Ensimmäinen ajatukseni tämän lukemisen jälkeen oli "Kelly, rakastan sinua!". Olin odottanut romaania kovasti kahdesta syystä: siksi, että sarjan ensimmäinen osa jäi raastavan jännittävään kohtaan ja siksi, että kyseessä on blogituttuni kirjoittama teos. Kelly ei todellakaan tuottanut pettymystä: Stalked by death sai minut pidättämään hengitystäni useita kertoja ja palasi säännöllisesti mieleeni vielä viikkoja lukemisen jälkeen. Katsotaan, saanko nyt kirjattua ylös sen herättämät ajatukset.
Romaani alkaa siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa, Touch of death, jäi. Suosittelen lukemaan arvostelun, jonka kirjoitin siitä, jotta ymmärrätte, mistä tässä postauksessa puhun.
Jodi on nyt vastuussa Ophien koulusta ja siitä, että Hades on tyytyväinen heidän toimintaansa. Tilanne on vaikea, sillä vain yksi Ophi on halukas liittymään Jodin ja hänen ystäviensä joukkoon: järjettömän komea ja itsevarma Chase, jonka läsnäolo uhkaa pilata Jodin ja Alexin suhteen. Jodi elää siis yhtä aikaa Hadesin painostuksen ja ihmissuhdesotkujen aiheuttaman hämmennyksen alla. Harvinaisen tukala tilanne.
Kirjailija kuvailee osuvasti Jodin ahdinkoa ja sen vaikutusta sekä häneen että hänen ystäviinsä. Jodin tunteet välittyvät tekstistä voimakkaina ja todellisina, jotenkin hyvin elämänmakuisina. Stressistään huolimatta hän huomioi Alexia ja osoittaa tälle rakkauttaan parhaansa mukaan. Jodi kasvaa romaanin aikana ja hyvä käsitykseni hänestä vahvistuu loppua kohden. Hänen äänensä kuuluu tässä teoksessa yhtä selkeästi kuin ensimmäisessä, ellei jopa selkeämmin. Hän joutuu tilanteisiin, jotka ovat varmasti jokaiselle tuttuja: joku tulee paikalle väärään aikaan, hän ei osaa ilmaista itseään niin kuin haluaisi, väärinkäsitykset seuraavat toisiaan... Elämä on oikeasti joskus sellaista. Oli myös mielenkiintoista saada lisää tietoa hänen voimistaan, jotka riistäytyvät käsistä ja alkavat toimia itsekseen.
Minua hämmästyttää, kuinka paljon Kelly pystyy kertomaan suhteellisen lyhyessä romaanissa. Stalked by death on erittäin toimintapainotteinen, mutta siitä huolimatta henkilöiden kehitys ei jää sivuosaaan. Alexista tulee esiin uusia puolia ja hänen roolinsa tapahtumien kulussa on suurempi. Hänen nuiva suhtautumisensa Chaseen on minusta luonnollista - suoraan sanoen pelkäsin, että hän menettää lopullisesti hermonsa ja jättää Jodin. Alex joutuu todella koville, mikä tuntui minusta pahalta. Olin monta kertaa vähällä itkeä hänen puolestaan.
Ja sitten Chase. Salaperäinen, ärsyttävä, liian hyvännäköinen Chase. Hänestä ei pitkään aikaan ottanut selvää, onko hän lintu vai kala - hän väittää välittävänsä Jodista, mutta hänen käytöksensä ei osoita sitä. Chase herätti minussa voimakkaita tunteita, jotka vaihtuivat hämmennyksestä raivoon. Kelly on tehnyt hyvää työtä hänen kanssaan, sillä hän muistuttaa siitä tosiasiasta, että sellaisia ihmisiä oikeasti on. Manipulatiivisuus ja vallanhimo eivät ole hyvä yhdistelmä, ja sen tämä teos saa tosiaankin tuntemaan.
Vaikka Jodi vaistoaa, ettei Chaseen voi luottaa, hänen on lähes mahdotonta päästä Chasesta irti, koska hänen verensä reagoi poikaan. Jodi ei voi hallita reaktioitaan ja niiden seurauksia kovasta yrittämisestä huolimatta. Kun Chase koskettaa häntä, hänestä tulee voimakkaampi kuin yhdestäkään Ophista aikaisemmin. Kaiken lisäksi tämä erikoinen veren kiehuminen tuntuu vastustamattoman hyvältä. Jodin tunteet ovat vähän ajan kuluttua täysin sekaisin: hän rakastaa Alexia, mutta Chase voisi auttaa häntä voittamaan Hadeksen, joka odottaa tilaisuutta tuhota Ophit. Hänen sisäinen kamppailunsa tuodaan esille yksinkertaisten ja realististen tapahtumien kautta. Sydämeni hakkasi koko ajan normaalia kovempaa, kun jännitin, mitä seuraavaksi tapahtuu - toisin sanoen, millaiseen vaaraan Jodi joutuu seuraavaksi. Hän muunmuassa herättää kuolleita tietämättään ja joutuu taistelemaan useita zombeja vastaan yhtä aikaa. Jo tämä on pelottavaa, mutta paljon pahempaa on tulossa.
Kellyllä on käsittämättömän hyvä ja nerokas mielikuvitus, joka loistaa juuri romaanin fantasiaelemmenteissä. En olisi osannut odottaa näin jännittävää, koskettavaa ja pelottavaa lopputulosta. Olin useampaan kertaan vakuuttunut, että tästä Jodi ei enää selviä. Juoni yllättää ja pitää otteessaan loppuun asti. Minun piti laskea kirja välillä käsistäni siksi, että oli pakko vetää henkeä. Tarina veti minut voimakkaasti sisäänsä.
Myös kieli on elävää ja hyvin sujuvaa. Kuvailua on sopivasti oikeassa kohdassa, ja Kelly osoittaa jälleen taitonsa sanoa paljon vain muutamalla sanalla. Hän osaa ajatella nuoren ihmisen tavoin aliarvioimatta lukijaa.
Viimeiseksi on mainittava romaanin loppu. Se on huikea ja yllätti ainakin minut. Olen iloinen, että sarjan viimeinen osa julkaistaan muutaman viikon sisällä, sillä palan halusta tietää, selviääkö Jodi irti Hadesin kynsistä ja mitä muille henkilöille tapahtuu. Luulen, että viimeistään trilogian loppu saa minut itkemään.
5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti