Sivut

torstai 10. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen siirtokunta - Justin Cronin



Yhdysvaltain armeija aloittaa salaisen operaation, jonka tarkoitus on selvittää, onko kuolema voitettavissa ja luoda samalla täydellinen ase. Kahteentoista vankiin istutetaan virus, joka pidentää elinikää radikaalisti ja muuttaa vangit epäinhimillisen voimakkaiksi, valonaroiksi ja verenhimoisiksi olennoiksi, jotka kadottavat tietoisuuden persoonallisuudestaan ja kaikista inhimillisistä tarpeistaan. Tutkijat kuvittelevat hallitsevansa luomansa olentoja, kunnes ne pakenevat tutkimuskeskuksesta ja tuhoava lähes kaiken tielleen osuvan. Meille tuttu maailma lakkaa olemasta: kaupungit tyhjenevät, elämä häviää, sähkö katoaa. Jäljelle jää vain viruksen kantajia eli viraaleja ja pieni Kaliforniaan paenneiden ihmisten muodostama yhteisö, Siirtokunta, jonka asukkaiden tärkein tehtävä on pitää toisensa hengissä ja tappaa mahdollisimman paljon viraaleja. Kun lähes sata vuotta on kulunut, maailma alkaa taas muuttua... 

Olen yhtä aikaa sanaton ja täynnä sanoja. Ensimmäinen siirtokunta on enemmän kuin hieno, parempi kuin mahtava romaani. Se on henkeäsalpaava tarina erilaisesta maailmasta, ihmissuhteista, ihmiskohtaloista, pelosta, rakkaudesta, ystävyydestä, lojaaliudesta, totuudesta ja valheesta, unelmista ja arjesta, salaisuuksista, vastausten etsimisestä, kunniasta, velvollisuuksista ja toivosta. Kaikista noista ja muustakin. Tämä romaani on niin paljon enemmän kuin osiensa summa. Se vei minut mukanaan jonnekin hyvin kauas täältä ja samaan aikaan jonnekin ihmisyyden ja elämän ytimeen, johonkin kaikkien jakamaan, kaikille läsnäolevaan. Syvälliset teemat ja monimutkaiset moraalikysymykset seuraavat toisiaan ja limittyvät yhteen jokaiselle tuttujen ilojen ja surujen kanssa. Ensimmäinen siirtokunta on todella vaikuttava.

Kuinka kiehtovan ja kiinnostavan maailman Cronin onkaan luonut. Siirtokunnassa eletään muurien sisällä sähkövalon suojassa, hengissä pysymisen kannalta välttämättömiin työtehtäviin keskittyen. On vartio, jonka jäsenet vartioivat muuria ja tekevät retkiä sen ulkopuolelle löytääkseen toimivaa teknologiaa ja muita hyödyllisiä tarvikkeita; Talous, siirtokunnan oma hallinto; sairaala ja Turvapaikka, jossa lapset asuvat ja käyvät koulua. On insinöörejä ja mekaanikkoja, jotka ovat vastuussa ennen kaikkea sähkövaloista, jotka sytytetään öisin viraaleja karkottamaan. Siirtokunnan toiminnan kuvaukset ovat tarkkoja ja yksityiskohtisia olematta raskaita. Kaikessa on aistittavissa tunne hetkellisyydestä, siitä että mitä tahansa voi tapahtua minä päivänä tahansa. Siirtokunnan asukkaille menneisyys ja tulevaisuus ovat yhtä epäselviä, yhtä paksujen verhojen takana jossakin näkymättömissä. Osa romaanin lumovoimaa on se, että siinä annetaan myös jonkinlainen käsitys siitä, miten ja miksi meidän maailmamme loppui ja sen tilalle tuli uusi. Monissa tämäntapaisissa romaaneissa muutos on jo tapahtunut ja menneisyyteen viitataan vain lyhyiden takaumien avulla, jos niidenkään. Kaikessa runsaudessaan Ensimmäinen siirtokunta jättää riittävästi tilaa sarjan kahdelle jatko-osalle, mikä on myös yksi osoitus kirjailijan lahjakkuudesta.

