Sivut

maanantai 2. tammikuuta 2017

Luettavaa ja blogattavaa(1/2017): Mitä tänä vuonna tapahtuu?

Hyvää alkanutta vuotta, mukavaa nähdä teitä! Ihan näin pitkäksi aikaa ei ollut tarkoitus blogia hiljentää, mutta minkäs teet: Australia vie minua suuntaan ja toiseen sellaisella vauhdilla, etten ole ehtinyt oikeastaan edes miettiä mitä täällä pitäisi tapahtua. Joulun jälkeen havahduin siihen tosiasiaan, että vuosi vaihtuu ja että sillä on melkoinen vaikutus myös lukemiseen ja bloggaamiseen. Jonkinlaisia tavoitteitakin pitäisi taas asettaa ja miettiä millä tavalla ne voisi saavuttaa. Miten tämä aika tuli taas niin nopeasti?

2017 tulee olemaan poikkeuksellinen vuosi kaikin mahdollisin tavoin. Vietän suurimman osan siitä Australiassa, mahdollisesti jopa koko vuoden, jos päätän hakea toisen vuoden viisumia heti ensimmäisen perään. Au pair -ajasta on vielä neljä kuukautta jäljellä, minkä ansiosta minulla on mahdollisuus pitää ainakin pieni varasto kirjoja käden ulottuvilla. Yritän hyödyntää nämä kuukaudet mahdollisimman hyvin, toisin sanoen tavoite on lukea niin paljon kuin suinkin ja lähettää kirjoja säännöllisesti Suomeen tai myydä/lahjoittaa eteenpäin, jotta voin hankkia uutta luettavaa tilalle. 

Toukokuusta alkaen tilanne onkin sitten ihan toinen. Working Holidayn jälkimmäiselle puolikkaalle on toisaiseksi vain yksi suunnitelma: kolmen kuukauden farmityöjakso, joka on ehto toiselle working holiday -viisumille. Riippumatta siitä haenko viisumia suoraan ensimmäisen jälkeen vai joskus myöhemmin, tiedän että haluan mahdollisuuden siihen. Näin ollen farmijakso on priority one sitten kun au pairin työ jää taakse. Minulla ei ole vielä aavistustakaan milloin ja missä se tarkalleen tapahtuu, mutta selvää on ettei rinkkaan mahdu ihan tuhottomasti fyysisiä kirjoja. Jos suinkin onnistun, säästän rahaa Kindleen ja hankin sen ennen kuin matka jatkuu, mutta... saa nähdä. Tällaisen fyysisten kirjojen rakastajan kohdalla lukulaitteen hankkiminen tuntuu jatkuvasti siirtyvän tuonnemmaksi :D 

Uusi vuosi tuo mukanaan muitakin haasteita. Jos asun ja työskentelen kolme kuukautta suhteellisen kaukana sivistyksestä, minulla ei välttämättä ole usein tilaisuuksia vierailla kirjakaupoissa ja löytää riittävän hyvää nettiyhteyttä e-kirjojen ostamiseen ja lataamiseen. Hitto, onko minulla edes aikaa lukea? Toivottavasti ainakin sen verran, että saan luettua enemmän kuin viime vuonna. 18 kirjaa on liian vähän, aivan liian vähän!

Sitten on vielä kolme kuukautta, joiden ajan voin tehdä ihan mitä tahansa. Ihanteellisessa tilanteessa vietän ne kuukaudet tien päällä ja luen ainakin joitakin kirjoja. Mitä ihan oikeasti tapahtuu, siitä minulla ei ole vielä mitään käsitystä. Tulevaisuus on minulle nyt avoimempi kuin koskaan aikaisemmin.

Entä nämä kuukausittaiset suunnitelmapostaukset? Aion toteuttaa niitä jossakin muodossa tänäkin vuonna, mutta niiden sisältö tulee olemaan huomattavasti vaihtelevampi. Esimerkiksi lukulistojen pituus voi olla melkein mitä tahansa, rästipostausten määrä saattaa räjähtää käsistä tai muuttua olemattomaksi, elämäntilanne voi muuttua äkisti enkä voikaan päivittää blogia niin kuin aioin... Who knows??

Kaikesta huolimatta aloitan vuoden perinteiseen tyyliin tekemällä pienen lukulistan ja asettamalla blogitavoitteen. Eli lukulistalla tammikuussa ovat...

  1. Queen of Shadows - Sarah J. Maas
  2. Unravel Me - Tahereh Mafi
  3. Shaman's Crossing - Robin Hobb
  4. The Outback Heart - Fiona Palmer
  5. The Windermere Witness - Rebecca Tope




Eniten minua kiinnostavat Queen of Shadows (voi hyvänen aika Heir of Fire oli mahtava!) ja The Outback Heart, jolla saan Australia-keskeisen lukuhaasteen vihdoin kunnolla alkuun. Tavoitteeni on kuitenkin tarttua jokaiseen kirjaan innokkaasti ja lukea ne loppuun tammikuun aikana. Tänä vuonna en halua lipsua! 

Postausten suhteen minulla on ainoastaan yksi tavoite: kirjoittaa kolme rästipostausta pois alta. En nimeä niitä nyt erikseen, jotta en rajoita mieltäni liikaa. Kunhan kirjoitan, olen iloinen.

Millä kirjalla te aiotte aloittaa uuden vuoden?

1 kommentti:

  1. Olisi kiva josjoku suomentaisi tuon The Outback Heart.:-)

    VastaaPoista