen kokonaisuus. Menee jonkin aikaa ennen kuin hänen sisin olemuksensa hahmottuu. Lyhyen vilkaisun perusteella hän vaikuittaa kylmältä ja laskelmoivalta mieheltä, joka ei tunne katumusta. Valekin intohimoinen mielenkiinto myrkkyjä kohtaan saa lukijan epäilemään hänen mielenterveyttään, mutta mitä pidemmälle tapahtumat etenevät, sitä useampia kerroksia Valekista paljastuu. Toisin sanoen Valek on paljon muutakin kuin salamurhaaja.

Komentaja Ambrosen sydän on melko viileä ja parkkiintunut, mutta ei kohtuuton. Hän on erityinen hallitsija siinä mielessä, että hän ei tavoittele valtaa ja rikkauksia itselleen vaan pyrkii vilpittömästi edistämään koko kansan asioita. Kun hänen linnassaan aletaan juonitella, hän haluaa päästä tilanteen ytimeen mahdollisimman nopeasti ja eliminoida poliittisen uhan tehokkaasti. Ambrose ei ole vehkeilyn fani, mikä on ihailtava ominaisuus. Hänen kapeakatseisuutensa kuitenkin raivostuttaa ja saa toivomaan, että jotain kehitystä tapahtuu.

Kenraali Brazell edustaa romaanissa pahaa, ja aikamoisen ikävää pahaa toden totta. Brazellin mielen täyttävät kunnianhimo, valta ja ylpeys, eikä empatialle jää tilaa. Brazell esiintyy kansanmiehenä, joka haluaa luoda kauppasopimuksen Sitian kanssa ja tarjota ixialaisille orvoille kodin. Nopeasti herää kysymys, mitkä hänen todelliset motiivinsa ovat ja johtuuko hänen murhanhimoinen suhtautumisensa Yelenaa kohtaan ainoastaan siitä, että hänen poikansa kuoli Yelenan käsissä.

Kirjan maailma on sopivasti erilainen perinteisiin fantasiaromaaneihin verrattuna. Ixia on jaettu vyöhykkeisiin, joista jokaista valvoo kenraali ja joukko sotilaita. Eri vyöhykkeillä valmistetaan ja tuotetaan erilaisia jokapäiväisessä elämässä tarvittavia (ja myös jotain ylimääräistä) tuotteita, joista vyöhykkeet käyvät kauppaa keskenään. Kenraalit vastaavat toiminnastaan komentaja Ambroselle, joka hallitsee Ixiaa vakavana ja rauhallisena. Toisin kuin useimmissa fantasiakirjallisuuden yhteisöissä, kaikki ixialaiset ovat tasa-arvoisia: jokaisella ixialaisella on tehtävä yhteiskunnassa, asuinpaikka ja riittävästi ruokaa ja vaatteita. Heidän ei näin ollen tarvitse kilpailla varallisuudesta tai arvonimistä. Taikuus on Ixiassa ehdottomasti kielletty, mikä myös erottaa Ixiaa muista genren valtioista. Militaristinen, viileä ilmapiiri tuo kaiken kaikkaian mieleen enemmän dystopian kuin fantasian. Ixian elinolot kuitenkin ovat varsin keskiaikaiset, minkä ansiosta Poison Study on veikeä yhdistelmä eeppistä fantasiaa ja dystopisia elementtejä.

Tarinaan liittyy myös  toinen valtio, Sitia, jonka suhdetta Ixiaan pyritään vahvistamaan molempien maiden taholta. Sitia on taikuuden turvasatama, mikä jo yksin tekee tilanteesta epävakaan. Ambrosen ehdoton asenne herättää levottomuutta sitialaisissa, joista monet odottavat sotilaallista hyökkäystä. Poison Study keskittyy Ixian esittelyyn, mutta herättää mielenkiinnon myös Sitiaa ja sitialaisia kohtaan.

Kirjailijaa täytyy kehua siitäkin, että hän on valinnut kaikista aseista juuri myrkyt tärkeimmäksi vaaran aiheuttajaksi. Kun Yelena opettelee tunnistamaan erilaiset myrkyt erilaisten aterioiden ja juomien yhteydessä, lukija saa koko ajan jännittää hänen lopullista kohtaloaan: mitä jos jokin myrkky on Yelenan keholle liikaa? Entä jos hän ei tunnistakaan jotakin niistä ajoissa ja sen seurauksena tapahtuu jotain kamalaa? Kirjan myrkyissä on myös sellainen kiinnostava ominaisuus, että ne ovat kaikki kirjailijan keksimiä.

Teemojen osalta on mainittava yksi asia: kirja käsittelee erästä erittäin vakavaa teemaa, joka on tullut harvoin vastaan young adult -romaaneissa ja varsinkin fantasiassa. En en pilaa kokemusta uusilta lukijoilta paljastamalla, mistä tarkalleen on kyse, mutta haluan kehua kirjailijaa rohkeasta valinnasta. Teemaa ei käsitellä niin syvältä, että se jäisi ahdistamaan lukijaa, mutta sen merkitys käy selväksi.

Snyderin kerronnassa on koko ajan läsnä tietynlainen realismi, josta pidän valtavasti. Kirjan henkilöt ymmärtävät, minkälaisessa tilanteessa ovat eivätkä kaunistele tapahtumia tai omaa toimintaansa. He ovat ihmisinä ilmiselvästi vajavaisia; joukkoon mahtuu tyttö joka on syyllistynyt murhaan, mies joka tappaa ja juonittelee ammatikseen, hallitsija joka on vienyt toisen miehen maan ja niin edelleen. Juuri tämä vakavien rikkeiden ja erittäin kunniallisten ominaisuuksien yhdistelmä tekee heistä niin kiinnostavia ja pidettäviä. Niiden ansiosta he tuntuvat todellisilta ja kokonaisilta. He elävät kovassa maailmassa, jossa jokainen joutuu tekemään raskaita valintoja. Maailman kovuus ilmenee myös fyyfisessä ympäristössä: Ambrosen linna on koruton paikka, vaatteet ovat ennen kaikkea käytännöllisiä, elämä kulkee eteenpäin arkisesti... Tällaisia yksityiskohtia on löydettävissä runsaasti. Ixian ilmaston kylmyys ja ankeus myös korostaa tätä romantisoinnin virkistävää poissaoloa.

Ainoat merkittävät miinukset löytyvät juonen rakenteesta. Kirjassa tapahtuu valtavasti koko ajan, minkä takia lukija pysyy koko ajan varpaillaan, sellaisessa odotuksen tilassa. Tämä on ehdottomasti hyvä asia, mutta erityisesti tarinan alkuvaiheissa ja lopun lähestyessä homma menee vähän hätäiseksi. Tilanteista siirrytään seuraavaan ja uusia käänteitä tulee eteen niin vauhdikkaasti, että välillä meinaa happi loppua, Toinen pieni juttu, joka minua vaivasi, liittyy joihinkin sivuhenkilöihin. Heillä ei tuntunut lopulta olevan kovin tärkeää tehtävää tarinassa tai ainakaan heistä ei saanut niin kokonaista kuvaa kuin olisi voinut. Tämä puute korostui, koska mukana on myös kaksi sellaista sivuhenkilöä joihin sekä päähenkilöt että lukija luovat todellisen suhteen (mitä ei lähellekään aina tapahdu).

Suosittelen Poison Studya kaikille young adult -kirjallisuuden kuluttajille, jotka eivät ole sitä vielä lukeneet. Myös sellaiset lukijat, joille fantasia on vieras genre mutta jotka ehkä haluaisivat genreen tutustua voisivat nauttia tästä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja - ja nyt jo voin paljastaa, että jatko-osissa matka vain paranee.

4/5

Kuukausi kansissa(6&7&8/2016): Kesä pikakelauksella

Suomen kesät kuluvat aina liian nopeasti.

Ne hiipivät esiin varkain, tulevat näkyviin talven harson alta ja antavat meidän nähdä itsensä vasta, kun on jo melkein myöhäistä. Suomalainen miettii koko talven, mitä kaikkea ensi kesänä tehdään, minne kaikkialle mennään ja millä tavalla tämä kesäloma vietetään. Ja sitten kun se kauan odotettu kesä on siinä, suomalainen tajuaa, ettei ole tehnyt eikä voi tehdä puoliakaan siitä mitä aikoi.

Syitä tälle on monia, aivan liian monia. Loma on lyhyt, täytyy käydä töissä, ostaa ruokaa ja valmistaa aterioita, huolehtia lapsista ja lemmikeistä, silittää aviomiehen paitoja, korjata vaimon polkupyörän puhjennut rengas, katsastaa auto, sairastaa yllättävä kesäflunssa... Arki yllättää ihmisen kesälläkin, niin ikävää kuin se onkin. Kaikki nämä loputtomat askareet hautaavat meidän alleen, ja silloinkin kun olisimme valmiita irrottamaan hetkeksi ja unohtamaan velvollisuudet, elämä tulee ja heittää eteemme jotain täysin odottamatonta.

Se niistä kesäsuunnitelmista.

Minun kesäni valui ohitseni ehkä tavallistakin nopeammin. Torimyyjän työ imaisi täysillä mukaansa lisääntyneen asiakasmäärän takia. Täydet työviikot ja säännölliset herätykset veivät enemmän energiaa samalla kun antoivat enemmän kuin edellisenä kesänä: kohtasin kymmeniä uusia asiakkaita, varmaan yhtä paljon vanhoja tuttuja, joista jotkut muistan vielä vanhainkodissakin. Sain uusia mahtavia työkavereita ja nauroin pitkästä aikaa vanhojen kanssa. Palelin vesisateessa ja tuiskussa, hikoilin helteessä, yritin ottaa kahdella kädelläni vastaan rahaa neljän asiakkaan edestä, vastasin kysymykseen toisensa perään ja tein saman minuutin päästä uudestaan, Ihmettelin kojun eteen syntynyttä tolkutonta jonoa ja sen kaksosveljeä ja mietin, miten hemmetissä me kaksi, minä ja myyjätoverini, saamme nämä kaikki asiakkaat palveltua sekä tehokkaasti että yhtä ystävällisesti kuin eilen. Heinäkuussa sain kokea sen erikoisen tilan, johon aivot menevät tällaisessa työssä: yhtäkkiä maailmassani on vain tämä koju ja se asiakas, joka juuri tervehtii minua. On mansikoita ja herneitä ja perunoita ja vadelmia ja mustikoita, on rasioita ja kauhoja ja pusseja ja vauhtia, niin paljon vauhtia, puhetta ja naurua ja kysymyksiä ja pankkikortteja ja setelinippuja. Mikään muu ei merkitse mitään, ei niin mitään, elän ja teen työtä tässä kuplassa kunnes viiden tunnin kuluttua voin vetää ensimmäisen kerran henkeä ja istahtaa. Katson kaveriani ja nauran, sieppaan juomapullon ja juon nyt kun ehdin. Mitä ihmettä äsken tapahtui? Oliko meillä ihan oikeasti tuntikaupalla jatkuva jono? Voi jukra!

Illat kuluivat kotona tv-sarjojen ääressä, koska työn päälle ei paljon muuta jaksanut. Silloin kun ehdin ja jaksoin, laitoin ystäville viestiä, yritin pysyä heidän elämästään perillä. Joitakin ehdin sentään tavata, vaikka olisin halunnut tehdä paljon enemmän, olla läsnä paljon, paljon enemmän. Oli muutamat kesäjuhlat, joissa sain sekunneista kiinni. Oli hieno, rentouttava juhannus hyvän ystävän mökillä kaukana torin hälinästä. Se vasta oli mukavaa. Oli yksi hyvä ystävä ja yö baarissa, oli toinen ystävä ja kaksi päivää täynnä hyvää ruokaa, elokuvia ja yhteisen romaanin suunnittelua, unelman toteuttamista pienissä paloissa. Naurua ja rakkautta, ystävyyttä sen parhaimmissa muodoissa. Mieleen jäi myös ilmaston ääripäät: ensin oli viikko hellettä, sitten vain satoi ja satoi.

Blogissa ei tapahtunut mitään. En kirjoittanut arvosteluja, en kertonut kuulumisia. En edes lukenut niin paljon, että siitä olisi voinut kirjoittaa. Haluan irvistää joka kerta, kun katson keskeneräisten kirjojen pinoa: en sitten onnistunut tänäkään kesänä korjaamaan kurssia. Olin laiska enkä ottanut edes kuvia tätä postausta varten, vaikka aioin, ihan oikeasti aioin. Ei voi mitään, täytyy yrittää vuoden päästä uudestaan. No, ollaan armollisia. Luin minä sentään jotain: 1500-luvulle sijoittuvia rikosromaaneja, vähän vampyyriteinien seikkailuja, yhden bestsellerin loppuun, aloitin jokusen uuden kirjan.

Lukemisen sijaan minä ajattelin.

Ajattelin kesää, talveä, yliopistoa, ihmisiä, elämää, maailmaa Suomen rajojen ulkopuolella. Ajattelemisesta seurasi tunteita. Toiset niistä otin mielelläni vastaan, toiset meinasivat tehdä hulluksi. Tajusin, että tarvitsen muutosta enemmän kuin mitään muuta ja että tarvitsen sitä nyt, jos haluan päästä elämässäni eteenpäin.

Näistä mietteistä syntyi päätös, suunnitelma, jonka toteutuminen kääntää koko elämäni päälaelleen, niin kulunut ilmaisu kuin se onkin. Silti se on totta. Päätin tarttua mahdollisuuteen, ja jos se vie minut sinne minne haluan, elän täysin erilaisen talven ja ensi kesän. Yritän joka päivä ymmärtää paremmin, mitä olen tekemässä ja mitä tästä kaikesta seuraa, ja totean jokaisen päivän päätteeksi että eihän tätä voi käsittää ennen kuin olen siellä, ennen kuin se on totta ja tässä. Palan halusta kertoa tarkemmin, mutta pidän salaisuudestani kiinni vielä hetken. Sitten, kun tiedän tarkalleen mitä, missä ja milloin, avaan sanallisen arkkuni uudessa muodossa enkä sulje sitä ennen kuin seikkailu on viety päätökseen. Olen innoissani ja kauhuissani yhtä aikaa enkä oikein tiedä miten päin olisin, miten tätä tunnetta oikeasti kuvailisin.

Tämä kesä on ollut hieno, vaikka se viipyi luonani vain hetken.

Mutta syksy - siitä on tulossa vielä monin verroin hienompi.

Luettavaa ja blogattavaa(6/2016): Sekalaisia oman hyllyn kappaleita

On vähän hassua julkaista kuukauden lukulista tässä vaiheessa, kun kuukaudesta on jo yli puolet ohi, mutta teen sen silti rutiinien tähden. Nyt oli jo kevyesti haastavaa löytää omien kirjojen joukosta lukemattomia kirjoja, jotka oli järkevää laittaa listalle. Sarjojen jatko-osia odottaa hyllyssä vaikka millä mitalla, mutta ensin pitäisi saada edelliset osat luettua... Ehkä vielä joskus tämän vuoden puolella!

Lista näyttää tällä kertaa tältä:

1. Näkijän tytär - Kristiina Vuori
2. Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus - Tarquin Hall
3. Labyrintti - Kate Mosse
4. Jumalat juhlivat öisin - Donna Tart
5. Kuolleiden lelujen kesä - Antonio Hill
6. Neitsytkivi - Michael Mortimer
7. Kun suljen silmäni - S.J.Watson
8. Viisi - Ursula Boznanski
9. Kuudes mies - John Boyne 
10. Kylmäveristen klubi - Charlaine Harris 

En aseta tällä kertaa kummempia lukemisen tavoitteita. Olen iloinen jo siitä, jos saan aikaiseksi asettua lukemaan edes muutamana päivänä. Bloggaamisen osalta pyrin saamaan ainakin muutaman rästipostauksen ulos vielä ennen heinäkuuta, jotta pääsen joskus miettimään uusia tekstejä. Alkukesä on ollut jotenkin levoton: töitä, kulkemista kahden kodin välillä, menemistä ja tekemistä, väsymystä... Mutta joku päivä on vain istuttava alas kirjoittamaan. Tämä bloggaamattomuus alkaa jo tympiä!

Mitä teidän kesäkuuhun kuuluu?

