lauantai 2. toukokuuta 2015

Kuukausi kansissa(4/2015): Huhtikuinen hutilointi

Vuodesta on kulunut jo yksi kolmasosa. Miten tämä on mahdollista??? Huhtikuukin meni niin nopeasti ohi, että tuntuu kuin se olisi alkanut ja loppunut samana päivänä. Toisaalta huhtikuussa tapahtui paljon: palautin kandin proseminaariversion kuun puolenvälin tienoilla,  kävin juhlimassa veljeni luona ja tapasin samalla useita uusia,mielenkiintoisia ihmisiä ja selviydyin kandin käsittelystäkin kunnialla. Kävin monia hyviä keskusteluja ystävieni kanssa ja ehdin pitkästä aikaa vain olla. Vapaa-aika on tullut tarpeeseen, sillä kandin jälkeen olen ollut lievästi sanottuna väsynyt ja typertynyt: onnistuinko minä todellakin pääsemään tänne asti? Näköjään.

Todennäköisesti tämän positiivisen epäuskoisuuden takia lukeminen ja bloggaaminen jumiutuivat oikein kunnolla. Luin vain yhden kirjan (Teemestarin kirja) alusta loppuun ja sain julkaisukuntoon ainoastaan yhden arvostelun (Shadow Kiss). En aloittanut yhtäkään niistä kirjoista, jotka olivat huhtikuun lukulistalla, mutta korvasin tätä kömmähdystä jatkamalla keskeneräisiä teoksia vuorotellen. Suunnitelmani (jotka olivat aivan liian laajia ottaen huomioon kuukauden muun sisällön) eivät siis todellakaan pitäneet (kuinka ne olisivatkaan voineet pitää? Oh man I'm a jerk :D), minkä takia nimitän tätä huhtikuuta hutiloinnin kuukaudeksi. Ainoastaan huvittuneena.

Muuta en sitten osaakaan huhtikuusta sanoa. Hassu kuukausi. Toivottavasti toukokuu on tuotteliaampi!

Pitikö teidän huhtikuunne sisällään jotain erityistä? Entä onko toukokuun varalle suunnitelmia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti