maanantai 29. helmikuuta 2016

Kuukausi kansissa(2/2016): Kilpailua ajan kanssa

Helmikuu oli hieno kuukausi kaiken muun paitsi lukemisen kannalta. Menemistä ja tekemistä oli melkein hengästymiseen asti, minkä vuoksi lukeminen unohtui kerta kaikkiaan. Toinen lukemista hidastanut tekijä on luettavana olevien kirjojen haastavuus. Yksikään niistä ei ole kovin nopealukuinen, lyhyt tai kevyt, joten ajauduin väistämättä lievään tyveneen. Mutta ei tässä valittaa voi, sillä elämäni yllä paistaa nyt aurinko harvinaisen kirkkaasti ;) Palaan tähän vähän myöhemmin toisessa postauksessa.

Bloggaamisenkin kanssa oli vähän vaikeuksia. En saanut kirjoitettua joitakin arvioita vaikka kuinka yritin käännellä sanoja eri järjestykseen. Kun ei lähde niin ei lähde. Mutta ne tekstit, jotka julkaisin ovat hyviä ja erityisesti yksi herätti paljon hyvää keskustelua. Kirjoitin pienen pohdinnan kirjablogien merkityksestä, minkä seurauksena sain monta uutta seuraajaa ja melkoisen kävijäryntäyksen pelkästään yhden vuorokauden aikana. Täällä on muutenkin käynyt kova vipinä viimeisten kolmen kuukauden aikana. Kiitos, ihanat lukijani! <3 Olen iloisesti yllättynyt tästä kehityksestä.

Ja nyt sitten kuukauden varsinaiseen sisältöön ->

Luetut kirjat:

  • Beautiful Darkness - Kami Garcia & Margaret Stohl

Vain yksi. Ei tämän näin pitänyt mennä! No, huomenna alkaa uusi kuukausi ja voin tehdä parannuksen.

Tekstit:
Ei näistä sen enempää. Lueskelkaa, jos kiinnostaa. Huomisesta alkaen aion kulkea uudella, vähän suuremmalla vaihteella eli kirjoittaa ja lukea enemmän. Turha istuskelu sikseen ja tehoa työskentelyyn!

Minkälainen helmikuu teillä oli?

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Kirjablogien merkityksestä

Kun tekee jotakin pitkään ja sydämellä, kohtaa väistämättä jossain vaiheessa pohdintoja siitä, minkä takia on ryhtynyt koko hommaan. Tulee vastaan tilanteita, jotka herättävät kysymyksen siitä, miksi on valinnut juuri sen tien ja miksi sillä kannattaa jatkaa myös vaikeuksien jälkeen. Minulle kirjallisuudesta bloggaaminen on yksi niistä harrastuksista, joka tarjoaa valtavasti ajattelemisen aihetta kaikessa monipuolisuudessaan. Viime aikoina olen pohtinut kirjablogien merkitystä laajemmassa kontekstissa. Mitä merkitystä blogeilla on kirjallisuuden kannalta yleensä? Entä lukemisen ja lukijoiden kannalta? Bloggaaminen on mahtava harrastus, mutta millä muulla tavalla se vaikuttaa?

Listasin muutamia asioita, jotka tekevät kirjablogeista tärkeitä ja miksi niitä kannattaa tukea.


1. Jokainen kirja-arvio tai muu kirjaa koskeva postaus toimii kuin neonkyltti, jossa lukee "Minä luin tämän kirjan!" 

Riippumatta siitä, pitikö kirjoittaja kirjasta vai ei, jo tieto lukemisesta on arvokas. Blogin lukijoille se on merkki siitä, että kirjoittaja on lähtökohtaisesti ollut niin kiinnostunut kirjasta että on lukenut sen ja vielä jaksanut jakaa ajatuksensa toisten kanssa. Jos kirjoittaja vielä tämän lisäksi pitää lukukokemustaan hyvänä ja tärkeänä, lukijan motivaatio tarttua kirjaan kasvaa entisestään. Myös negatiivisista arvioista on hyötyä lukijalle, sillä ne auttavat päättämään, onko kyseinen kirja häntä varten tai pitäisikö sitä siirtää lukulistalla johonkin suuntaan.

2. Kirjablogit välittävät tietoa. En pysty edes laskemaan, kuinka monta kirjaa olen löytänyt kirjablogien ansiosta. Sadat ja taas sadat kirjat ovat herättäneet mielenkiintoni ja päätyneet lukulistalle blogien lukemisen jälkeen. Erityisesti englanninkielisen blogimaailman löydettyäni ymmärsin, kuinka valtava määrä kirjallisuutta maailmassa onkaan ja kuinka pieni osa siitä päätyy esimerkiksi suomentajan pöydälle. Lukemalla vielä toistaiseksi suomentamattomia teoksia ja bloggaamalla niistä bloggaaja sekä kasvattaa kirjallisuudentuntemustaan että nostaa uutta kirjallisuutta lukijoiden ja kustantajien silmien eteen. Sama pätee sellaisten teosten kohdalla, joita ei löydy kirjakauppojen tai kirjastojen hyllyiltä; mitä useampi ihminen ilmaisee olevansa kiinnostunut tällaisista kirjoista, sitä todennäköisempää on, että ne jonain päivänä saavat ansaitsemansa paikan laajassa levityksessä.

3. Kirjablogit pitävät kirjallisuuskeskutelua yllä. Blogit ovat ihanteellinen kanava jakaa ajatuksia ja keskustella kirjallisuuden eri osa-alueista. Koska ne ovat julkisia, kuka tahansa voi päästä niihin käsiksi ja lisätä halutessaan oman näkökulmansa aiheeseen. Kirjablogien olemassaolo myös muistuttaa muuta maailmaa siitä, että kirjallisuus kiinnostaa - että sillä on merkitystä ja vaikutusta ihmisten elämässä. Että kirjallisuus on hieno osa kulttuuria, jota ei pidä väheksyä.

4. Bloggaajat muodostavat yhteisön, jolla on yhteinen intohimo. Kirjablogien kautta on mahdollista löytää samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa vuoroin hehkuttaa ja vuoroin tuskailla kirjallisuuden maailmaa. Lukijat kohtaavat toisiaan blogeissa jatkuvasti ja saattavat innostua bloggaamisesta itsekin. Kaiken kaikkiaan on erittäin virkistävää kommunikoida ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät, miksi melkein itket kun joku lempihahmosi kuolee, kuinka on mahdollistia upputoutua johonkin maailmaan niin ettei seuraavan kirjan aloittamisesta tule päiväkausiin mitään ja miksi olet vähällä revetä liitoksistasi kun pitelet uusinta aarrettasi käsissäsi.

5. Kirjablogit reagoivat usein nopeammin kuin muu maailma. Jos haluaa selvittää, mikä on juuri nyt tapetilla kirjallisuuden kentällä, vastaus löytyy usein kirjablogeista. Vaikka bloggaajat eivät edusta kaikkia lukijoita, he ovat yksi taho joka puhuu siitä, mikä on in ja ilmaisevat innostuksensa avoimesti ja innokkaasti. Jos sama kirja tai kirjasarja vilahtelee suunnilleen jokaisessa blogissa jonka löydät, on selvää että tämä kohde on erottunut joukosta. Toisaalta blogeista voi löytää niitä teoksia, jotka ovat vasta matkalla kuuluisuuteen - niitä tulevaisuuden ilmiöitä, joihin bloggaajat ovat tutustuneet ja kenties kiintyneet jo vuosia ennen kuin esimerkiksi suomalaiset kustannusyhtiöt inahtavatkaan kirjan olemassaolosta.

* * *

Nämä esimerkit ovat vain murto-osa niistä mahdollisuuksista, joita kirjabloggaajilla on. Ihmisellä on taipumus vähätellä itseään ja aliarvoida omaa merkitystään, mikä näkyy myös blogimaailmassa. Kirjoitin tämän tekstin herätellekseni bloggaajia ajattelemaan asiaa toisesta näkökulmasta. Sinulla, kollegani, on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä kirjallisuudelle kuuluu. Sinulla on kanava ja keinot edistää toimintaa, jonka toivot lisääntyvän ja ehkäistä sitä, mistä et pidä. Ota persoonallisuutesi ja kykysi käyttöön! Sanoillasi on enemmän merkitystä kuin tiedätkään.

Tämä on viesti myös kaikille innokkaille lukijoille, jotka eivät blogia omista. Jos olet joskus harkinnut blogin perustamista, mieti asiaa uudelleen. Olisiko nyt sinun vuorosi astua bloggaajien joukkoon? Ja vaikka et bloggaamisesta innostuisikaan, voit käyttää muita keinoja ajatustesi jakamiseen. Kun luet hyvän kirjan, kerro siitä toisille. Kun luet hyvän arvion, kerro se bloggaajalle. Mitä enemmän ajatuksia jaamme toistemme kanssa, sitä suurempi ilo hyöty keskustelusta on. 

Minkälaisia ajatuksia sinulla on kirjablogien merkityksestä?

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Shatter me - Tahereh Mafi

Juliette on ollut vankina 264 päivää. Näiden päivien aikana hän ei ole nähnyt päivänvaloa eikä poistunut sellistään kertaakaan. Hänelle ei ole suotu minkäänlaista sosiaalista kontaktia. Hänet on eristetty ympäröivästä todellisuudesta, koska maailman silmissä hän on hirviö. Julietten kosketus tappaa, eikä kukaan tiedä miksi. Kun kaikki tutkimukset osoittautuvat hyödyttömiksi, yhteiskunta alkaa pitää häntä luonnonoikkuna, joka on paras työntää syrjään, pois silmistä ja tietoisuudesta. Juliette jää yksin, eikä tälle yksinäisyydelle ole näkyvissä loppua.

Tilanne kuitenkin muuttuu täysin, kun Warner, maailmaa hallitsevan sotilaallisen organisaation johtaja ilmoittaa haluvansa Julietten joukkoihinsa. Warner on lumoutunut Julietten kyvystä ja haluaa käyttää sitä oman valtansa kasvattamiseen. Hän tarjoaa Juliettelle ulospääsyä vankeudesta, mutta vapauden hinta on niin hirveä, ettei Juliette halua ottaa sitä vastaan.

Julietten täytyy tehdä valinta: hän voi olla toisen ihmisen ase tai soturi omassa taistelussaan vääryyttä vastaan. Mutta miten hän pääsee irti Warnerin otteesta?

* * *

Shatter Me on hätkähdyttävä trilogian avaus. Aloitin sen lukemisen reilusti viime vuoden puolella, mutta silloin en päässyt alkua pidemmälle. Julietten kärsimys välittyi ensimmäisiltä sivuilta lähtien niin voimakkaasti, että se lamaannutti minut. Hänen elämäntilanteensa epäoikeudenmukaisuus ja julmuus tulivat emotionaalisesti niin lähelle, että en yksinkertaisesti kestänyt lukea enempää. Olin hämmentynyt. Vaikka eläydynkin voimakkaasti lukemaani, aivan näin rajua reaktiota en muista kokeeneeni vuosiin - en ehkä koskaan näin puhtaana. Jätin kirjan sivuun ja odotin, että olisin valmis lukemaan sen.

Uuden tammikuun saavuttua päätin, että on aika ottaa selvää, mitä Juliettelle tapahtuu ja miksi olin tullut sillä tavalla henkisesti taklatuksi. Avasin kirjan uudelleen ja upposin syvälle sen sisälle, tällä kertaa ilman vaikeuksia. Shatter Me täytti minut ja mieleni täydellisesti lukemisen ajaksi sekä tunteilla että uusilla pohdiskelun aiheilla. Tälläkin hetkellä mielessäni on niin paljon mainitsemisen arvoisia asioita, että tiedän ainakin kolmasosan putoavan tekstistä pois. Niitä ei vain saa sanoiksi tällaisessa tekstissä.

Yksi Shatter Men vaikuttavimmista osista on sen kieli. Mafin kirjoitustyyli poikkeaa radikaalisti itse asiassa kaikesta aikasemmin lukemastani. Tekstissä on runsaasti tunteita tiivistäviä kielikuvia, joiden kaltaisia en ole ennen kohdannut. Ne ovat toisaalta hyvin konkreettisia, toisaalta abstrakteja. Yhtä kaikki niissä on jotakin hyvin runnollista ja soljuvaa ja traagista. Osa lauseista on viivattu yli; Juliette ikään kuin korjaa itseään jatkuvasti ja yrittää ajaa tietyt ajatukset pois mielestään. Romaani on kirjoitettu Julietten näkökulmasta yksikön ensimmäisessä persoonassa, mikä vahvistaa näiden lauseiden vaikutusta. Juliette kieltää itseltään tietyt ajatukset, koska ne ovat liian massiivisia, liian merkittviä, liian voimakkaita hänen kannettavakseen. Jotkut ajatukset ovat kiellettyjä, toiset kauhistuttavan surullisia ja loput raadollisen realistisia. Juliette kokee syvää kärsimystä, ja tuo kärsimys on läsnä romaanin kielessä erottamattomana.

Lisäki romaanissa hätkähdyttää maailma, jota tällä ainutlaatuisella kielellä kuvataan. Julietten vankilan ulkopuolella maailma on kuihtunut. Sää on muuttunut peruuttamattomasti ja kaikki meidän maailmamme tuntemat itsestäänselvyydet ovat muuttuneet ylellisyydeksi. Kaduilla ei ole enää turvaa eikä vapautta, lapsilla ei olen vanhempia eikä maailmassa ole järjestystä. The Reestablisment on suurimmaksi osaksi sotilaallinen järjestö, joka on luvannut palauttaa rauhan. Mitä pidemmälle tarinassa edetään sitä selvemmäksi käy, että organisaatiolla on runsaasti omia päämääriä, joilla ei ole mitään tekemistä suurten massojen auttamisen kanssa. Toivon todella, että maailma ei koskaan muutu sellaiseksi kuin se tässä tarinassa on tullut.

Kirjailijan henkilökuvauksessakin on voimaa. Warner on nuori poika, joka kantaa vastuuta Reestablishmentin toiminnasta ja pyrkii suorastaan pakkomielteisesti käännyttämään Julietten puolelleen. Mafi piirtää Warnerin epävakaan ja kieroutuneen persoonallisuuden todella taitavasti ja yksityiskohtaisesti, joten vastenmielisyyden kokemiselta ei voi välttyä. Paljon jää kuitenkin verhon taakse, mikä lisää mielenkiintoa. Kuka Warner aivan pohjimmiltaan on ja mitä hän itse asiassa Juliettesta haluaa? Miten hänestä on kasvanut juuri tällainen, häikäilemätön ja hurja nuori mies, joka on sokea oikeastaan kaikelle muulle paitsi itselleen?

Warnerin täydelliseksi vastakohdaksi asettuu Adam, nuori sotilas joka haluaa pelastaa sekä Julietten että itsensä Warnerin hulluudelta. Hän kohtaa Julietten erikoisissa olosuhteissa, mutta koska hän on ainoa ihminen, joka on todella tehnyt niin - kohdannut Julietten sielun - hänestä tulee Julietten kallio. Adamin luonteessa on samankaltaista syvää moraalitajua kuin Juliettella, mutta hän on ennen kaikkea vakaa, vahva ja päämäärätietoinen. Hän näkee Julietten sisälle siihen osaan, joka on aikoja sitten kadonnut Juliettelta itseltään: siihen ihmiseen, joka Juliettesta voi tulla, jos hän ryhtyy tosissaan taistelemaan elämän asettamia kahleita vastaan. En pysty hienoimmillakaan sanoilla selittämään, millä tavalla heidän suhteensa etenee ja kuinka kauniita sävyjä siinä on. Kuinka voimakkaita tunteita he kokevat toistensa läsnäollessa, kuinka hengästyttävän kauniita hetkiä heillä on. Pidätin ihan oikeasti hengitystäni tiettyjä kohtia lukiessani. Esimerkiksi se, millä tavalla yhden kosketuksen merkitys avautuu tällaisessa kontekstissa on todella vaikuttavaa.

Kaikkein eniten koskettaa kuitenkin Juliette itse. Hän on herkkä persoona, joka haluaisi syleillä koko maailmaa sekä käsillään että sydämellään. Hänessä on valtavasti lämpöä ja viatonta halua auttaa toisia. Hänen mielensisäistä maailmaansa hallittsevat epävarmuus ja tappavan kyvyn synnyttämä itseinho. Juliette haluaisi epätoivoisesti tehdä jotakin elämänsä ja maailman eteen, mutta ei näe mssään mahdollisuutta siihen. Hän on kauhuissaan omien käsiensä voimasta ja pelkää, ettei voi koskaan luoda kestäviä ihmissuhteita. Hänen pelkonsa on varsin ymmärrettävä, sillä hän on joutunut jo näkemään kosketuksensa seuraukset. Nuo muistot piinaavat Juliettea herkeämättä ja tekevät hänestä hirvittävän hauraan. Menee pitkään ennen kuin hän alkaa uskoa parempaan tulevaisuuteen ja siihen, että hänen kyvyllään voi olla muukin kuin tuhoava tarkoitus. Että elämä voi vielä muuttua hyväksi, onnelliseksi. Sydämeni särkyi tuhanneksi palaseksi Julietten tuskan vuoksi. Sen suunnattoman vääryyden vuoksi, jota hän on joutunut elämänsä aikana kokemaan. Kuinka kovasti toivonkaan, että tilanne on trilogian lopussa parempi. Paljon parempi.

Ainoat puutteet tai viat, jotka jäivät kaivelemaan ovat häviävän pieniä kaiken hyvän rinnalla. Juonellisesti Shatter Me on alusta lähtien oikein hyvä. Ainoastaan alkupuolella keskitytään ehkä hiukan liikaa Julietten vaikeisiin tunteisiin tapahtumien varsinaisen edistämisen sijaan. Mutta sitten, kun tapahtumvat käynnistyvät, ne vyöryvät eteenpäin kuin luotijuna. Toinen pieni ongelma liittyy uskottavuuteen. Kukaan, joka ei ole ikinä elämässään käsitellyt tuliasetta ei voi suhtautua aseisiin niin luontevasti kuin tässä annetaan ymmärtää. Puhumattakaan siitä että Julietten kaltainen vähäisen ravinnon heikentämä, pelokas teini-ikäinen tyttö pystyy ampumaan niin nopeasti niin hyvin, että saa toivottua tulosta aikaiseksi. Mutta tämä on vain pieni tekninen yksityiskohta, jolla ei ole sen syvempää merkitystä. Temaattisella tasolla Shatter Me on todella korkeatasoinen young adult -romaani, joka nimensä mukaisesti murskaa lukijan sydämen. Se valloittaa, murskaa ja lopuksi kokoaa osittain uudelleeen. Suosittelen ottamaan tästä omin silmin selvää, kokemaan sen itse - ja varautumaan syvään emotionaaliseen kaaokseen.

4,5/5

maanantai 8. helmikuuta 2016

Viiden kirjan haaste

Todella vaiheessa -blogin Reta ja Tarinoiden syvyyksien Nina heittivät minulle facebookissakin tutuksi tulleen viiden kirjan haasteen. Homman nimi on yksinkertainen: esittele viisi kategorioihin sopivaa kirjaa.


1. Kirja jota luen tällä hetkellä

  • Triptyykki - Karin Slaughter -> ihan huippu rikosromaani!
  • Beautiful Darkness - Kami Garcia & Margaret Stohl -> rakastan tämän kirjan tunnelmallisuutta. Aivan upeaa. 
  • Secret of Ella and Micha - Jessica Sorensen -> new adult -romantiikkaa, joka on kuitenkin paljon muutakin. Kahden nuoren ihmisen kamppailua vaikeuksia vastaan, aikuiseksi kasvamista, oman persoonan kohtaamista sellaisena kuin se on... Tässä on paljon hienoja juttuja.
  • Heir of fire - Sarah J. Maas -> Throne of glass -sarjan kolmas osa, jonka lukemiseen haluaisin uppoutua mutta jonka pariin en meinaa millään ehtiä. Jospa tällä viikolla muuttaisin vähän kurssia. 
.... ja liuta muita teoksia, jotka ovat tällä hetkellä tauolla. 


2. Kirja jota rakastit lapsena

  • Mystery Club -sarja
  • Replica-sarja
  • R.L. Stinen tuotanto
... Onhan näitä!

3. Kirja, joka jäi kesken
  • World War Z - Max Brooks
Jätän todella harvoin kirjoja kesken sen takia, että ne eivät kiinnostaisi minua tai lukukokemus turhauttaisi minua liikaa. Sielua kirpaisee aina kun joudun tekemään niin. Tällä kertaa Brooksin teos joutui kesken jätettyjen joukkoon ihan vain koska se ei pitänyt minua otteessaan juuri alkua pidemmälle. Aihe on mielenkiintoinen, mutta toteutus ei onnistu herättämään sitä emotionaalista vetoa, jota minä olisin halunnut kokea.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen

  • Viattomien veljeskunta - Jean Christophe Grange
  • Pimeyden enkeli - Dean Koontz
  • Tuhat loistavaa aurinkoa - Khaled Hosseini
  • Crown of Midnight - Sarah J. Maas
  • Nälkäpeli-trilogia
  • Divergent-trilogia
  • Ole luonani aina - Kazuo Ishiguro
Tähänkin kohtaan voisin listata useita kymmeniä kirjoja, mutta nämä tulivat ensimmäisenä mieleen kun ajattelin blogiaikana lukemiani kirjoja nimenomaan tästä näkökulmasta. 

5. Kirja, johon palaat aina uudelleen
  • Potterit, tietenkin <3
  • Tuulen varjo - Carlos Ruiz Zaf'ón
Muitakin varmaan olisi, mutta pysytään nyt näissä. Tänä vuonna minun on tarkoitus palata useamman suosikkikirjailjan tuotannon pariin, jotta niistä jää jälki tänne blogiinkin. Useimpia kyseisistä kirjoista/sarjoista en ole lukenut vuosiin, joten kiinnostus niitä kohtaan on kasvanut. 

Olen nähnyt tämän haasteen niin monessa blogissa, etten uskalla haastaa ketään. Jos haaste kiinnostaa, tartu siihen omalla luvalla! ;)

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Gardens of the moon - Steven Erikson

Tästä kuvasta tuli jostain syystä 
huonolaatuinen. No, ei ole
itse painoksenkaan
kunnossa kehumista
kaiken sen kuljettelun
jälkeen...
En ole aikoihin lukenut kirjaa, josta olisi yhtä vaikea kirjoittaa arvio kuin tästä. Gardens of the moon osoittautui viime vuonna todelliseksi haasteeksi valtavan runsaan sisältönsä vuoksi. Henkilöitä on valtavasti, tapahtumia vielä enemmän ja tärkeitä yksityiskohtia mereksi asti. Lukeminen kesti pidempään kuin olisin ikinä osannut odottaa, mutta kun lopulta pääsin tarinaan kiinni, se imaisi sisäänsä ja hämmästytti kerta toisensa jälkeen. Juonesta tuntuu olevan mahdotonta saada aikaiseksi järkevää kuvausta, mutta aion silti yrittää. Tämä kirja ansaitsee sen.

Tapahtumat sijoittuvat Malazanin imperiumiin, joka elää totaalisen kaaoksen vallassa. Sota, kansojen väliset erimielisyydet ja jatkuvat levottomuudet ovat rikkoneet imperiumin tasapainon, eikä kuohunnalle näy loppua. Keisarinna Laseen tavoittelee nyt Darujhistania, viimeistä kaupunkia, joka on vapaa hänen vallastaan. Kaupungin asukkaat aikovat kuitenkin taistella viimeiseen asti kotinsa ja kulttuurinsa puolesta. Taisteluun sotkeutuu lopulta sekalainen joukko henkilöitä: velhoja, noitia, salamurhaajia, yksi alkemisti, yksi nuori varas, ryhmä sotilaita ja erään pelätyn ja ihaillun paranormaalin kansan johtaja. Eikä pidä tietenkään unohtaa jumalien kaltaisia olentoja, jotka pitävät imperiumia silmällä omista rinnakkaisista ulottuvuuksistaan käsin. Kesti kauan ennen kuin kävi selväksi, millä tavalla kaikki nämä henkilöt ovat osallisia viimeisen vapaan kaupungin kohtaloon, mutta loppujen lopuksi Erikson sitoo tapahtumat ja juonikuviot yhteen hienosti. En vieläkään ymmärrä, miten hän on pystynyt pitämään kaikki langat käsissään kirjoittaessaan tätä kirjaa. Maailma on laaja kertaa 100, monimuotoinen kertaa 1000. 

Niin kuin arvata saattaa, romaanissa seurataan useita juonikaaria. Joukossa on sekä useita yksilön kehitystä käsitteleviä sivujuonia että esimerkiksi ystävysten ja perheenjäsenten suhteiden kiemuroita. Erikson käsittelee henkilöiden kautta muunmuassa petosta, uskollisuutta, mielen häiriintymistä, suuruudenhulluutta, kostoa ja monia eettisiä kysymyksiä. Kirjailija ei ole luonut yhtä päähenkilöä vaan laajan joukon erilaisia, merkittäviä henkilöitä jotka ajautuvat montien mutkien kautta samaan taisteluun mielekkään elämän ja totuuden puolesta. Heitä yhdistää jonkinlainen lainsuojtattomuus tai yhteiskunnan marginaaliryhmiin kuuluminen, mutta muuten ketään heistä ei oikeastaan voi verrata toiseen. Romaanin lähestymistapa on poikkeuksellinen myös siinä, että lukija paiskataan sodan kaaoksen keskelle fantasiamaailmaan, joka sisältää runsaasti ennestään tuntemattomia elementtejä. Lukijalle ei selosteta maailman historiaa tai sääntöjä vaan ne hahmottuvat tarinan mukana, pala palalta, välillä jopa huomaamatta. Varsinaista fantasiakirjallisuudelle tavanomaista pohjustusta ei rakenneta vaan epäselvät asiat selviävät kun selviävät, täysin omaan tahtiinsa kaiken muun sivussa. Tästä huolimatta tekstissä vilisee niin paljon yksityiskohtia, että en usko muistavani enää lähellekään kaikkea tärkeää.

Myös taikuus painii Eriksonin esikoisromaanissa omassa sarjassaan. Luulen, että paras tapa selvittää, miten se toimii, on lukea kirja itse. Olen kuluttanut tunnin toisensa jälkeen sen pohtimiseen ja pyöritettelmiseen edestakaisin. Olen ymmärtänyt ainakin sen verran, että jokaisella taikuuden käyttäjällä on oma 'warren', eräänlainen tila, käytävä tai suoni, jonka kautta/sisällä he käyttävät voimiaan. Tämä portti tai suoni tai miksi ikinä tätä ominaisuutta kutsutaankaan, täytyy ensin avata ennen kuin taikuus virtaa henkilöstä ulospäin ja on tämän käytettävissä. Näiden käytävien avulla on myös mahdollista matkustaa eri ulottuvuuksien välillä siirtymättä fyysisesti 'maallisesta' maailmasta mihinkään. Taikuuden mahdollisuuksien ja vaikutuksien kuvaukset ovat näyttäviä ja usein hengästyttäviä, sillä ne vaativat valtavasti keskittymistä. En edes yritä selittää, mitä kaikkea muuta tämän systeemin ympärille kiertyy; se on yksinkertaisesti liian monimutkaista tässä yhteydessä kuvailtavaksi. En edes usko ymmärtäväni tässä vaiheessa murto-osaa enempää. Sarja jatkuu vielä yhdeksän mielettömän pitkän osan (pisin on muistaakseni lähes 1300-sivuinen) verran, ja on selvää, että tämä ensimmäinen romaani vasta raapaisee maailman pintaa. 

Gardens of the moon on haastava kirja myös kielen tasolla. Jouduin tarttumaan sitä lukiessa sanakirjaan useammin kuin aikaisemmin lukemieni englanninkielisten romaanien kohdalla yhteensä. Kirjailija on kanadalainen, mikä voisi osittain selittää tuntemattomien sanojen määrää. Mutta vielä enemmän on kyse kuvailevan, ajoittain jopa runollisen kielen yhdistymisestä vaihteleviin lauserakenteiin. Eriksonin tyylissä on epäilemättä jotain omaa, jotain erilaista ja uutta.

Minulla oli ainoastaan yksi todellinen ongelma tämän teoksen kanssa. Se on aluksi melko sekava, sillä tapahtumapaikat ja näkökulmat vaihtuvat tiuhaan. Ihan aina en ollut varma, mitä oikein tapahtuu ja kenen näkökulmasta ja liikutaanko nykyhetkessä vai menneisyydessä. Tämän sekavuuden ei kuitenkaan kannata antaa häiritä liikaa, sillä kun se loppuu, lukukokemus muuttuu huomattavasti paremmaksi ja tarjoaa todella paljon monenlaisille lukijoille. Suosittelen tämän sarjan lukemista erityisesti eeppisen fantasian faneille, jotka haluavat lukea jotain erittäin kunnianhimoista, vielä eeppisempää ja melkein loputonta. Kannattaa antaa Malazanille mahdollisuus, mutta jos fantasia on vieras genre, ei kannata missään tapauksessa aloittaa tästä. Jos kokenut fantasian lukija menee päästään pyörälle, niin ummikolla ei varmaan kestäisi ruuvit paikallaan lainkaan.

4/5

maanantai 1. helmikuuta 2016

Luettavaa ja blogattavaa(2/2016): Uusia sarjoja ja jatko-osia

Annan otsikon puhua puolestaan. Helmikuun lukulista tärkeimmästä hiukan vähemmnän tärkeään, bitte schön:
  1. Beautiful Chaos - Kami Garcia & Margaret Stohl
  2. Uusikuu - Stephenie Meyer (uudelleen)
  3. Ruumiin todistus - Patricia Cornwell
  4. The Mime Order - Samantha Shannon
  5. The Dream Thieves - Maggie Stiefvater
  6. Fallen - Lauren Kate
  7. Cinder - Marissa Meyer
  8. Muukalainen - Diana Gabaldon
  9. Kapina laivalla - John Boyne
  10. Hypnotisoija - Lars Kepler (uudelleen)
Lukupiirissä: The Fault in our stars - John Green

Lukemisen tavoite helmikuussa: lukea kolme jatko-osaa ja yksi aloitusosa + The Secret of Ella and Micha viimeiselle sivulle. Muita keskeneräisiä luen eteenpäin aina kun tärkeämmiltä kirjoilta ehdin.

Tekstien osalta suunnittelin tällaisia:

  1. Gardens of the moon - Steven Erikson
  2. City of lost souls - Cassandra Clare
  3. A Shade of Vampire - Bella Forrest
  4. Beautiful Darkness - Kami Garcia & Margaret Stohl 
  5. Last sacrifice - Richelle Mead 
  6. Shatter me - Tahereh Mafi
  7. Pohdintaa jostakin bloggaamisen osa-alueesta
  8. Koontipostaus kuun lopussa

Bloggaamisen tavoite: kirjoittaa ja ajastaa helmikuun tekstit hyvissä ajoin. Opintojen tahti kiristyy helmikuussa, minkä takia tein aika maltillisen listan postausten suhteen. Jos saan nämä kaikki kirjoitettua ja vieläpä ajoissa, niin olen todella tyytyväinen tahtiin. 

* * *

Hyvää helmikuuta! :) Onko teillä jotakin erityisiä ystävänpäivän suunnitelmia?