Sivut

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Miehet jotka vihaavat naisia - Stieg Larsson

Millennium-lehden taloustoimittaja Mikael "Kalle" Blomkvist tuomitaan kunnianloukkauksesta vankilaan, ja mahtava teollisuuspohatta Wenneströmin asianajajineen aikoo ajaa hänet puille paljaille.

Samaan aikaan Henrik Vanger, sukufirman entinen johtaja, haluaa selvyyden veljentyttärensä mystiseen katoamiseen. Palkkioksi Blomkvistille luvataan todisteet Wennerströmin rikoksista.

Apunaan nuori tietokonevelho Lisbeth Salander Blomkvist ajautuu yhä syvemmälle paitsi Vangerin perheen myös koko kansankodin sisällä vellovaa mustaa menneisyyttä.

(Minusta tuo viimeinen virke on vähän kummallinen, mutta kopioin sen kuitenkin sellaisenaan tuohon.)






Millennium-trilogian avaus teki minuun välittömän vaikutuksen. Se piti otteessaan alusta loppuun ja osoitti monta olennaista asiaa ihmisyydestä. Vielä pitkään lukemisen jälkeenkin se herättää ajatuksia ja voimakkaita tunteita.

Larssonin henkilökuvaus on voimakasta ja vaikuttavaa. Hän porautuu syvälle henkilöidensä mielenliikkeisiin ja esittelee vähitellen tapahtumia, joiden mukana henkilöiden elämä on muodostunut sellaiseksi kuin se romaanien alkaessa on. Kirjailija ei pelkää esitellä henkilöidensä nurjia puolia hyvien rinnalla, mikä lisää henkilöihin psykologisia ulottovuuksia. 

Mikael sai minut useamman kerran hämmennyksiiin. Hän tekee työtään tosissaan ja antaumuksella, mikä herättää kunnioitusta ja ihailua. Toisaalta hänen elämäntapansa aiheuttavat joiltain osin ihmetystä, minkä takia jouduin haasteen eteen. Minun piti selvittää, olinko valmis hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on ja pitämään hänestä, vaikka en aina ymmärtänytkään häntä. Kävin saman prosessin monen muunkin henkilön kohdalla, mikä oli virkistävää. Larsson pakotti minut pohtimaan omaa moraalitajuani ja miettimään, minkälaiset virheet painavat vaa'assa enemmän. Uskon, että muutkin lukijat ovat miettineet samantapaisia asioita.

Kummallisuudestaan huolimatta Lisbeth on yksi lempihenkilöistäni tässä romaanissa. Hänen kykynsä herättävät pelonsekaista kunnioitusta ja hänen piinkova asenteensa on kerta kaikkiaan kiehtova. Tunnen myös myöntätuntoa häntä kohtaan, mikä saa minut yhä toivomaan, että hän uskaltaisi päästää jonkun lähelleen ja paljastaa kipeimmät salaisuutensa. Lisbeth on elämän kovettama, mutta jollain omituisella tavalla hyvin oikeudentajuinen. Hän tuo romaanin tarinaan särmää.

Mitä pahuuteen tulee, sen monimuotoisuus tulee esiin monissa henkilöissä hyvin puhtaana ja taitavasti kuvattuna. Laimeudesta ei voi puhua tämän teoksen yhteydessä. Larsson todella osaa asiansa; hän osaa kuljettaa lukijan samalle tasolle henkilöidensä kanssa.

Romaanin juoni on yksinkertaisesti nerokas. Juonenkäänteet yllättävät jatkuvasti ja saavat odottamaan malttamattomana, mitä tapahtuu seuraavaksi. Huomasin olevani jatkuvasti hämmästynyt ja vaikuttunut. Monisäikeisen juonen seuraaminen vaatii keskittymistä, mutta ei ole kuitenkaan raskasta luettavaa. Sen ojentamat haasteet vain kiinnostavat minua. Teoksessa keskitytään mielestäni olennaisiin asioihin ja pysähdytään pitemmäksi aikaa oikeisiin kohtiin. Juuri tämä rauhallisen kerronnan ja jännityksen välinen tasapaino sai minut janoamaan lisää. Juonen syvyys puolestaan jätti jäljen, joka kulkee mukana pitkään.

Teemoiltaan Miehet jotka vihaavat naisia on rankka, usein jopa riipaiseva. Kevyestä romaanista ei todellakaan ole kysymys, minkä takia en antaisi teosta kovin nuoren lukijan käsiin. Kuitenkin tapa, jolla vaikeita teemoja kuten väkivaltaa, menetystä ja mielen järkkymistä kuvaillaan on niin syvä ja oivaltava, että suosittelen kaikkia jännityskirjallisuuden ystäviä lukemaan sen. Kieli on hiottua, voimakasta mutta ei ylitseampuvaa. Kaikki palaset ovat kohdallaan - tämä on kerta kaikkiaan hieno romaani.

5/5


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Tartuffe - Moliére

Tähän mennessä lukemistani näytelmistä tämä on ehdottomasti paras. Mies nimeltään Tartuffe (suomeksi teeskentelijä) esiintyy hurskaana, köyhänä miehenä päästäkseen varakkaan Orgonin taloon asumaan ja huijatakseen tämän omaisuuden itselleen. Tartuffe hurmaa Orgonin lähipiirin lähes kokonaan, minkä vuoksi vaaditaan useampi koominen tapahtumaketju, ennen kuin hänen viehävätysvoimansa alkaa rakoilla.

Näytelmiä on vaikeaa arvostella paljastamatta kaikkea niistä, mutta yritän kuitenkin sanoa jotakin.

Tartuffen huumori on toimivaa ja perustuu henkilöhahmojen tyypittelyyn. Tämä tyypittely vie näytelmältä myös uskottavuutta, sillä henkilöt eivät ole ristiriitaisia tai muutenkaan monimutkaisia vaan edustavat yhtä piirrettä, esimerkiksi tyhmyyttä, hyväuskoisuutta tai ylpeyttä. Kovin syvällistä yhteyttä henkilöihin ei siis saa. Minua kuitenkin ilahdutti kritiikki ja pilkka varakkaita kohtaan; tämä pilkka tuli esiin parhaiten siinä, että talon naispalvelija toimi koko ajan järjen äänenä ja sai todella jotakin aikaan.

Lukiessani ajattelin taas kerran, että näyttämöllä pääsisi käsiksi tämän teoksen ytimeen. Jotakin vain puuttuu, kun lukee esitettäväksi tarkoitettua tekstiä. Teksti jää etäiseksi, vaikka viihdyttääkin taitavasti.

Annan Tartuffelle 2,5/5 tähteä






keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lumoava kirous - Kami Garcia & Margaret Stohl

Lumoava kirous aloittaa neliosaisen fantasiasarjan tyylikkäästi ja kiinnostavasti. Päähenkilö Ethan asuu Gatlinissa, pienessä kaupungissa Yhdysvaltojen syvässä etelässä ja näkee salaperäisiä unia tytöstä, jota ei tunne. Kun hänen uniensa tyttö, Lena Duchannes. muuttaa Gatliniin ja paljastuu kaupungin erakon siskontytöksi, alkuasetelma on valmis.

Aloin pitää Ethanista ennen kuin olin ehtinyt ensimmäisen sivun loppuun. Hän ei ole teinipojan tusinamalli vaan näkee tytöissä muutakin kuin rinnat ja pepun. Hän lukee kirjoja salaa ja haaveilee muuttavansa lukion jälkeen mahdollisimman kauas ahdasmielisestä kotikaupungistaan. Ethanilla on myös huumorintajua ja ainutlaatuinen tapa ilmaista asioita - hänen äänensä kuuluu eheänä koko kirjan ajan. Alan arvostaa häntä entistä enemmän, kun hän puolustaa Lenaa ympäristöstä välittämättä. Sellaisia ihmisiä tarvittaisiin enemmän. Minusta oli myös piristävää lukea kirja, joka on kerrottu pojan näkökulmasta yksikön ensimmäisessä persoonassa. En edes muista, milloin sellainen kirja on viimeksi osunut kohdalle.

Lena herättää minussa yhtä aikaa myöntätuntoa että ihailua. Häntä kohdellaan todella kaltoin Gatlinissa, jossa ihmiset suhtautuvat epäluuloisesti kaikkeen uuteen ja varsinkin kaikkeen, jolla on jotain tekemistä Macon Ravenwoodin, erakon kanssa. Tästä huolimatta Lena yrittää pärjätä koulussa ja taistelee löytääkseen vastaukset elämänsä tärkeimpiin kysymyksiin. Pidän myös tavasta, jolla Lenan ympärillä leijuva salaperäisyys on rakennettu, koska se perustuu hänen loihtijan voimiinsa. Joissakin kohdissa en täysin ymmärrä Lenaa, mikä on vain positiivista ja uskottavaa. Tylsää olisi, jos henkilöt toimisivat aina niin kuin toivomme tai niin kuin toiset kirjan henkilöt toivovat.

Kiehtovaa mystiikkaa tarinaan tuo Macon, joka elää yksikseen suuressa Ravenwoodin kartanossa. Hän on niitä hahomoja, joiden ulkokuoren alla kuplii. Tämän kuplinnan seuraaminen oli viihdyttävää luettavaa. Samoin Amma, jonka tietämys taioista, henkiolennoista ja woodoosta tuo särmää ja jännitystä Lumoavan kirouksen tapahtumiin. Enempää en viitsi hänestä kirjoittaa, jotta en paljasta liikaa hänen merkityksestään juonen ja Ethanin elämän kannalta.

Kaiken kaikkiaan romaanin henkilöt ovat monipuolisia ja mielenkiintoisia. He herättävät tunteita, mikä on hyvä merkki. On kiinnostavaa nähdä, millä tavalla he kehittyvät sarjan seuraavissa osissa.

Mitä fantasian elementteihin tulee, ne ovat erilaisia ja goottilaisempia kuin monissa lukemissani fantasiakirjoissa. Lenan ja hänen sukulaistensa voimien ilmeneminen ja kehittyminen kytkeytyy heidän henkisiin ominaisuuksiinsa, ennen kaikkea siihen, ovatko he taipuvaisia hyvään vai pahaan. Toivon, että niiden potentiaalia käytetään vielä enemmän jatko-osissa.

Gatlin sopii hyvin tällaisen tarinan miljööksi. Minua ilahduttaa erityisesti se, että pikkukaupungin ihmisten toiminta selitetään perusteellisesti ja että sen lähtökohtia avataan monesta näkökulmasta. Gatlin on aidosti osa  juonta eikä pelkästään tapahtumapaikka. 

Minun on vaikeaa löytää asiaa, josta en olisi tässä kirjassa pitänyt. Se jotenkin vain kolahti ja toi vaihtelua viime vuosien lukukokemuksiin. Ainoastaan lopun olisi voinut kirjoittaa hieman rauhallisemmin, sillä se hyppää hiukan silmille muuten rauhallisen kerronnan keskellä.

4,5/5