Kuukausi kansissa(5/2016): Levoton sielu

Jos kevätlukukausi meni ohi lentäen, niin toukokuu kului valonnopeudella. 

Siirtyminen Joensuusta Imatralle aiheutti oman hässäkkänsä, mutta torikauden alkamista saa syyttää sekä lukemisen vähäisyydestä että bloggaamisen olemattomuudesta. Vaikka tein toukokuussa vajaita viikkoja, työ imi minut mukaansa niin täydellisesti, että lukeminen vain haihtui mielestäni. Ja silloinkin, kun olisi oikeasti ollut aikaa lukea olin aivan liian levoton.

Niinpä ei ole yllättävää (valitettavasti) että sain luetuksi vain yhden kirjan: Karin Slaughterin Pelon huoneen. Oikein hyvä rikosromaani, joka vahvisti halua lukea koko Slaughterin tuotanto. Tämä on iloinen asia varsinkin siksi, että hyllystäni löytyy jo viisi omaksi ostettua Will Trent -dekkaria. 

Lukemisen osalta toukokuu ei siis päässyt herättämään kovinkaan paljon uusia ajatuksia. Blogissa puolestaan saattaa tapahtua lähikuukausina jotain muutakin kuin kirjallisuuteen liittyvää asiaa. Olen vakavasti pohtinut torikokemuksieni kirjaamista ylös jossain muodossa; ensiksi sen takia, että te siellä ruudun takana saisitte jonkinlaisen kuvan kesäelämästäni, ja toiseksi siksi, että torimyyjän työ on huomattavasti monipuolisempaa ja rikkaampaa kuin uskoisi. Jos ei muuta, niin uskon saavani usemman ihmisen nauramaan jakamalla hullunkurisimpia torilla kohdattuja tilanteita. Sanokaa toki, jos tämä herättää mielenkiintoa!

Sellaista toukokuusta. Seuraavaksi pitäisi kasata lukulista kesäkuuta varten. Näinköhän ehdin aloittaa yhtäkään kesäkuulle varattua kirjaa, kun edellisiltä kuukausilta on niin monta helmeä lukematta?

Millainen toukokuu teillä oli?

Kesäkuussa luettavaa ja muita kuulumisia

Kesä on tullut! Kyllä sitä jo odotettiinkin. Tällä viikolla pakerran viimeiset esseet ja sen jälkeen saan nauttia vapaudesta. Ensimmäisenä aion panostaa blogien elvyttämiseen. Tässä blogissa ainakin kymmenen postausta odottavat kirjoittamistaan...

Alkukesäni, jonka lasken alkaneen siitä kun siirryin Joensuusta Imatralle ja aloitin kesätyöt, on ollut hyvin torin täyteistä. Olen siis töissä torilla, myyn mansikoita, pensasmustikoita, vadelmia, herneitä, kirsikoita ja perunoita. Työnantaja on sama kuin viime vuonna. Toripäiviin mahtuu valtavasti erilaisia hetkiä, jotka pitäisi kirjata ylös sopivan hetken tullen. Olen myös ehtinyt lukea enemmän nyt kun suurin osa opiskelukiireistä on takana. Niin ja onhan alkukesään mahtunut myös yhdet aivan mahtavat ylioppilasjuhlat. Olen liioittelematta hymyillyt ja nauranut muutaman viikon aikana niin paljon että poskiani alkaa särkeä. Elämä tuntuu siis juuri nyt hyvältä.

Tässä vielä kirjat, joiden joukosta valitsen kesäkuun lukemistoni:

Englanninkieliset:

1.I am yours - Faith Sullivan (loppuun)
2. Gardens of the moon - Steven Erikson
3. Shatter me - Tahereh Mafi
4. Insurgent - Veronica Roth

Lukupiirissä luettavat:

5. Suljettu saari - Dennis Lehane
6. Tuhat loistavaa aurinkoa - Khaled Hosseini

Uudelleen luettavat:

7. Uinu uinu lemmikkini - Stephen King
8. Rooman portit - Conn Iggulden

Muut:

9. Tulimeri - Margaret Weis & Hickman (loppuun)
10. Narrin matka - Robin Hobb
11. Kuninkaiden koitos - George R.R.Martin
12. Linnake - Justin Cronin