perjantai 26. helmikuuta 2021

Lemmikki - Camilla Grebe

Pienessä Ormbergin kylässä löytyy naisen ruumis samalta paikalta jo toisen kerran kylän historiassa. Kukaan kylässä ei tunnista naista eikä osaa sanoa, mistä hän on sinne tullut. Valehteleeko joku vai onko jossain muualla tapahtuneen murhan uhri hylätty metsään?

Tutkijaryhmässä kuohuu, kun yksi sen jäsenistä katoaa jäljettömiin ja jättää jälkeensä sekavan Hannen, joka ei muista lainkaan mitä on tapahtunut. Samaan aikaan toinen tutkija. Malin, yrittää sietää tunteita, joita paluu lapsuuden kotikylään herättää.

Ja sitten on vielä nuori Jake, joka ajautuu yhä lähemmäs tapahtumien ydintä. Hän haluaa tehdä oikein, mutta onnistuuko hän samalla säilyttämään henkilökohtaisen salaisuuden, jolla ei ole mitään tekemistä tapahtuneen rikoksen kanssa?

***

Camilla Greben esikoinen ei ollut niin hyvä kuin odotin, minkä takia olin hieman epäileväinen ryhtyessäni lukemaan Lemmikkiä. Epäröinti osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä Lemmikki imaisi minut mukaansa välittömästi ja vain parani lukemisen edetessä.

Tapahtumien alkuasetelma on vangitseva, sillä jokaisen näkökulmahenkilön suhde tapahtumiin ja rikostutkintaan on erilainen. Sekä fyysiset että sosiaaliset olosuhteet vaikeuttavat tutkintaa lukuisilla eri tavoilla, ja tunteet ovat pinnassa sekä kylän asukkailla että tutkijoilla. Minulla oli vaikeuksia laskea kirjaa käsistäni ja silloinkin kun en lukenut, ajattelin sen tapahtumia ja henkilöitä jatkuvasti. Juonessa on juuri sopiva tempo: ei liian hengästyttävä mutta ei maalailevakaan. Rikoksen tekijän ja motiivin arvoitus säilyy loppuhetkille asti, ja loppuratkaisu on kaikin puolin toteutettu hienosti. Tapauksessa on paljon liikkuvia palasia ja kysymyksiä, joita lukijakin saa ihan tosissaan pähkäillä.

Yksi romaanin parhaista erityispiirteitä on se, että miljöö ja juoni ovat ihanteellisessa harmoniassa keskenään. Talvinen maisema, pieni kylä ja ihmiset, joiden suhteet toisiinsa ovat enemmän tai vähemmän monimutkaiset luovat yhdessä kokonaisuuden, joka sykähdyttää sekä visuaalisesti että emotionaalisesti. Tapahtumapaikka herää todella eloon Greben käsittelyssä, mikä tekee lukemisesta intensiivistä ja kokonaisvaltaista.

Näkökulmahenkilöt erottuvat kiinnostavalla tavalla toisistaan. Erityisesti dementian kanssa kamppailevan Hannen ja teini-ikäisen Jaken näkökulmat tuovat tarinaan syvyyttä ja vaihteluvuutta. Hanne saa lukijan pohtimaan sitä, mikä on persoonallisuuden ydin ja mikä rakentaa ihmisen todellisuuden, ja mikä rooli muistoilla ja muistilla on tässä asiassa. Jake on sympaattinen, hyväsydäminen nuori poika, joka etsii omaa paikkaansa muiden ihmisten joukossa ja rakentaa identiteettiään haastavassa, suppeassa ympäristössä. Pidän myös Malinista paljon, mutta hänellä on kaikkein klassisin rooli tämäntyyppisessä asetelmassa: Ormberg on hänen lapsuudenkotinsa, johon hänellä on ristiriitainen suhde.

Kirjailijan yksi tunnusmerkki on eritasoisten teemojen yhdistäminen samaan kokonaisuuteen. Yhteiskunnallisista ja näin ollen laajoista teemoista korostuu maahanmuutto ja valtaväestön suhtautuminen maahanmuuttajiin. Henkilökohtaisempia teemoja romaanissa ovat muunmuassa itsensä kohtaaminen ja identiteetin rakentaminen, oman paikan löytäminen, kotiin ja kotiseutuun liittyvä pohdinta ja perhesuhteet. Teemat tulevat luontevasti esiin juonen edetessä eivätkä ne hukuta juonenkulkua alleen, mikä olisi mahdollista suhteellisen laajaa temaattista kirjoa käsiteltäessä.

Lemmikki on harvinaisen ehjä rikosromaani, jonka kaikki ainekset ovat tasapainossa keskenään ja tukevat toisiaan. Se onnistuu säilyttämään yllätyksellisyyden loppuun asti, mikä ei ole itsestään selvää varsinkaan sellaisille lukijoille, joille rikoskirjallisuuden konventiot ja troopit ovat tuttuja. Todella hyvillekin trilleristeille on haastavaa luoda palapeli, jossa osa mysteeristä ei joko paljastuisi tai olisi vaarassa paljastua liian aikaisin. Tässä tapauksessa sellaisista ongelmista ei ollut jälkeäkään.

5/5

maanantai 22. helmikuuta 2021

Lukulista 2/2021: Projekteja

Alkuvuosi on osoittanut minulle, että selkeät tavoitteet motivoivat minua lukemaan. Sain lukemiseen jopa niin paljon ryhtiä, että äänikirjat loppuivat kesken kahdesti. Lisäksi olen joko lukenut tai aloittanut kaikki ensimmäisen lukulistan fyysiset kirjat, minkä takia tuntui järkevältä julkaista seuraavan jakson lista suunniteltua aikaisemmin.

Kokemuksesta oppineena tein listasta pidemmän ja lisäsin äänikirjojen määrää, jotta kirjat riittäisivät ongelmitta koko jaksolle. Kokeilen laajaa listaa myös nähdäkseni, oliko ensimmäinen jakso vain poikkeus vai pystyisinkö lukemaan jopa enemmän. Jaoin kirjat neljään ryhmään sen mukaan, millaista "lukuprojektia" ne edustavat. En selosta kirjojen juonta, ettei teksti paisu liian pitkäksi, mutta kerron lyhyesti, miksi ne ovat listalla. Jätin myös osan kansikuvista lisäämättä, koska ne eivät asettuneet nätisti tekstiin.

Ryhmä 1: Projektin päättävä kirja eli sarjan viimeinen osa, tutun kirjailijan viimeinen lukematon kirja tai viimeinen tietyn kirjailijan kirja, jonka aion/voin toistaiseksi lukea

1. Recursion - Blake Crouch 

Luin tammikuussa Crouchin romaanin Pimeää ainetta, josta pidin todella paljon. Niinpä tuntui luonnolliselta laittaa tälle listalle toinen hänen romaaninsa, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Scifi-trillereiden parissa siis jatketaan.

2. Kuoleman kulissit - Anniina Tarasova

Tähän pätee sama logiikka kuin edelliseen kirjaan. Luin Tarasovan esikoisromaanin tammikuussa ja nyt siirryn seuraavaan ja toistaiseksi viimeiseen. Toivon, että Kuoleman kulissit on vähintään yhtä hauska kokemus kuin edellinen, ellei parempikin. Tarasova on luonut kiehtovan yhdistelmän trilleriä, chick-litiä ja kulttuurien kohtaamista, jonka parissa varmasti viihtyisin useammankin kirjan verran.

3. Keep you close - Karen Cleveland

Karen Cleveland astui elämääni viime vuonna, kun luin hänen esikoisromaaninsa. Se oli yksi parhaista viime vuoden lukukokemuksista ja varmisti sen, että lukisin Clevelandin tulevatkin teokset. Hänellä on tavallista henkilökohtaisempi näkökulma trillereille tyypillisiin teemoihin, mikä on kuin raikas tuulahdus genren sisällä.

Ryhmä 2: Sarjojen jatko-osat/projekteja jatkavat yksittäiset kirjat

4. Linnake - Justin Cronin

Yksi vuoden prioriteeteista on lukea The Passage -trilogia viimeinkin kokonaan, joten tämä keskimmäinen osa on järjestyksessä kärkipäässä. Ensimmäinen siirtokunta on osoittautunut aivan yhtä lumoavaksi kirjaksi kuin edellisellä lukukerralla, joten minua jännittää kovasti nähdä mitä jatko-osalla on annettavana. Tarkoitus on aloittaa Linnake pian sen jälkeen, kun saan ensimmäisen osan luettua loppuun, jotta en ehdi unohtaa sen runsasta sisältöä.

5. Clockwork Prince - Cassandra Clare

Cassandra Claren tuotanto on myös korkealla tärkeysjärjestyksessä. Elättelen vähän toivoa siitä, että saisin koko trilogian luettua loppuun tämän jakson aikana, mutta saa nähdä jääkö bonuskirjoille aikaa.

6. Pahan polku - Robert Galbraith

Olen jäänyt totaalisesti koukkuun tähän sarjaan, joten seuraava osa on luonnollisesti listalla. Lisäksi haluan olla systemaattisempi sarjojen lukemisen suhteen kuin aikaisemmin, jotta en unohda edellisten osien tapahtumia.


7. The Death Sculptor - Chris Carter

Tässä toinen trillerisarja, joka kuuluu kaikkien aikojen suosikkeihin. Ostin yhden Chris Carterin kirjoista ollessani Australiassa. Lukukokemus oli niin intensiivinen, että sen muisteleminen saa yhä sydämeni hakkaamaan. En ole kuitenkaan lukenut Carteria pitkään aikaan, tarkemmin sanoen noin kahteen vuoteen. Tänä vuonna tavoitteeni on lukea ainakin muutama hänen romaaninsa, jotta saan kirittyä sarjaa kiinni.

8. Web of lies - Jennifer Estep

Luin muutama vuosi sitten Estepin Elemental Assassin -sarjan ensimmäisen osan, joka oli hauska yhdistelmä mysteeriä ja urbaania fantasiaa. Jatko-osa on ollut hyllyssäni jo aika pitkään odottamassa lukemista, joten tuntui hyvältä ajatukselta jatkaa tämänkin sarjan parissa. Tämä on todennäköisesti myös nopealukuinen.

9.  The Darkest Corners - Kara Thomas

Kara Thomas nousi kertaheitolla niin sanotulle "autobuy"-listalle, kun luin hänen toisen romaninsa Little Monsters muutama vuosi sitten. Tänä vuonna haluan lukea loput hänen julkaistusta tuotannostaan, parhaassa tapauksessa ennen neljännen romaanin julkaisua. Ensimmäisenä vuorossa on luonnollisesti esikoisromaani.

10. Kuolinkellot - Juan Gomez-Jurado

Vaikka Petturin merkki ei täysin lumonnutkaan minua, haluan lukea tämän kirjailijan muutkin suomennetut romaanit. Olen Goodreadsiin tekemieni merkintöjen mukaan lukenut yhden niistä (Taivaspaikka) jo aikaisemmin, mutta minulla ei ole siitä oikeastaan minkäänlaisia muistikuvia. Kuolinkellojen juoni kuulostaa tutummalta, mutta en yhtään muista olenko kuitenkaan koskaan lukenut sitä. Ehkä asia ratkeaa, kun tartun siihen.

Ryhmä 3: Sarjojen ensimmäiset osat. Listaan ensin aloitusosat, jotka olen jo joskus lukenut ja jotka luen nyt uudelleen jostain erityisestä syystä.

11. Cinder - Marissa Meyer

Luin Cinderin pari vuotta sitten, mutta en saanut silloin kirjoitettua siitä arviota enkä luettua jatko-osia. Pidin siitä kuitenkin paljon ja haluan lukea koko Lunar Chronicles -sarjan, joten päätin aloittaa ajoissa, jotta ehdin kaikkien osien pariin tänä vuonna. Jos lukemisessa pysyy sama into, sen ei pitäisi olla vaikea tehtävä. YA scifi on muutenkin alkanut kiinnostaa minua yhä enemmän ja enemmän, joten on hyvä aika aloittaa jostain.

12. Shatter Me - Tahareh Mafi

Mafin tunteikas dystopiatrilogia jäi minulta aikoinaan kesken, ja nyt kun sarjaa on jatkettu toisella kolmen kirjan satsilla, keskeneräisyys on alkanut kaivella. En muista enää tarpeeksi yksityiskohtia jatkaakseni suoraan siitä mihin jäin, joten aloitan alusta.

13. City of Bones - Cassandra Clare

Nyt kun olen palannut Claren tuottannon pariin, tuntuu hyvältä idealta virkistää muistia ensimmäisen sarjan osalta. Luin ensimmäisellä kerralla sarjan osat niin kaukana toisistaan, että se vaikutti lukukokemukseen. Lisäksi haluaisin näistäkin kirjoista kunnolliset arviot blogiin.

14. Näkymätön vartija - Dolores Redondo

Luin Dolores Redondon Baskimaan murhat -trilogian vuonna 2019 ja löysin samalla uuden lempikirjailijan. Kyseessä on huikea tarina rikosten tutkimisesta, perhesalaisuuksista, traumojen kohtaamisesta ja paikallisesta mytologiasta. Haluan kirjoittaa kirjoista arviot blogiin, ja siinä onnistuakseni minun täytyy lukea trilogia uudelleen. 

15. Tuulen varjo - Carlos Ruiz Záfon

Tämäkin on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, jonka olen lukenut jo monta kertaa. Edellisestä kerrasta on kuitenkin todella pitkä aika. Lisäksi olen unohtanut jatko-osien sisällöstä lähes kaiken. Viimeistä en ole edes lukenut, joten on korkea aika korjata asia. Tuulen varjo tuo myös vaihelua genrepalettiin.

16. Assassin's Blade - Sarah J. Maas & 17. Throne of Glass - Sarah J. Maas

Throne of Glass kuuluu lempisarjoihini lukemattomista eri syistä. Alunperin aioin laittaa tälle listalle sarjan kuudennen osan, mutta muutin lopulta mieleni. Olen lukenut sarjan osia niin ripotellen, että olen etääntynyt sen maailmasta liikaa. Haluan lukukokemuksen olevan mahdollisimman hyvä, joten päätin lukea koko sarjan alusta. Samalla saan tilaisuuden kirjoittaa koko sarjasta blogissa ja tallentaa ajatuksiani siitä.

18. Räsynukke - Daniel Cole

Nyt sitten uusia kirjailijoita kehiin! Kiinnitin huomiota Räsynukkeen jo sen julkaisun aikoihin, ja nyt kun minulla on koko trilogia hyllyssäni, haluan ehdottomasti päästä tämän pariin mahdollisimman pian.

19. Synnintekijä - Milja Kaunisto

Milja Kauniston tuotanto on ollut mielessäni vuosia, ja nyt pienen lukuhaasteeni myötä innostuin laittamaan listalle hänen esikoisromaaninsa. Olen jo jonkin aikaa tuntenut kasvavaa vetoa myös historiallista fiktiota kohtaan yleensä, mikä vauhditti kirjan päätymistä listalle.

20. Red Rising - Pierce Brown

Red Rising on tullut viime aikoina vastaan useilla youtube-kanavilla, minkä ansiosta mielenkiintoni tätä scifi-sarjaa kohtaan on herännyt uudelleen. Kuvausten perusteella se vaikuttaa todella sopivalta minun makuuni: intensiiviseltä, trillerimäiseltä ja kiehtovalta.

21. Unwind - Neal Shusterman

YA-dystopiat ovat viime aikoina uupuneet lukemistostani, joten monta suosittua trilogiaa ja pidempää sarjaa on jäänyt katsastamatta. Olen kuullut Neal Shustermanin kirjoista paljon kehuja ja ne kuulostavat todella mielenkiintoisilta, joten päätin aloittaa hänen tuotannostaan.

Ryhmä 4. Projektin aloittavat yksittäiset kirjat/muut yksittäiset kirjat

22. Meren katedraali - Ildefonso Falcones

Falconesin historialliset romaanit kiinnittivät huomioni niin kauan sitten, etten enää muista ajankohtaa tarkkaan. Joka tapauksessa kaksi hänen romaaniaan on odottanut hyllyssäni lukemista kauan. Olen lykännyt niiden lukemista oikeastaan vain niiden pituuden vuoksi, koska niiden aiheuttavan lukujumin. Nyt minusta kuitenkin tuntuu siltä, että on aika tutustua tähänkin kirjailijaan.

23. Evelynin seitsemän kuolemaa - Stuart Turton

Yksi pidemmän ajan lukutavoitteistani on tutustua trilleri/dekkari/mysteeri -kirjailijoihin, joiden tuotanto on saanut erityisen paljon huomiota. Stuart Turtonin esikoisromaani kuuluu ehdottomasti tähän joukkoon ja on siitä helppo kohde, että se on toistaiseksi Turtonin ainoa julkaistu teos. Asia kyllä muuttuu tänä vuonna, mutta joka tapauksessa. Olen todennäköisesti jo kuunnellut tämän loppuun siinä vaiheessa kun julkaisen postauksen, joten myös arvio on luvassa melko pian.

24. Meteoriitti - Dan Brown

Tutkiessani Storytelin valikoimaa huomasin, että Dan Brownin tuotanto on saatavilla äänikirjoina. Edellisestä lukukierroksesta on vierähtänyt jo hyvä tovi, joten saatan ripotella hänen kirjansa lukulistoille tämän vuoden aikana. Päätin aloittaa yhdestä standalone-teoksesta, jonka olen lukenut joskus kauan, kauan sitten. Muistan että pidin Meteoriitista silloin todella paljon, mutta vain hämärästi, miksi. On siis mielenkiintoista palata kirjan pariin.

25. Epäluonnolliset syyt - Richard Shepherd

Richard Shepherd on patologi, joka kirjoitti kirjan kokemuksistaan tässä eriskummallisessa ammatissa. Kuulin teoksesta ensimmäisen kerran jo ennen sen julkaisua ja painoin sen mieleeni tulevaa varten. Se pääsi jo toiselle tämän vuoden lukulistalle sen ansiosta, että se on saatavilla äänikirjana. Sukellan tähän todennäköisesti pian sen jälkeen kun saan viruksia käsittelevän non-fiction teoksen luettua.

***

Lista on todella kunnianhimoinen, mutta minusta on hauskaa haastaa itseäni silloin tällöin. Jos näyttää siltä, että en saa kaikkia luettua tällä jaksolla, teen seuraavasta listasta tietysti lyhyemmän. Näiden kokeilujen yksi tarkoitus onkin löytää jonkinlainen keskiarvo, jonka pohjalta voin suunnitella lukemista tulevaisuudessa. Jos puolestaan kävisi niin hassusti, että jaksolla jäisi tilaa bonuskirjoille tai villeille korteille, teen niistä oman postauksensa huhtikuussa.

Lukuintoa sinne ruudun toiselle puolelle! Perjantaina on taas kirja-arvion vuoro, joten palataan silloin.

perjantai 19. helmikuuta 2021

Petturin merkki - Juan Gomez-Jurado

Vuonna 1940 espanjalainen kapteeni pelastaa joukon haaksirikkoutuneita saksalaisia hukkumiselta. Palkkioksi hän saa salaperäisen mitalin ja kaksi saksankielistä sanaa: petos ja pelastus. 

Vuonna 2002 kapteenin poika Juan Carlos säilyttää mitalia yhä, mutta ei tiedä sen historiaa. Ylläettäen hän saa vieraakseen tuntemattoman kirjailijan, joka kertoo tarinan vuosikymmeniä sitten eläneestä nuoresta Paulista, joka yritti selvittää totuuden isänsä kohtalosta.

Menneisyydestä paljastuu isien virheitä ja perhesalaisuuksia, jotka ovat muokanneet useamman nuoren ihmisen elämää peruuttamattomasti ja joiden paino tuntuu yhä jälkeläisten harteilla.

***

Jossain vaiheessa viime syksynä minulle iski mieliteko historiallisia trillereitä kohtaan, ja päätin lukea ensimmäiseksi sen joka oli jo valmiiksi hyllyssäni. 

Olin pitkään aivan koukussa Petturin merkkiin, mutta sitten mielenkiinto herpaantui, minkä seurauksena sain sen luettua loppuun vasta tammikuussa. Loppujen lopuksi minulle jäi kaksijakoinen olo: romaanissa on paljon sellaista, mistä pidän kovasti, mutta toisaalta myös harmillisia heikkouksia.

Varsinainen tarina alkaa vuoden 1919 Saksassa, jossa ihmiset yrittävät sopeutua sodan jättämiin kolhuihin. Näkökulmahenkilöt ovat nuoria ihmisiä, joiden persoonallisuutta ja elämää muokkaavat sekä yhteiskunnallinen asema että heidän vanhempiensa tekemät valinnat ja tarkkaan varjellut perhesalaisuudet. "Isien synnit" on ehdottomasti yksi romaanin pääteemoista ja toteutettu tavalla, joka saa lukijan pohdiskelemaan perhesuhteiden merkitystä ja salaisuuksien painoa.

Paul asuu äitinsä kanssa äidin varakkaan siskon ja tämän aviomiehen taloudessa ja työskentelee siellä palvelijana. Paulin isä on kuollut epäselvissä olosuhteissa, eikä edes hänen äitinsä halua puhua tapahtuneesta hänen kanssaan. Mitä enemmän Paul ajattelee asiaa, sitä enemmän tarve selvittää totuus alkaa hallita hänen toimintaansa. 

Isää koskevan salaisuuden lisäksi Paulia piinaa hänen serkkunsa Jürgen, joka on varsin tietoinen asemastaan paronin poikana ja käyttää sitä röyhkeästi hyväkseen. Mitä vanhemmaksi Jürgen tulee, sitä julmemmaksi ja väkivaltaisemmaksi hän muuttuu. Kun hän kiinnostuu natsien toiminnasta, hänen elämänsä suunta muuttuu peruuttamattomasti.

Alys puolestaan on juutalainen nuori nainen, joka kamppailee isänsä kuristusotetta vastaan. Isä kaavailee naittavansa Alysin Jürgenille turvatakseen taloudellisen toimeentulonsa, mutta Alys ei alistu sellaiseen kohtaloon. Sen sijaan hän ihastuu Pauliin, millä on useita odottamattomia seurauksia.

Juonellisesti romaanissa parasta on se, että tapahtumat kääntyvät moneen kertaa yllättävään suuntaan. Erityisesti Paul ja Alys osoittavat hämmästyttävää sitkeyttä ja neuvokkuutta todella haastavissa olosuhteissa. Henkilöiden kehityskaari ensimmäisistä kohtauksista viimeisiin on huomattava. Lisäksi historiallinen konteksti on erittäin kiinnostava. Juonen rakenteessa olisi kuitenkin ollut parantamisen varaa. Tarina tekee useita isoja hyppyjä ajassa, minkä takia juoni etenee katkonaisesti ja kulmikkaasti. Jotkut juonikaaret joko loppuvat kuin seinään tai katkeavat tietyksi ajaksi ja sitten jatkuvat. Tämä vaikutti lukukokemukseen merkittävästi, sillä se vaikeutti tarinaan uppoutumista.

Myös sisältöön kaipasin jotain lisää. Jotkut palaset jäivät harmillisen pinnallisiksi ja suppeiksi. Olisin esimerkiksi lukenut mielelläni enemmän vapaamuurareista, joille jäi loppujen lopuksi aika pieni rooli kokonaisuudessa.

Puutteista huolimatta kirja kannattaa tsekata, jos on kiinnostunut historiallisesta fiktiosta tai trillereistä, jotka eivät noudata perinteistä kaavaa.

3,5/5

maanantai 15. helmikuuta 2021

Kirjaostoksia 1/2021: Alelöytöjä, suosikkeja, uusia tuttavuuksia ja non-fictionia

Siitä on kauan, kun olen viimeksi tehnyt tämänkaltaisen postauksen. Syy on yksinkertainen: en ole juurikaan ostanut kirjoja. Jossain vaiheessa minulla alkoi olla niin paljon kirjoja hallussani, että pää meni vaihtoehdoista pyörälle. En halunnut kirjojen lojuvan hyllyssä lukemattomina, joten ryhdyin kirjojen ostolakkoon. Satunnaisia muutaman euron kirppislöytöjä lukuun ottamatta en ostanut kirjoja lainkaan. Huomaamattani jatkoin lakkoa kesään 2020, jolloin ostin kolme pokkaria Suomalaisen alevalikoimasta. 

Oli hyvä pitää tauko kirjojen ostamisesta, sillä viime vuosina lukuaikaa on ollut vähän. Minusta on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että toimintamalli on latistanut lukuintoani. Viime vuoden lopulla huomasin ajattelevani lukemista enemmän sen jälkeen, kun ostin pitkästä aikaa uusia kirjoja ihan tarkoituksella. Vuoden vaihduttua päätin taas hiukan täydentää valikoimaa, minkä seurauksena sekä motivaatio lukea että luettujen kirjojen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Tänä vuonna tavoitteeni on pitää myös blogi aktiivisena, joten kirjaostosten esittelystä saa mukavaa vaihtelua arvioiden välissä. 

Nyt sitten itse kirjoihin. Jotta tekstistä ei tule maratonin mittainen, en kuvaile kirjojen juonta tarkemmin vaan kerron lyhyesti, miksi ja mistä ostin kirjat sekä mihin genreen ne kuuluvat.

Loppuvuosi 2020

1. Keep you close - Karen Cleveland

Kiertelin loppysyksystä Suomalaisessa ja kun näin tämän kirjan hyllyssä, minun täytyi ehdottomasti ostaa se. Luin Clevelandin esikoisromaanin viime vuonna ja pidin siitä todella paljon, minkä takia kaikki hänen tulevat teoksensa ovat ostoslistalla. Toistaiseksi niitä on tullut vain tämä yksi.

2. The Cheerleaders - Kara Thomas

Kara Thomas nousi mielenkiintoisten kirjailijoiden listalla korkealle sen jälkeen, kun kuin yhden hänen romaaneistaan booktuben innostamana. Little Monsters oli häikäisevän hyvä ja kerta kaikkiaan hyytävä young adult -trilleri, jonka ajatteleminen saa edelleen sydämeni tykyttämään. Hänen kolmas romaaninsa oli ainoa Thomasin tähän mennessä julkaistuista kirjoista, joka minulta puuttui, joten hyvän tilaisuuden tullen ostin sen.

3. One of us is Next - Karen McManus

Samaan tilaukseen tarttui toinen young adult trilleri, jonka kirjoittaja on niin ikään saanut huomiota booktubettajien keskuudessa. Luin tämän duologian ensimmäisen osan viime vuonna ja pidin siitä, joten halusin seuraavankin osan omaan hyllyyn.

4. Save the cat! Writes a novel - Jessica Brody

Olen jo pitkään halunnut lukea kirjoittamisen oppaita, erityisesti sellaisia jotka keskittyvät juonen rakentamiseen. Valitsin ensimmäiseksi kohteeksi Save the catin, koska minua kiinnosti selvittää onko se kaiken saamansa hypetyksen arvoinen. Luin sen kertaalleen heti kun se saapui postilaatikkoon, mutta aion tutkiskella sitä lähitulevaisuudessa uudelleen ja käyttää sitä konkreettisesti apuvälineenä kirjoittamisessa.

Tammikuu 2021

5.-7. Räsynukke, Marionetti ja Loppupeli - Daniel Cole

Tämän trilogian kanssa kävi tuuri. Bongasin keskimmäisen osan kauppareissulla cittarin kirja-alesta ja kaksi muuta osaa puolestaan Adlibriksen alesta. Maksoin näistä kolmesta kirjasta noin 17 euroa, mikä on todella hyvä diili, varsinkin kun kaksi kirjoista on kovakantisia. Räsynukke jäi mieleen jo ilmestymisen aikoihin, mutta en saanut silloin aikaiseksi tarttua kirjaan. Toivon, että saan Colesta yhden uuden suosikkitrilleristin.
Seuraavat kolme kirjaa ostin Suomalaisesta samalla kertaa. Minulla oli alennuskuponki, joka piti käyttää tammikuussa, mikä oli minulle varsin mieluinen tehtävä.

8. Cold Storage - David Koepp

Kirjoittamisen edistämiseksi etsin tänä vuonna kirjoja, jotka käsittelevät tiettyjä teemoja ja aihepiirejä. Kaikenlaiset biovaarat ovat listalla korkealla. Heti kun näin tämän kirjan, päätin ostaa sen vaikka en vielä ollut lukenut edes takakantta. Sen luettuani päätös muuttui vielä lujemmaksi: kirja kuulostaa juuri sellaiselta scifitrilleriltä, jollaiset ovat minun makuuni.

9. The Island - Ragnar Jónasson

Kiinnitin tähän kirjaan huomiota jo kerran aikaisemmin ensimmäiseksi kannen vuoksi ja toiseksi siksi, että sen on kirjoittanut islantilainen kirjailija. Katsoin viime vuonna yhden islantilaisen rikossarjan Netflixisistä, ja semjälkeen olen ollut kiinnostunut tutustumaan myös kirjailijoihin. Huomasin tosin jälkeenpäin, että The Island on trilogian toinen osa, joten luettavaksi tämä ei pääse ennen kuin olen hankkinut ensimmäisen osan.

10. Upseerin miekka - M&U Susimetsä

Aioin alunperin ostaa erään toisen kotimaisen romaanin, mutta sitä ei ollut saatavilla, joten ryhdyin katastamaan vaihtoehtoja. Suomalaisen kirjailijaduon esikoinen osui silmään, ja takakannen lukemisen jälkeen päätös oli helppo. Tänä vuonna haluan lisätä sekä historiallisen fiktion että kotimaisen kirjallisuuden lukemista, ja tämä kirja tarjoaa niitä molempia. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis.

11. The Death Sculptor - Chris Carter

Chris Carter kirjoittaa hyytäviä, vahvasti psykologisia trillereitä, joista olen lukenut tähän mennessä neljä: sarjan osat 1-3 ja 8 (tämä osui tielleni Australiassa, joten kirjaan liittyy myös sen takia voimakkaita muistoja). Tänä vuonna haluan taas palata sarjan pariin, joten laitoin neljännen osan vuoden ensimmäiseen Amazon-tilaukseen.

12. The Dark Side of the Mind - Kerry Daynes & 13. The Prison Doctor - Amanda Brown

Amazonista löytyi myös kaksi non-fiction -aarretta kokoelmaani. Minun oli tarkoitus ostaa ihan muita kirjoja, mutta nämä kaksi olivat alennuksessa ja käsittelevät aiheita, jotka sekä kiinnostavat minua että ovat relevantteja kirjoitustyöni kannalta. Siksi tartuin tilaisuuteen ja jätin alkuperäiset suunnitelmani odottamaan seuraavaa kertaa.

Kerry Daynes on kokenut psykologi, joka on erikoistunut rikoksentekijöiden jututtamiseen ja hoitoon. Amanda Brown puolestaan on lääkäri, joka on työskennellyt Britannian rajuimmissa vankiloissa. Teokset käsittelevät heidän henkilökohtaisia kokemuksiaan työssä. Olen varma, että molemmat teokset antavat mieleenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä näkökulmia rikoksiin, niiden tutkimiseen ja ymmärtämiseen ja ennen kaikkea ihmisiin, jotka rikoksia tekevät.

Onhan tässä melkoinen lista! Olen todella innoissani näistä kaikista, joten vakaa aikomukseni on ujuttaa nämä kaikki tämän vuoden lukulistoille. Osa näistä kirjoista onkin jo seuraavalla lukulistalla, jonka julkaisen viikon päästä. Aion myös kirjoittaa näistä kaikista arviot sitä mukaa kun saan nämä luettua, eli kannattaa olla kuulolla tulevina kuukausina.

Seuraavan kerran kokoan kirjaostoksia todennäköisesti huhtikuussa, riippuen kirjojen määrästä. Jos niitä on odotettua enemmän tai niitä on loogista esitellä esimerkiksi ennen lukulistapostauksen julkaisua, pilkon esittelyjä useampaan pienempään postaukseen. Jos niitä taas on vähän, odotan suosiolla pidemmälle kevääseen ennen kuin teen uuden postauksen.

Muita blogin suunnitelmia:

Helmikuussa julkaisen vielä kaksi kirja-arviota (perjantaisin) ja mainitsemani lukulista (ensi maanantaina). Reaaliaikaisia lukupäivityksiä voi seurata Goodreadsissa ja joskus Instagramissakin.

Maaliskuusta alkaen tavoitteeni on julkaista kaksi postausta viikossa, maanantaisin ja perjantaisin kello 12.00. Tällä rytmillä ajattelin mennä ainakin kesäkuun loppuun, jotta postausten kirjoittamiseen jää riittävästi aikaa. Jos onnistun pääsemään kunnolla aikataulusta edelle, saatan ryhtyä postaamaan satunnaisesti myös keskiviikkoisin. Materiaalia ainakin olisi sen verran, että postauksia riittäisi. Sisällön paino on kirja-arvioissa, mutta muutakin mahtuu sekaan.

Olen lisännyt blogiin myös uusia sivuja, joita kannattaa seurata jos haluaa tietää miten erilaiset lukuprojektini etenevät. Yksi sivu on kaikille tänä vuonna luetuille kirjoille, toinen kotimaisille kirjoille, kolmas rikoskirjallisuudelle ja neljännelle listaan kaikki tänä vuonna julkaistut arviot linkkeineen. Päivitän sivuja säännöllisesti sitä mukaa kun julkaisen uusia postauksia ja saan kirjoja luettua.

Kovasti lukuintoa kaikille, palataan perjantaina!


perjantai 12. helmikuuta 2021

Keskiyön aurinko - Stephenie Meyer

Tavallisesta poiketen menen suoraan arvioon, koska tämän kirjan juoni ei esittelyä kaipaa. Se on suurimmaksi osaksi täsmälleen sama kuin Houkutuksen juoni, näkökulma vain on Edwardin.

Minulla ei ollut tämän lisäosan suhteen suuria odotuksia. Olin Twilight-fani teini-ikäisenä, mutta nykyään tiedostan sarjan monet heikkoudet. Vaikka rakkaus sarjaa kohtaan on haalistunut, siihen liittyy paljon nostalgiaa ja hyviä muistoja. Toisaalta tuon nostalgisen tunteen vuoksi, toisaalta vain huvin vuoksi halusin tsekata, onko Keskiyön aurinko mistään kotoisin.

Aloitin lukemisen fyysisellä kappaleella, mutta vaihdoin äänikirjaan suunnilleen viidesosan jälkeen, koska teksti oli tuskastuttavan hidaslukuista. Lukijaan kesti hetki tottua, koska hänen äänensä ei kuulosta siltä millaiseksi kuvittelen Edwardin äänen, mutta kun tunteen onnistui sivuuttamaan, kirjan kuunteli nopeasti loppuun.

Juuri tämä hidaslukuisuus on yksi suurimmista heikkouksista. Hidas, maalaileva tyyli kyllä sopii mielestäni Edwardin persoonallisuuteen, mutta tekstiä olisi voinut editoida runsaasti. Kieli toistaa itseään koko ajan ja vilisee adverbejä. Turhia sanoja kertyy niin paljon, että niillä olisi kirjoittanut useita uusia kohtauksia, jotka olisivat olleen huomattavasti mielenkiintoisempaa luettavaa kuin Edwardin loputon itseinho. En yleensä puutu kirjojen pituuteen, koska useimmissa tapauksissa ymmärrän miksi ne sisältävät sen minkä sisältävät tai miksi ne on kirjoitettu tietyllä tavalla. Tällä kertaa en kuitenkaan keksi muita perusteita tekstin olemukselle kuin erittäin laiska editointiprosessi.

Uutta sisältöä on jonkin verran, mutta ei tarpeeksi. Parasta kirjassa on Culleneiden väliset kohtaukset, joita Bella ei ollut näkemässä, ja niitä olisin halunnut kirjan enemmän. Oli mielenkiintoista kurkistaa vampyyriperheen sisäiseen dynamiikkaan ja katsoa henkilöitä Edwardin silmin. Lisäksi pidin siitä, että joitakin Edwardin ja Bellan välisiä keskusteluja oli kirjoitettu auki ja heidän kohtaamisiinsa oli lisätty uusia yksityiskohtia. Tämän ansiosta heidän suhteensa alkoi vaikuttaa enemmän oikealta suhteelta eikä sokealta vetovoimalta. Bellakin vaikutti persoonallisemmalta henkilöltä Edwardin silmin katsottuna.

Meyer hyödyntää Edwardin kykyä lukea ajatuksia ihan hauskoilla tavoilla. Oli hupaisaa saada selville, mitä esimerkiksi Jessica ja Mike ovat ajatelleet eri tilanteista. Lisäksi Edwardin havainnot Charliesta ja Jacobista olivat kiinnostava lisä kokonaisuuteen.

Mitä Edwardiin itseensä tulee, vastaan ei tullut yllätyksiä. Hän rypee itseinhon ja pakkomielteisen suojelunhalun kourissa suurimman osan ajasta. Bellan herättämä onnentunne ja toiveikkuus kyllä välittyvät, mutta niille olisi voinut antaa enemmän tilaa. Tässä on taas yksi ominaisuus, jossa olisi ollut potentiaalia parempaan koko sarjan tasolla. On oikeastaan hämmentävää ajatella, kuinka erilainen tarina olisi voinut olla, jos se olisi keskittynyt eri asioihin tai alusta alkaen juuri Edwardin näkökulmaan. 

Lopputiivistys: sisällössä oli muutamia mielenkiintoisia juttuja ja kokonaisuuksia, mutta kielen kömpelyys ja kaavamaisuus tekevät lukemisesta tahmeaa. Parhaat palat olisi voinut julkaista jossain toisessa muodossa, sillä minusta niitä ei ole riittävästi romaaniksi asti. Intohimoisimmille faneille tämä saattaa kuitenkin olla aarre.

2/5

maanantai 8. helmikuuta 2021

Kirjoittaminen: inspiraatiota ja ideoita

Niin kuin arvelin, tammikuu oli niin kiireinen, etten ehtinyt kovinkaan paljon työstää kirjoitusprojektejani. Ainakaan konkreettisesti; ajatuksissani tarinat kyllä elivät jatkuvasti.

Pyrin kuitenkin edistämään kirjoittamista muin keinoin. Keskityin erityisesti lukemiseen, sillä säännöllisellä lukemisella on merkittävä vaikutus ajatuksenjuoksuun ja luovaan työskentelyyn. Luin päivittäin vähintään kahdesti päivässä, yleensä aamulla kahvikupin ja aamupalan ääressä ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Monina päivinä onnistuin ujuttamaan joko äänikirjojen kuuntelua tai lyhyen lukusession myös arkiaskareiden lomaan. Lisäksi palasin yhden suosikki tv-sarjani pariin inspiraation toivossa. Suunnitelmissani on kirjoittaa kokemuksesta postauksia blogiin, joten palaan tähänkin asiaan lähitulevaisuudessa.

Rutiinin vaikutukset alkoivat näkyä, kun yksi marraskuussa alkunsa saanut idea lähti kehittymään. Kyseessä on erään scifi/fantasiamaailmassa seikkailevan sivuhenkilön taustarinaan liittyvät seikat ja kulttuuri, josta hän on alunperin kotoisin. Kokonaisuutta oli todella hauskaa ideoida, ja samalla mieleeni tuli mielenkiintoinen kytkös kirjan laajempiin juonikaariin. Olisin mielelläni vienyt ideaa vielä pidemmälle, mutta aikataulu ei antanut periksi. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa helmikuussa.

Helmikuun kaksi ensimmäistä viikkoa ovat todella täynnä työtä, joten tämäkin kuukausi varmasti painottuu ideointiin ja taustatutkimukseen. Aion pitää lukurutiinista tiukasti kiinni ja odottaa kaikessa rauhassa ajatusten kypsymistä. Olen usein yrittänyt kirjoittaa liian aikaisin ja sillä tavalla vaikeuttanut prosessia, joten tänä vuonna haluan toimia toisin.

Kuukauden jälkimmäisellä puoliskolla haluaisin paneutua erityisesti ainakin yhden projektin juonen loppuun saattamiseen. Todennäköisin kohde on vanhin sooloprojektini, jonka suhteen tein hiljattain kaksi isoa päätöstä. Juonen rakenne tai tapahtumien järjestys ei muutu, mutta muutama muu asia kyllä. Haluaisin myös täydentää osan juonen aukoista, jotta käsitys kokonaisuudesta selkiytyisi.

Koska Camp NaNoWriMo lähestyy, päätin siirtää näitä tilannepäivityksiä lähemmäs kuukauden alkua, jotta voin julkaista NaNo-suunnitelmat ennen kuin ruljanssi taas alkaa. En ole vielä päättänyt, mitä projektia työstän huhtikuussa ja millä tavalla, joten edessä on jännittäviä aikoja. Paljon riippuu siitä, mitä saan aikaan helmikuun ja maaliskuun aikana. Toivon, että kuukauden päästä minulla on enemmän edistysaskeleita jaettavaksi!

perjantai 5. helmikuuta 2021

Käen kutsu - Robert Galbraith

Nuori ja kuuluisa malli, Lula Landry, putoaa asuntonsa parvekkeelta ja kuolee. Poliisi julistaa tapahtuman itsemurhaksi, mutta Lulan veli epäilee rikosta ja palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken tutkimaan tapausta.

Strike ottaa työn vastaan ensijaisesti turvatakseen elantonsa hankalassa elämäntilanteessa, johon hän on hiljattain ajautunut. Aluksi hän uskoo, että tutkinta vahvistaa poliisin näkemyksen tapahtumista, eikä ole tapauksesta erityisen kiinnostunut. 

Kaivellessaan Lulan elämää yhä syvemmältä hän kuitenkin ymmärtää, että tämän kuoleman taustat ovat paljon monimutkaisemmat ja synkemmät kuin miltä ne ensisilmäyksellä näyttävät. Totuuden löytämisestä tulee Strikelle henkilökohtainen tehtävä, joka ei ole aivan vaaraton hänelle itselleenkään.

***

Käen kutsu päätyi luettavaksi täysin suunnittelematta. Storytelillä oli joulukuussa käynnissä opiskelijakampanja, johon tartuin hetken mielijohteesta. En ollut aikaisemmin käyttänyt mitään äänikirjapalvelua, mikä inspiroi astumaan uudelle polulle. Selasin valikoimaa hetken ja valitsin ensimmäiseksi äänikirjaksi tämän. Ja onneksi valitsinkin, sillä sain yllättyä toden teolla.

Ensimmäiseksi minut hurmasivat kaksi päähenkilöä ja olosuhteet, joissa he tutustuvat toisiinsa. Striken yksityiselämä on sekaisin, eivätkä työkuviotkaan suju. Asiat muuttuvat kuitenkin yllättäen paremmiksi, kun työnvälitysfirma lähettää Striken palvelukseen nuoren Robinin, jonka on tarkoitus työskennellä pari viikkoa hänen sihteerinään. Robin on juuri mennyt kihloihin ja etsii itselleen uutta työpaikkaa. Yksityisetsivän toimiston piti olla vain välipysäkki, mutta vähitellen sekä Strike että Robin alkavat tykästyä vallitsevaan tilanteeseen. Koko asetelma on todella elämänmakuinen ja luo heidän yhteistyölleen kiinnostavat lähtökohdat.

Minuun teki vaikutuksen myös se, millä tavalla etsivän työ, päähenkilöiden henkilökohtainen kehityskaari ja heidän ystävyytensä kehittyminen nivoutuvat yhteen. Niistä syntyy todella vangitseva kokonaisuus, joka onnistuu herättämään voimakkaitakin tunteita. Kun monipuolisen, vetävän juonen yhdistää oivaltavaan ja dekkareille ehkä epätyypilliseen, kuvailevaan kieleen, lopputulos on ajoittain hätkähdyttävän hyvä. Pysähdyin monta kertaa ajattelemaan ihan vain sitä, kuinka hienosti jokin asia on sanottu tai kuvailtu. Teemojen osalta ilahduttavaa on erityisesti se, että niiden joukossa on myös jotain harvinaisempaa, esimerkiksi adoptio ja hyvällä maulla käsitelty sekä fyysinen että henkinen trauma.

Romaanissa on myös herkullista tilannekomiikkaa. Tapahtumat saivat minut monta kertaa nauramaan ääneen. Viihdettä siihen tuo myös voimakkaasti läsnäoleva julkkiskohu ja siihen liittyvä pinnallisuus. Sivuhenkilöiden kuvauksessa on mukana aimo annos huumoria, hyvää pilkettä silmäkulmassa. Muotimaailman draama ja glamour ovat minulle kokemuksen tasolla vieraita, ja vaikka en haluaisi itse elää sellaista elämää, oli hauskaa lukea sellaisista ihmisistä, jotka elävät.

Kaiken kaikkiaan juoni pitää tiukasti otteessaan alusta lähtien ja kiristää sitä tasaisesti tarinan edetessä ja uusien vihjeiden paljastuessa. Lisäksi loppuratkaisu on toteutettu taitavasti. Se on suorastaan loistava: en usko että olisin arvannut lopputulosta, vaikka olisin pitkäänkin pyöritellyt vihjeitä edestakaisin. 

Ainoa isompi ominaisuus, jonka takia en anna kirjalle viittä tähteä, on omalla tavallaan matalat panokset: Käen kutsun tapahtumat eivät kosketa laajempaa ihmisjoukkoa yhteiskunnallisessa mielessä, vaikka tekevät niihin osallistuvien henkilöiden elämästä hyvinkin sotkuista.

Odotan suurella mielenkiinnolla, mitä sarjan seuraavat osat tuovat tullessaan. Jos Strike-romaanit kiinnostavat, suosittelen kokeilemaan äänikirja-versioita.

4,25/5