Huikeinta romaanissa on ehdottomasti kieli. Se on hämmästyttävän elinvoimaista, soljuvaa ja osuvaa alusta loppuun.. Se jäljittelee taitavasti ihmisen ajatuksenkulkua, rönsyilee ja viipyilee samalla tavalla kuin ihmisen ajatukset, hapuilee ja siirtyilee sinne tänne samalla tavalla kuin ihmisen muisti. Sanat ja virkkeet pureutuvat yhtä aikaa mieleen ja sydämeen ja jäävät kaikumaan tajuntaan, kuiskailemaan viisauttaan. Niissä on voimaa, luonnollisuutta, tunnetta, kauneutta ja elämää enemmän kuin ehkä yhdenkään toisen minulle tutun kirjailijan sanoissa - vähinkäänkin Cronin on parhaiden kirjoittajien joukossa. Hän käyttää kieltä todella ainutlaatuisella tavalla ja luo sen avulla vahvan, tunteikkaan yhteyden romaanin henkilöihin. Hänellä on ilmiömäinen taito välittää lukijalle henkilöidensä elämäntilanne ja sisimmät tuntemukset muutamalla virkkeellä. Häikäisevää.

Henkilökuvaus ja kieli vaikuttavat tässä teoksessa toisiinsa niin voimakkaasti että niistä tuntuu luontevimmalta puhua rinnakkain. Henkilöitä on paljon, mutta yksikään ei jää toisten varjoon tai liikaa hämärän peittoon. Eloisan kielen ansiosta jo pelkästään tyylin perusteella tietää, kenen silmin tapahtumia katsotaan, kenen mielen liikkeitä seurataan. Romaanissa ei ole yhtä päähenkilöä vaan useita keskushenkilöitä, joista suurin osa astuu kuvioon viruksen leviämiseen jälkeen. On pohdiskeleva, älykäs Peter, vartion jäsen, jonka isä kyseenalaisti henkiinjääneiden uskomukset ja etsi jatkuvasti jälkiä siirtokunnan ulkopuolisesta elämästä. Peterin veli Theo yhteisönsä kunnioitetuimpia henkilöitä, veljeään surumielisempi ja sulkeutuneempi. Mieleeni jäivät myös Alicia ja Mausami, soturinaiset, joilla riittää asennetta ja taistelutaitoa enemmän kuin useilla miehillä yhteensä. Myös sisarukset Sara ja Michael vaikuttavat merkittävästi romaanin tapahtumiin. Sara on sairaanhoitaja ja Michael on vastuussa sähköön liittyvistä asioista omituisen, sokean Eltonin kanssa. Kaiken keskiössä on Amy, 6-vuotias orpotyttö, jolla on erikoisia, ihmiskunnan pelastumisen kannalta äärimmäisen tärkeitä kykyjä. Hän on sekä lukijalle että romaanin henkilöille suuri mysteeri, jonka selvittämistä on mielenkiintoista seurata. Yhdessä he etsivät vastauksia menneisyyden jättämiin kysymyksiin, miettivät ovatko viraalit todella sieluttomia vai onko niissä enemmänkin, ovatko he todella yksin maailmassa vai onko jossakin muita aivan yhtä eläviä ihmisiä kuin hekin. Henkilökuvaus poikkeaa muista tuntemistani teoksista raikkaalla tavalla. Siinä on erityinen, henkinen, mielensisäinen tunnelma koko ajan. Se täytyy itse kokea, jotta sen ymmärtää.

Kaiken muun huikeuden lisäksi romaanissa on mielenkiintoinen, vaihteleva ja monipolvinen juoni, joka saa sydämen sekä hakkaamaan jännityksestä että pakahtumaan tunteista. Lähellekään kaikkia vastauksia ei vielä anneta, mutta ei tarvitsekaan. Minuun mystisyys ja jonkinlainen ajoittainen viitteellisyys vetosivat yhtä paljon kuin kaikki muukin tässä teoksessa. Ne jotenkin kuuluvat tähän yhtä lailla kuin yksityiskohdat ja viipyilevä kerronta.

Voi että kuinka rakastankaan tätä romaania. Olen aivan haltioitunut. Fantasian ja dystopian ystävät, lukekaa tämä heti kun voitte. Ensimmäinen siirtokunta on upea, syvä, jännittävä, kaunis ja runsas. Kerrassaan ainutlaatuinen.

5/5

2 kommenttia:

  1. Minulla on tämä parhaillaan kesken ja noin puolivälin tienoilla olen - vaikuttaa todella hyvältä! Järkälemäinen kirja, mutta ei tunnu lukiessa ollenkaan niin pitkältä. Toivottavasti loppu pääsee yllättämään minut! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut se ainakin yllätti monella tavalla! :D Mukava kuulla että olet tähän asti tykännyt. Olen lukenut jonkin verran arvosteluja, joissa mielipide oli toisenlainen. Monille juuri se kieli oli vaikeatajuista

      Poista