Sivut

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Verenjanoa Dallasissa - Charlaine Harris

Sookien elämässä riittää sotkuja. Ensin hänen työkaverinsa murhataan. Seuraavaksi jokin yliluonnollinen peto hyökkää hänen kimppuunsa. Vampyyrit pelastavat hänet ja pyytävät heti perään hänen apuaan ongelmiensa ratkaisemiseen. Sookie on heille henkensä velkaa, joten hän suostuu yhdellä ehdolla: ihmisiä ei vahingoiteta vampyyrien keskinäisen taistelun keskellä. Mutta milloin mikään menee niin kuin piti, kun on vampyyreista kyse?


* * *

Ensimmäinen kirjan herättämä ajatus oli, että se on ahdettu liian täyteen erilaisia aineksia. Murhamysteeri, uusi yliluonnollinen hirviö joka melkein tappaa Sookien, kadonnut vampyyri joka Sookien pitää etsiä, rakkaussuhteet ja niin edelleen ja niin edelleen. Kirjailija varmaan pyrkii herättämään lukijassa jännitystä, mutta minut tämä keskenään hyvinkin erilaisten juonellisten elementtien sekoittaminen sai ennen kaikkea turhautumaan.

Ei sillä, että Harrisin luoma maailma ei olisi mielenkiintoinen. Vampyyreilla on oma kulttuurinsa, omat sääntönsä ja oma politiikkansa, jotka asettuvat selvästi vastakkain ihmisten elämäntapojen kanssa. Sookien telepaattinen lahja on kiehtova, ja jokaisen kulman takana tuntuu odottavan jokin uusi paranormaali laji. Mutta mikään edellä maituista ei pääse kunnolla oikeuksiinsa sinne ja tänne sinkoilevan juonen takia. Kun vampyyrit pelastavat Sookien hengen, Sookie ei voi muuta kuin antaa näkijän kykynsä heidän käyttöönsä. Jo tämä asetelma ja sen seuraukset olisivat riittäneet kantamaan kokonaisen romaanin loppuun, mutta kun lukijan on samalla seurattava murhamysteeriä, kumpikin juoni jää puolitiehen, kevyeksi ja hätäiseksi. Jotkut tapahtumat tuntuvat olevan mukana tarinassa ilman erityistä syytä, ja ne tapahtumat. joilla todella on merkitystä kyllä kuljettavat tarinaa eteenpäin, mutta eivät pysty tuomaan siihen juurikaan syvyyttä.

Toinen iso ongelma on teemojen pinnallinen käsittely. Minulla oli suuria vaikeuksia ottaa tarinan sisältöä vakavasti. Luin kirjaa koko ajan hiukan huvittuneena ja kaipasin jatkuvasti synkempää lähestymistapaa. Teksti tai henkilöt tai tapahtumat tai mikään muukaan ei herätä tarpeeksi tunteita, jotta niistä alkaisi oikeasti välittää. Teemoja on itse asiassa aika vaikeaa edes hahmottaa kaiken hötön keskeltä, vaikka sekä henkilöissä että heidän todellisuudessaan on potentiaalia.

On tässä romaanissa hyviäkin ominaisuuksia. Se on pirteä ja nopealukuinen ja onnistuu säilyttämään lukijan mielenkiinnon. Juoni kulkee eteenpäin vauhdilla ja tarjoaa leppoisaa viihdettä, jonka parissa ei tarvitse pahemmin ajatella itse ja joka ei kuitenkaan ole aivan yhdentekevää. Ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, faantasiaosuus on kiehtova. Toivon, että jatko-osat keskittyvät edes vähän enemmän paranormaalien lajien hierarkian ja perusluonteen syventämiseen ja jättävät osan kiemuroista pois. Tai tuovat selkeämmin esille, mitä ne oikeastaan haluavat sanoa. Tai sitten jotain muuta, Jos näkisin edes vähän kehitystä, olisin tyytyväisempi.

3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti