Sivut

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Salaseura - Michael Dibdin


Aurelio Zen kutsutaan Vatikaaniin tutkimaan ruhtinas Ludovico Ruspantin yllättävää kuolemaa. Vatikaani haluaa kuitata tapahtuneen itsemurhaksi, mutta Zen löytää nopeasti todisteita, joiden perusteella Ruspanti murhattiin. Etsiessään syyllistä Zen löytää vihjeitä Kabaalista, epämääräisestä salaisesta ryhmittymästä, jolla väitetään olevan jotain tekemistä Ruspantin kuoleman kanssa. Mitä sekavammaksi tapaus kehittyy, sitä useammin herää kysymys, onko murhaajan henkilöllisyydellä väliä kenellekään muulle kuin Zenille itselleen.

* * *

Salaseura on epätavallinen rikosromaani, jota en olisi varmaaan koskaan lukenut, jos se ei olisi sopinut lukuhaasteen hankalaan katekoriaan. Vaikka se on nopealukuinen ja monin paikoin jännittävä, kirjailijan tyyli on jollakin tavalla verkkainen ja tarinan tunnelma erikoisen eteerinen. Kerronta keskittyy enemmän Vatikaanin ja Italian kansalaisten väliseen suhteeseen ja sen varjelemiseen kuin rikokseen itseensä. Sekä Italia että Vatikaani näyttäytyvät poliittisen vehkeilyn valtakuntina, joiden sisällä mikään ei ole aivan sitä miltä näyttää. Totuus on sivuseikka, jos se jollain tavalla vaarantaa katolisen kirkon maineen. Media ja viranomaiset pelaavat keskenään hienovaraista peliä, jossa yksikin väärä siirto voi johtaa uran katkeamiseen, julkiseen häpeään tai elämään kirkon vihan kohteena. Olosuhteet, joissa Aurelio Zen yrittää ratkaista rikoksen, ovat todellakin enemmän kuin hankalat, ja tämän Dibdin tuo hienosti esiin.

Hänen salamyhkäisessä tyylissään on myös kääntöpuolensa: epämääräisyys. Vaikka tiesin tapahtumien sijoittuvan Roomaan, Vatikaaniin ja ajoittain muihin Italian kaupunkeihin, en tuntenut olevani Italiassa. Dibdin kuvailee tarkasti esimeriksi jonkin huoneen sisustusta tai koristelua, mutta jättää huoneen koon epätarkaksi. Hän saattaa mainita kadun nimen, mutta jättää kertomatta millaisessa ympäristössä katu sijaitsee. Dibdin ei kiinnitä lukijaa selkeästi mihinkään paikkaan. Jos en olisi käynyt Roomassa ja Vatikaanissa, en olisi saanut juuri minkäälaista otetta romaanin miljööstä tai paikoista, joissa jotkut merkittävät hetket tapahtuivat. Tämän kerronnallisen piirteen vuoksi minun oli monta kertaa vaikea hahmottaa, missä ja mitä tapahtui ja milloin paikka vaihtui.

Juonellisesti Salaseura jättää jälkeensä ristiriitaisia tunteita. Toisaalta se on oivaltava ja rajoja rikkova, toisaalta hiukan liian yksinkertainen pitääkseen jännitystä tasaisesti yllä. Loppuratkaisu on yllättävä ja selvästi tietynlaisia jännityskertomuksia kommentoiva, mutta kokonaisuus jää laimeaksi, jotenkin ontoksi, ääriviivattomaksi. Tästä huolimatta se onnistuu olemaan melko monipuolinen: perinteisen rikostarinan elementtien lisäksi lukijaa kuljetetaan Aurelio Zenin yksityiselämän kiemuroiden ja byrokratian asettamien rajoitusten läpi.

Päähenkilö Zen on sukunimensä mukaisesti rauhallinen, vakaa ja jollakin tavalla hyvin vakava mies, joka mielenmaiseman pohjavire on jotain realistisen ja kyynisen väliltä. Hänessä on ominaisuuksia, joita en vielä päässyt näkemään, minkä takia olen kiinnostunut lukemaan sarjan muutkin osat. Ja vaikka en täysin syttynyt kerronnalle, oli virkistävää lukea Eurooppaan sijoittuva rikostarina, jolla on aivan oma sävynsä. Palaan Dibdinin pariin varmasti silloin, kun kaipaan lisää jotain hämyistä.

3,5/5

Haasteet:


  • 50 kirjaa, kohta 30. A book that came out the year you were born




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti