tiistai 8. elokuuta 2017

Fearless - Fiona Higgins

Kuusi toisilleen vierasta ihmistä matkustaa Balille osallistuakseen elämäntaitokurssille, jonka tarkoitus on auttaa heitä voittamaan pelkonsa. Yksi pelkää lentämistä, toinen epäonnistumista, kolmas kuolemaa...

Uusi tilanne on kurssilaisille haaste, sillä he joutuvat kohtaamaan vaikeita totuuksia itsestään vieraiden ihmisten edessä. Myös erilaiset kulttuuritaustat vaikuttavat siihen, miten henkilöt suhtautuvat kurssilla annettuihin tehtäviin. Hitaasti he oppivat luottamaan toisiinsa ja jopa ystävystyvät keskenään.

Osallistujien rohkeutta koetellaan todella, kun he joutuvat yllättäen keskelle kauhistuttavaa tapahtumaa. Trooppinen paratiisi muuttuu taistelukentäksi, jolla jokaisen persoonallisuus punnitaan. Selviävätkö kurssilaiset, ja jos selviävät, mitä he ajattelevat itsestään tapahtuneen jälkeen?

***

Fearless kuuluu niihin kirjoihin, joita en olisi varmaan koskaan lukenut ellen olisi lähtenyt Australiaan. En tiennyt kirjailijan tuotannosta mitään ennen kuin näin hänen uusimman teoksensa kirjakaupassa. Fearless erottui joukosta värikkään kantensa ja suuren kokonsa ansiosta, mutta varsinainen mielenkiinto heräsi, kun luin etukannen tekstin:


"Bali.
A group of strangers.
An unspeakable act."


Sanojen teho perustuu sekä niiden asetteluun että sisältöön. Kolme äärimmäisen lyhyttä, allekkain kirjoitettua verbitöntä virkettä herättää välittömästi tunteen, että tässä on jotain tärkeää. Virkkeet vangitsevat lukijan huomion ja saavat hänet pohtimaan niiden merkitystä, joka tietenkin paljastuu vain kansien sisäpuolella. Lukijalle annetaan kuitenkin kolme vihjettä, jotka houkuttelevat taitavasti kohti ostopäätöstä.

Ensimmäiseksi lukijalle selviää kirjan tapahtumien miljöö, joka jo yksin herättää mielenkiintoa. Kuinka usein tulee vastaan romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat Kaakkois-Aasiaan? Seuraava rivi luo henkilöitä koskevan jännitteen. He eivät tunne toisiaan mutta ovat samassa paikassa, mistä tässä on kysymys? Kolmas sinetöi koko homman antamalla vihjeen jostakin dramaattisesta juonenkäänteestä. Mitä tapahtuu ja kenen takia? Jos nämä kysymykset eivät vielä riitä herättämään tiedonjanoa, takakannen tekstin jälkeen peli on todennäköisesti selvä.

Mutta täyttääkö romaani odotukset, jotka sen ulkomuoto luo? Onko se jännittävä, kiinnostava ja dramaattinen? Kehittyvätkö henkilöt, muuttuuko heidän elämänsä kurssin ansiosta? Oman kokemukseni perusteella vastaus on kyllä ja ei.

Fearless esittelee kuusi varsin erilaista ja eri-ikäistä henkilöä, joilla on alussa vain yksi yhteinen asia: elämää rajoittava pelko. Henkilöt tulevat tietoisiksi peloistaan hitaasti ja kohtaavat prosessin aikana ongelmia, jotka kuvataan realistisesti ja sopivan pohdiskelevalla otteella. Higging osaa kuvata prosessien eri vaiheita (erityisesti kieltämistä ja hyväksymistä) oivaltavasti sortumatta saarnaamiseen tai vähättelyyn. Pelko ja pelon voittaminen onkin romaaanin tärkein teema, ja sen käsittely on ehdottomasti romaanin parasta antia. Henkilöt oppivat oikeita asioita itsestään ja kykenivät muuttumaan - ja niin taisin minäkin. Löysin itseni monta kertaa miettimästä muunmuassa sitä, kuinka esimerkiksi tapatumat, joilla ei tapahtumahetkellä ole mitään tekemistä toistensa kanssa voivat vuosien kuluessa vahvistaa virheellistä ajattelumallia tai jopa luoda sellaisen. Kertasin myös tilanteita, joissa olen pelännyt jotakin ja pohdin, onko pelko estänyt minua tekemästä jotain tai vaikeuttanut positiivista kehitystä.  

Oli myös mielenkiintoista seurata, millaisiksi ja millä tavoin romaanin henkilöiden väliset suhteet kehittyvät. Joukkoon mahtuu ainakin viisi eri kansallisuutta, useita erilaisia temperamentteja ja elämänkulkuja, jotka toisaalta sotivat toisiaan vastaan, toisaalta täydentävät toisiaan. Tutustumisen ja kurssin suorittamisen yhteydessä syntyy myös aika hullunkurisia tilanteita, jotka auttavat kurssilaisia rentoutumaan toistensa seurassa. Tästä olisi ehkä saatu vielä kiinnostavampi ja monipuolisempi, jos kurssin kesto olisi ollut pidempi.

Bali on kiehtova miljöö, jonka mahdollisuuksia kirjailija olisi voinut hyödyntää enemmän. Romaanin tapahtumat voisi helposti sijoittaa moneen muuhunkin paikkaan; toisin sanoen tapahtumapaikalla ei ole kovin merkittävää roolia tarinassa, vaikka sen yleinen tunnelma välittyykin lukijalle. Kurssilla ei esimerkiksi sopeuduta vaativiin luonnon olosuhteisiin tai tutustuta balilaiseen kulttuuriin laajemmin. 

Juonellisesti Fearless on tasainen ja muutamaa tylsempää kohtaa lukuunottamatta sujuva ja toimiva. Minua jäi häiritsemään tietynlainen emotionaalinen ilmeettömyys: oikeastaan kaikki kerrotaan kirjassa samalla intensiteetillä tai yhtä pitkästi tai lyhyesti. Tästä syntyy hämmennystä, koska tärkeitä tilanteita ja tapahtumia ei ole kovin helppo erottaa niistä, joilla ei ole lopputuloksen kannalta juurikaan merkitystä. Myös romaanin loppuhuipennus oli valitettavasti lievä pettymys. Tapahtuma on ehdottomasti vakava ja juonenkäänteenä dramaattinen, mutta sen käsittely ei tavoittanut sydäntäni niin kokonaisvaltaisesti kuin toivoin. Koko tilanne on ohi melko nopeasti ja jollain tavalla liian helposti, jos niin voi sanoa. Tuli tunne, että kirjailija ei halunnut pysähtyä tapahtuman ääreen välttämätöntä pidempään, jotta se ei jäisi ahdistamaan lukijaa. Ymmärrettävä ratkaisu, mutta minä olisin mieluummin itkenyt kuin tuntenut omituista laimeaa jännitystä.

Olen joka tapauksessa iloinen, että luin kirjan, vaikka kokemus ei ollut lumoava eikä erityisen vaikuttavakaan. Fearless kuitenkin herätteli aivojani sen verran tehokkaasti, että fiilis jäi selkeästi plussan puolelle. Ilman niin kiinnostavia henkilöitä ja riittävän syvää psykologista elementtiä en olisi kuitenkaan nauttinut lukemisesta neljän tähden edestä.

4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti