Krokotiilinvartija (Kørner/Werner #1) - Katrine Engberg

Nuori nainen löytyy murhattuna vuokra-asunnostaan. Pian selviää, että hänen vuokranantajansa on käyttänyt häntä julkaisemattoman romaaninsa henkilöhahmona. Nainen kuolee myös romaanin sivuilla.

Etsivät Jeppe Kørner ja Anette Werner ryhtyvät tutkimaan vuokrantajan menneisyyttä ymmärtääkseen, mikä johti nuoren ihmisen traagiseen kuolemaan. Mutta kuka on lopulta kaiken takana?

***

Tanskalaisen Katrine Engbergin dekkarit tulivat sattumalta vastaan kesäkuussa, kun etsin luettavaa/kuunneltavaa dekkariviikkoa varten. En ollut kuullut kirjailijasta aikaisemmin, mutta hänen esikoisensa kuulosti kiinnostavalta ja pääsi nopeasti kuunneltavaksi. Takakansi kuitenkin lupaili enemmän kuin mitä lopulta sain.

Ajatukseni tiivistäen: olipa kyseessä juoni, henkilöt, miljöö tai jokin muu osa-alue, siinä on jotain mistä pidän ja jotain mistä en. Myös osa niistä ominaisuuksista, joista pidän eniten, eivät pääse täyteen potentiaaliinsa. Niinpä Krokotiilinvartija jätti jälkeensä hiukan pettymyksen makua.

Paras osa on mielestäni juoni, vaikka siinäkin on joitakin puutteita. Tutkittava tapaus on mutkikkuusasteeltaan keskiverto, ja pientä vaaran tuntua on ilmassa. Tutkintalinjoja on useita, joten totuus ei ole liian ilmiselvä. Minä kuitenkin arvasin yhden keskeisen osan hyvin varhain, mikä on ollut tänä vuonna suorastaan teema; jälleen juoni osittain latistuu, koska tärkeä palanen on helposti ennustettavissa. Jännitys ei nouse kovin korkealle, mutta toisaalta se tekee juonesta leppoisan seurata. Etenemisnopeus on sopiva ja rakenne looginen, joten mitään suurempia valituksen aiheita minulla ei ole.

Myös huumoristista pohjavirettä täytyy kehua. Rikoskirjallisuuteen ei ole helppoa ujuttaa luontevaa ja hyvää huumoria. Erityisesti tutkijoiden välinen sanailu sai minut muutaman kerran nauramaan ja hymähtelemään.

Kokonaisuutena he pysyvät kuitenkin aika pinnallisella tasolla. Lisäksi toiseen tutkijaan liittyy juonikuvio, joka on mielestäni kokonaisjuonen kannalta tarpeeton ja saa hänet vaikuttamaan melko ikävältä ihmiseltä. Heistä kumpikaan ei siis nouse kovin korkealle poliisihenkilöiden listalla.

Oli iloinen yllätys nähdä, että tapahtumiin liittyy olennaisesti eläkeikäisiä henkilöitä, sillä kohtaan heitä kirjallisuudessa harvoin. Yksi heistä on lisäksi pahaenteisen romaanin kirjoittanut vuokranantaja. Kun oikeastaan mikä tahansa romaani käsittelee tavalla tai toisella kirjoittamista, mielenkiintoni herää välittömästi. Kirjoittahenkilön kautta tästä romaanista nousee esiin kirjoittamisen etiikan teema, josta saisi irti paljon mielenkiintoisia kysymyksiä. Teemaa olisi tosin voinut käsitellä huomattavasti syvällisemmin ja suoremmin, jotta se olisi saanut enemmän roolia. Tämän osuuden vajaavaisuus harmittaa minua eniten, sillä mahdollisuuksia olisi ollut todella hyvään pohdintaan.

Yleisesti henkilökuvauksessa vaivaa se, että henkilöistä jää päällimmäiseksi aika negatiivinen vaikutelma. Henkilöiden joukossa ei ole oikeastaan ketään, josta ihan tosissani pitäisin ja jonka puolelle voisin tilanteessa asettua. Epämiellyttävät kirjallisuuden henkilöt eivät sinänsä häiritse minua, mutta jos yhdessä kirjassa lähes kaikki ovat sellaisia, se on hieman masentavaa. Minun oli vaikeaa välittää siitä, mitä henkilöille tapahtuu, koska he eivät herättäneet minussa erityisiä sympatioita. Toistaalta kukaan heistä ei ole niin kiinnostava, että se paikkaisi tilannetta. Tämä on minulle harvinainen tunne; yleensä suhtautumiseni henkilöihin ei ole näin lattea.

Myös miljöö jätti minut tällä kertaa melko kylmäksi. Lukuun ottamatta taloa, jossa uhri ja hänen vuokranantajansa asuvat, miljöön kuvaus on melko vähäistä. Kaipasin voimakkaampaa tunnetta siitä, että olen henkilöiden kanssa juuri Kööpenhaminassa enkä jossain muussa maailmankolkassa. Tunnelmallisia paikkoja olisi ollut tarjolla useampikin.

Romaani ei siis ollut hitti, mutta ei täysi hutikaan. Minulle Krokotiilinvartija on perusdekkari, joka ei herätä erityisiä tunteita suuntaan tai toiseen. Olen kuitenkin kiinnostunut lukemaan/kuuntelemaan kirjailijan muut romaanit.

3,5/5

Venäläiset tilikirjani - Anniina Tarasova

Reija Wrenin ura hyppää ison askeleen eteenpäin, kun hänet lähetetään komennukselle Pietariin tekemään konsernin sisäistä tarkastusta. Reija jättää kihlattunsa Suomeen suunnittelemaan lähestyviä häitä ja sukeltaa tupakan- ja alkoholinhuuruiseen bisnesmaailmaan.

Tilien tarkastus ei kuitenkaan suju ongelmitta. Osa pietarilaisista kollegoista suhtautuu Reijaan ynseästi ja toimiston johtaja vaikuttaa haluttomalta tekemään yhteistyötä. Kun Reijalle selviää, että yksi toimiston entisistä työntekijöistä on lähtenyt työpaikastaan yllättäen ja kadonnut sen jälkeen maailmankartalta, hänen tutkimuksensa saavat synkkiä sävyjä. Lisäksi Reijan päätä sekoittaa tuttu henkilö menneisyydestä.

Mitä enemmän Reija kaivelee lähimenneisyyden tapahtumia, sitä lähemmäs vaaraa hän ajautuu. Hän on kuitenkin päättänyt saada totuuden selville, tuli mitä tuli. Mutta haukkaako Reija liian ison palan, kun pyöriteltävänä on muutakin kuin tilikirjoja ja numeroita?

***

Vuoden alussa otin tavoitteeksi lukea aikaisempaa enemmän kotimaista kirjallisuutta. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Anniina Tarasovan esikoisromaani, joka oli kummitellut pitkään mielessäni. Venäläiset tilikirjani osoittautui piristäväksi yhdistelmäksi chick litiä ja trilleriä, ja sai minut samalla kiinnostumaan entistä enemmän Tarasovan tulevasta tuotannosta.

Reijan elämästä oli mielenkiintoista lukea, sillä hänellä on aivan erilainen ammatti kuin minulla. Lisäksi hän on monin tavoin erilainen ihminen kuin minä: hiukan villi ja melko impulsiivinen hetkessä eläjä, joka päätyy jos jonkinlaisiin hankaluuksiin esimerkiksi ihmissuhteissaan. En voinut ennustaa hänen valintojaan, mikä teki lukukokemuksesta mukavan yllättävän. Nauroin monta kertaa ääneen lukiessani, osittain tapahtumien ja osittain osuvien ilmaisutapojen ansiosta.

Pidin myös kovasti siitä, että Pietari herää aidosti eloon kirjan sivuilla. Tarasova kuvailee mielestäni taitavasti kaupungin tunnelmaa ja onnistuu herättämään tunteen siitä, että olen jossain muualla kuin Suomessa. Suomalaisen ja venäläisen kulttuurin väliset erot tulevat esiin luontevasti ja monipuolisesti.

Koska olen trillereiden innokas lukija ja pidän usein rankoistakin rikostarinoista, Venäläiset tilikirjani on minulle vähän pliisu. Trillerin ainekset ovat selvästi tunnistettavia ja sopivat kokonaisuuteen hyvin, mutta ne jäävät melko kevyelle tasolle. Tämän takia tapahtumat eivät herätä kovin voimakasta pelkoa siitä, että päähenkilölle tapahtuisi jotain pahaa tai peruuttamatonta. Sen sijaan sellainen lukija, joka on vasta kokeilemassa, olisiko genre hänelle sopiva, voisi nauttia tästä lukukokemuksesta enemmän kuin minä.

Toinen lukukokemusta haittaava asia on juonen ajoittainen laahaaminen. Tapahtumat tuntuvat välillä jämähtävän tilainteisiin, jotka eivät ole niin mielenkiintoisia ja samalla jättävän pimentoon seikkoja, joista olisin halunnut tietää enemmän. Tämän vuoksi trillerielementit eivät pääse ihan täyteen kukoistukseensa.

Näistä kahdesta miinuksesta huolimatta olen iloinen, että luin tämän kirjan, sillä se vei minut niin sanotun kirjallisen mukavuusalueeni ulkopuolelle. Haluan tehdä tällaisia kokeiluja tulevaisuudessa enemmänkin, jotta lukemistoni ja sen myötä kirjalllisuudentuntemukseni laajenee.

3,5/5

A Shade of Vampire - Bella Forrest

Sofia siepataan syntymäpäivänään ja viedään saarelle, jolla vallitsee ikuinen yö ja jota asuttaa ikivanha vampyyrien klaani. Sofia odottaa päätyvänsä vampyyrin päivälliseksi tai leikkikaluksi, mutta kun prinssi Derek kiinnittää häneen huomionsa, hän pääsee erityisasemaan. Derek merkitsee Sofian omakseen ja yrittää suojella tätä kilpailijoilta tietämättä itsekään, miksi. Sofia suunnittelee pakenevansa, mutta onko se mahdollista, ja jos on, pystyykö hän unohtamaan salaperäisen vampyyriprinssin?

* * *

Bella Forrestin esikoisromaanissa on kaksi ratkaisevaa ongelmaa: taustatietojen puute ja epäuskottavuus. Vaikka Forrest on luonut maailman, jossa on hyvät ainekset, hänen kerronnalliset ratkaisunsa jättävät tarinan täysin keskeneräiseksi.

Tarinaa kerrotaan sekä Sofian että Derekin näkökulmasta, mikä on sinänsä mielenkiintoista. Luvut ovat kuitenkin niin lyhyitä, että kummankaan persoonallisuudesta rakentuu vain osittainen mielikuva. Kirjailija ei oikein tunnu päättävän, onko Sofia nuori ja pelokas vai vahva ja itseironinen. Siinäkin tapauksessa, että Sofian on tarkoitus kehittyä vahvempaan suuuntaan, tämä kehitys ei voi tapahtua muutamassa viikossa niissä olosuhteissa, joihin hän on joutunut. Derekin sielunmaailma hahmottuu hiukan tarkemmin, koska hänen tunteitaan ja tilannettaa kuvaillaan enemmän. Derek on ollut satoja vuosia paranormaalissa unessa, josta hän ei olisi halunnut enää herätä. Häntä piinaa itseinho kaiken sen takia, mihin hän on lajinsa mukana syyllistynyt. Olisi ollut kuitenkin mukavaa saada tietää, minkälaisista teoista ja tapahtumista tarkalleen on kyse ja mikä lopulta sai hänet tavoittelemaan kuolemaa. Kirjailija kyllä viittaa Derekin suvun menneisyyteen, mutta syviä kuvauksia tapahtumista ei anneta. Saaren synnystä kerrotaan lyhyesti ja ympäripyöreästi eikä sen miljöötä kuvailla niin tarkasti, että sen tunnelma välittyisi lukijalle. Tilan tunnetta ei synny, minkä takia tapahtumatkin jäävät melko irrallisiksi todellisuudesta.

Epäuskottavuus puolestaan syntyy siitä, että kaikki tapahtuu aivan liian nopeasti. Sofia siepataan, Derek hullaantuu häneen, Derekin veli yrittää varastaa Sofian itselleen, Sofia pääsee yli alussa tuntemastaan inhosta vampyyreja kohtaan ja alkaa tehdä jonkinlaista kotia saarelle, joka todellisuudessa pitää häntä edelleen vankina - kaikki tämä tapahtuu muutaman viikon sisällä ikään kuin tuosta vaan. Kaiken huipuksi annetaan ymmärtää, että tämä leiskuva rakkaus olisi loppujen lopuksi molemminpuolista, eli Sofia ja Derek rakastuvat toisiinsa vaikka eivät tunne toisiaan lainkaan. He eivät tiedä mitään toistensa maailmoista, mutta käyttäytyvät ikään kuin tämäkin este olisi ylitettävissä ilman ongelmia. Kukaan ei kiinny muutamassa viikossa henkilöön, jonka vuoksi on tullut siepatuksi, pahoinpidellyksi ja uhkailluksi. Kukaan ei voi tuntea oloaan aivan noin hyväksi heti sen jälkeen kun on tutustunut lajiin, jota on koko ikänsä pitänyt tarujen keksintönä. Derekin kohdalla uskottavuutta horjuttaa se, kuinka nopeasti hän tulee sinuiksi 2000-luvun maailman kanssa. Hänen pitäisi olla läpikotaisin hämmentynyt, turhautunut ja sekaisin esimerkiksi teknologiasta, sosiaalisista normeista ja pukeutumistyyleistä. Vaikka hän on vampyyri jonka on nähnyt enemmän kuin yksikään ihminen koskaan voi nähdä, 400 vuoden yöunien pitäisi sekoittaa hänen päänsä huomattavasti pahemmin. Jotkut asiat hetkauttaisivat millaista olentoa tahansa.

Näistä syistä minulla oli suuria vaikeuksia ottaa kirjaa vakavasti. Jatkuvasti tuntui siltä, että luin aikaista luonnosta valmiin romaanin sijaan. Tämä on todellakin sääli, sillä koko hommassa on mielenkiintoiset kehykset. Derekin ja tämän sisarusten hankalista suhteista, saarella elävien vampyyrien ja muiden klaanien välisistä kiistoista ja Sofian aseman rakentumisesta olisi voinut repiä niin paljon enemmän tekstiä. Enemmän syventymistä, enemmän pohjustamista, enemmän pohdintaa, enemmän huumoriakin. Usein puhutaan siitä, onko pitkissä kirjoissa jotain ylimääräistä, mutta tämä kokemus osoitti todeksi sen, että kirja voi oikeasti olla liian lyhyt. Tiivistäminen ei aina ole oikea ratkaisu silloin, kun tavoitellaan mahdollisimman nopealukuista lukukokemusta.

En tiedä, mitä muuta voisin sanoa tästä teoksesta. Kaiken kaikkiaan jäi kovin pintapuolinen ja tyhjä olo sekoittuneena harmituksen tunteeseen. Toisella tavalla kirjoitettuna tämä kirja olisi voinut olla hyvä.

2/5

Edit: kategoriahaaste 2, kohta 4