Sivut

maanantai 19. tammikuuta 2015

Leijonan kita - Anne Holt

Oslon valtaa poliittinen kaoos, kun Norjan pääministeri Birgitte Volter löytyy murhattuna työhuoneestaan. Tutkinnan lähtökohdat ovat erittäin vaikeat, sillä tällaisen rikoksen ei olisi pitänyt olla edes mahdollinen. Tutkijoita vaivaa myös epäselvä motiivi. Oliko rikoksen kohteena pääministeri Volter vai Birgitte naisena, yksityishenkilönä?

* * *

Luin Leijonan kidan hetken mielijohteesta; etsin kirjahyllystäni ennestään tuntemattoman kirjailijan kirjaa ja valitsin lopulta tämän. Leijonan kita osoittautui enimmäkseen viihdyttäväksi teokseksi, jossa on sekä paljon kehuttavaa että kehittämisen varaa.

Holt kuljettaa tarinaa eteenpäin nopeasti viipymättä kovinkaan pitkään yhdessä hetkessä. Hänen tyylinsä ei ainakaan pääse tylsistyttämään. Juoni on myös sisällöllisesti kiinnostava ja pysyy jännittävänä loppuun asti. Suurimman yllätyksen tarjoaa loppuratkaisu, joka on piristävän erilainen. Politiikan vaikutukset rikostutkintaan tulevat selkeästi esiin: rikoksen ympärillä pyörivä kireä hässäkkä saa tuntemaan myötätuntoa tapauksen osapuolia kohtaan ja pohtimaan esimerkiksi median toiminnan merkitystä erilaisten suuria joukkoja kuohuttavien tapahtumien sisällä. Muita vahvoja teemoja ovat salaisuuden pitäminen ja kantaminen, työn ja kodin yhdistäminen, julkisuus ja yksityisyys, joista jokainen tulee esille hiukan eri tavalla näkökulmien vaihtuessa.

Romaanin rakenne on varsin mielenkiintoinen. Kerronta liikkuu useiden tapahtumapaikkojen välillä, ja joka kerta kun paikka vaihtuu, lukijalle annetaan sekä päivä, jonka sisällä tapahtuvat kulkevat että kellonaika, josta ne lähtevät liikkeelle. Näin lukija etenee tarinassa käsi kädessä ajan kanssa, minkä takia lukijan on pysyttävä valppaana, hiukan varpaillaan koko ajan. Tapahtumia lähestytään muunmuassa poliisien, Birgitte Volterin läheisten  ja tapaukseen jollakin hämärällä tavalla liittyvien henkilöiden näkökulmasta. Näin monipuolinen on rakenne on positiivinen lisä sujuvaan juoneen. Erityisesti se, että pääministerin perhe ja vanha ystävä Benjamin Grinde saavat puhua omalla äänellään on piirre, joka ei jokaisessa rikosromaanissa tule vastaan, Birgitten aviomiehen ja Benjaminin ajatukset ja muistot kokoavat hiljalleen kattavan kuvan Birgitten kahtia jakautuneesta elämästä ja ulkopuolisilta kätketystä menneisyydestä.

Henkilökuvaus kuitenkin myös kärsii tästä jatkuvasta ajassa ja paikassa siirtymisestä. Rikoksen tutkijat jäävät hiukan etäisiksi ja suppeiksi, vaikka jokaisen yksityiselämään viitataankin useita kertoja. Kaipasin enemmän tietoa heidän keskinäisistä suhteistaan ja henkilökohtaisesta suhtautumisestaan työhönsä ja teemoihin, joita romaani käsittelee. Odotin jotakin vielä henkilökohtaisempaa, joka olisi saanut minut välittämään heistä enemmän. Vaikutelmaan vaikuttaa tietenkin myös se, että Leijonan kita ei ole ensimmäinen teos, jossa kyseiset henkilöt esiintyvät. Minulta siis puuttuu kaikki se tieto, joka on annettu sarjan edellisissä osissa. Todennäköisesti pitäisin henkiökuvausta paremmin onnistuneena, jos olisin lukenut aikaisemmat osat.

Leijonan kita on siis sekä pohtiva että kevyt, enemmän jälkimmäistä. Se nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä, mutta ei hukuta lukijaa niihin eikä vaivuta lukijaa synkkyyteen. Se pitää otteessaan ja on todella nopealukuinen. Sanoisin sen olevan parhaimmillaan kesähelteillä, kun ei jaksa lukea mitään kovin raskasta eikä vaativaa, mutta joka kuitenkin pitää aivot sen verran liikkeellä ettei unohdu koko päiväksi aurinkoon makaamaan. Mutta jos kaipaa syvää, tiukempaa ja pelottavampaa rikostarinaa, suosittelen jättämään tämän toiseen kertaan.

3,5/5


2 kommenttia:

  1. Luin aiemmin Holtin kirjoja, kun pidin hänen poliisistaan Hanne Wilhelmsenistä (mitenköhän tuo sukunimi nyt kirjoitettiin), mutta hän ei ole näissä uusimmassa enää. Harmi. Voisipa silti pitkästä aikaa lukea Holtiakin välillä. Sopisi myös Pohjoismaisen kirjallisuuden haasteeseen, jossa olen mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässäkin Hanne vain käväisee ja jää pitkälti sivurooliin. Ja silti kirjan kannessa lukee "Hanne Wilhelmsen -dekkari"

      Poista