Sivut

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Lohikäärmeen siipi - Margaret Weis & Tracy Hickman

Lohikäärmeen siipi olisi jäänyt lukematta, ellen olisi oikealla hetkellä tarkistanut lainojeni eräpäivää ja lykännyt muiden kirjojen lukemista sen vuoksi. Olen iloinen, että lykkäsin, sillä Lohikäärmeen siipi oli mielenkiintoinen, erilainen lukukokemus.

Kuolemanportti-sarjan tapahtumat sijoittuvat maailmaan, jossa on valtakunta jokaiselle luonnon elementille. Lohikäärmeen siipi on sarjan ensimmäinen osa ja esittelee ilman valtakunnan, jossa tapahtuu kaikenlaista kummallista. Stephen palkkaa maineikkaan salamurhaaja Hughin murhaamaan poikansa, prinssi Manan. Kekkien, arkikielellä kääpiöden, asuttamalla Drevlinin saarella kapinallisryhmän johtaja Limbeck yrittää parantaa kansansa elinolosuhteita ja haltiat herättävät hyökkäyksillään pelkoa ja levottumuutta. Taustalla vaikuttaa myös kahden voimakkaan maagiyhteisön, sartanien ja patrynien välinen ikuinen vihanpito. Keitosta ryhtyy hämmentämään paha velho Xar, joka haluaa vallata koko universumin. Hän lähettää ilman valtakuntaan palvelijansa Haplon, jonka tehtävä on ottaa selvää maan heikkouksista ja horjuttaa sen rauhaa.

Suuri osa tarinasta kerrotaan Hughin näkökulmasta. Hän on elämän kovettama ihminen, jolle tappaminen ei tuota tuskaa tai moraalisia ongelmia. Hugh on älykäs ja osaa lukea ihmisten pieniä eleitä, nähdä totuuden valheiden takaa. Piinkova kuori alkaa kuitenkin murentua, kun hänen pitäisi tappaa lapsi, prinssi Mana. Hugh epäröi ja vaistoaa, ettei Stephen kertonut hänelle koko totuutta. Hänessä tapahtuvaa psykologista muutosta on kiehtovaa ja mielenkiintoista seurata. Hugh lykkää tehtävänsä täyttämistä ja alkaa vasten tahtoaan kiintyä Manaan, joka ei todellakaan ole mikään tavallinen poika. Hänellä on erikoisia kykyjä ja harvinaisen ovela luonne, mikä saa aikaan yhden jos toisenkin omituisen tilanteen. Mana on oikeastaan aika pelottava ollakseen 10-vuotias.

Hughin ja Manan seuraan liittyy Alfred, Manan kamaripalvelija, joka on ehdottomasti yksi romaanin parhaiten rakennetuista henkilöistä. Alfred on pelokas ja hyväsydäminen, mutta hänessä on muutakin, jotakin kätkettyä. Hänen hahmossaan on lämmintä koomisuutta ja vanhan ihmisen viisautta yhtä aikaa.

Toinen romaanin pääjuonista sijoittuu Dreviliniin, kekkien saarelle. Kekit elävät suljetussa, salaperäisessä ympäristössä ja palvelevat jyskyvinssiä, joka muistuttaa valtavan laitteen ja tehtaan yhdistelmää. Kekit itse tietävät vain osan jyskyvinssin toiminnasta ja historiasta: heille on annettu ymmärtää, että se on jumalien luoma, lähestulkoon elävä olento jonka palveleminen on kekkien ainoa elämäntehtävä. Kekit ovat ahkera, hyväuskoinen kansa, jota on helppo käyttää hyväksi. Nuori Limbeck on ensimmäinen, joka uskaltaa kyseenalaistaa heidän tilanteensa ja vaatia muutosta. Apunaan hänellä on rakastettu Jarre ja joukko muita kapinallisia kekkejä. Drevlinin tilanne tuo tarinaan vankeuteen ja valtaan liittyviä teemoja ja tuo älykkäästi esille sen, mitä tapahtuu kun jokin ryhmä suljetaan henkisesti muun yhteisön ulkopuolelle.

Haplo astuu kuvioon yllättävän myöhään. Hän on toiminnan jatkaja, ei tapahtumaketjun alullepanija. Takakannen teksti johtaa siksi jonkin verran harjaan antaessaan ymmärtää, että Haplo on alusta lähtien sarjan keskushahmo. Vaikka hänestä annetaan tarpeeksi tietoa, hän jää sivuosaan verrattuna moniin muihin henkilöihin.

Juoni on kiinnostava, looginen ja tarjoaa ajateltavaa olematta raskas. Syvällisiä teemoja on sopivasti ja ne nousevat romaanin tapahtumista luonnostaan. Huumoriakin on mukavasti. Ainutlaatuisinta romaanissa on kuitenkin sen maailma. Ilman valtakunta koostuu useista saariryhmistä, jotka leijuvat ilmassa eri tasoilla. On erilaisia luonnoilmiöitä ja lohikäärmeitä ja lohikäärmettä muistuttavia laivoja, jotka pysyvät ilmassa magian avulla. Melko mielikuvituksellista, todellakin meidän maailmastamme poikkeavaa. Patrynien ja sartanien riimumagia tuo oman luovan mausteensa kokonaisuuteen. Miljöö kuvaillaan osuvasti ja riittävän yksityiskohtaisesti, jotta sen kykenee hahmottamaan. Romaanin maailma on kuitenkin niin erikoinen, että suosittelen romaanin lukemista silloin, kun haluaa paeta mahdollisimman kauas meidän maailmastamme, kun tavoittelee voimakasta eskapismin kokemusta.

Aivan täydellinen teos ei kuitenkaan ole. Jyskyvinssin kuvaus jää turhan epämääräiseksi, vaikka sen toiminnalle ja olemassaololle annetaan lopulta selitys. Muussakin termistössä on hassuja piirteitä, jotka kirjailijat olisivat voineet välttää käyttämällä luovuuttaan loppuun saakka. Esimerkiksi sähkön kutsuminen 'sähkiksi' on minusta vähän kummallista. Ensin luulin samantapaisia sanoja painovirheiden tuotteeksi, mutta luettuani muutaman englanninkielisen arvostelun sain selville, että ne todella ovat kirjailijoiden aikaansaannosta. Lisäksi romaanissa on todella sekava prologi ja epilogi, joita ei välttämättä tarvittaisi.

Kokonaisuutena Lohikäärmeen siipi on hyvä sarjan avaus, jolle kannattaa antaa mahdollisuus. Jos kaipaa jotakin voimakkaasti fantastista luettavaa ja pitää eeppisestä fantasiasta, suosittelen kokeilemaan tätä. Mielikuvitusta tämä romaani ainakin aktivoi.

3/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti