Sivut

perjantai 9. tammikuuta 2015

Valtaistuinpeli - George R.R. Martin

Vuosia kestänyt kesä on kääntymässä talveksi, kun lordi Eddard Stark vastaanottaa tiedon kuninkaan Kouran, Jon Arrynin kuolemasta. Äkillinen kuolema herättää Eddardissa surun lisäksi epäilyksen rikoksesta. Tilaisuus totuuden selvittämiseen tarjoutuu, kun kuningas Robert Baratheon pyytää Eddardia astumaan rinnalleen uutena kuninkaan Kourana. Vaikka Eddard ei kaipaa elämäänsä polittisia velvollisuuksia ja vaaroja, jotka tulevat viran mukana, hän ottaa työn vastaan ja matkustaa Kuninkaansatamaan tutkiakseen Arrynin kuolemaa. Pian hänelle käy selväksi, että valtakuntaa uhkaa huomattavasti kieroutuneempi ja vakavampi vaara kuin hän oli odottanut.

Samoihin aikoihin kaukana meren takana Daenerys Targaryen menee naimisiin kunnioitetun Dothrakiruhtinaan kanssa. Daeneryksen veli Viserys tavoittelee pakkomielteisesti Robert Baratheonin valtaistuinta, ja siskon avioliitto Khal Drogon kanssa on yksi tärkeimmistä kohtauksista näytelmässä, jonka hän on vallanhimoisessa mielessään kirjoittanut. Kun Targaryenien edustama uhka ja Seitsemän kuningaskunnan sisäiset ongelmat vähitellen lähestyvät toisiaan, Westerosin tulevaisuus muuttuu entistä epävarmemmaksi.


* * *

Miksi, voi miksi lykkäsin Tulen ja jään laulun aloittamista niin kauan? En ymmärrä. Onneksi yksi ystäväni havahdutti minut tästä kirjallisesta horroksesta ja suorastaan vaati, että luen Valtaistuinpelin niin pian kuin suinkin. Minä luin ja lumouduin.

Valtaistuinpeli on niin monia asioita yhtä aikaa, että yksi arvostelu tuntuu riittämättömältä kuvailemaan sitä. Se on tarina vallasta ja sen tavoittelusta, kokonaisten sukujen välisistä suhteista ja näiden suhteiden kehityksestä, erilaisten kulttuurien kohtaamisesta, velvollisuuksista, kunniasta, uskollisuudesta, pelon ja rohkeuden välisestä kamppailusta, valinnoista ja niiden laajoista vaikutuksista,  henkisestä kasvamisesta, sodasta ja yksinkertaisesti elämästä. Tulen ja jään laulun avaus on erityinen lukukokemus jo sisältönsä runsauden vuoksi, mutta suurimman vaikutuksen tekee syvyys, luova nerokkuus ja yksityiskohtaisuus, joilla Martin käsittelee kaikkia edellä mainittuja teemoja.

Martin kuljettaa rinnakkain useita toisiinsa kietoutuvia juonia ja tapahtumaketjuja, joista syntyy todella jännittävä ja koukuttava kokonaisuus. Yllättävät juonenkäänteet salpaavat hengen ja ajoittain repivät sydäntä syvältä, niin syvältä. Salaisuuksia ja taisteluja riittää. Sekä fyysisiä että henkisiä taisteluja. Välillä täytyy pysähtyä ihan vain tuijottamaan kirjan sivuja ja miettimään, mitä juuri äsken tapahtui. Juoni on nerokas oikeastaan kaikilla mahdollsilla tavoilla, ja uskon että meno vain paranee seuraavissa osissa. Tempo vaihtelee oikeissa kohdissa, Martin uskaltaa pysähtyä ja taas lähteä. Erittäin pätevää juonenkuljetusta.

Tapahtumien keskiössä ovat Starkit, jotka kohtaavat monenlaisia vaiheita suojellessaan rakkaitaan ja valtakunnan tasapainoa. Starkit ovat vahvoja ja vakavia pohjoisen asukkaita, joiden luonnetta määrittää sitkeys, kunniallisuus, lojaalisuus ja velvollisuudentunto. Kun Eddard astuu uuteen virkaansa, hän joutuu jättämään perheensä pohjoiseen lähestyvän talven ja heikentyneen poliittisen aseman armoille. Ihailen hänen järkkymätöntä rehellisyyttään, vaikka siitä ei aina ole apua hänelle itselleen. Robb, perheen esikoinen, ottaa isänsä paikan vastuunkantajana ja joutuu kasvamaan teini-ikäisestä pojasta mieheksi kohtuuttoman lyhyessä ajassa. Eddardin vaimo Catelyn tekee kaikkensa pysyäkseen vahvana ja pitääkseen perheensä turvassa, mikä vaatii häneltä sydäntäsärkevän vaikeita uhrauksia. On ilahduttavaa, että Martin ottaa mukaan myös lasten näkökulman. Lukija saa tutustua perheen tyttäriin, Sansaan ja Aryaan, joiden henkiset maailmat eivät voisi olla kauempana toisistaan. Sansa rakastaa kaikkea tyttömäistä ja tähtää rikkaaseen avioliittoon, seurapiirien loistoon ja kuuluisuuteen. Arya on kuin yksi pojista villeine harrastuksineen ja suorine puheineen. Hänet voisi kuvitella paremmin sotilaaksi kuin jalosukuiseksi ladyksi. Arya on ehkä kuriton, mutta hän näkee syvemmälle maailman lainalaisuuksiin kuin Sansa, jonka ruusuiset kuvitelmat hovielämästä vihlovat sisintä. Myös Jon, Eddardin avioliiton ulkopuolella syntynyt poika, saa kiivaan äänensä kuuluviin.

Starkien matkaa seuratessa vastaan tulevat myös rikkaat ja vaikutusvaltaiset Lannisterit, joista yksi on naimisissa kuninkaan kanssa. Tapahtumien edetessä lukijalle syntyy kattava kuva Lannisterien ja Starkien suhteen tilasta. Erilaiset arvomaailmat törmäävät useammin kuin kerran ja aiheuttavat jos jonkinlaisia raivostuttavia(kin) tilantenteita. On olemassa Lannistereiden aviollinen side kuninkaaseen, jolla puolestaan on paljon henkilökohtaisempi ja syvällisempi side Starkeihin... No, monimutkaista on, tämä ihmissuhdepeli. Henkilökohtaisemman ja syvemmän käsityksen Lannistereiden ideologiasta antaa Tyrion, kuningattaren toinen veli, jonka älykkäät sanat viiltävät kuin miekka ja jonka ajatuksenjuoksu on kerta kaikkiaan riemastuttavaa luettavaa. Tyrion on ehdottomaksi yksi lempihenkilöistäni tässä romaanissa.

Toinen pääjuoni seuraa Targaryenien nuoria jälkeläisiä, jotka ovat kasvaneet orpoina kaukana vanhoilta kotiseuduiltaan. Viserys on ylpeä, itsekeskeinen ja äärimmäisen katkeroitunut nuori mies, jonka tekoja ohjaa vain ajatus vallasta, jonka hänen sukunsa menetti edellisessä sodassa. Hän naittaa 14-vuotiaan siskonsa Khal Drogolle siinä toivossa, että tämä syvästi kunnioitettu ja pelätty Dothraki antaa sotilaansa Viserysin käyttöön sodassa, jonka hän aikoo käynnistää päästyään meren yli.

Daenerys puolestaan on veljensä vastakohta. Helläsydäminen, herkkä ja alussa alistettu Daenerys on voittanut ikuisen paikan minun sydämessäni. Hänen kasvunsa tytöstä naiseksi, hänen haurautensa kehittyminen lujuudeksi, taistelutahdoksi ja itsevarmuudeksi on ainutlaatuista luettavaa. Kun Daenerys ja Khal Drogo menevät naimisiin, heillä ei ole yhteistä kieltä, ei yhteistä kulttuuria, ei hitustakaan ulkoista samankaltaisuutta. Martin kuvaa uskottavasti ja älykkäästi näitä vaikeita lähtökohtia ja matkaa, jonka varrella he löytävät yhteyden toisiinsa ja oppivat rakastamaan ja kunnioittamaan toisiaan poikkeuksellisilla tavoilla. Aivan tällaisesta suhteesta en ole lukenut aikaisemmin.

Martininilla todella on taito luoda, kuvata ja kehittää mielenkiintoisia henkilöitä. Näkökulma vaihtuu tiuhaan, mikä avaa sekä henkilöihin itseensä että heidän maailmaansa näkökulmia, jotka jäisivät muuten tavoittamatta. Martin rakentaa jokaisesta henkilöstä toisista erottuvan persoonan turhia kiirehtimättä. Huomion arvoista on myös se, kuinka kokonaisia henkilöt ovat jo sarjan tässä vaiheessa henkilökohtaisine menneisyyksineen, ihmissuhteineen, iloineen ja suruineen. Jokaisen henkilön elämässä on läsnä jokin kysymys, ongelma tai asetelma, joka määrittää heitä ja jonka kautta he tulevat lähelle lukijaa jo silloin, kun kaikki on vasta alussa. Yksityiskohtia tulee vastaan niin runsaasti, että painaakseen ne kaikki mieleen täytyy teos lukea vähintään yhden kerran uudelleen. Tietenkään aivan jokaista matkan varrella mainittua henkilöä ei kuvailla juuria myöten, mutta kertaakaan ei tule sellaista oloa, että joku heistä olisi mukana turhaan. Oikeastaan nämä sivuun jäävät henkilöt tekevät Valtaistuinpelin maailmasta vain kokonaisemman, todellisemman.

Valtaisuinpelin maailma on myös aivan omaa luokkaansa. Sen erilaiset kulttuurit, kansat ja miljööt piirtyvät lukijan mieleen sekä visuaalisella että emotionaalisella tasolla. On metsiä, on kylmää ja hellettä, on sotilaita ja kunniaa, rikkaita ja köyhiä, meren rantoja, on linnoja ja majataloja, sivistystä ja periferiaa. On uskonto, on vakaumuksia. On Muuri, jota vartioivat miehet ovat sitoutuneet tehtäväänsä koko iäkseen ja joka erottaa ihmisten maailman villistä metsästä, ikivanhasta luonnosta jota yhtä pelätään, jonka voimien odotetaan palaavan milloin tahansa. Pidän siitä, että tapahtumia ei kaunistella: se, mikä romaanin maailmassa on vaikeaa, pysyy vaikeana, ja sitä mikä on aidosti hyvin, arvostetaan. Lukija tutustuu vaikutusvaltaisten sukujen lisäksi villeihin heimoihin, jotka elävät metsissä ja tietenkin dothrakeihin, ratsastajakansaan, jolla on aivan omat sääntönsä, tapansa ja arvonsa. Minun mieleeni jäi pyörimään erityisesti dothrakien kulttuuri, joka sekä kiehtoo että kauhistuttaa. Heidän maailmaansa kuuluu paljon ehdottomuutta ja raakuuttta, mutta myös äärimmäinen kunnioitus omiaan kohtaan. Ja kun sanon äärimmäinen, tarkoitan ÄÄRIMMÄINEN. Asiat, joita Khal Drogo tekee Daenerysin vuoksi, kuinka hän puhuttelee tätä, kuinka koko valtava yhteisö suhtautuu tähän jo Drogon rakkauden tähden, saati Daenerysin persoonan vuoksi... Oi. Niin luovaa. Niin erilaista. Niin yllätyksellistä. Dothrakit tuovat mukanaan uusia ajatuksia rakkaudesta ja uskollisuudesta, toden totta. Harvoin mikään lukemani saa aikaan kaksi niin vastakkaista ja silti yhtä voimakasta tunnetta: toisaalta kauhun ja hämmennyksen, tunteen että minä en ymmärrä. toisaalta tuntuu kuin jokin vetäisi minua lähemmäs jä lähemmäs, ja mitä syvemmälle katson, sitä enemmän arvostan sitä mitä näen. Ja tämän äskeisen voi ymmärtää vain lukemalla. Lukekaa siis!

Valtaistuinpeli on mielenkiintoinen fantasiaromaani myös siksi, että se ei nojaa pelkästään fantasian ominaisuuksiin, Se ei mässäile yliluonnollisilla voimilla tai olennoilla. Taikuus hiipii esiin vaivihkaa ja antaa vasta vihjeen omasta potentiaalistaan. Odotan suurella mielenkiinnolla, millaisen roolin taikuus saa sarjan edetessä.

Huh, mikä romaani. Olen kovin häkellyksissäni, kovin vaikuttunut. Valtaistuinpeli on tarjonnut jännitystä, pelkoa jopa, odotusta, onnea ja iloa, surua ja raivoa (myötätuntoista sellaista!), kyyneleitä, kymmeniä häikäistymisen hetkiä, upean uuden fantasiamaailman, useita henkilöitä joihin olen kiintynyt... Voisin jatkaa listaa pitkään, hyvin pitkään. Tämä tarina on antanut minulle valtavasti. Olen varma, että kirjoitan Tulen ja jään laulun osista vielä monta kertaa ja paneudun sen teemoihin syvemminkin. Esimerkiksi dothrakeista saisi varmasti hyvän keskustelun aikaiseksi.

Suosittelen kaikille fantasian lukijoille, eristyisesti niille jotka haluavat haastaa itseään ja saada sydämensä hakkaamaan hullun lailla. Ja vaikka ei fantasiaa runsaasti lukisikaan, tähän kirjaan kannattaa tarttua!

Arvosana: 5/5

Millaisia ajatuksia teillä muilla on Valtaistuinpelistä?

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että sait vihdoin alkuun miun lempparisarjani! Tiivistit arvostelussa sen olemuksen mainiosti :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Seuraava osa odottaa jo hyllyssä, jos vaikka ehtisin aloittaa sen pian! :) Ja kiitos, tätä arvostelua piti kirjoittaa monta kertaa ihan alusta alkaen uudestaan. Mukava kuulla että osui ytimeen! :)

      Poista
  2. Yritän aloittaa tämän kirjan tämän kuun loppuun mennessä, mutta kirjan hirvittävä paksuus pistää aina hikoiluttamaan jo ennen kuin sen edes hyllystä ottaa :D Tuntuu, että niin paksujen kirjojen aloittamiseen pitää olla oikea hetki, mutta kun sitä lähtee hakemaan niin aika vain kuluu eikä mitään saa aikaiseksi. Aloittaminen on vain niin ylivoimaista, mutta kun vauhtiin pääseen niin kirjan lukee lentämällä läpi. Suunnittelin, että yritän nuo keskeneräiset kirjat lukea tammi-helmikuun aika loppuun ja sitten vasta hillitysti aloitella uusia, Valtaistuinpeli ollen yksi niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tällaiset järkäleet herättävät sen verran suurta kunnioitusta että niihin ei uskalla tarttua milloin vain :D Tämä imaisee kyllä niin tehokkaasti mukaansa, että ei edes muista kuinka pitkää kirjaa on lukemassa. Niin mielettömän hyvä kirja. Huh. Kuninkaiden koitos odottaa hyllyssä sen näköisenä, että haluaisi tulla luetuksi :D Mutta vielä muutaman viikon yritän malttaa, jotta etenisin niissä kahdessa keskeneräisessä

      Poista