perjantai 27. helmikuuta 2015

Kuukausi kansissa(2/2015)

Helmikuu oli jonkin verran tammikuuta hiljaisempi, mutta kuitenkin hyvä kuukausi. Luin monta hyvää kirjaa kokonaan ja sain alulle joitakin, jotka ovat notkuneet hyllyssäni kuukausi tolkulla. Arvosteluissakin pääsin ihan mukavasti eteenpäin. Tässä vielä tarkempi selostus kuukauden sisällöstä:

Mitä aioin:


Nämä luin kokonaan tai loppuun:

1. Salaseura - Michael Dibdin
2. Shadow kiss - Richelle Mead
3. The Monster Within - Kelly Hashway
4. Tuhat loistavaa aurinkoa - Khaled Hosseini

Hyviä kirjoja kaikki, mutta paras näistä on ehdottomasti tuo viimeisin, Tuhat loistavaa aurinkoa. Se oli huomattavasti nopealukuisempi kuin odotin, vaikka vaatikin silloin tällöin pysähdyksiä. Salaseura on myös omanlaisensa. Ihan sellaista murhamysteeriä en muista lukeneeni aikoihin, jos koskaan.


Nämä ovat kesken:

Gardens of the moon on jo aika kulunut kaikesta kuljettamisesta ja käsissä pyörittelemisestä


1.Gardens of the moon - Steven Erikson (Tämä alkaa jo olla huvittavaa. Jospa maaliskuun aikana... :D)
2. Kolea talo - Charles Dickens
3. Narrin palvelija - Robin Hobb
4. Viattomien veljeskunta - Jean-Christophe Grange

Näitä en ehtinyt aloittaa:

1. Kuninkaiden koitos - George R.R. Martin
2. Shatter me - Tahereh Mafi
3. Liseyn tarina - Stepehen King
4, Kotiopettajattaren romaani - Charlotte Bronte

Listasin helmikuun kohdalle myös proseminaaria varten luettavat romaanit, vaikka en ole asettanutkaan niille tarkkaa lukemisajankohtaa. Halusin ne vain johonkin ylös, jotta muistan lukea ne jossain vaiheessa kevättä. Siksi en nyt listaa niitä tähän.

Arvostelut:


Muut postaukset:


Aioin alunperin esitellä viime vuoden ostoksia, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Palaan (ehkä) viime vuotisiin hankintoihin myöhemmin.

Herättelin helmikuussa henkiin myös toista blogiani, jossa kirjoitan kirjoittamisesta. Tähän minua inspiroi Ellen hienolla tekstillään. Tässä linkit molempiin bloggauksiin:




Tällainen kuukausi minulla oli. Maanantaina höpötänkin jo maaliskuun aikomuksista. Nyt lukemisen ja kandin kirjoittamisen pariin!

4 kommenttia:

  1. Kolea talo... Odotan mielenkiinnolla seikkailujasi sen parissa :D Mainiota maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä olen hymähdellyt kerran jos toisenkin :D Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada lukemista etenemään senkin kohdalla.

      Poista
  2. Itselläni odottaa tuossa pöydällä Tuhat loistavaa aurinkoa ja ilmeisimmin ei turhaan.

    Minä en pysty lukemaan kuin yhtä kirjaa kerrallaan, en siis osaa tuota monen kirjan systeemiä. Eikö ajatukset/tarinat mene sekaisin??? Hieno taito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea kirja, kannattaa antautua sen vietäväksi heti kun on tilaisuus! :)

      Minullekin se tuotti vaikeuksia aikaisemmin, mutta nykyään en malta lukea vain yhtä kirjaa kerrallaan :D Valitsen yleensä mahdollisimman erilaisia kirjoja yhtä aikaa luettavaksi, jotta tarinat pysyvät järjestyksessä päässäni. Helmikuussa homma kyllä karkasi vähän käsistä, enimmillään minulla oli kuusi kirjaa kesken yhtä aikaa.

      Poista