maanantai 12. kesäkuuta 2017

Poison Study - Maria V. Snyder

19-vuotias Yelena on matkalla hirtettäväksi, kun hän saa odottamattoman tarjouksen: pelasta itsesi ryhtymällä komentaja Ambrosen ruuanmaistajaksi. Työ on vaarallista, sillä mikä tahansa ateria voi sisältää tappavaa myrkkyä. Riskistä huolimatta Yelena ottaa tarjouksen vastaan saadakseen uuden mahdollisuuden elää. Valek, Ambrosen luotettu salamurhaaja, ryhtyy kouluttamaan häntä tähän arvaamattomaan tehtävään.

Jatkuva myrkytyksen pelko ei ole Yelenan ainoa ongelma. Yelena tuomittiin murhasta, minkä takia monet Ambrosen työntekijät suhtautuvat häneen epäluuloisesti. Lisäksi vallanpitäjien joukossa kytee viha Yelenaa kohtaan. Poliittisen juonittelun ja kieroutuneiden motiivien keskellä Yelenan on mietittävä, onko kukaan luottamuksen arvoinen.

Kun Yelenalle selviää, että hän on perinyt kyvyn käyttää taikuutta, hänen tilanteensa muuttuu todella tukalaksi. Komentaja Ambrose on määrännyt kaikki taikuuden perineet teloitettaviksi välittömästi, ilman mahdollisuutta oikeudenkäyntiin tai armahdukseen. Onnistuuko Yelena salaamaan voimansa ympäristöltään ja pysymään hengissä niin pitkään, että hän oppii hallitsemaan niitä?

* * *

Poison Study päätyi käsiini aivan sattumalta, kun kirjan alkuperäinen omistaja halusi eroon turhista kirjahyllyn täytteistä. Olin halunnut lukea kirjan jo pitkään, joten tartuin tilaisuuteen innostuneena. Poison Study osoittatui nopeasti todella virkistäväksi ja erilaiseksi fantasiaromaaniksi, joka ansaitsisi mielestäni enemmän huomiota.

Kiinnostuin Yelenan henkilökohtaisesta tarinasta välittömästi. Hän on todella epätoivoisessa tilanteessa, mutta ei anna sen murtaa itseään. Yelena myöntää rikoksensa ja hyväksyy sen seuraukset rohkeasti, tekoaan puolustelematta. Mutta kuinkä hän päätyi tällaiseen ahdinkoon? Miksi hän teki rikoksen, josta hän tiesi saavansa kuolemantuomion? Vastaukset näihin kysymyksiin selviävät vähitellen ja paljastavat samalla suunnattoman vääryyden, jonka kohteeksi Yelena joutui asuessaan kenraali Brazellin ylläpitämässä orpokodissa. Yrittäessään paeta näitä kauhuja Yelena tappoi Brazellin pojan, minkä takia Brazell ja monet muut kenraalit vihaavat häntä. Näin ollen Yelena on jatkuvasti vaarassa, vaikka pelastuikin kuolemanrnagaistukselta.

Pidän Yelenasta henkilönä erityisesti siksi, että hän ei alistu uhrin asemaan. Hän taistelee elämänsä puolesta päättäväisesti ja väsymättä, vaikka uusia vaikeuksia ilmaantuu joka kulman takaa. Hän on älykäs, itsenäinen ja oikeudenmukainen; kaikin puolin vahva nuori nainen.

Valek puolestaan vangitsee huomioni siksi, että hän on niin monimutkainen kokonaisuus. Menee jonkin aikaa ennen kuin hänen sisin olemuksensa hahmottuu. Lyhyen vilkaisun perusteella hän vaikuittaa kylmältä ja laskelmoivalta mieheltä, joka ei tunne katumusta. Valekin intohimoinen mielenkiinto myrkkyjä kohtaan saa lukijan epäilemään hänen mielenterveyttään, mutta mitä pidemmälle tapahtumat etenevät, sitä useampia kerroksia Valekista paljastuu. Toisin sanoen Valek on paljon muutakin kuin salamurhaaja.

Komentaja Ambrosen sydän on melko viileä ja parkkiintunut, mutta ei kohtuuton. Hän on erityinen hallitsija siinä mielessä, että hän ei tavoittele valtaa ja rikkauksia itselleen vaan pyrkii vilpittömästi edistämään koko kansan asioita. Kun hänen linnassaan aletaan juonitella, hän haluaa päästä tilanteen ytimeen mahdollisimman nopeasti ja eliminoida poliittisen uhan tehokkaasti. Ambrose ei ole vehkeilyn fani, mikä on ihailtava ominaisuus. Hänen kapeakatseisuutensa kuitenkin raivostuttaa ja saa toivomaan, että jotain kehitystä tapahtuu.

Kenraali Brazell edustaa romaanissa pahaa, ja aikamoisen ikävää pahaa toden totta. Brazellin mielen täyttävät kunnianhimo, valta ja ylpeys, eikä empatialle jää tilaa. Brazell esiintyy kansanmiehenä, joka haluaa luoda kauppasopimuksen Sitian kanssa ja tarjota ixialaisille orvoille kodin. Nopeasti herää kysymys, mitkä hänen todelliset motiivinsa ovat ja johtuuko hänen murhanhimoinen suhtautumisensa Yelenaa kohtaan ainoastaan siitä, että hänen poikansa kuoli Yelenan käsissä.

Kirjan maailma on sopivasti erilainen perinteisiin fantasiaromaaneihin verrattuna. Ixia on jaettu vyöhykkeisiin, joista jokaista valvoo kenraali ja joukko sotilaita. Eri vyöhykkeillä valmistetaan ja tuotetaan erilaisia jokapäiväisessä elämässä tarvittavia (ja myös jotain ylimääräistä) tuotteita, joista vyöhykkeet käyvät kauppaa keskenään. Kenraalit vastaavat toiminnastaan komentaja Ambroselle, joka hallitsee Ixiaa vakavana ja rauhallisena. Toisin kuin useimmissa fantasiakirjallisuuden yhteisöissä, kaikki ixialaiset ovat tasa-arvoisia: jokaisella ixialaisella on tehtävä yhteiskunnassa, asuinpaikka ja riittävästi ruokaa ja vaatteita. Heidän ei näin ollen tarvitse kilpailla varallisuudesta tai arvonimistä. Taikuus on Ixiassa ehdottomasti kielletty, mikä myös erottaa Ixiaa muista genren valtioista. Militaristinen, viileä ilmapiiri tuo kaiken kaikkaian mieleen enemmän dystopian kuin fantasian. Ixian elinolot kuitenkin ovat varsin keskiaikaiset, minkä ansiosta Poison Study on veikeä yhdistelmä eeppistä fantasiaa ja dystopisia elementtejä.

Tarinaan liittyy myös  toinen valtio, Sitia, jonka suhdetta Ixiaan pyritään vahvistamaan molempien maiden taholta. Sitia on taikuuden turvasatama, mikä jo yksin tekee tilanteesta epävakaan. Ambrosen ehdoton asenne herättää levottomuutta sitialaisissa, joista monet odottavat sotilaallista hyökkäystä. Poison Study keskittyy Ixian esittelyyn, mutta herättää mielenkiinnon myös Sitiaa ja sitialaisia kohtaan.

Kirjailijaa täytyy kehua siitäkin, että hän on valinnut kaikista aseista juuri myrkyt tärkeimmäksi vaaran aiheuttajaksi. Kun Yelena opettelee tunnistamaan erilaiset myrkyt erilaisten aterioiden ja juomien yhteydessä, lukija saa koko ajan jännittää hänen lopullista kohtaloaan: mitä jos jokin myrkky on Yelenan keholle liikaa? Entä jos hän ei tunnistakaan jotakin niistä ajoissa ja sen seurauksena tapahtuu jotain kamalaa? Kirjan myrkyissä on myös sellainen kiinnostava ominaisuus, että ne ovat kaikki kirjailijan keksimiä.
Teemojen osalta on mainittava yksi asia: kirja käsittelee erästä erittäin vakavaa teemaa, joka on tullut harvoin vastaan young adult -romaaneissa ja varsinkin fantasiassa. En en pilaa kokemusta uusilta lukijoilta paljastamalla, mistä tarkalleen on kyse, mutta haluan kehua kirjailijaa rohkeasta valinnasta. Teemaa ei käsitellä niin syvältä, että se jäisi ahdistamaan lukijaa, mutta sen merkitys käy selväksi.

Snyderin kerronnassa on koko ajan läsnä tietynlainen realismi, josta pidän valtavasti. Kirjan henkilöt ymmärtävät, minkälaisessa tilanteessa ovat eivätkä kaunistele tapahtumia tai omaa toimintaansa. He ovat ihmisinä ilmiselvästi vajavaisia; joukkoon mahtuu tyttö joka on syyllistynyt murhaan, mies joka tappaa ja juonittelee ammatikseen, hallitsija joka on vienyt toisen miehen maan ja niin edelleen. Juuri tämä vakavien rikkeiden ja erittäin kunniallisten ominaisuuksien yhdistelmä tekee heistä niin kiinnostavia ja pidettäviä. Niiden ansiosta he tuntuvat todellisilta ja kokonaisilta. He elävät kovassa maailmassa, jossa jokainen joutuu tekemään raskaita valintoja. Maailman kovuus ilmenee myös fyyfisessä ympäristössä: Ambrosen linna on koruton paikka, vaatteet ovat ennen kaikkea käytännöllisiä, elämä kulkee eteenpäin arkisesti... Tällaisia yksityiskohtia on löydettävissä runsaasti. Ixian ilmaston kylmyys ja ankeus myös korostaa tätä romantisoinnin virkistävää poissaoloa.

Ainoat merkittävät miinukset löytyvät juonen rakenteesta. Kirjassa tapahtuu valtavasti koko ajan, minkä takia lukija pysyy koko ajan varpaillaan, sellaisessa odotuksen tilassa. Tämä on ehdottomasti hyvä asia, mutta erityisesti tarinan alkuvaiheissa ja lopun lähestyessä homma menee vähän hätäiseksi. Tilanteista siirrytään seuraavaan ja uusia käänteitä tulee eteen niin vauhdikkaasti, että välillä meinaa happi loppua, Toinen pieni juttu, joka minua vaivasi, liittyy joihinkin sivuhenkilöihin. Heillä ei tuntunut lopulta olevan kovin tärkeää tehtävää tarinassa tai ainakaan heistä ei saanut niin kokonaista kuvaa kuin olisi voinut. Tämä puute korostui, koska mukana on myös kaksi sellaista sivuhenkilöä joihin sekä päähenkilöt että lukija luovat todellisen suhteen (mitä ei lähellekään aina tapahdu).

Suosittelen Poison Studya kaikille young adult -kirjallisuuden kuluttajille, jotka eivät ole sitä vielä lukeneet. Myös sellaiset lukijat, joille fantasia on vieras genre mutta jotka ehkä haluaisivat genreen tutustua voisivat nauttia tästä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja - ja nyt jo voin paljastaa, että jatko-osissa matka vain paranee.

4/5

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Luettavaa ja blogattavaa(4&5/2017): Kilpailu aikaa vastaan

Laskin maaliskuun alkupuolella kuinka paljon kirjoja toin mukanani Port Hedlandiin. Lukumäärä huvitti ja hirvitti samanaikaisesti: 22 kirjaa! Ja minä kun luulin olleeni maltillinen... No, puolustukseksi voin sanoa sen verran, että sain yllättäen haltuuni kasan ilmaisia kirjoja, joita en voinut heti lukea keskeneräisten kirjojen takia. Kirjojen ostamisen suhteen olen siis ollut varovaisempi kuin aikoihin, vaikka luettavaa onkin kertynyt runsaasti.

Nyt olen kuitenkin siinä tilanteessa, että luettava on niin paljon kuin suinkin, sillä toukokuun lopun tienoilla paikka vaihtuu taas, eikä rinkkaan mahdu kovin paljon ylimääräistä tavaraa. Tavallisesta poiketen listasin kaikki hallussani olevat kirjat samaan postaukseen. Tällä hetkellä luettujen määrä on 3/22, joten urakkaa on!


Kesken tällä hetkellä:

  • Pearl in a Cage - Joy Dettman
  • Priestess of the White - Trudi Canavan
  • Unite me - Tahereh Mafi

Lukemattomat kirjat:

  • Empire of Storms - Sarah J. Maas
  • Fire Study - Maria V. Snyder
  • King of Thorns - Mark Lawrence
  • Emperor of Thorns - Mark Lawrence
  • Unravel me - Tahereh Mafi
  • Last of the wilds - Trudi Canavan
  • Voice of the gods - Trudi Canavan
  • Shaman's Crossing - Robin Hobb
  • Forest mage - Robin Hobb
  • Renegade's Magic - Robin Hobb
  • Legend - Marie Lu
  • Outback Sisters - Rachael Johns
  • Heart of the Country - Tricia Stringer
  • The Signature of all things - Elizabeth Gilbert
  • House of the Lost - Sarah Rayne
  • The Windermere Witness - Rebecca Tope

Osa kirjoista (7) on  pitkiä, paksuja tai melko isokokoisia, joten ne ovat ainoa varsinainen prioriteetti. Kuvia en tällä kertaa jaksanut käydä ottamaan, kun kirjat ovat niin hyvässä järjestyksessä lipaston laatikossa... Instragramiin (@loputonromaani) kirjakuvia sen sijaan putoilee säännöttömän säännöllisesti :D

Mitä teillä on seuraavaksi vuorossa?


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Fallen - Lauren Kate

17-vuotias Luce suljetaan sisäoppilaitokseen, joka on täynnä kovia kokeneita nuoria. Koulu on kaikin tavoin ankea, eikä Lucen herkkä sydän tahdo löytää paikkaansa oppilaiden joukossa. 

Synkkä arki muuttuu kuitenkin  siedettävämmäksi, kun Luce tapaa vakavan ja salaperäisen Danielin. Luce tuntee Danielia kohtaan erikoisen vahvaa vetoa, jota hän ei osaa selittää. Daniel puolestaan ei tunnu välittävän hänestä vähääkään.

Lucen elämää hämmentää myös tumma ja karismaattinen Cam, jonka silmissä hehkuu vaara. Cam on ensihetkestä lähtien kiinnostunut Lucen seurasta, mutta Luce ei saa Danielia mielestään. 

Jotta ongelmia olisi varmasti tarpeeksi, Lucelle jo ennestään tutut ahdistavat varjomaiset hahmot palaavat piinaamaan häntä. Koska kukaan muu ei tiedosta näiden varjojen läsnäoloa, Luce alkaa pelätä tulleensa hulluksi. Onko hänellä mahdollisuutta auttaa itseään vai jääkö hän ikuisesti yksinäisyyden vangiksi? Ja mistä Danielin töykeässä käytöksessä on pohjimmiltaan kysymys?


* * *

Kun Fallen ensimmäisen kerran kiinnitti huomioni, se oli ennen kaikkea kansikuvan ansiota. Se herätti mielikuvia jostakin pahaenteisestä, synkästä ja traagisesta. Luin takakannen ja lisäsin kirjan lukulistalle, mutta mikään kiire sen kanssa ei ollut. Lukisin sen joskus kun se tulisi jossain sopivasti vastaan. Jossain vaiheessa Fallen alkoi saada paljon negatiivista huomiota: sekä blogiarviot että goodreads suorastaan tihkuivat inhoa. Tarinaa sanottiin tylsäksi, kliseiseksi ja ennalta-arvattavaksi, henkilöitä puolestaan selkärangattomiksi ja yksinkertaisesti ikäviksi ihmisiksi. Joistakin teksteistä tuli melkein paha olo. Luettuani näitä kommentteja jonkin aikaa mielenkiinto heräsi uudelleen. Mietin, että mikä tämän kirjan juju oikein on. Onko se oikeasti niin surkea? Voiko se olla niin huono, että se ansaitsee lukijoiden raivon? Pohdin inhoaisinko minäkin Fallenia, vaikka yleensä suhtaudun lukemaani positiivisesti silloinkin kun kokemus ei ole parhaasta päästä. Päätin ottaa selvää.

Nopeasti kävi selväksi, että kyseessä ei missään tapauksessa ole virheetön romaani. Jokin on vähän hassusti kaikilla tärkeillä osa-alueilla: juoni laahaa, henkilöt jäävät melko yksiulotteisiksi, kieli toistaa itseään, tarinan tärkeimpiin kysymyksiin ei anneta minun makuuni riittävän kokonaisia vastauksia... Puutteita ei voi kiistää. Niistä huolimatta löysin kirjasta myös hyvää. 

Kirjan alussa Luce joutuu erittäin epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen ja herättää siksi myötätuntoa. Vanhemmat hylkäävät hänet syrjäiseen, kolkkoon kouluun, kun Lucea syytetään nuoren pojan kuolemasta. Luce ei tiedä mitä oikeastaan tapahtui tai mitä hän näki, mutta hän tietää ettei tappanut poikaa (ainakaan tahallaan), vaikka aikuiset ympärillä pitävät sitä ainoana mahdollisuutena. Läheisten aikuisten ja systeemin pettämä Luce on hyvin yksin muiden oppilaiden keskellä, sillä heillä kaikilla on takana laajempi ongelmien ja huonojen valintojen kierre. Siitä huolimatta hän selviytyy ja onnistuu hankkimaan ystäviä.

Sitten kuvioon astuu Daniel, jota Luce ei voi jättää rauhaan vaikka tulee tylysti torjutuksi kerta toisensa jälkeen. Tämän ominaisuuden voi tulkita heikkoudeksi tai päättäväisyydeksi näkökulmasta riippuen. Toisen ihmisen perässä ei pitäisi juosta, jos toinen on selvästi ilmaissut ettei ole kiinnostunut, mutta tässä tapauksessa asiassa on toinenkin puoli. Mitä pidemmälle tarinassa mennään sitä selvempää on, että hedän välillään on jonkinlainen yliluonnollinen linkki jonka vaikutuksia kumpikaan ei hallitse. Lucea ei voi siis täysin syyttää tästä hellittämättömästä käyttäytymisestä. Mikä minua sen sijaan vaivaa hänen hahmossaan on yksiulotteisuus. Esimerkiksi jos Lucen entistä elämää olisi avattu enemmän, lukija olisi saanut paremman käsityksen siitä, mitä sisäoppilaitos häneltä ryöstää. Hänen persoonallisuutensa jää aika ohueksi, sillä mielenkiinnonkohteita, aikaisempia ystävyyssuhteita tai muita tärkeitä asioita ei juurikaan esitellä.

Danielista minulla ei loppujen lopuksi ole paljon sanottavaa. Hän välttelee Lucea ja ajatustensa jakamista niin tehokkaasti, ettei hänen luonteestaan saa otetta. Hän on tosiaan töykeä ja aika ärsyttäväkin Lucea kohtaan, mutta ei niin paha, että vihaisin häntä. Halusin vain monta kertaa ottaa häntä hartioista kiinni ja ravistella totuuden ulos. 

En tiedä oliko tämä kirjailjan tarkoitus, mutta kolmesta tärkeimmästä henkilöstä Cam on se, joka herätti minussa eniten mielenkiintoa. Hänessä yhdistyy klassinen paha poika johonkin mitä on vaikea kuvailla; johonkin aavistukseen tai tuntemukseen tai sellaiseen... en tiedä. Jotain hänessä on. Pidin siitä, että Cam oli avoimesti kiinnostunut Lucen seurasta eikä ryhtynyt kiusaamaan häntä muiden oppilaiden mukana. Kuitenkin niin paljon jäi verhon taakse, etten voinut välttyä miettimästä, onko tässä takana joku ansa. Onko Cam täysin sitä miltä näyttää? Mikä hänen syvin motiivinsa on? Ja ennen kaikkea, mikä hänen tuleva paikkansa on tarinassa?  

Juonellisesti Fallen on melko epätasapainoinen. Joistakin tapahtumista edetään hirmuisella vauhdilla seuraavaan, toisinaan juna tuntuu pysähtyvän raiteilleen tuskastuttavan pitkäksi ajaksi kerrallaan. Kirjan yliluonnollinen osuus on kirjan parasta antia. Sen idea on aika kiehtova ja pyörittelee ihmismielen mahdollisuuksilla: Luce näkee outoja varjoja ja kokee kummallisia näkyjä tilanteista, jotka tuntuvat todellisilta kuin muistot mutta joiden ei järjen mukaan pitäisi olla hänen muistojaan. Lisäksi langenneiden enkeleiden ja maailman luonnollista järjestystä häiritsevän rakkauden asetelma on ajatuksena suhteellisen dramaattinen. Toteukseen olisi voinut lisätä paljonkin yksityiskohtia, informaatiota, tunteita ja draamaa. Kokonaisuudesta puuttuu särmää, viimeistelyä. Se on jotenkin laimea. Myös runsaammalla kielen vaihtelulla olisi päästy pidemmälle. Mutta jo hyvä idea on virkistävä tuttavuus, varsinkin kun se toteutuu oikeasti synkässä ja epätavallisessa ympäristössä.  

Kaiken kaikkiaan olo oli lukemisen jälkeen hyvin kaksijakoinen. Toisaalta sain hyvää ja helppolukuista ajanvietettä, jossa hipaisiin myös syvällisempiä teemoja kuten mielenterveys, koulukiusaaminen ja yksinäisyys; toisaalta tylsistyin ajoittain tekstin ja juonenkulun yksinkertaisuuden takia. Henkilöissä on hyvän kokonaisuuden perusta mutta ei paljon sen enempää. Silti riittävästi herättämään halun lukea jatko-osat. Myönnetään, että tässä on myös osa jääräpäisyyttä: kun jotain aloitan, vien sen yleensä loppuun asti vaikka hampaat irvessä, jos ei muuten. Tämä pätee lukemiseen ja kaikkeen muuhunkin elämässä. 

Pystyn hyvin ymmärtämään, miksi Fallen on saanut niin monet lukijat ärsyyntymään ja turhautumaan, mutta näen myös osia niistä piirteistä joiden takia goodreadsin tähdityksistä suurin osa on vitosia ja nelosia. Minulle kokemus oli keskitasoa, sillä se ei herättänyt vahvoja tunteita kumpaakaan suuntaan. Jatko-osat odottavat minua Suomessa, ja aion ne jossain vaiheessa lukea ihan vaikka nähdäkseni, ovatko kirjailija ja tarina kehittyneet toistensa mukana.


3 tai 3,5/5