Sivut

maanantai 30. marraskuuta 2015

Prince of Thorns - Mark Lawrence

Prinssi Jorg elää vain yksi asia mielessään: hän haluaa kostaa kreville, joka on vastuussa hänen äitinsä ja veljensä väkivaltaisesta kuolemasta. Jorg on paennut isänsä hovista ja kiertänyt valtakuntaa jo vuosia etsien tilaisuutta päästä käsiksi viholliseen. Hänellä on seuranaan joukko sotilaita ja hylkiöitä, jotka ovat valmiita seuraamaan häntä jokaiseen taisteluun, jokaiseen mielettömään veritekoon, jokaiseen mahdolliseen ansaan. Tämän pelätyn joukon matka saa yllättäen uuden suunnan, kun Jorg alkaa haaveilla koko mantereen hallitsemisesta. Kostonhimo antaa tilaa tälle unelmalle, mutta onko kyseessä puhtaasti prinssin oma tahto? Ohjaako joku tai jokin hänen toimintaansa? Mikäli näin on, mikä on Jorgin todellinen kohtalo?

* * *

Prince of Thorns jäi mieleen ensimmäisen kerran karmivan kantensa vuoksi. Nuori mies seisoo ruumiiden päällä, joiden kaikkien läpi on isketty miekka, melko säväyttävää, eikö? Fantasiakirjallisuudessa tulee vastaan kaikenlaista, mutta tämä hätkähdytti sen verran, että jäin joksikin aikaa vain tuijottamaan kantta. Sitten luin takakansitekstin, joka sinetöi päätöksen: tämä kirja pitää lukea, mieluiten pian. Kun sitten ryhdyin kirjaa lukemaan, päätös osoittautui erittäin hyväksi. Prince of thorns todella erottuu joukosta ja lähestyy genreä omaperäisesti.

Pelkästään päähenkilö tekee kirjasta poikkeuksellisen. Jorg on vasta 14-vuotias, mutta hänellä on jo sotilaan taidot ja joukko miehiä hallittavanaan. Vielä tätäkin hätkähdyttävämpää on viha, joka hallitsee Jorgin kaikkea toimintaa. Hänen vihassaan on sellaista voimaa, jota kohtaa yleensä vain aikuisilla, paljon vääryyttä kokeneilla henkilöillä. Kun lukee sellaisesta tunteiden ja ajatusten vääristymästä teini-ikäisen pään sisältä käsin, tulos on hurja. Jorg purkaa vihaansa joka puolelle. Hän tappaa ja kiduttaa viattomia, pilkkaa, houkuttelee ihmisiä ansoihin, riitelee tovereidensa kanssa ja hautoo jatkuvasti väkivaltaisia suunnitelmia kreivin tappamiseksi ja isänsä vallan anastamiseksi. Hänen vihansa on kyllä ehdottomasti ymmärretävää, mutta se korostuu kautta romaanin niin, että muille teemoille ja henkilöille jää melko vähän tilaa. Toivoin kuulevani enemmän Jorgin kumppaneista ja tapahtumista, jotka ovat johdattaneet heidät Jorgin luo. Esimerkiksi Makin, sotilas joka niitti mainetta jo kuninkaan hovissa, jätti tehtävänsä seuratakseen prinssiä kostoretkelle. Miksi mies, jolla on kaikki mahdollisuudet menestyä, vaarantaa kaiken vihastuneen lapsen vuoksi? Entä yhteiskunnan hylkiöt, jotka ovat osa Jorgin joukkoa? Mitä heille tapahtui ennen kuin he joutuivat selleihin mätänemään? Millaisia persoonia he ovat? Tällaisina henkilöt jäävät harmittavan ohuiksi.

Lawrence esittelee lukijalle todella kiinnostavan yliluonnollisen maailman. Kaikenlaiset aaveet, henget ja taikuuuden avulla vaikuttaminen saavat tosiaankin uuden merkityksen tässä tarinassa. Prince of thorns on tälläkin alueella pelottava. Värisin useita kertoja lukemisen aikana. Ihailen Lawrencin taitoa luoda tietynlainen tunnelma, tässä tapauksessa se on synkempi kuin marraskuinen yö. Kaikkien tapahtumien yllä roikkuu pahaenteisyyden paino. Jokin hirveä tuntuu vaanivan jossakin lähellä mutta silti tavoittamattomissa. Jos haluaa pelotella itseään, kannattaa lukea tämä.

Juonen suhteen mielipiteeni on kaksijakoinen. Kirja on lyhyt eeppiseksi fantasiaksi: vain reilut 300 sivua. Minun painokseni on myös pienempi kuin suomalaiset pokkarit, minkä perusteella voisi kuvitella kirjan olevan nopealukuinen. No, olin väärässä. Kuvittelin lukevani tämän helposti kahden viikon sisällä, mutta lukemiseen meni vähintään kaksinkertainen määrä aikaa. Teksti on tiheää, joten sitä mahtuu paljon pienellekin sivulle. Vielä merkittävämpi tekijä on juonenkulku. Tapahtumat etenevät enimmäkseen hyvin rauhallisesti ja välillä jopa pysähtyvät kokonaan, minun makuuni vähän liian pitkäksi aikaa. Toisinaan taas liikutaan niin nopeasti tilanteesta toiseen että hengästyttää. Kaiken kaikkiaan tämä kirja ei painotu tapahtumiseen ja toimintaan, ei ollenkaan. Se ei ole minusta huono ratkaisu, mutta ei myöskään toimi aukottomasti. Jotain parannettavaa Lawrencilla siis on.

Prince of thorns on kiinnostava trilogian avausosa, joka puutteistaan huolimatta erottuu kirkkaasti joukosta. Suosittelen sitä erityisesti sellaisille lukijoille, jotka pitävät haastavista henkilöistä ja voimakkaista tunnelmien kuvauksista. Jos fantasia on vieras genre, kehotan lukemaan ennen tätä jotain perinteisempää. Tämä tarina ei varmasti ole kaikkia varten.

4/5

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

City of Glass - Cassandra Clare

City of Glass on sarjan kolmas osa, joten arvostelu voi sisältää spoilereita aiemmista kirjoista.


* * *



Amid the chaos of war, the Shadowhunters must decide to fight with the vampires, werewolves and other Downworlders - or against them. Meanwhile Jade and Clary have their own decision to make: should they pursue the love they know is forbidden?



* * * 


Varjometsästäjät kokoontuvat Idriksen pääkaupunkiin Alicanteen etsimään ratkaisua yliluonnollista maailmaa koetteleviin ongelmiin. Erilaiset mielipiteet ja asenteet taistelevat keskenään, ja paranormaalien lajien väliset suhteet nousevat yhdeksi romaanin kantavaksi teemaksi. Jokainen osapuoli joutuu tahollaan miettimään, onko valmis päästämään irti katkeruudesta ja epäluulosta paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Matka yksimieliseen ratkaisuun on vaikea, mutta kun se viimein löytyy, on selvää että jokin maailmassa on muuttunut pystyvästi.

City of Glass alkaa vahvasti ja jatkuu sellaisena loppuun asti. Juoni on jälleen pullollaan Clarelle tyypillisiä käänteitä, jotka sekoittavat pakkaa ja erottavat sarjan keskushenkilöt joksikin aikaa toisistaan. Tämän ansiosta tarinan on mahdollista liikkua sekä useiden tapahtumapaikkojen (tai ehkä paremminkin alueiden) että henkilöiden välillä. Tapahtumien edetessä henkilöt, jotka ovat aikaisemmin kulkeneet tarinan sivussa, saavat lisää merkitystä ja syvyyttä. Varsinkin Simonin persoonallisuus ja Luken menneisyys pääsevät eri tavalla esille. Tämä eri henkilöiden läsnäolon runsaus tekee koko sarjasta ehdottomasti mielenkiintoisemman kuin se oli aikaisemmin.

Idris, voi Idris. Jos voisin, lähtisin heti lomalle varjometsästäjien kotimaahan. Oli todella virkistävää lukea varjometsästäjistä uudessa ympäristössä, joka tarjosi samalla yksityiskohtaisemman näkökulman nefilien sosiaalisiin normeihin. Lukija pääsee nyt ensimmäistä kertaa "kulissien taakse", varjometsästäjien yhteiskunnan ytimeen ja uudella tavalla käsiksi myös koko rodun historiaan. Kirjailijan yhtenä tunnusmerkkinä voi pitää runsasta kuvailua, joka nousee nyt uudelle tasolle. Antaisipa Clare New Yorkistakin tällaisia kurkistuksia...

Yksi tämän osan kohokohtia on ehdottomasti kaikki Clary ja Jacen välisessä suhteessa tapahtuva kehitys. Lukija saa viimein tietää totuuden siitä, kuka on Valentinen poika, mutta ennen sitä matkalla koetaan paljon tuskaa ja hämmennystä. Erityisesti Jacen kärsimys välittyy voimakkaammin kuin ennen. Vaikeat tunteet ja perhetaustaa koskeva epätietoisuus määrittävät Jacen persoonallisuutta itse asiassa enemmän kuin hän itsekään haluaisi myöntää. Ilman Clarya ja tätä kohtaan tuntemaansa rakkautta Jace ei välttämättä olisi enää edes elossa. Vahva rakkaus on young adult -kirjallisuuden kestoteema, mutta tämä kyseinen suhde on jollain tavalla erityisen kaunis. Se ravistelee sielua syvemmältä kuin useimmat muut viime vuosina vastaan tulleet rakkaussuhteet.

En tiedä, onko kysymys kirjailijan itseluottamuksen vahvistumisesta vai yksinkertaisesti verbaalisten taitojen kehittymisestä, mutta City of glass häikäisi minut monipuolisuudellaan ja yksityiskohtaisuudellaan. Siinä on kaikki juuri niin kuin pitää ja ehkä vähän paremminkin. Sarjan osista se on ehdottomasti hiotuin kokonaisuus. Myös emotionaalisella tasolla on tapahtunut valtava muutos parempaan suuntaan. Ajoittain tekstiä oli suorastaan vaikeaa lukea, koskan sydän oli vähällä haljeta kaikesta siitä tuntemisesta ja pohtimisesta.

Mahtava, ihana, kaunis, hieno kirja. Tämän luettuani olen todella iloinen siitä, että tulin aikoinaan tarttuneeksi sarjaan ylipäätään. Olen nyt suorastaan hengästyneen kiinnostunut siitä, mitä jatkossa tapahtuu.

5/5

maanantai 2. marraskuuta 2015

Blood promise - Richelle Mead


Varoitus: Teksti sisältää paljastuksia edellisestä osasta

* * *

Juonikuvaus: Rose jättäytyy pois koulusta ja lähtee etsimään strigoiden (miten strigoi taipuu järkevästi suomeksi???) sieppaamaa Dimitriä. Matka on raskas, sillä Rosen tarkoitus ei ole ainoastaan löytää Dimitri vaan myös tappaa hänet. Mitä lähemmäs päämääräänsä Rose pääsee, sitä vaikeammaksi tehtävä käy. Yllätyksiltäkään hän ei välty, sillä matkan varrella hänen tielleen osuu asioita, joiden hän ei aikaisemmin tiennyt edes olevan olemassa.

Ajatuksia: Koin monenlaisia tunteita tätä kirjaa lukiessani. Jännitystä, pelkoa, ylpeyttä, kauhua, toivoa ja ehkä kaikkein eniten surua. Dimitri on muutettu strigoiksi, minkä takia Rosella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pitää lupaus, jonka hän joskus antoi: jos Dimitri muutetaan väkisin kuolemattomaksi, Rose on se joka ottaa tämän kiinni ja vapauttaa epäkuolleesta tilasta. Niin kuin arvata saattaa, entinen-vartija-nykyinen-yliluonnollisenvahvavampyyri-Dimitri osaa pysytellä piilossa. Niinpä Rose joutuu siirtymään kaupungista toiseen ja käymään läpi useita vaiheita ennen kuin hän pääsee lähelle rakastettuaan. Rose suuntaa ensimmäiseksi Siperiaan kylään, jossa Dimitri vietti lapsuutensa. Dimitrin perhe osoittautuu vieraanvaraiseksi ja sydämelliseksi yhteisöksi, joka ottaa Rosen lämpimästi vastaan. Sieluuni sattui lukea surusta ja ikävästä, jotka täyttävät Rosen talossa, joka on täynnä Dimitrin palasia. Samalla Dimitristä piirtyy tarkempi kuva, enkä voi olla kysymättä itseltäni, miksi niin hienolle miehelle piti käydä näin... Voi Dimitri. Voi Rose. Teidän piti tulla onnellisiksi yhdessä eikä joutua tällä tavalla eroon toisistanne.

Mead välittää Rosen tunteet koskettavasti ja jotenkin tyynesti, Rosen persoonalle sopivalla tavalla. Vaikka kaipuu on musertava, Rose ei anna periksi eikä luovu suunnitelmistaan. Hänen sitkeytensä on ihailtavaa ja mielestäni hyvä esimerkki nuorille: koskaan ei pidä luovuttaa. Toisaalta Blood Promise opettaa myös irti päästämisen taitoa, Joskus on vain pakko hyväksyä, ettei mitään ole enää tehtävissä.

Sarjan edeltävien osien tavoin Blood Promise paljastaa uusia asioita vampyyrien yhteiskunnasta ja Lissan käyttämästä henkisestä taikuudesta. Osa näistä tiedoista tuli yllätyksenä, osan osasin odottaa tulevan vastaan jossain muodossa. Joka tapauksessa tämän aspektin läsnäolo tasapainottaa muuten hyvin rauhallista ja surumielistä tunnelmaa, joka on tarinassa läsnä alusta loppuun. Minua ilahdutti myös se, kuinka tiiviisti uudet paljastukset on sidottu muuhun juoneen. Tässä osassa ei ole oikeastaan mitään irralliselta tai ylimääräiseltä tuntuvaa kohtaa. Joistakin lukijoista juonen rauhallisuus voi kuitenkin tuntua pitkäveteiseltä, varsinkin jos tahtia vertaa edellisten osien rakenteeseen. 

Niin, pidin tästä paljon. Blood Promise on erilainen kuin aikaisemmat osat, ehkä juuri siksi että se on selvästi emotionaalisin ja käsittelee teemoja, jotka varmasti koskettavat jokaista ihmistä jossain vaiheessa elämää. Toivon kuitenkin, että sarjan kaksi viimeistä osaa toisivat tarinaan vähän lisää iloa ja ehkä onnellisia loppujakin - edes jollekin sarjan henkilöistä.


4/5