Sivut

perjantai 16. tammikuuta 2015

Kultahattu - F.Scott Fitzgerald


Jay Gatsby elää yhtä unelmaa varten. Tuo unelma on Daisy, nuoruudenrakkaus, jota Gatsby ei voi unohtaa. Onnen tiellä on kuitenkin voimia, joita hän ei kykene hallitsemaan: Daisyn avioliitto, sielua rajoittava pelko ja, myönsi hän sitä tai ei, aika.


* * *


Luin Kultahatun alunperin kirjoittaakseni siitä esseen modernistista ja postmodernismia käsittelevälle kurssille. Essee jäi kesken, mutta romaanin herättämät ajatukset säilyivät kirkkaina mielessä. Kultahattu on vaikuttava kuvaus 1920-luvun Amerikasta ja kuudesta ihmisestä, jotka etsivät paikkaansa maailmassa, joka on kadottanut mielekkyytensä.

Romaanin kertoja on Nick, vakava ja jollain tavalla ujokin nuori mies, joka muuttaa yksin New Yorkin Long Islandiin, Jay Gatsbyn naapuriin. Nickin elämä on hyvin tavallista ja melko yksinäistä, minkä vuoksi hänellä on aikaa kiinnittää huomiota salaperäiseen Gatsbyyn ja tämän ympärillä pyörivään hullunmyllyyn. Gatsby järjestää valtavassa, häikäisevässä kartanossaan suuria juhlia, joihin osallistuvat sekä kutsutut että kutsumattomat. Kukaan vieraista ei kuitenkaan koskaan tapaa häntä, kukaan ei tiedä, kuka hän oikein on eikä kenelläkään ole pääsyä hänen muuriensa sisäpuolelle. Kun Nick ja Gatsby tutustuvat toisiinsa, he ystävystyvät ja lähtevät yhdessä tielle, joka voi johtaa joko täydelliseen onneen tai kaiken tuhoavaan katastrofiin.

Nickin ajatusten kautta lukijalle pirtyy kuva niin Gatsbysta kuin romaani muista keskushenkilöistä: Daisysta, Tomista, Jordanista ja Myrtlestä. Kaikkia heitä yhdistää eksistentiaalinen ahdistus. He elävät aineellisessa yltäkylläisyydessä, joka ei tunne enää rajoja, mutta eivät kykene löytämään elämästään sitä, mitä he todella kaipaavat. Daisy on juuri sellainen kuin nimensäkin: vaalea, kaunis, herkkä ja hento kuin päivänkakkara. Hän on naimisissa varakkaan, maineikkaan ja harvinaisen itsekeskeisen Tomin kanssa, ja kevytmielisen, jopa heitukkamaisen ulkokuoren alla syvästi onneton. Hänellä olisi avaimet kaikkeen siihen, mitä hän nuorena tyttönä halusi: Gatsbyn sydämeen ja suureen rakkauteen. Häntä vaivaa eniten pelko, pelko siitä että kaikki on menetetty, maailmalla ei ole enää hänelle mitään annettavaa, ja vaikka hän löytäisikin jotain tavoittelemisen arvoista, hän voisi sitä lähestyessään menettää senkin vähän mitä hänellä on: rahansa, maineensa ja asemansa. Tomin ongelma hankalan luonteen lisäksi on se, ettei hän oikein tunnu tietävän, mitä hän elämältään haluaa. Hän on saavuttanut jo paljon, ehkä kaiken mitä saavutettavissa on, ja tämä tosiasia on nostanut pintaan katkeruutta, pessimismiä ja vihaa. Hän hakee lohtua Myrtleltä, joka on ripustautunut häneen paetakseen ankeaa köyhyyttä. Jordan on Daisyn ystävä, joka menestyneenä urheilijana saa osakseen paljon ihailua, mutta jonka sielua kukaan ei tunne eikä välitä ymmärtää.

Gatsby edustaa tämän antautumisen vastakohtaa. Hän on idealisti, haaveilija, joka työskentelee väsymättä unelmansa eteen ja uskoo siihen viimeiseen saakka. Hän uskoo parempaan huomiseen, yksilön voimaan ja suureen rakkauteen ajassa jossa millään ei ole väliä, vuosina joina kaikki on sallittua, koko elämä on yhtä loputonta viinanhuuruista showta. Gatsbyssa kiteytyy se, mihin koko Amerikka pyrki, ja häntä ympäröivissä sieluissa se, mihin Amerikka jäi jumiin. Fitzgerald kuvaa todella taitavasti ja sielukkaasti aikaa, jonka ytimessä hän itse eli. Hän tuo kokonaisen sukupolven kokemusmaailman melkein sadan vuoden päähän tutkittavaksi.

Kultahattu on erittäin harkitusti jäsennetty romaani. Kieli on elävää, osuvaa ja tyhjentävää, sanat jättävät lukijan tuijottamaan hölmistyneenä peräänsä ja tulevat uudelleen lähelle juuri kun vähiten odottaisi. Kaikki sen rakenteelliset ja sisällölliset piirteet tähtäävät samaan maaliin, korostavat halua muuttaa elämää ja yhtä hallitsevaa kyvyttömyyttä löytää tietä parempaan, ulos henkisestä vankilasta. Yhdeksään lukuun jaettu kertomus tuo mieleen jonkinlaisen täyttymättömyyden; vaikka kuinka yritetään, jotain jää aina saavuttamatta, ja toisaalta tulevaisuuden tarjoaman lohdullisuuden; kaikkea ei ole vielä nähty, on vielä paikkoja joihin mennä, suuntia joihin kääntyä.

Niin, ajatuksia herättävä teos, on, on kyllä. Sille kannattaa antaa aikaa, vaikka sen tempo kutsuukin etenemään vauhdilla. Tiettyjen yksityiskohtien merkityksen pohtiminen on hedelmällistä ja kannattavaa, ehkä niinkin kannattavaa, että kirjoitan sen esseen joskus loppuun.

4/5

2 kommenttia:

  1. Hieno teksti! Suunnitelmissa on lukea tämä joskus uudelleen, koska olin ensimmäisellä kerralla todella nuori, joten on mielenkiintoista huomata pidänkö kirjasta nyt enemmän kuin silloin. Jotenkin tuntuu tämän arvioita lukiessa etten malttanut aikoinaan syventyä sinänsä yksinkertaisen tarinan syvällisempiin merkityksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä vaatii kyllä jonkin verran malttia, jotta osaa yhdistää yksityiskohtia. Voisin kuvitella, että kovin nuorena ei ymmärrä, mitä teos haluaa sanoa.

      Poista