Sivut

maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 luetut

Vuosi on ollut kokonaisuutena erittäin hyvä, mitä lukemiseen tulee. Olen lukenut tasaiseen tahtiin ja kohdalle on osunut pääasiassa todella hyviä kirjoja. Tänä vuonna en edes yrittänyt laittaa kirjoja paremmuusjärjestykseen, koska se on aina niin vaikeaa. Sen sijaan jaoin ne ryhmiin antamieni pisteiden mukaan ja tein muutamia tilastollisia merkintöjä. Lähellekään kaikista teoksista en ole vielä ehtinyt blogata, mutta eiköhän tämäkin asia korjaannu muutaman viikon kuluessa.

Tässä siis pieni kertaus vuoden lukemistosta:



1/5



En ole tainnut koskaan lukea kirjaa, jolle antaisin vain yhden tähden. Ehkä siksi, että innostun ja kiinnostun niin monenlaisista aiheista. Tai sitten minulla on vain ollut tuuria.


1,5/5 

Sama juttu tämän kanssa, Ainakaan viime vuosilta ei tule mieleen näin huonoja tai muuten outoja lukukokemuksia.

2/5

Jos olisin saanut luettua Tulimeren jo loppuun, se olisi päätynyt tänne. Tästä lisää sitten, kun joskus saan tämän viheliäisen jatko-osan lukemisen päätökseen!

2,5/5

Autio maa - T.S. Eliot

Arvotelussa en antanut tälle arvosanaa, koska en kerta kaikkiaan tiennyt, mikä arvosana sopisi. Nyt iskin tämän modernin runoteoksen vain johonkin suunnilleen sopivaan kohtaan.

3/5

Verenjanoa Dallasissa - Charlaine Harris
Vitsaus - Guillermo del Toro & Chuck Hogan

Sekalainen joukko on tämä. Toiset olivat hiukan koomisia ja kevyitä, toiset sekavia ja liian täyteen ahdettuja, jotkut eivät vain olleet minun makuuni. Kaikissa oli kuitenkin sen verran mielenkiintoisia aineksia, että jaksoin lukea ne loppuun enkä katunut niihin tarttumista. Kirjoittavalle lukijalle huonommat lukukokemukset voivat opettaa paljonkin.

3.5/5

Leijonan kita - Anne Holt

Leijonan kita on niitä lukukokemuksia, joiden takia olen iloinen siitä, että minulla on puolikkaat arvosanat käytössä.

4/5

Kultahattu - F. Scott Fitzgerald
City of ashes - Cassandra Clare
Frostbite - Richelle Mead

Positiivisia yllätyksiä ja syvällistä ajateltavaa. Huomionarvoista on, että molemmat tänä vuonna lukemani näytelmät tekivät näin suuren vaikutuksen teksteinä.  


4,5/5

Insurgent - Veronica Roth
Allegiant - Veronica Roth
Into the fire - Ashelyn Drake
Piin elämä - Yann Martel
I am yours - Faith Sullivan
Ennen päivänlaskua ei voi - Johanna Sinisalo

Mistä huomaa, että kirja on tehnyt minuun vaikutuksen?  Ainakin siitä, että arvostelun kirjoittamisessa kestää, kestää ja kestää. Mitä enemmän kirja antaa minulle, sitä enemmän aikaa tarvitsen ennen kuin saan ajatukseni puettua sanoiksi. Kai siinä on kysymys kokemuksien kunnioittamisesta, siitä että haluan kuvailla niitä juuri oikeilla sanoilla.

5/5

Valtaistuinpeli - George R.R. Martin
Pimeyden enkeli - Dean Koontz
Viides todistaja - Michael Connelly
Divergent - Veronica Roth

Vuoden kirkkaimmat helmet. Näitä tarinoita palaan ajattelemaan toistuvasti, vaikka kaikkien lukemisesta on jo useita kuukausia aikaa. Joidenkin lukemisesta on kulunut yli puoli vuotta, mutta muistan niiden herättämät tunteet ja ajatukset vielä kirkkaasti.

* * *

Mitä muuta?

Vuosi on ollut aika lailla täynnä spefiä, erityisesti young adult- spefiä. Luin koko vuoden aikana 34 teosta, joista 18 kuuluu spekulatiivisen fiktion piiriin, 5 voidaan luokitella rikoskirjallisuudeksi ja loput 11 sisältävät klassikoita, romantiikkaa, runoutta, näytelmiä, contemporarya... Nuo 11 teosta ovat aika sekalainen joukko. Suurin osa kirjailijoista oli minulle ennestään tuntemattomia, ja uudelleen luettuja tähän vuoteen mahtui vain yksi. Lempikirjailijoiden tuotantoon ehdin uppoutua viiden kirjan verran. 19 näistä kirjoista on omia, 15 kirjastosta lainattuja. 

Mitä luen seuraavaksi?

Ensi vuonna tavoitteeni on lisätä lukemistoon historiallista fiktiota, rikoskirjallisuutta ja contemporaryn eri muotoja. Klassikoihin toivon tarttuvani nyt paremmalla menestyksellä. Olen aloittanut viimeisten kolmen vuoden aikana useita sarjoja, jotka haluan lukea loppuun tai ainakin puoleen väliin. Joensuussa odottaa myös vino pino sarjojen ensimmäisiä osia, joiden lukemista olen onnistunut toistuvasti lykkäämään. Jos suinkin voin (lue: maltan), pidän painopisteen omissa kirjoissa, joita on kertynyt yhteensä kolmeen kirjahyllyyn enemmän kuin kehtaan myöntää. Päätin viimein koota tänne myös virallisen TBR listan, jotta muistan, mitä kaikkea oikeasti haluan lukea ja minkälaisia kirjoja omistan. Voi olla, että keksin itselleni jonkun yksityiskohtaisemman haasteen, tai sitten en. Katsotaan.

Tällaisia ajatuksia nyt tässä vaiheessa. Palaan uusien ideoiden pariin vuoden vaihduttua. Keskiviikkona olisi tarkoitus julkaista vielä vuoden viimeinen Kandin viemää -teksti, mutta jos olekaan sillä tuulella, palaan blogin pariin viimeistään viikon päästä. Nyt toivotan kaikille onnellista ja innostavaa uutta vuotta! Ja kaikille kirjallisuuden ystäville hyllykaupalla upeita lukukokemuksia!


perjantai 19. joulukuuta 2014

Narrin matka - Robin Hobb

Varoitus: Jos et ole lukenut Hobbin Näkijän taru -trilogiaa, teksti voi spoilata trilogian tapahtumia.

Jos haluat tietää, mistä Näkijän taru -trilogiassa on kysymys, voit lukea esimerkiksi tämän arvostelun: Salamurhaajan oppipoika - Robin Hobb

* * *

Juonikuvaus:

Fitz, prinssi Uljaan avioliiton ulkopuolella syntynyt poika, on elänyt 15 vuotta erakkona kaukana Kuuden Herttuakunnan hallitsijoista ja poliittisista ongelmista seuranaan vain susikumppaninsa Yönsilmä ja kasvattipoikansa Onni. Fitz on luonut itselleen uuden identiteetin suojellakseen itseään ja ystäviään niiltä, jotka aikoinaan toivoivat hänen kuolemaansa. Vaikka nuoruuden koettelemukset rasittavat häntä yhä, tasainen elämä maaseudulla alkaa menettää hohtoaan. Sekä Fitz että Onni kaipaavat elämäänsä mielekkyyttä, mutta eivät uskalla tavoitella sitä, sillä se tarkoittaisi paluuta monimutkaisten ihmissuhteiden, kauan sitten annettujen lupausten ja valtakunnan salaisuuksien varjelemisen keskelle. Fitz on vannonut pysyttelevänsä erossa menneisyydestään, mutta kun edesmenneen kuninkaan salamurhaaja Chade ja Fitzin hyvä ystävä Narri tulevat vuorollaan pyytämään apua, hänen on jälleen unohdettava omat toiveensa ja ajateltava valtakunnan parasta. Vaistokkaat, halveksitun ja pelätyn taikavoiman haltijat, kapinoivat kuningatar Kettrickeniä vastaan ja ovat vastuussa nuoren prinssi Velvollisuuden katoamisesta. Fitz palaa Peuralinnaan, Peuran herttuakunnan pääkaupunkiin. jota hän ennen kutsui kodikseen ja ryhtyy auttamaan prinssin etsinnöissä keksityn henkilöllisyytensä turvin. Avukseen tälle pitkälle matkalle hän saa Narrin ja taitavan metsästäjän, Laurelin.


Ajatuksia:

Narrin matka jatkaa Näkijän tarun tarinaa mallikkaasti ja kirjailijan tyylille uskollisena. Meno Kuudessa Herttuakunnassa on muuttunut viidessätoista vuodessa, minkä Hobb tuo taitavasti esiin sekä henkilöiden että tapahtumien avulla. Vaistokkaat, ihmiset joilla on kyky luoda katkeamaton henkinen side eläimeen, ovat tapahtumien keskiössä. He ovat kyllästyneet piileskelemään metsissä eristäytyneenä muusta yhteiskunnasta, häpeämään kykyjään. He eivät enää tyydy alempaan asemaansa, ja osa heistä on valmis valehtelemaan, manipuloimaan, kiduttamaan ja murhaamaan saavuttaakseen tavoitteensa. Kapinalliset vaistokkaat houkuttelevat prinssi Velvollisuuden joukkoihinsa käyttääkseen häntä aseena valtiota vastaan. Velvollisuus on itsekin vaistokas, mikä on salattu kansalaisilta rauhan säilyttämiseksi. Mikäli prinssin salaisuus paljastuu, Fitzin, Narrin, Chaden ja monien muiden Näkijöiden kannattajien tekemä työ voi menettää merkityksensä ja valtakunta voi ajautua uudelleen sotaan. Hobb käsittelee sodan, syrjinnän ja tasa-arvon teemoja koskettavasti ja älykkäästi tuoden samalla esiin sen, kuinka yksilön uhraukset jäävät liian usein huomioimatta, kuinka yksilöt eivät saa osakseen kiitosta, jonka ovat sydänverellään ansainneet.

Muita tärkeitä teemoja ovat ihmisen ja luonnon välinen suhde, nuoruuden ja aikuisuuden väliset erot, vanhemmuus, uskollisuus ja vastuun kantaminen. Fitz joutuu katsomaan silmiin nuoruudessa tekemiään valintoja, menetyksiä ja tunteita, joista suurimman osan hän mieluummin unohtaisi. Uskollisena ja velvollisuudentuntoisena ihmisenä hän kuitenkin taistelee tuskastaan huolimatta. Myös Chade ja Narri kantavat raskasta taakkaa, johon palataan sopivissa kohdissa ja tarpeeksi usein, jotta tarina säilyttää jatkuvuutensa. Yksi romaanin parhaista puolista onkin se, kuinka se kantaa menneitä tapahtumia mukanaan kuljettaessaan Kuuden Herttuakunnan tarinaa eteenpäin, kohti tuntematonta harmaata aluetta.

Narrin matka tarjoaa myös uutta tietoa tutuista henkilöistä ja Hobbin luomasta fantasiamaailmasta. Narrin uusi rooli kiehtovana Lordi Kultaisena tuo hänestä esiin uusia piirteitä ja saa Fitzin kysymään itseltään, tunteeko hän Narria ollenkaan. Romaanin tapahtumien perusteella arvelen, että heidän ystävyytensä joutuu tulevaisuudessa koetukselle useammin kuin kerran. Lukiessani toivoin kuitenkin, että Narrin menneisyyteen olisi keskitytty vielä enemmän. Burrichin ja Mollyn, Fitzin nuoruudenrakkauden kohtalot tarkentuvat ja Hobbin esittelemät uudet henkilöt pohjustavat jatko-osia. Ratsastessaan eri puolilla valtakuntaa Fitz ja Narri tutustuvat uusiin alueisiin, mikä on tervetullut lisä melko rauhalliseen juoneen.

Teoksen vähäiset puutteet löytyvätkin juuri juonesta ja rakenteesta. Tarina viipyy välillä turhan pitkään samassa kohdassa ja toistaa jo selitettyjä yksityiskohtia hieman liikaa. Kielikään ei aina yllä kirjailijan parhaalle tasolle, vaikka se suurimmaksi osaksi onkin juuri niin elävää ja sielukasta kuin häneltä voi odottaa.

Jos et ole koskaan lukenut Hobbin tuotantoa, suosittelen aloittamaan ensimmäisen tilaisuuden tullen. Tämäkin teos on esimerkki siitä, kuinka syvälle ihmisyyden ja maailmanmenon ytimeen fantasiakirjallisuus voi yltää.

4,5/5




maanantai 15. joulukuuta 2014

Throne of glass - Sarah J.Maas

Teeboksin teksti: "Tea is always a good idea"

Celaena Sardothien, Erilean keisarikunnan kuuluisin ja pelätyin salamurhaaja, on jäänyt kiinni ja kärsii rangaistustaan orjana suolakaivoksilla. Yllättäen Adarlanin kruununprinssi Dorian tekee Celaenalle tarjouksen: jos Celaena edustaa prinssiä kuninkaan järjestämässä kilpailussa, voittaa kilpailun ja palvelee tämän jälkeen kuningasta kolmen vuoden ajan, hän saa elämää vapaana ja armahdettuna. Kilpailun tavoite on löytää uusi kuninkaallinen salamurhaaja keisarikunnan julmimpien ja ovelimpien rikollisten joukosta erilaisten fyysistä suorituskykyä, psykologisia taitoja ja älykkyyttä mittaavien tehtävien avulla. Jokaisen kamppailun jälkeen joku kilpailijoista pudotetaan kilpailusta. Celaena ottaa tarjouksen vastaan aikomuksenaan hankkia takaisin sekä terveytensä, taitonsa että vapautensa. Kamppailu muuttuu kuitenkin nopeasti henkiinjäämistaisteluksi, kun osallistuja toisensa jälkeen löydetään murhattuna sopivasti ennen vaativimpia kamppailuja. Celaena ryhtyy selvittämään murhia ja ajautuu samalla syvemmälle hovin kiemuroihin...


* * *

Sarah J. Maasin esikoisromaani Throne of glass härätti huomioni kymmenien ja taas kymmenien ylistävien arvostelujen, erittäin mielenkiintoisen juonikuvauksen ja superhienon kannen vuoksi. 18-vuotias salamurhaaja fantasiamaailmassa, salaperäisiä henkirikoksia ja upea miljöö? Kyllä, kiitos! Odotin todella hyvää lukukokemusta ja sain sen. Mielestäni tämä romaani on hypetyksensä ansainnut.

Ensimmäisenä kiinnostuin romaanin päähenkilöstä, Celaenasta, joka pysyi vahvana jopa kaivoksien ankeudessa. Celaena ei ole helppo päähenkilö: hänessä on tietynlaista kovuutta, syvää järkkymättömyyttä, jonka takia hänen suhtaututumisensa toisiin ihmisiin ja maailmaan vaikuttaa pitkään tylyltä ja kylmältä. Tappaminen on jättänyt jälkensä häneen, minkä vuoksi joillakin lukijoilla voi olla vaikeuksia pitää hänestä. Celaenassa on kuitenkin paljon muutakin kuin kaudeuden ja älykkyyden kanssa kulkevaa itsevarmuutta ja  kovan elämän aikaansaamaa sarkastisuutta ja itsepäisyyttä. Hänen uusi elämänsä kuninkaan hovissa kaivaa hänestä esiin toisen puolen, jonka kehittymistä on mielenkiintoista seurata.

Celaena ei aikonut hankkia ystäviä. Hän aikoi päästä vapaaksi. Mutta kun prinssi Dorian osoittaa häntä kohtaan hämmästyttävää ystävällisyyttä ja inhimillistä suhtautumista hänen rikoksistaan huolimatta, hänen täytyy avartaa näkemyksiään kuninkaallisista ja avata sydämensä oikeille tunteille. Hän alkaa vähitellen välittää Dorianista ja Dorianin kohtalosta, ja saattaa välillä jopa unohtaa katkeruutensa ja vihansa. Maas piirtää myös Dorianin persoonan hienostuneesti ja tarkasti perhesuhteita ja maailmankatsomusta myöten. Taisin vähän rakastua häneen lukiessani. Heidän lisäkseen Chaol, nuori kapteeni jonka ohjauksessa Celaena harjoittelee kilpailua varten, tekee vaikutuksen. Chaol on vakava, lojaali nuori mies, jolle Celaenan hyväksyminen ja kohteleminen tavallisena ihmisenä on aluksi vaikeaa; hän pitää henkeäsalpaavan kaunista salamurhaajaa uhkana prinssille eikä suostu osallistumaan sosiaalisiin peleihin. Celaenan ja Chaolin välisen suhteen kaari kuvataan älykkäästi ja realistisesti kaikessa monimutkaisuudessaan. Mielenkiintoisia ja merkittäviä sivuhenkilöitä mahtuu tarinaan useita. Henkilökuvaus on laadultaan ehdottomasti parasta antia tässä romaanissa, monin verroin syvällisempää kuin useimmissa lukemisssani young adult- romaaneissa.

Vaikka teoksessa pyöritään paljon myös politiikan ja hovielämän ympärillä, nämä sosiaaliset taistelut eivät jyrää pääjuonta eivätkä tee kerronnasta raskasta tai tylsää. Kilpailijoiden väliset kamppailut, julmat murhat ja Celaenan henkilökohtainen kasvu korostuvat ja kuljettavat juonta useammalle yhteen kietoutuvalle polulle. Rikokset ja niiden selvittäminen lisäävät jännitystä ja tuovat uusia piirteitä fantasian genreen. Tapahtumia ei kaunistella, eikä kirjailija pelkää synkkyyttä tai ihmisluonnon pimeitä puolia, vaikka kirjoittaakin nuorille.

Pidän valtavasti myös Maasin kerronnasta ja kielestä, joka luo voimakkaita tunnelmia ja vahvistaa kauniisti romaanin vahvoja ystävyyden, perhesuhteiden, vapauden ja moraalin teemoja. Erilea on luova, kiehtova maailma, joka rikkoo raikkaalla tavalla perinteisen eeppisen fantasian rajoja. Kirjailija on tehnyt useita rohkeita valintoja, ottanut aitoja riskejä erinomaisin tuloksin - minun mielestäni. Esimerkiksi taikuuden asema on aivan erilainen kuin yleensä, ja sen merkitys juonenkulun kannalta on suorastaan nerokas. Throne of glass on siis hieno romaani sekä juonellisesti että teemojen osalta.

5/5