keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Post mortem - Patricia Cornwell

Julmat seksuaalimurhat valvottavat sekä siviilejä että poliiseja Virgininan Richmondissa. Murhaaja murtautuu uhrien makuuhuoneeseen ja kuristaa heidät hengiltä heidän omassa kodissaan. Oikeuspatologi Kay Scarpetta on nähnyt jo paljon, mutta näiden nuorten naisten kuolemat koskettavat häntä erityisen syvältä. Hän on päättänyt löytää syyllisen, vaikka se näyttää lähes mahdottomalta: ainoa kunnollinen johtolanka on tunnistamaton, hohtava aine, josta on jäänyt jälkiä uhrien iholle. Samaan aikaan Kayn täytyy taistella työtovereidensa epäilevää asennetta vastaan ja tasapainotella erikoisen sisarentyttärensä mielialojen välissä. Onnistuuko hän saamaan syyllisen kiinni ja säilyttämään ihmissuhteensa ehjinä samanaikaisesti?

* * *

Post Mortem on Patricia Cornwellin esikoisromaani, varsin vakuuttava sellainen. Tutkittavien tapausten vaikutus niiden ympärillä työskenteleviin ihmisiin on läsnä alusta lähtien, mutta pysyy tasapainossa juonellisen etenemisen kanssa. Yksi vaikuttava tekijä on se, että romaanin tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin DNA oli vielä uusi juttu ja erilaista teknologiaa oli käytettävistä huomattavasti vähemmän kuin nykyään. Nykyisillä välineillä tapaus ei varmasti olisi yhtä vaikeka ratkaista. Mitä pidemmälle tapahtumat etenevät, sitä tukalammaksi tilanne muuttuu ja ratkaisua saa jännittää viimeiseen asti. Cornwell on taitava kirjoittamaan mukaansatempaavia juonikuvioita, mikä varmasti selittää hänen teostensa valtavaa suosiota. Hän osaa kirjoittaa paljastukset ja juonenkäänteet juuri oikeisiin kohtiin ja pystyy yllättämään ja hätkähdyttämään useita kertoja. 

Myös romaanin henkilöt pitävät lukijaa tiukasti otteessaan. Kay on älykäs, empaattinen ja syvällisesti ajatteleva päähenkilö, ja ammatin jälki näkyy hänessä vahvasti. Lukija saa nopeasti otteen hänen sinnikkyydestään ja vilpittömästä halustaan tuoda oikeutta rikoksen uhreille ja heidän läheisilleen. Ammatin mukana tulleet kokemukset näkyvät myös Pete Marinossa, konkarietsivässä, jonka kanssa Kaylla on vaikeuksia tulla toimeen. Marino on kyyninen persoona, elämänsä ja työnsä kovettama eikä pysty enää uskomaan todelliseen hyvyyteen. Vaikka Kay itsekään ei katso ihmisiä vaaleanpunaisten linssien läpi, hänellä riittää kuitenkin kärsivällisyyttä seurata todisteita ja nähdä omien tunteidensa taakse. Monet näkemyserot luovat Kayn ja Marinon välille syvän jännitteen. Myös muilla miehillä on vaikeuksia ottaa Kayta vakavasti, koska tämä on nainen. Voisin kuvitella, että 25 vuotta sitten (romaanin ilmestymisaikana) oikeuslääkäreissä ei ole ollut lähellekään niin paljon naisia kuin tänä päivänä, eivätkä he he varmasti ansainneet menestystään helposti. Kay ei kuitenkaan suostu alistumaan vaan tekee työtään ylpeänä ja sitkeästi. Tämäkös se vasta esimiehiä ärsyttääkin! Kuviota mutkistaa vielä Kayn 10-vuotias siskontytär Lucy, joka on mahdollisimman kaukana tavallisesta lapsesta. Lucy on huippuälykäs ja yhtä kyvykäs syvälliseen ajatteluun kuin kuka tahansa aikuinen, mutta hänen mielialansa ovat impulsiivisia. Lucy kärsii ailahtelevan äitinsä vastuuttomuudesta ha pelkää jatkuvasti tulevansa hylätyksi. Vaikka Lucy onkin tässä romaanissa vielä sivuroolissa, hänen erityisyytensä käy välittömästi selväksi,

Rikoksia käsitteleville romaaneille tyypillisesti Post mortem esittää ajatuksia pahuudesta ja murhaajien persoonallisuuksista. Romaanilla on kuitenkin muitakin ansioita. Kiitin huomiota erityisesti taitavasti rakennettuun, harkittuun kiusaamiseen, jonka kohteeksi Kay joutuu tapahtumien mutkistuessa. Kun johtolankoja ei tahdo löytyä millään ja murhat roikkuvat ratkaisemattomina, lehdistö ja viranomaiset ryhtyvät ahdistelemaan häntä kuin se olisi ainoa mahdollinen ratkaisu. Kiehuin välillä kiukusta lukiessani siitä kuinka paljon poliitiikka ja hyvän maineen säilyttäminen sotkevat poliisitutkintaa, Samalla minussa heräsi paljon ajatuksia ammattiylpeydestä, joka on varmasti jokaiselle ammatistaan pitävälle ihmiselle tuttu tunne. Kun tätä voimakasta halua tehdä työtä mahdollisimman hyvin jollain tavalla kyseenalaistetaan, se kirpaisee kovaa ja syvältä. On mielenkiintoista seurata, miten Kayn ammatillinen tilanne kehittyy ja millaisten vaiheiden kautta hän saavuttaa sen aseman, joka hänellä on sarjan loppupuolella. Joitakin asioita muistan hyvin, mutta tapahtumien järjestys on jo kadonnut mielestä.

Lopuksi vielä: jos kaipaat murhamysteerejä, jotka tarjoavat muutakin kuin jännitystä ja viihdettä, kokeile ihmeessä Cornwellia. Uskallan väittää, että et tule katumaan.

4/5

* Kategoriahaaste 1, kohta 27

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti