Sivut

lauantai 31. elokuuta 2013

Da Vinci -koodi - Dan Brown

Robert Langdonin vierailu Pariisissa saa odottamattoman käänteen, kun hänet kutsutaan Louvreen tutkimaan museon intendentin raakaa murhaa ja siihen liittyviä erikoisia symboleja. Avuksi Langdonin tielle ilmaantuu älykäs, lämminsydäminen Sophie, jonka kanssa hän kulkee yhä lähemmäs vanhan salaseuran, Siionin luostarin, tarkimmin varjeltuja salaisuuksia.

Romaanin alussa lukijan tietoisuuteen isketään joukko johtolankoja, jotka tuntuvat niin käsittämättömiltä että on pakko miettiä, kuinka kummassa niiden yhteys toisiinsa saadaan selville. Tarinan edetessä Langdonin ja Sophien tilanne mutkistuu entisestään, ja jännitys heidän puolestaan säilyy loppuun saakka. Dan Brown kuljettaa juonta eteenpäin nerokkaasti ja yllätyksellisesti ensimmäiseltä sivulta viimeiselle sivulle. Lukukokemusta ei siis voi sanoa tylsäksi.

Da Vinci -koodi on tulvillaan mielenkiintoisia taideteoksia ja kiehtovia arvoituksia, joiden ratkaisemiseksi tarvittavan tiedon Brown ripottelee taitavasti pitkin romaania. Huumori kumpuaa henkilöiden välisisistä keskusteluista ja tilanteista, joihin he joutuvat ja tuntuu siksi hyvin luontevalta. Ajattelemisen aihetta saa salaisuuden teemasta, jota pyöritellään romaanissa suuntaan ja toiseen. Aina Da Vinci -koodin luettuani jään miettimään, millaiset salaisuudet tulisi säilyttää ja millainen tieto on ihmisille tarpeellista tai välttämätöntä; millainen tieto vie ihmistä eteenpäin, millainen puolestaan sitoo kiinni menneeseen. Juuri tällaisen viihdyttävän, monia merkityskerroksia sisältävän jännityskertomuksen rakentamisessa Brown on lyömätön. 

Romaanin henkilöistä parhaiten mieleen jää sir Leigh Teabing, jonka fanaattisuus on vuorotellen huvittavaa ja kiinnostavaa. Brown tuo hienosti esiin sen, kuinka jostakin voi muodostua ihmiselle pakkomielle ja kuinka tuhoisia pakkomielteet ovat. Samalla tulee pohtineeksi omistautumisen ja hulluuden välistä rajaa, joka voi joissakin tilanteissa olla hyvinkin häilyvä.

Rakkauteni Dan Brownin teoksia kohtaan alkoi Da Vinci -koodista, enkä ole kyllästynyt siihen vieläkään. Arvostelun kirjoittamisen kannalta Da Vinci -koodi on muiden Dan Brownin romaanien tavoin hieman hankala tapaus, sillä se ei ole aiheeltaan eikä tunnekuvauksiltaan verrattavissa kaunokirjallisuuden mestariteoksiin eikä edes useimpiin muihin lempikirjoihini, mutta se on erittäin onnistunut omassa lajissaan. Parempaa viihdettä saa etsiä jonkin aikaa.

5/5




sunnuntai 4. elokuuta 2013

Enkelit ja Demonit - Dan Brown

Luin Enkelit ja demonit ensimmäisen kerran monta vuotta sitten ja pidin siitä jo silloin kovasti. Edellisestä kerrasta oli kuitenkin sen verran aikaa, että osa sisällöstä oli ehtinyt unohtua. Kannatti siis lukea kirja uudelleen ennen arvostelun kirjoittamista.

Robert Langdon saa yllättäen kutsun Cerniin, jonka tiloissa on murhattu kuuluisa tiedemies hyvin erikoisella tavalla. Todisteet viittaavat Illuminateihin, muinaisen veljeskunnan jäseniin, joiden päämäärä oli tuhota Katolinen kirkko. Langdon ryhtyy selvittämään, onko tämä veljeskunta todella murhan takana ja mihin syylliset pyrkivät. Kun soppaan lisätään suuri annos antimateriaa, aluillaan oleva konklaavi ja neljä mystisesti kadonnutta kardinaalia, saadaan aikaiseksi jännittävä seikkailu, jolle ei näy loppua. 

Enkelit ja demonit ei ole Brownin paras romaani, mutta se on joka tapauksessa erittäin nautinnollinen lukukokemus. Siinä on aistittavissa lievää vasta aloittaneen kirjailijan hätäisyyttä, joka ei kuitenkaan häiritse lukemista. Se on myös sarjan muihin osiin verrattuna kaavamaisempi ja osittain ennalta-arvattavampi, mutta muita puutteita romaanissa ei sitten olekaan.

Robert Langdon on minusta kerta kaikkiaan mahtava päähenkilö. Pidän siitä, ettei hän ole tyypillinen sankari vaan viimeisen päälle tavallinen ihminen, yliopiston professori. Aluksi näyttää siltä, että hän on epätodennäköisin henkilö joka voisi pelastaa tilanteen, mutta lujan päättäväisyyden, älyn ja laajan taiteen tuntemuksen avulla hän selvittää Vatikaanissa vellovan katastrofin. Brown rikkoo henkilökuvauksessaan muitakin perinteitä, sillä valtion viranomaiset eivät todellakaan ole tämän tarinan sankareita vaan säheltävät ja tekevät Langdonin elämän entistä vaikeammaksi. Lisäksi päähenkilön apuna on vahva naishahmo, mikä on minusta mukavaa vaihtelua.

Se, missä Brown osoittautuu luonnonlahjakkuudeksi ja mistä pidän hänen teoksissaan eniten, on juonen rakentaminen. Vaikka Enkelit ja Demonit on vasta hänen toinen romaaninsa, siitä näkee millainen mestari hän on tässä lajissa. Romaani on rakennettu kuin suuri palapeli, jonka kaikki palaset sopivat täydellisesti yhteen. Ensinäkemältä käsittämäton johtolankojen vyyhti selviää luku luvulta ja kun viimeinen sivu on luettu, lukija on kokenut kaikki tunteet pelosta hämmästykseen. Brown onnistuu pitämään jännityksen yllä loppuun asti ja yllättämään lukijan monta kertaa. Lukiessani yritin etsiä vihjeitä siitä, miten tarina loppuu, mutta en löytänyt yhtäkään. Loppuratkaisu ja se, kuka kaiken takana on, tulee täytenä yllätyksenä. Harvat kirjailijat onnistuvat tässä yhtä hyvin kuin Dan Brown.

Romaanista voi viihteen lisäksi löytää syvällistä pohdintaa uskonnon ja tieteen välisestä suhteesta, ristiriidoista, joiden kanssa ihminen on jatkuvasti tekemisissä ja asioista, jotka asettuvat usein vastakkain; muunmuassa järki ja tunne, usko ja luottamuksen puute, konkreettinen ja abstrakti. Romaanissa tuodaan esille kysymyksiä kärsimyksestä, ihmisen oikeuksista ja tiedon kaksijakoisista vaikutuksista. Teoksen esittämät ajastus siitä, että tiedettä ja uskontoa ei tarvitse nähdä toistensa vihollisina, on minusta mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen.

Kiehtovaa tässä teoksessa on myös se, millainen tehtävä taiteella ja historiallisilla nähtävyyksillä on rikoksen selviämisen kannalta. Taideteokset ovat tässä romaanissa ratkaisun avain, mikä osoittaa mielestäni kunnioistusta taidetta kohtaan sekä muistuttaa taiteen monitulkintaisuudesta.

4,5/5